Kysyn vielä uudestaan kun en todellakaan ole muuta saanut kuin hurinaa aikaan intercom-intercom-yhteydellä. Painan siis pitkään sitä kypäränappia ja punasininen vilkkuminen alkaa (molemmissa siis yhtäaikaa). Painan toisesta namiskaa uudelleen, jolloin välkyntä muuttuu siniseksi. Kaiuttimista kuuluu vaan hurinaa tai sirinää, ei ääntä (laitoin toisen mikin radion viereen ja kuuntelen toisesta). En ole asentanut noita minnekään, onko minulle sattunut maanantaikappale, vai teinkö jotain väärin ?
Palailen tähän ketjuun kommentoimaan, kun eilen oli ensimmäinen kunnon testi Scala G4:lla viime vuoden kiina-intercom -räpellysten jälkeen.
Korvatulpat korvassa ja Tampereen motaria satasta ja musiikki (bluetoothin yli puhelimesta) kuuluu yhä ihan kuunneltavana. Kappaleita voi vaihtaa G4:n näppäimillä puhelimen ollessa taskun pohjalla. Ääniohjaus toimii ja puhelun avaaminen toimii motarivauhdeissa (puhelimena iPhone) painamalla nappia ja sanomalla "soita N.N.". Vastapuoli ei edes tajunnut, että ajan moottoripyörällä - ts. puhelun äänenlaatu oli todella hyvä. Kuulokkeet eivät paina korvia ja langallinen mikrofoni istuu nätisti suun edessä velcro-nauhalla kiinnitettynä. Laite ei aiheuttanut kypärän tempoilua noissakaan vauhdeissa.
Joo, ei mulla muuta. Nuo kiina-intercomit saavat osaltani jäädä.
"Väärät harrastukset, jos kaikki rahat eivät mene."
Tallissa: 350EXC-F
Ex. F800GSA ja VFR800 Vtec
Väärä käsitys tosiasioista saattaa johtaa ajatukseen siitä, että moottoripyöräilijät ovat kaahaajia. -Tuulilasi
Suzuki GSX-R 750 -93
Molemmissa tietysti kuuloke/Mikki johdot hyvin liitettynä? Painat lyhyesti painiketta jossa kypärän kuva niin linja pitäisi aueta.
Tuolla aiemmin on minun vastaus noihin kysymyksiisi. Ja kyllä se puhe sinne tarakalle (ja valitettavasti takaisinkin) kuuluu, mutta pitää varautua siihen, että samaan aikaan kuuluu niin perkuleesti suhinaa, särinää ja sirinää. Musiikkia
Kiina-intercomin ja jonkun Scalan välinen hintaero on mielestäni pieni hinta siitä, että saa mielenrauhan, kun laitteet toimivat niin kuin niiden pitää ja että niiden käyttö on mukavaa.
Viimeksi muokannut: villho; 28.03.2012 klo 14:59.
"Väärät harrastukset, jos kaikki rahat eivät mene."
Tallissa: 350EXC-F
Ex. F800GSA ja VFR800 Vtec
Toimihan se sitten lopulta kun vaihdoin kuulokkeet laitteesta toiseen. Pistokkeista en osannut vikaa keksiäkään kun puhelimien kanssa pelasivat ok.
Sen verran irtona tuli kokeiltua, että jo parin seinän takaa ääni heikkeni voimakkaasti vaikkei matkaa ollut kuin muutama metri. Saas nähdä pelaako kilometriin avoimessakaan maastossa.
Hei,
Sain pari kpl tuollaisia Kiinan intercomeja todelliseen asevelihintaan. Kiitokset kaupoista asianomaiselle!
Ei kellään sattuisi olemaan nurkissa tyhjänpanttina sitä kypäräpidikettä joka kiristetään kypärään kiinni? Tällaiselle olisi tarvetta jos joltain ylimääräinen löytyy. YV:llä tavoittaa!
Eli tuollainen nikale joka on noiden bt-yksiköiden oikealla puolella kuvassa jossa on koko pakkauksen sisältö yhdessä kuvassa:
http://www.ebay.com.au/itm/2-BT-inte...item2c614d9d40
Ja toinen kysymys: En ole varma onnistuuko tuo parittaa Nokialaisen (C6-01) kanssa jotta kuulisi musaa, sillä ohjeita ei tullut mukaan. Voisiko joku kertoa miten tämä voisi onnistua jos siis edes mahdollista tällä kokoonpanolla? Keskenään nuo molemmat bt:t pariutuivat varsin somasti.
Väärä käsitys tosiasioista saattaa johtaa ajatukseen siitä, että moottoripyöräilijät ovat kaahaajia. -Tuulilasi
Suzuki GSX-R 750 -93
Suoraan manuaalista kirjoitusvirheineen:
"1. Enable the Bluetooth function on your cell phone.
2. You must place the BIM (bt-palikka) in "pairing mode", this is done by way of a holding down the Power/interphone key on the headset, until the red & blue LED flash alternately.
3. Begin the "searching for Bluetooth device" on the cell phone according to the phone´s instructions.
4. When the BIM is discovered, the cell phone will display MOTOR PHONE select this and accept the connection.
5. The cell phone will ask you to input a password to enable this connection, when prompted input password: 0000
6. Your phone will confirm that pairing has succeeded. Note that the only light showing on the headset is now the blue one and it will flash once in every 5 seconds."
Multa puhelin ei ainakaan kyllä kysynyt mitään numerosarjaa, joten toi neljä nollaa jäi naputtelematta.
EX: Cbr600f -95
Nyk: FZ6N -06
Kiitos Punda erittäin paljon!
Tuon selkeämmiksi eivät ohjeet voi mennä!
Pitääkin heti kokeilla tuota kun pääsee täältä oravanpyörästä kotiin..!
UPDATE: Punda, noilla ohjeilla sain tuon intercomin toimimaan yhteen myös puhelimen kanssa. Eli voi ottaa puhelut vastaan ja kuunnella musaa. Hienoa! Biisiä ei pysty intercomilla vaihtamaan lennosta seuraavaan mutta eiköhän tuon kestä kun kuuntelee vain hyvää musaa.![]()
Viimeksi muokannut: JaySon1; 02.04.2012 klo 22:46.
Väärä käsitys tosiasioista saattaa johtaa ajatukseen siitä, että moottoripyöräilijät ovat kaahaajia. -Tuulilasi
Suzuki GSX-R 750 -93
Tuli jo... yllättävän nopeesti. Vaikuttaa oikein pätevältä laitteelta hintaisekseen. Huomattaavasti laadukkaamman oloinen kuin joku aikaisempi kiinalainen jolla puljasin. Pakkauskin oli tyylikäs. Pieni ja asennetaan siis kypärän sisäpuolelle, erillistä mikkiä ei ole. Äänenvoimakkuus vähintäänkin riittävä, varmaan kuuluu pöristellessäkin hyvin. Parittui salamana Android luuriin, puhelut toimi nätisti ja musakin raikaa ihan tyydyttävän hyvällä äänenlaadulla.
Lisää sit kun saa kypärään kiinni ja pääsee koeajolle. Tältä istumalta suosittelisin kyllä käyttämään tuota tarjousta hyväksi.
Itsehän hankin tämän siis puhtaasti puheluja ja musaa varten, mutta varmasti hyvin pätevä intercom käytössäkin, jos kaksi samanlaista hommaa.
...Ja tuommoinen paikallaan. Näppärä asennus, Uvex Endurossa oli vielä omat "taskut" korvien kohdalla, joten riitti kaiutinelementtien sujauttaminen sinne. Toki mukana oli omat velcrotarrataskutkin, tarvittaessa.
![]()
Kerrotko vähäsen, miten tuota käytetään.
Sijoituspaikka on "erilainen" ja miten noihin nappuloihin pääsee kiinni, vai onko edes tarvetta?
Etupaneelissa on kaksi isoa nappia. Niiden käyttö tuntui onnistuvan ihan ok nahkahanskat kädessä, eli visiiri auki ja peukalolla painallus. Toisella napilla säädetään äänenvoimakkuutta ja musiikin play/stop (yksi napautus lisää volaa, kaksoisnapautus vähemmän, pidä pohjassa 2s = play/pause). Toinen on "puhelinnappi", jolla vastataan tulevaan puheluun (myös automaattivastaus on, oletuksena päällä) ja pistetään laite päälle & pois päältä (pidä pohjassa 2s).
Sivussa (eli kuvassa kiinnitysliuskan vasemmalla puolella) on intercom-nappi, jonka käyttö onnistuu myös ihan suht ok hanskat kädessäm, etusormella painamalla. Tuo avaa intercom "puhelun" paritettuun kaverilaitteeseen. En tiedä, eikä manuaalissa lue, kauanko yhteys pysyy auki ilman aktiivista höpinää...
Hieman ehkä kömpelömpää kuin kypärän ulkopuolella olevan laitteen käyttö, mutta kun minulle tämä on etusijassa handsfree ja musakäyttöön, ehdottomasti parempi ratkaisu kuin kypärän ulkopuolinen erillisine mikkeineen.
Ensinmainittuun navikäyttöön varmasti toimii hienosti, intercomin osalta samaa mieltä että hankala on alkaa painelemaan visiiri avoinna yhteyttä auki ajaessa. Mutta tuosta kun ei ole tietoa, pysyykö kerran herätetty intercom yhteys aktiivisena koko ajan, ellei sitä erikseen taas painamalla sammuta. Jos pysyy, sittenhän ei ongelmaa olisi.
Tuon testaaminen nyt vaan on hankalaa, kun ei ole kahta näitä minulla.
Tuntuu vähän hassulta toi sijoittelu. Eli aina ku haluaa vaihtaa biisiä ni joutuu laittaa käden silmien eteen ja ajamaan sokkona. Itellä tulee välillä selailtua pitkäänkin ennen kuin löytyy fiilikseen sopivaa biisiä random listalta.
Niin oliko tossa mikki sisäänrakennettuna? Saako liitettyä ulkoisen mikin?
Ajattelin et jos ton sais laitettuu fiksumpaan paikkaan kypärän sivulle (missä se intercom kuuluu olla)
Riippuu käyttötarpeesta. Itse en biisejä vaihtele vaan kuuntelen sitä mitä playlist tarjoilee... Ja toki tuon olisi voinut sijoittaa kypärän sisäpuolella myös esim jomman kumman poskipalan yläpuolelle.
Mikki on sisäänrakennettu, manuaalista päättelin että lisävarusteena on saatavilla myös erillinen mikki. Silloin se ilmeisesti on samassa piuhahässäkässä kaiutinelementtien kanssa (jotka tökätään siis yksikön micro-usb liittimeen).
Samalta valmistajalta löytyy muutaman kympin kalliimpi laite, jossa suurin osa toiminnoista toimii puheohjauksella. Tuo "Taajuuden" taitaa olla mallia HSB-S100 ja uudempi on HSB-R100. Olisi kiva saada kalliimmastakin käyttökokemuksia vai täytyyköhän sitä ryhtyä itse koekaniiniksi...![]()
CB1000r -11
ex GSX 650f -09
No... Näyttää, mutta tiedä häntä onko tosissaan säänkestävä. Usb liittimen lisäksi on vain latausliitin, jotakuinkin pienen nokialaispään kokoinen. Paketissa mukana tuli usb > laturipää piuha. Ladata voi siis tietokoneen usb portista, tai itse tökkäsin erilliseen seinälaturiin jossa usb liitin.
Tilaus lähti Tästä 26-03-2012 ja tänään 10-04-2012 saapu paketti perille.
Varsin jämäkän oloset nuo "mokkulat". Kaijutin, mikrofooni setti sujahti ihan näppärästi vuorauksen alle ...tosin, huomasin että toinen mikeistä ei toimi vaan pitää jatkuvasti vain sellasta ääntä, kuin mikkiin puhallettaisi paineilmapuhaltimella. Toinen mikki tuossa setissä toimii ihan hyvin. Kokeilin vielä vaihtaa päikseen lähettimien välillä ja melu siirty mikin mukana.
Laitoin postia myyjälle niin kattellaan mitä vastailevat. Nyt en epäile pätkääkään, etteikö musiikki kuuluis lujemmassakin vauhdissa tulpat korvilla tällä setillä. Sai kyllä sen verran kovalle.
Bluetooth paritus toimi moitteetta puhelimen ja noiden kahden intercomin välillä. Rahalle vastinetta? No kyllä tuohon hintaan vaikka toinen mikki oliki rikki.
-Gsxr 1000 K2 --> KTM 450 exc 2004-
Minkälaisia korvatulppia käytätte intercomin kanssa, itsellä ainakin perus earit vaimentaa ääntä liikaa, olisko jotkut kuulevat tulpat mitään?
Apteekista ostetut vihreät kuuset, merkkiä en tiedä. Hyvä on vaimennus, mutta musa kuuluu läpi kovemmissakin vauheissa. Puheohjelmat radiosta ei kuulu ihan valtavan hyvin yli 100km/h nopeuksissa. 250km/h yli kun meni vauhti (tietenkin suljetulla alueella, höh) niin loppu musiikki internet radiosta![]()
![]()
-Gsxr 1000 K2 --> KTM 450 exc 2004-
Tilasin 17.4 tällaisen ja tänään tuli postista ilmoitus, että noudettavissa. Eli nopeaa toimintaa.
Ostin kuitenkin viikonloppuna toiselta ORG:n käyttäjältä Scalan Q2 multisetin, joten tämä nyt tarpeeton.
Laitoinkin sen myyntiin. Paketti vain avattu ja tarkastettu, että pitää kaiken sisällään.
Jos kiinnostusta niin Vantaalta saa hakea omakustannehintaan. Lisätiedot myynti-ilmoitukesta.
CB1000r -11
ex GSX 650f -09
Noniin Hurobbi koreasta saapui.
Ensivaikutelma ihan lupaava, äänenlaatu on hieman parempi kuin näissä aikasemmissa versioissa, musiikki kuuluu hyvin, puhetta ei ole vielä testattu kuin sohvalla istuessa...
Myöskin pariutui mukisematta tuollaisen vanhemman mallisen kiinanihmeen kanssa, vedenpitävyys näyttää kyllä aika olemattomalta, joten kaipa sen joutuu tuohon kypärän sisäpuolelle jättämään, eipä se siinä juurikaan häiritse pienen kokonsa ansiosta.
Nappeja ei kyllä tarvii painella ajossa jos vehjettä ei asenna ulkopuolelle, joten se puheohjattu versio voisi olla ihan näppärä.
Täytyypä selvitellä tuo liittimen pinnijärjestys, että saa ulkoisen mikin liitettyä, ei tuo voi kuulua kovin hyvin kun etäisyyttä suuhun jää melkoisesti.
Muutamalta päivältä ajokokemuksia..
Akku tuntuu kestävän hyvin, vielä ei ole tarvinnut laittaa vekotinta lataukseen, neljän päivän työmatka ajelut takana.
Puhelimessa puhuminen onnistuu hyvin vielä 90km/h vauhdissa, nopeammilla pätkillä ei ole kukaan vielä soitellut.
Tuskinpa tuo ulkoista mikkiä tarvitsee, kuulemma kuuluu oikein hyvin kun vekotin on tuossa visiirin yläkulmassa.
Ihan mielenkiinnosta olis kiva tietää mitä tuollaisessa "merkki" intercomissa on niin erinomaista ja hyvää että siitä haluaisi nelinkertaisen hinnan maksaa?
Tosin kun ei tiedä paremmasta niin huonokin on hyvä..![]()
Viimeksi muokannut: Ivar; 05.05.2012 klo 22:04.
Nostellaas tätä ketjua ylös. Nyt kun on tuo Intercom saatu paritettua puhelimen kanssa siten että rokki soi niin tuli eteen pieni "haaste". Intercom tuntuu vastaavan automaattisesti puheluihin noin viiden sekunnin hälyttämisen jälkeen. Saako tämän ominaisuuden kytkettyä intercomista pois? Joku jolla on ohjelappunen nurkissa voisi luntata siitä vähän apuja jos mahdollista..?
Puhelimen (Nokia C6-01) valikot on käyty läpi moneen kertaan ja yritetty sitä kautta vaan ilman tulosta. Eli joko en osaa tai sitten ominaisuus on tuossa intercomin päässä. Osaisiko joku ystävällinen taho opastaa tässä??
PS. Ärsyttävä ominaisuus juuri kun kuuntelen Kula Shakerin Govindaa ja annan karman johdattaa mua mutkapätkillä kohti auringonlaskua ja täydellistä valaistumista..![]()
Viimeksi muokannut: JaySon1; 15.05.2012 klo 17:46.
Väärä käsitys tosiasioista saattaa johtaa ajatukseen siitä, että moottoripyöräilijät ovat kaahaajia. -Tuulilasi
Suzuki GSX-R 750 -93