MotOrg ry:n kevätkokous järjestettiin 26.4. Tampereella.
Kokouksessa vuoden 2024 orggilaisena palkittiin the one and only Jaakko 'massajaska' Linnosaari, eli kouluttajamme, tietotekniikkapuolen raudanluja työmyyrä ja lennokas jäsenkortin kansikuvapoika.
Jaska on ollut aktiivisesti mukana yhdistyksen toiminnassa useiden vuosien ajan, joten oli jo aikakin ojentaa hänelle MotOrg ry:n kateutta herättävä viiri.
Viirin sai myös Marko Salonen, kiitoksena puheenjohtajavuosistaan.
Onneksi näille herroille ei tarvitse heittää hyvästejä ihan tyystin, vaan näemme sekä Jaskaa että Markoa edelleen koulutushommissa.
Kokouksen jälkeen osallistujat pääsivät ravintola Plevnan herkullisten patojen ääreen ja iltaa jatkettiin vapaan ohjelman merkeissä vatsat täynnä.
-----
Kevään ja kesän ajankohtaisista asioista haluamme nostaa esiin seuraavat:
-MotOrgBiken varauskalenteri Tampereella on täyttynyt hienosti, jäljellä on enää seuraavat aikavälit:
7.-8.5.
11.-14.5.
19.5.
Toukokuun viimeisenä päivänä Orggipyörä siirretään takaisin Eurobikerille Vantaalle, josta se on lainattavissa kesäkuun alusta elokuun loppuun.
-Ajotaito 3-kursseja on lisätty koulutustarjontaan, saatavilla AT3 Motoparkissa 17.5. sekä Kemoralla (perjantaina!) 20.6. Kurssi on maksullinen ja vaatii MotOrg ry:n jäsenyyden.
Toivotamme kaikille jäsenille sekä foorumikäyttäjille aurinkoista kesää ja turvallisia (k)ilometrejä moottoripyörän selässä!
-MotOrg ry:n hallitus-
Viimeisimmät uutiset
Sivut
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- seuraava ›
- viimeinen »