Jospa sähkömopot ja kuulosuojat jätetään omina aiheinaan muualle. Panigalessa ulostulo on lähellä maata, ja luulen että se heijastaa ääntä myös kuskille lisää. Mutta kun reissussa kaveri oli matkassa vakioputkisella Bladella, sanoi että vaikka ei nähnyt mua passolla, niin koko ajan kuuli oman mopon äänien ja tulppien läpi. Tunneleissa jymisee todella häiritsevästi. Mä tykkään tässä mopossa kaikesta muusta mutta tuo melusaaste on Akroilla liikaa _minulle_.
Hiljaisemmilla putkilla vois ajaa reippaammin myös, kun ei keräisi huomiota liikaa jo tyhjäkäynnillä. Joten ahtaammat killerit ja jos ei riitä, vaihdan vakiorännin ja myyn Akran jollekin joka haluaa kuunnella moista älämölöä.
Paraniko Pani paljon putkella ja ECU:lla? Yleensä Ducati toimii kunnolla vasta avarammalla putkella ja Race ECU:lla. Jossain lehdessä oli vertailutestissä 1299 ja oli yllättävän vaisu verrattuna muihin tämän kauden vehkeisiin. Putkella saattaa löytyä huomattavasti enemmän tehoa ja vääntöä niin vaihdolla vakioksi voi olla ikävä sivuvaikutus.
Saattaahan ne äänten sävykin tieten lisätä kovien äänten rasittavuutta, esim. 999 ja vanhemmat käy mukavan pehmeästi/muhkeasti verrattuna Paniin ja 11 asteen Testastrettoihin.
Ducati Multistrada V4S, KTM 790 Adv R Rally, Kawa H2 ja Z H2, H-D FXDR 128, H-D CVO Street Glide VVT121, KTM 1290 Superduke, Ducati Desmosedici, Ducati 1098R Troy Bayliss, Husqvarna 701, KTM 450, Honda CR 500
En ajanut vakiona, joten en pysty sanomaan. Akran omat sivut lupaa keskelle kai jopa 10% lisää, ylös pari-kolme. Ei kuitenkaan mitään ratkaisevaa. Tuskin toi vakiotötteröllä säädettynä niin paljoa huonompi on. Kilojakaan näistä ei kai rännillä montaa lähde. Tänään jo suunnittelin ahtaampaa killeriä, katsotaan josko ennen talvea menee toteutukseen.
Ducati Multistrada V4S, KTM 790 Adv R Rally, Kawa H2 ja Z H2, H-D FXDR 128, H-D CVO Street Glide VVT121, KTM 1290 Superduke, Ducati Desmosedici, Ducati 1098R Troy Bayliss, Husqvarna 701, KTM 450, Honda CR 500
<br />
Bikestä poimittua
...jarrupenkissä tehoksi saadaan vain 171 hevosvoimaa luvattujen 205:n sijaan. Vastaavissa testeissä kyseinen malli on tuottanut 15-20 hevosvoimaa enemmän, mikä pitäisi paremmin paikkansa, kun mukaan lasketaan voimansiirron tehohäviö. Asiaa tutkitaan paraikaa syvemmin, ja demopyörä on toistaiseksi maahantuojan ja luotettavan huoltoliikkeen syynissä. Jokin kyseisessä yksilössä ei ole niin kuin pitäisi. Asiasta ilmoitetaan Biken seuraavassa numerossa.
Ja Panihan siis voitti kyseisen vertailun tehovajauksesta huolimatta.![]()
Pegaso IE
Aika yleisesti sanotaan että Panin kanssa penkissä pitää takapyörän pyörimisanturin liitin irroittaa. Muuten ajaa mopoa ns safemoodissa kun pyörimisnopeusero on niin suuri ja n 20hp puuttuu. En osaa ottaa kantaa onko tämä totta ja syy Biken testiin.
Juu, tuostahan on ihan Ducatin tehdastiedotekin. Mikäli Panigalea ajetaan jarrupenkissä, jossa ei ole ajonopeuden mukaan säätyvää tuuletusta edessä, niin nopeusanturin liitin on irrotettava, muuten seos menee rikkaalle ja kone tietenkin menettää tehoa.
Panigalen moottori-ECU säätää seosta mm. ajonopeuden mukaan. Jos takarengas pyörii esim. 300 km/h, niin tietysti ECU olettaa, että myös ilmavirran nopeus ilmanottoaukkoihin on sama ja rikastaa seosta sen mukaan. Jos kuitenkin tuuletin työntää ilmaa vakionopeudella esim. 130 km/h, niin seos on liian rikkaalla. Mikäli tuulettimen ilmavirran nopeus on alle 200 km/h, on liitin irrotettava. Tietenkin, vaikka liitin on irti eli ECU ei huomioi vauhtia, niin silloin myös menetetään mitattua maksimitehoa todellisesta (ram air puuttuu). Vielä tärkeämpää tämä on silloin, jos seosta säädetään penkissä (Power Commander tms.). Väärällä menettelyllä mennään metsään että mätkähti ja seos on todellisuudessa liian laihalla.
Loppupäätelmänä voi todeta, että Panigale pitäisi ajaa aina sellaisessa penkissä, jonka tuuletin puhaltaa takapyörän nopeuden mukaan.
Onkohan ihan noin, että italot eivät ole paineanturista kuulleet ja säätävät seosta nopeusmittarin mukaan![]()
Triumph Bonneville Bobber Black -18
KTM 690 Enduro R -15
Vespa GTS 300 SuperSport -21
Kuin myös Kotareissa. Ruisku LC8:n taisi saada synkattuakin katselemalla näyttöä ja pyörittelemällä ruuvia sen mukaan.
Sama juttu se on muissakin mopoissa kun penkissä säädetään. Parempi tulee kun ottaa ram air korjauksen pois säädön ajaksi.
Perus ECU flashaus + quickshifterin aktivointi onnistuu GSX-R 1000 K5-L1 ja 600/750 K6-L5
MAP (Manifold Absolute Pressure) -anturi on ollut Ducateissakin jo jonkin aikaa (tosin ei nyt ihan viime vuosituhannella), myös Panigalessa, eihän tässä siitä ollutkaan kyse tai sitten en ole osannut lukea rivien välejä. Nythän B 12 käsittääkseni ihmettelikin, että miksi ei ole anturia mittaamassa painetta kaasuläpän toisella puolella eli tulevan ilman painetta ennen kaasuläppää. Syy siihen, että miksi tuo tieto otetaan nopeusanturilta (siis ei mittarilta), on olettamani mukaan se, että koska ECU muutenkin käsittelee nopeustietoa, niin ram airin tuottama "ahtopaine" saadaan kohtuu helposti lisättyä säätökarttaan. Sillä ei taida juurikaan olla merkitystä, että ajetaanko esim. 10 km/h puhaltavaa tuulta vastaan vai myötäiseen.
Minulla ei (kuten ei Raaserillakaan) ole vielä tullut eteen tällaista anturia. Jos tällainen anturi olisi yleinen, niin luulisi sellaisen löytyvän myös BMW:n S1000RR-mallista, bemari kun kovin herkästi lisäilee uutta elektroniikkaa malleihinsa. Sellaista anturia ei kuitenkaan tuossakaan mallissa tietääkseni ole.
Käytännössähän tuota ulkoilman painetta ei tarvitsekaan tietää niin pitkään kuin ollaan alipainekartalla, koska ilman tiheys = hapen määrä voidaan laskea imusarjan paineen ja ilman lämpötilan perusteella ja mahdollisesti korjata sitä sitten lambadan antamalla arvolla. Ongelmat tosiaan tulee vastaan sitten isoilla kaasunasennoilla, kun ollaan puhtaasti TPS/RPM-kartalla, jolloin tosiaan sitten tuo imupuolen paine ja lambda jää kokonaan huomioimatta. Eihän tommonen anturi tietysti paljon maksa, mutta taitaa olla ingenjöörille helpompi vaan mitata tuo patopaineen vaikutus eri nopeuksilla ja syöttää ne kiinteäksi trimmikartaksi eculle kuin mitata samaa asiaa lennosta ja laskea korjaus sen perusteella.
Eli vähän eri asiasta tosiaan alunperin puhuttiin mun ajatusvirheen seurauksena. MAP-löytyy käytännössä kaikista pyöristä, samoin IAT (Intake Air Temperature), mutta IAP (Intake Air Pressure) puuttuukin käytännössä kaikista laitteista.
Superbike #7
Panista kirjoitus enemmänkin nopeiden autojen kanssa pelaavan Chris Harrisin toimesta: https://grrc.goodwood.com/road/drive...FepY4Yg5SQX.97
Noista äänistä tuli mieleen, että olin jossain nähnyt Ducatin kisatiimillä hiukan erikoisemman ratkaisun.... ja löytyhän kelpo kuvakin, kun aikansa etsi:
http://www.arubaracing.com/gallery/r...timao-002.aspx
"Starvin' Marvin"
Tylsimpinä hetkinä poikkea osoitteessa: http://www.janipartanen.com
Ei tarvitse vilkkua käyttää, jos oot jo ojassa....
Tosta oli juttua aiemmin jossain. Olivat saaneet hieman lisää vääntöä putkia pidentämällä ja sääntöä laillisesti kiertämällä noin. Tuli käyttöön n kesäkuun alussa. Aikamoinen käärmeenpesä toi on. Ja luulen ettei kuolevaisen rahoilla hankittavissa kun ton Evoränninkin lähtöhinta oli 5kiloa. Mutta jos en olisi ostanut, sekin olisi harmittanut.
Braaaaap
On tuolla Akralla ajossa kovat äänet. Kuului vuokra-autoon sisälle vaikka kuinka kaukaa laaksossa kun ensin ajoi meistä ohi ja jäi eteen/viereen risteyksessä vähäksi aikaa niin sai bongattua 1299-tekstit ja Akran. Ei minusta tyhjäkäynnillä ollut niin pahat äänet, mutta ajossa on kovat, etenkin kun kunnolla kuormittaa konetta. Kyllä huomasi milloin lähti neulansilmästä![]()
Lähdin heti ton HST-reissun jälkeen pariksi viikoksi perheen kanssa reissuun ja annoin mopon kaverille lainaan. Eipä se sillä paljoa ollut halunnut ajaa. Meinasin sitten eilen peräkärryllä haun jälkeen lähteä ajamaan. Mopo kävi pihassa ehkä 10 sekuntia ja sammui. Ilmoitti isolla keskellä mittaria punaisella "GEAR SENSOR!". Eikä starttaa kun vika on päällä. Jaha. No ei sitte. Vaikka kuinka räpläs vaihteita ni välillä vilahti hetkeksi vaihdetieto ja sitten vikaa päälle. Soitto maahantuojalle josta heti luvattiin tilata uusi osa pikana. Olisi ollut tänään perillä.
Mutta kun oli sateinen aamu niin lykkäsin mopon huoltopöydälle ja tutkin vähän. Manuskatkin on jo webistä imutettu niin räjäytyskuvista näin että vaihteensiirtäjärummun päässä on kanttinen magneetti. Ja koneenkopan ulkopuolella magneettianturi joka kai sitten alukannen läpi lukee rummun/magneetin asennosta vaihdetiedon. Shifteri irti, kytkimen työsylinteri irti ja eturattaansuoja irti. Siinä se anturi nökötti.
https://drive.google.com/open?id=0B-...GdSVTdpQVJ1RjQ
Nappasin senkin irti. Moottorin kopassa näky jotain ja pyyhkäisin sormella. Joku metallilastu, ihan ohut soiro oli kiinni kopan takana olevan magneetin voimasta. Ei tullut edes kuvaa otettua. Eli anturin ja kopan välissä on joku vajaa millin rako. Jostain ihmeestä sinne oli eksynyt tuollainen n sentin mittainen ohut metallilastu. Uskomatonta. Laitoin anturin kiinni ja heti löyty numerot taulusta.
Vianhan olisi saanut korjattua puhaltamalla vaikka paineilmalla anturin rakoon purkamatta mitään. Vähän mietityttää oliko tää nyt vaan äärihuono tuuri vai olisko tuonne anturin ja kopan väliin syytä laittaa vaikka jotain tiivistettä tai vaikka tiivisteliimaa. No, eipä ollu Ducati taaskaa rikki![]()
Jos on Ducatissa lämmöstä aiheutuvia ongelmia, käy molempii 1199 tai 1299..
Sitten löytyy vielä hiilikuitusta koko takarunkoa, jos lämpöä haluu pois
Elä elä hyvö mies panikoi turhaa, ei sillä kateudella voita mitää
Vähän lisää ratamietteitä tusinaysiysistä.
Edellisestä ratakerrasta olikin jo mennyt 2kk. Yksi kuukausi lomareissuja välissä ja lisäksi kaikkea muuta ohjelmaa. Johannes Ducatilta vinkkasi että perjantaina pääsisi RM Heinon päiville Alastaroon ja lähdin sinne vähän ruostetta poistamaan. Sääennuste oli niin huono, ettei motivaatio riittänyt vääntämään seosrengasta alle. Eikä ollut tarvettakaan. Keli kyllä pysyi kuivana, mutta ryhmäjako noilla päivillä oli alkuseteissä suorastaan vaarallinen. Siellä oli nopeimmassa ryhmässä K1600-matkalaivat ja sivulaukkuturvaliivimiehet. Ihme ettei isompaa osumaa tullut kun jarrupaikoissa oli varmaan 150kmh nopeuseroa saman ryhmän hitaimman ja nopeimman välillä. Järjestäjä onneksi alkoi siivoamaan ryhmiä.
Myös lauantaiaamun sääennuste Botnialle oli epävakaa, eikä aikomuksista huolimatta tullut vaihdettua seosrenkaita pe iltanakaan. Ajoin siis ekan setin tihkusumussa katukumilla. Mutta hyvin nekin toimivat nykyään. Yllättävän raju pito.
Lauantai meni itselläni vähän penkin alle, tuli hölmöiltyä syömisten kanssa jne eikä ajosta tullut oikein mitään. Satsasin siis sunnuntaihin. Aamu alkoikin kirkkaana ja lämpimänä. Lähdin ekalle setille melko uusilla kumeilla, SC1 edessä ja SC2 takana. Kolmen kierroksen jälkeen takanen alkoi luisumaan ja mielessä kävi että repesikö se? Mutta en vaan uskonut että noin nopeasti voi uusi kumi tuhoutua. ajoin yhteensä 5 kierrosta ja takanen oli valmis. Mittasin paineen heti radalta tultuani, 1,7bar olisi pitänyt olla optimipaine. Koitin vielä yhden setin ajaa hiljaa kaasuun koskematta, mutta kumi paheni vaan. Valmis. Uusi SC1 tilalle. Sekin alkoi rullaamaan heti ekalla setillä. enkä ajanut edes lujaa, 1.44 alkusia jokusen. Oli aika syyttää mopoa.
Ihmeellistä tästä teki se, että toukokuun lopussa Botnialla ei ollut mitään rengasmurheita. Siispä mittaamaan sagit. Nyt on rehellisesti jo viime talvena karismaa keränneeseen ruhoon vielä jokunen kesälomalla nautittu pihvi ja olut tarttunut. Painoa ja kankeutta siis riitti kuskin paikalla. Silti takana sag oli vain 21mm, eli pirun kova. Löysäsin sen 26milliin, pidin parannuksesta ajamani setissä ja sitten etupään vuoro. Edessä sag oli 44m ja sen nostin 38milliin. Odotin että mopo tuntuisi kankeammalta noilla muutoksilla. Mutta ei, kääntyy ihan yhtä ketterästi. Selkeästi parempi jarruttaa ja keuliminen väheni. Jälkimmäistä en odottanut. Pelleilin vähän myös vaimennusten kanssa, mutta homma jäi kesken.
Jäin tälläkin kertaa aika reilusti aikatavoitteista. Ajattelin että 1.42-alkuinen olisi ajettavissa. Mutta kauas jäätiin. En saanut yhtään kierrosta edes 1.43-alkuiseksi. Olin yllättynyt noista sageista, koska mopo tuntui hyvältä ajaa, mitään mutkaan kaatumista, slappereita tai normaalia tunnetta siitä että mopo on liian nenällään. Ei silti harmita että tuli aloitettua säätely vasta nyt. Nyt siihen oli enemmän valmiutta kun jotain perstuntumaa mopon käyttäytymisestä ehti kertyä.
Ei auta kuin ajaa lisää radalla, tää matkamopo tuntuu todella oivalta myös siellä. Eikä metelikään niin haittaa, paitsi pittiboksissa olleita kanssaratailijoita lämmittelyn aikana.
Moposta löytyi myös eka suunnittelun kukkanen. Ostin siihen korkeamman pleksin. Mutta pleksi on kiinni kumisilla irtomuttereilla yläkatteessa. Ja 4 noista muttereista on tavoittamattomissa mittariston takana. Mielessä on miten hankala oli asentaa GPS-mokkula, ei tullut pieneen mieleenkään alkaa yrittää vaihtaa pleksiä varikolla jos se kerran vaatii yläkatteen irroituksen. Sais olla pleksit kiinni niillä perinteisillä sienen mallisilla kumimuttereilla.
Taas on viikonloppu Botniaa takana. Rengashuolilla lauantai toki alkoi. Repeily SC1sen osalta meni suorastaan mahdottomaksi. Yritin ajaa pitkän setin siten etten koske kaasuun täyskallistuksessa kunnolla ja avaan toooooosi pehmeästi. Mutta ei siivoonnu Pirelli ei. Se mitä fiksuunnuin oli että renkaassa tuntui merkittävää tärinää. Laitoin sen tasapainotuspukkiin ennen vaihtoa ja olikin reilusti epätasapainossa. Hassua, sillä rengas ei ollut pyörähtänyt vanteella ja laittamani painotkin paikoillaan. Ja melko pieetillä se oli tullut puntitettua sekä oli varmasti puntitushetkellä noussut kunnolla vanteelle. Oli miten oli, taas uutta rengasta alle.
Slicksiversio SC1 tällä kertaa. Huolellinen puntitus ja silti heti ekassa setissä pikku repeämää. Ei perkele. Ja kun toi rata on niin tasainen, niin perse ei kerro yhtään mikä alustassa on vialla. Aloin tällä kertaa pehmentämään vaimennuksia. Se alkoikin olla oikea suunta ja repeämä väheni, sunnuntaina rengas jopa siivoutui. Samalla alkoi tulla kääntymisongelmaa kun perä alkoi ilmeisesti painumaan ja kiristin esijännitystä kompensaatioksi. Oikeampi tapa olisi varmasti ollut lisätä iskariin pituutta, vaan eipä sattunut mukaan sen kokoisia lenkkiavaimia.
Muutoin ajo alkoi sujumaan ajoittain paremmin, aina kun sai takalenkin osumaan, sain ajettua 1.43 alkuisen. Mutta heti kun se meni vähänkin pileen, aika oli tyypillisesti 1.45-1.46. Sunnuntaina yritin ajaa 42-alkuista, mutta ei siitä mitään tullut. Pukkas jonkun kerran tilannetta takasen alkaessa luistaa. Yhden kerran nopeessa vasurissa irtosi perä niin vauhdilla, että oikein ihmettelin jälkikäteen miten elektroniikka sai sen siivottua. Itse en ehtinyt edes säikähtää. Tapahtui loppupäässä jossa oli jo läpät levällään, joten vauhtia varmaankin n 210kmh. Olis saattanut mennä mopo rikki jos siitä vauhdista sen olisi heittänyt nurmikolle pomppimaanLisäksi kallistusvarat alkaa olla käytetty ja alkaa änkkäristä 2mm ulkona olevat pultinkannat hioutumaan:
https://drive.google.com/file/d/0B-j...ew?usp=sharing
https://drive.google.com/file/d/0B-j...ew?usp=sharing
Sunnuntaina pitikin ajaa jo aika maltilla, kun alkoi olemaan renkaat loppu. Neljässä päivässä viisi takarengasta, ihanan kallista. Mutta nyt onneksi sai vähän tajua miksi ne repeytyi. Ja ehkä ongelman ratkottua. Botnialla tekisi mieleni ajaa lisää, on se vaan niin makea rata nyt.
Myös parantelu jatkui. Sain vaihdettua korkeamman racepleksin. Kuva vähän heikko, kun muistin ottaa sen vasta eilen reissusta palattuani. Radalla minusta todella hyvä, lyhyellä katuajolenkillä ehkäpä lisäsi turbulenssia = ääntä kypärään. Olisi varmaan ollut päällikköpleksi HST-reissulla.
https://drive.google.com/file/d/0B-j...ew?usp=sharing
Lisäksi Bolaracen Juhalta tuli joku aika sitten haettua raakatapit. Testasin aiemmin kiinantappisarjan, mutta vakiot tuntuivat paremmilta ja ennen kaikkea keveämmiltä. Vaikka ne ovat merkittävästi paremmat kuin mitä Ducatin vakiotapit ovat yleensä olleet, niin silti pitoa saisi olla enemmän. Dremelöin raakatapeista sellaiset, että ne asentuvat kiinteiksi orkkiskolmiopaloihin. Nyt nää on hyvät:
https://drive.google.com/file/d/0B-j...ew?usp=sharing
EDIT: Unohtui kirjoittaa jarrupaloista. Niin hyvän tuntuiset kuin Brembon SC-palat onkin, niiden n 2 ajotunnin elinikä hieman kipristelee kun eivät Carpimotoltakaan tilattuna ihan ilmaisia ole. Tilasin Motovilleltä setin EBC GPFAX-paloja. Aiemmin S1000RR:ssä GPFA-versio oli erinomainen ja ajattelin kokeilla josko tämä uudempi äksällä lisätty versio olisi yhtä hyvä ja toimisi Panissa. Toimikin. Pitoa vähintään sama määrä kuin SC-palassa ja kuluminen nähtävästi paljon hitaampaa. Motoville arveli että Brembonkin RC-kisapala saattaisi kestää jopa paremmin, kun tossa kyydissä raskaalla katupyörällä (ja raskaalla kuskilla) kuitenkin lämpöä varmaan saavat melko hyvin. Täytyy toi RC testata ensi kesänä viimeistään, mutta GPFAX tuntui sekin erinomaiselta.