Yritä ymmärtää: Se on kova paikka, jos Suomeen oikeasti tulee motogp-pyöriä. Yhtä suuri järkytys olisi, jos tänne tulisi formuloita.
Niin sitä juuri pitää nyt selvittää, että kuka sanoi minulle ja mitä, että sain sellaisen käsityksen, minkä sanoin käsityksenäni.
Itse kritisoin pelkästään noita testilippujen hintoja, koska voin nähdä siitä osviittaa tulevien kisojen hinnotteluun. Toivottavasti olen väärässä ja matematiikka on paremmalla tasolla järjestäjillä, kuin keskimääräisellä demarilla.
Lopulta kuitenkaan jääkiekon mm kisat tyyliset lipun hinnat ei ole kenenkään etu pitkässä juoksussa, vaikka kiimaisimmat julistavatkin maksavansa mitä tahansa.
Itse rataprojektille ja kisoilla toivon suurta onnistumista ja odotan innolla että pääsee kiertämään rataa omalla pyörällä.
1199S Panigale
KTM:n testikuljettaja Mika Kallio: ”Hienoa päästä täräyttämään kotikonnuilla” — Kymi Ringin testiajot ovat tärkeät etenkin rengasvalmistajalle
KTM:n testikuljettaja Mika Kallio odottaa innolla pääsyä tositoimiin kotiradallaan, kun MotoGP-testit ajetaan vajaan kuukauden päästä Kymi Ringillä.
Kaikki MotoGP-sarjan kuninkuusluokan tiimit saapuvat testikuljettajineen Suomeen, kun Kymi Ring isännöi testejä 19.—20. elokuuta juuri viimeisen asfalttikerroksen saaneella radalla.
KTM:n testikuljettaja Mika Kallio tulee korkkaamaan kotiratansa vajaan kuukauden päästä.
— Kaikki uudet radat, jotka tulevat mukaan kisakalenteriin halutaan käydä testaamassa aikaisemmin. Ei tarvitse lähteä nollasta liikkeelle kisaviikonloppuna, Kallio taustoittaa Suomen testien merkitystä moottoriurheilu.tv:n tiedotteessa.
— Kaikista tärkeintä on, että rengasvalmistaja näkee, miten asfaltti toimii ja minkälaisia renkaita sinne tarvitaan. Muuten se menisi aika arpapeliksi kilpailuviikonloppuna. Lisäksi tiimit testaavat eri asioita.
Kallion mukaan hänen tiiminsä testaa mahdollisesti uusia osia ensi vuoden pyörään testiajoissa.
Kallion ohella Suomen MM-radasta pääsevät ottamaan ensimaistiaiset viisi kovaa MM-luokista tuttua kuljettajaa. Moto2-luokan maailmanmestari Stefan Bradl on Hondan testikuljettajana. Michele Pirro puolestaan nähdään Ducatin väreissä. Entinen Superbiken maailmanmestari Sylvain Guintoli ajaa Suzukin pilottina. MotoGP-sarjan podium-mies sekä Moto2-luokan MM-hopeamitalisti Jonas Folger kyydittää Yamahaa. Podiumpaikat 125cc-, Moto2-, MotoGP- ja MotoE-luokista saavuttanut Bradley Smith nähdään Aprilian puikoissa.
— Kaikki kuljettajat ovat GP-puolelta, joten testikuljettajia on saatu hieno kattaus paikan päälle, Kallio iloitsee.
Yleensä yleisöllä ei ole pääsyä MotoGP-testeihin. MotoGP-sarjan kaupalliset oikeudet omistava Dorna antoi Kymi Ringille mahdollisuuden rakentaa testeistä yleisötapahtuma, jotta suomalaiset saisivat mahdollisuuden tutustua lajiin uudella areenallaan.
Yleisötapahtuman avulla saadaan testattua myös pienemmällä mittakaavalla toiminnot aina lippujen myynnistä rata-alueen järjestelyihin itse Suomen MM-osakilpailua silmällä pitäen.
— Hienoa päästä täräyttämään kotikonnuilla. Ensimmäiset kierrokset uudella radalla on aina upea juttu. On mielenkiintoista saada vaihtelua kilpailukalenteriin. Minulle on tärkeää päästä katsomaan etukäteen, miltä kotirata tuntuu, Kallio sanoo.
MotoGP-testit ajetaan sekä maanantaina että tiistaina kello 10—17.
https://kouvolansanomat.fi/uutiset/u...a-85cf3929569c
KTM:n testikuljettaja Mika Kallio on itävaltalaistiimin kilpakuljettajana Suomen MM-osakilpailussa.
Onko kellään kokemusta kahden päivän testeistä, että kannattaisko mennä maanantaina vai tiistaina? Tällä viikolla vissiin ostettava lippu ja ei voi sään mukaan valita. En kerkee kuitenkaan kuin yhdeksi päiväksi niin kai siellä pyörää kulkee molempina päivinä aamusta iltaan. Olisko parempi tähdätä tiistaille jos vauhdit kasvaa kun kokemusta tulee?
Nyk: Ducati Multistrada 1000ds
Ex:KTM950SM,Cagiva GC 900,Yamaha YZF750R,-93, Aprilia Dorsoduro 750,-09,Ducati Monster 1000 Ds, Suzuki DL 1000,Suzuki Gsxr 600, Suzuki DL 1000, Honda X11, Honda Cbr 600F, Aprilia Pegaso, Yamaha FZ 750, Honda VTR1000F,
Kymi Ringin risteyssilta avataan liikenteelle tänään. Valtatiellä 12 sijaitseva silta on Tillola–Keltti -hankkeen merkittävin siltaurakka, Väylä kertoo tiedotteessa.
Silta sijaitsee Kymi Ringin moottoriratakeskuksen kupeessa. Sen avauduttua liikenteen käyttöön valtatien eteläpuolella sijaitseva kiertotie poistetaan käytöstä.
Eritasoliittymän rampit ovat paikallisliikenteen käytössä.
Kaikki Kymi Ringin eritasoliittymän rampit ja kiertoliittymät avataan liikenteelle elokuun puoliväliin mennessä.
Väylän tiedotteen mukaan risteyssillan avautuminen sujuvoittaa ajoneuvoliikennettä huomattavasti.
Nopeusrajoitus alueella on 60 kilometriä tunnissa.
Seuraavana avataan Venäläistöyryn risteyssilta, joka otetaan käyttöön elokuun aikana.
https://kouvolansanomat.fi/uutiset/l...7-9301bb1d418c
http://www.moottoripyora.org/keskust...ppujen-arvonta
Nyt olisi tuollainenkin arvonta tarjolla.
Näköjään aina nenällään...
KTM 890 Duke R vm2021 (2023 -> )
ex. Suzuki GSX-R 1000 K8, kilvetön (2016 - 2024)
ex. Aprilia RST1000 Futura vm2003, naarmuinen (2018 - 2022, R.I.P.)
ex. Yamaha MT-01 vm2005, sininen (2013 - 2016, R.I.P.)
Tuli mailissa kutsua nyt toimitsijahommiin testeihin![]()
Kuin myös![]()
Husqvarna Norden 901 -22
ex. Ducati 749 -06
ex. CBR 900RR -01
ex. CBR 900RR -96
ex. GSX750F -02
Eilen tuli viestiä toimitsijahommista. Siitä on hyvä kesäloma aloittaa
<br /><br type="_moz" />
Niinhän toi s-posti tuli, mutta omalta osalta ei onnistu enää järjestelemään aikatauluja töissä siten että pääsis![]()
"The only easy day was yesterday."
2012 S1000RR
GSX-R 750 K8 (ex)
Kutsu tuli tännekin. Sopii onneksi omiin aikatauluihin. Tuli vaan lippukin jo ostettua kun aiemmin tuli viestiä, että vapaaehtoiset on jo valittu.
Nyk: Ducati Multistrada 1000ds
Ex:KTM950SM,Cagiva GC 900,Yamaha YZF750R,-93, Aprilia Dorsoduro 750,-09,Ducati Monster 1000 Ds, Suzuki DL 1000,Suzuki Gsxr 600, Suzuki DL 1000, Honda X11, Honda Cbr 600F, Aprilia Pegaso, Yamaha FZ 750, Honda VTR1000F,
Taas tuli käytyä sorakuopan reunalla.
On siinä vielä hommaa, mutta eiköhän tuossa kelpaa testailla.
![]()
Muutama ruuvi löysällä
Mulla huomenna kurssitus paikan päällä, kyllä se siitä
Absit iniuria verbis, te absolvo....no eikä
KTM Super Adventure 1290 -2015
Exät FJR-2009, FJR-2004, Honda VF1100C-1984, Suzuki DR650
Joutuu ens viikkoon odottelemaan ylipällikön päivä käskyä että mitäköhän Vittua taas tapahtuu.
Ei taidolla vaan tuurilla.
Ekat kierrokset rinkiä ajettu!
Olipa kyllä hieno kokemus ja upea rata!
Olin talkoissa VMPK:n mukana kasaamassa rengasvalleja, niin ennen kotiinlähtöä pääsi pari kierrosta ajamaan.
Kannattaa käydä talkoissa, siellä on vielä talkooporukoille tekemistä!
Pääsuoran loppupäästä kuva, tossa ehkä ehtii vaihtaa jo isommallekin.
Ring suora.jpg
H2 SX SE -18
ZX-6R -05
projekti GPz750 turbo -84
Lainaan törkeesti yhden motokätköilijän tänään ottamaa kuvaa
(eli motocaching.net) -Kiitokset nimimerkille "Markq"
![]()
BMW G650XChallenge
gozamite-blogi
Rata on törkeän hieno, tänään ajelin pari kierrosta talkoiden jälkeen.
Ensi viikoksi riittää vielä rengasrulettia ihan reilusti, tervetuloa vaan mukaan!
Talkoot alkavat iltaisin klo 17.
KTM 1290 Superduke GT
No nippa nappa 180 Euroa oli tänä vuonna Sachsenringiin Ducati-katsomoon.Ja Ducati sponssas T-paidan ja lippiksen.Olispa oheisohjelmaa Kymilläkin,voi olla haastellinen paikka saada houkuteltua sinne esim.Ducatin osastolle pikku kuorma-auto puoliperällä missä V4R näytillä ja kaikki muut Ducatit rivis siinä katsomon takana niin ku Saksas.Ja niitä hinattavia kaljavaunuja mitä on niin paljo jottei janohon kuole.
Ja rettu-ja rättikauppaa pilvin pimein jo ennen rata-aluettakin niin ku tietty oluttakin.HJC tais olla pääsponsorina kisalla,en kyllä miinaan menny vaikka niiden kimulit itteensä houkuttelevasti lavalla liikuttelikin.Mutta hirveesti oli oheistoimintaa ja toivottavasti sitä keksittäis Kymiringillekin.Pieni pelko vaan että ollaan liian pieni markkina että kukaan pyörämerkki innostuis tänne isompaa showta paneen pystyyn.
Ja leirintä-alue on tarina erikseen.En oo yötä teltas ollut mutta jengiä ku meren mutaa ja meno sitä luokkaa et veikkaisin et jokku ei oo eres ehtiny koko kisoja näkemähän.
Kuljetus ja liikenne oma juttunsa.Pari kertaa viime vuonna tultiin palan matkaa tepsutellen ja kauempaa autoparkista pellolta lähti bussiletka ja hypättiin kyytiin ja poliisit pani väylän kii ja ajoi edellä niin että viis bussia kerralla vetasi liki porttia.
Paljo haasteita mutta sitä paremmalta homma maistuu kun se toteutuu.
Akan vanhalla pyörällä
Tuohon en uskalla ottaa kantaa, kun en kuulu järjestävään organisaatioon![]()
KTM 1290 Superduke GT
Triumph Bonneville Bobber Black -18
KTM 690 Enduro R -15
Vespa GTS 300 SuperSport -21
Aki Ajo kommentoi rataa
https://www.moottoriurheilu.tv/aki-a...a-kokonaisuus/
On kyllä on komee rata! Hattu päästä ja lippu salkoon puuhamiehille!
Pääsin korkkaamaan tänään![]()
Ninja H2 2020
V-Strom DL 650 2025
exiä aika monta....
Tänään talkoissa ja rata tuli kierrettyä. Paljon töitä vielä, mutta paikoin jo kohtuu valmista. Komea on. Tekeville vielä hommia tämän viikon sekä päivällä että illalla.