Koska täälläkin varmasti on jonkin verran porukkaa, jotka eivät ole naamakirjassa niin ajattelin, että julkaisen tässä topicissa samat höpinät mitä kirjoittelen tuonne naamakirjan puolelle (linkki allekirjoituksessa.). Ja mistäkö tässä hommassa on kyse, se tässä lyhyesti:
(Julkaistu alunperin 9.11.2016)
Kuka: Esa Tirkkonen, reilu kolmekymppinen insinööri pk-seudulta.
Kilpailukalusto: Suzuki GSX-R1000 K9
Kilpailukokemus: 1 kisa, Motopark 2016. Oman luokan paalupaikka ja voitto, kokonaistuloksissa 8.
Tavoite: Superbike B Suomen Cup -mestaruus 2017.
Taustaa:
Kaksipyöräisten parissa on tullut puuhattua n. 10-vuotiaasta asti, mutta ensimmäisen kerran eksyin radalle vuonna 2008 MotOrgin Ajotaito II-kurssille, josta kipinä sitten rata-ajoon syttyi. 2009 kävin muutamalla ratapäivällä ja 2010 minua pyydettiin MotOrg RY:n ajokouluttajaksi. 2010 keväällä kävin Liikenneturvan ennakoivan ajon kouluttajakurssin, jonka jälkeen olen vetänyt eri tasoisia mutka- ja rata-ajoon tähtääviä ajotaitokursseja vapaaehtoishommissa seitsämän kesää 5-10 kurssia vuodessa.
Kursseja vetäessä ja niiden ohessa on oppinut lajista itsekin yhtä ja toista ja vauhti on kasvanut pikku hiljaa.
Viime kesänä oli ensimmäistä kertaa mahdollista lähteä viivalle vertaamaan omaa vauhtia muita vastaan. Kauden päätöskisaviikonloppu Motoparkissa sujuikin yli odotusten: Omasta ennätyksestä karisi pois tasan kaksi sekuntia, aika-ajoissa tuli oman luokan paalu ja kisassa oman luokan voitto. Luokkarataennätyskään ei jäänyt kuin vajaan kahden kymmenyksen päähän.
Samalla tavalla kuin ensimmäinen ratapäivä sytytti kipinän asvalttiradan kiertämiseen, sytytti tuo ensimmäinen kisa kipinän kilvanajoon. Kaudella 2017 olisi tarkoitus kiertää kaikki road racingin SM-sarjan osakilpailut ja siinä sivussa voittaa oman luokan mestaruus.
Ensimmäisen kisan fiiliksistä voit muuten lukea lisää täältä:
http://www.moottoripyora.org/keskust...-2016-Motopark
-Esa #7
P.S. Esittäkää vaan rohkeesti kysymyksiä aiheeseen liittyen, pyrin vastailemaan mahdollisimman kattavasti. Ajatuksen siis jakaa kisahommistakin mahdollisimman paljon tietoa muille harrastajille, jos vaikka sitä kautta saisi muitakin innostumaan hommasta.
Superbike #7
(Julkaistu alunperin 12.11.2016)
Taisinpas luvata kirjoitella alustahuollosta jotain pientä tuossa aiemmin. Raapasin siis keulan, takaiskarin ja ohjausiskarin irti moposta ja kiikutin ne Moto-Villelle ihan vaan perushuoltoon. (Jutun lopusta muuten löytyy alustan setupit, jos jotakuta kiinnostaa).
Takaiskarin osalta homma olikin aika selvä, mitä nyt edellisessä huollossa oli lipsahtanut vähän liikaa painetta iskariin. Ainut osa, jonka joutui vaihtamaan, oli top-out jousen vastinprikka, jonka pinnoite oli kulunut puhki.
Keulassa olikin sitten liukuputket löysällä nilkoista, joten keulan purkaminen teetti Villelle vähän lisätöitä. Myös keulan shimmaus oli himppasen Öhlinsin spekistä eroava compin osalta. Toisesta putkesta oli myös bottom-out o-rengas poikki, joten ne vaihdettiin.
Ohjausiskarin piti olla se pienin homma, mutta männänvarsi oli kiero, ja jumitti liikeradan keskialueella. Ajossahan mun puuperse ei tuota ollut huomannut, mutta irtaallaan tunsi selkeästi. Todennäköisesti ohjausiskari on ottanut tällin viime kevään high-siderissa Alastarossa. Taas muistutus siitä, että kaadon jälkeen pitäs purkaa laite atomeiksi.
Ja tämmönen on siis alustan perusasetus, jos joku samanlaiseen arpoo, että onko tontilla:
Takaiskari: Öhlins TTX SU8880 Shimmaus C6/R7. Comp. 14 / Reb. 10 auki. Jousi 95 (mitattu 93Nm) ja 9mm esijännitystä. Iskarin pituus 318,5mm.
Keula: Öhlins FGK1460, shimmaus C4/R3. Comp. 12 / Reb. 8. Jouset 10/10,5, 8mm esijännitystä. Öljyn pinta 135/155mm (holkin kanssa/ilman holkkia). (Öljyn pintaa nostettiin 10mm).
Takaiskarin pituus on kokeneempien kavereiden mukaan ehkä vähän toimivan säätövälin yläpäässä, joten pitänee keväällä kokeilla vähän lyhyemmällä iskarilla kunhan saa taas tuntuman ajamiseen kuntoon. Varsinkin kun nuo uudet Dunlopit näyttää olevan melkosia vuoria. Mutta renkaista lisää sitten myöhemmin.
P.S. Jos joku kokeneempi huomaa jotain hassua/pielessä olevaa meikän sepustuksissa niin palautetta otetaan mielellään vastaan.
-Esa #7
Superbike #7
Nyt sitten todella tyhmiä kysymyksiä
Mitä vaaditaan kilpailulisenssin saamiseen? Teoriakoe ja ajokoe? Mikä on hyväksytyn ajokokokeen läpäisykriteeri?
Triumph Street Triple 765 RS -24
Pitkä lista exiä.
http://www.youtube.com/user/exhaust34
Minä kysyn täältä pikkujoulujen keskeltä, että millä oikeudella mun numero vietiin?
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Aikalailla noin. Eli kuljettajatutkinnon teoria pitää käydä kuuntelemassa ja lisäksi suorittaa ajonäyttö. Noita teorioita järjestetään nykysin sen pari kertaa vuodessa ja ajonäytön voi antaa esim. ratapäivillä, kerhokisoissa tai vastaavissa. Ei mitään rakettitiedettä kumpikaan noista, vähän vaan pitää olla hereillä aikatauluista.
Ei välttämättä olisi huono idea jos vaikka saataisiin jollekin orgin rataviikonlopulle paikalle henkilö, joka pystyy vetämään teorian ja ottamaan vastaan ajonäytön.
Edit. Ajokokeen suoritin ite lähtöharjotuksen ohessa. Eli ainakin semmonen tai kerhokisa tms. riittää. Varmaan myös ihan normaali radan kiertäminen riittäs jos ei oo lähtöharjotusta tarjolla. Eli ei siihen mitään erityisosaamista vaadita, suurinpiirtein kun oikeeseen suuntaan rataa kiertää eikä muutakaan töhöile niin riittänee.
Viimeksi muokannut: Nitrous; 10.12.2016 klo 22:10.
Superbike #7
Ihan omin luvin otin.
Mut taustahan numeron takana on tämä: Kun olin menossa ajamaan Motoparkkiin viime kesänä, tiesin, että katteisiin pitää mahduttaa kisanumero. Mietin, että 1-numeroinen on helpompi saada mahtumaan katteisiin kuin 2-numeroinen, joten ei muuta kuin moottoriliiton sivuille numeroa varaamaan. Sieltä sit katoin ekan vapaana olevan ja se sattu olemaan seiska, eli sillä nyt sitten mennään.
Superbike #7
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Just meinasin korjata että Hipille pitää vittuilla aina ja kaikesta. Ehkä kuitenkin itse opin juuri jotakin.
Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe.
* Suzuki Katana * Kawasaki ZX-8R * CFMOTO 450MT * Honda Fireblade * MV Agusta Brutale 910S *
Hyvältä kuulostaa! ISOSTI tsemppiä tulevaan kauteen
Tsekkasitko noi ohjausiskarin korvakot myös hyvin, et ei oo murtuman alkuja tms.
T:naamakirjaton![]()
hontamies RR
Ja välillä tuoreempaakin päivitystä, tämmöstä kirjottelin sinne tänään:
Laitetaas tähän väliin jonkinnäköstä videota viime kesältä omasta Kemoran parhaasta. Pari kiekkaa siis 1:11 puolelle. Kattelin tuota videoo ja dataa ja tulin semmoseen johtopäätökseen, että n. 1-1,5s parannus pitäs onnistua suht helposti tuolla ens kesänä. https://www.youtube.com/watch?v=WvzVH4TAZ3E
P.S. Ajamista saa kommentoida ja kysyäkin saa jos joku kohta aiheuttaa ihmetystä.
Niin ja jos joku haluaa tuosta tai muilta radoilta dataa nähtäksi niin heittäkää viestiä tai kommenttia tähän alle.
Viimeksi muokannut: Nitrous; 14.12.2016 klo 17:18.
Superbike #7
Ens kesänä sitten joku .Org porukka kasaan ja kannustamaan Esaa kisoihin.
Vois kenties grillailla samalla kun ei tarvitse itse kiertää rataa, joko ruvetaan mökkiä katseleen?
Hallitusaktiivi,EVP
Honda CBR1000F 1991
Toyota Celica 1990
Pientä hiljaiseloo ollu viime aikoina, mutta nyt vähän silmän iloo(?) uuden värityksen miettimisen muodossa. Kuvat pitäs näkyä täältä, vaikka ei naamakirjassa olisikaan: https://www.facebook.com/14751723858...27662820633518
Superbike #7
Hyvin näkyy.
Vihreä on ehdoton ei. Koska toi väri on varattu KAWA:lle. Punainen toimii, keltainen paras.Harmaa toimii myös, mutta vaatii jonkin huomiovärin numeroille tai sitten koristeraidan tms. Muutoin on pirun tylsä.
Onko muuten tarkoitus laittaa ns vauhtiraitaa vai mennä kokonaan yhdellä värillä? Jos itse pääsisin valitsemaan, niin keltainen, mutta toi alakate mustaksi ja sivupaneelin kaarevaa linjaa myöten rajaus --> takakatteen alaosa tulis myös mustaksi lyhyeltä matkaa... Ja sit ehkä jokin tehosteraita etukatteen yli tuulilasin molemmin puolin, joka jatkuis tankin ja takakatteen yli...Musta ja valkoinen raita toimis hyvin.
"The only easy day was yesterday."
2012 S1000RR
GSX-R 750 K8 (ex)
1-värisenä pysyy suurella todennäkösyydellä ihan tekemisen helppouden ja kustannusten takia. Tarroilla sitten tietysti saa vähän lisää näköä tasaväriseen pintaan.
Superbike #7
Gorilla- tai jeesusteipin värinen, niin ei huomaa milloin korjailtu![]()
Annoin moottoripyörille pikkusormen, se vei koko käden
Vahvajussi oli kerrankin hyödyksi![]()
Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe.
* Suzuki Katana * Kawasaki ZX-8R * CFMOTO 450MT * Honda Fireblade * MV Agusta Brutale 910S *
Joo kannattaa ottaa Penman manageriks ni voi maalata mopon minkä väriseks haluaa.
"The only easy day was yesterday."
2012 S1000RR
GSX-R 750 K8 (ex)
Jos yhteistyökumppanit on jo selvillä niin tarkastele asiaa sponssitarrojen kanssa. Jos maksaisin jollekulle ajamisesta niin toki haluaisin nähdä oman puljun nimen ilman suurempaa etsimistä. Mikäli on joku pääsponssi niin sitten firman väreihin, tekee paremman säväyksen kuin tarrat.
Jos lähipiiristä löytyy värisokea niin kysy mielipidettä siltäkin. Tällä viikolla Tallinassa ihmettelin lähtöruudukon kokoista kadunvarsimainosta jostain tapahtumasta. Vasta kun puoliso kertoi mistä kohtaa päivämäärä löytyi havaitsin sen. Elämä on jännempää värisokeana.
Tietysti yhteistyökumppanit vaikuttaa mopon väritykseen suuresti, mutta valitettavasti tilanne niiden suhteen on himppasen heikko vielä tällä hetkellä. Eli yhteistyökumppaneille olisi vielä tilausta. Saa vinkata jos lähipiirissä on rääräästä innostuneita ja yhteistyöstä kiinnostuneita ihmisiä. Meikäläinen on melko sanavalmis ja esiintymis- ja koulutustaitoinen ihminen, joten rahalle saa kyllä muutakin vastinetta kuin tarran mopon kylkeen.
Superbike #7