Asiaa kannattaa miettiä niin, että kierrosaika, mutkanopeus tai huiput suoralla eivät ole itseisarvo vaan pelkästään indikaattori siitä, että kuski tekee oikeita asioita oikeaan aikaan pyörän päällä. Hyvin tyypillistä on, että muutaman ratakäynnin jälkeen kuskilla alkaa olla itseluottamusta yrittää ajaa koko ajan vain reippaampaa vauhtia, mutta samalla helposti unohtuu se oleellinen, eli oppiminen. Pelkästään yrittämällä ajaa kovempaa olemassa olevilla työkaluilla (=taidoilla), kuski nostaa tarpeettomasti riskiä ja pää on koko ajan selviytymismoodissa, jolloin uuden oppiminen on viittä vaille mahdotonta. Toki se tuntuu nopealta, kun 100% aivokapasiteetista menee selviytymiseen, mutta samaan nopeuteen pääsisi rauhallisella tekemiselläkin.
Moposta ja renkaista riippuu kuinka kovaa mutkia pystyy ajamaan läpi ja ihan jokaisella laitteella se raja tulee jossain kohtaa vastaan, joko pidon tai laitteen kallistusvarojen muodossa. Kun moposta tai kuskista alkaa osat raapia maata, pitää se ottaa erittäin isona varoitusmerkkinä, jolloin on hyvä hetkeksi ainakin ajatuksissa pysähtyä ja miettiä mitä teen väärin tai voiko asiaa korjata jotenkin.
Roikkuminen pyörän päällä on vain yksi työkalu kuskin pakissa, jolla ajamisesta voi tehdä turvallisempaa. Sivutuotteena toki kierrosaika ja mutkanopeus saattaa parantua, mutta se on jälleen vain indikaattori, että tekee asioita oikein, ei mikään itseisarvo.
Kun kuski alkaa opettelemaan uusia asioita pyörän päällä, on hyvä nyrkkisääntö se, että pitää malttaa ajaa riittävän hiljaa. Eli sopiva vauhti on sellainen, että kuskilla on aikaa ja kapasiteettiä keskittyä uuden oppimiseen. Kun pää työstää uutta asiaa, on aivan luonnollista, että kierrosaika alkuun huononee, koska kuskin keskittyminen menee uuden oppimiseen. Jos tuon malttaa tehdä ja olla tuijottelematta kelloa, se kyllä maksaa itsensä korkoineen takaisin siinä, että ajaminen muuttuu turvallisemmaksi ja sivutuotteena nopeammaksi.
Yleisesti jos haaveilee nopeammasta ajamisesta, ovat seuraavat asiat erittäin tärkeitä:
1) Oikea ajoasento ja tuki pyörästä.
2) Katseen oikea käyttö.
3) Ajolinja.
4) Rentous.
Katseen käyttö ja ajolinja linkittyvät vahvasti toisiinsa. Jos katse ei toimi, ei myöskään ajolinja pysy. Ajolinjaa voi käyttää myös hyvänä indikaattorina rentoudesta ja kuskin taitotasoa vastaavasta vauhdista. Jos ajolinja ei pysy noin metrin rännissä kierroksesta toiseen, yrittää kuski ajaa omiin taitoihinsa nähden liian kovaa. Silloin on hyvä ainakin henkisesti hieman hidastaa ja ottaa naksu pois yrityksestä, jolloin aivoilla on taas paremmin kapasiteettia oppia uutta. Toinen hyvä indikaattori liian kovaa ajamisesta on se, jos pään sisällä tuntuu koko ajan siltä, että nyt mennään tosi kovaa. Silloin on tekemisestä taas se rentous kadonnut ja ollaan puhtaasti selviytymismoodissa.
Tämä teksti sisältää jonkin verran asiaa, joka ei ehkä suoranaisesti hitaan ryhmän treeneissä vielä ole ajankohtaista, mutta tuo riittävän hiljaa ajaminen pätee ihan jokaiseen ryhmään.
Superbike #7
Juuri näin. Itse päädyin tätä kautta syksyllä ketjussa mainittuihin Kammojarruihin ja mutkat sen jälkeen
hyvin mielenkiintoisilla toteutuksilla läpi....ja AT2lla opettamasi perusasiat olivat kaukana. Tarkoituksena
onkin ottaa taas muutama napsu takaisinpäin.
Tuo alustan/painumien yms. ihmettely kiinnostaa silti sisäistä insinööriäni. Onkohan ratapäivillä
motorg-velhoa tai SupremeBikesin porukkaa, joka asiaa silmäilisi euroja vastaan?
CBR1100XX/C1800R - SS2000
ex Versys650/ZR-7S/GSF1250SA/Versys1000/V-Strom650/TunturiSuperSport
Kiitos pitkästä ja mielenkiintoisesta kirjoituksesta! Näitähän käytiin AT2:ssa läpi ja laitoin ylös sekä muut huomiot myös. Pitää alkaa taas muistelemaan, kun ajokausi alkaa. Se on uskomatonta miten paljon vaikuttaa tuo katseen käyttö sekä rentous! Sillä tavalla on hyvä, kun oma Suki-Suki on niin puutteelinen, että on pakko opetella ajotekniikoita, mikä on kyllä myöskin tosi mielenkiintoista. Jos olisi joku toinen pyörä, nin voi ollai olla, että sellainen olisi ananut enemmän anteeksi, eikä olisi kolme ratakerran jälkeen vielä huomannut tällaisia miettiä. Renkaat sai kallisteltua laitoihin asti takaa ja edestä ja sitten alkoi nämä muut ongelmat. Vaikka varmaan oleellisinta onkin se ajotaito, niin takaiskaria mietin, jos vakiosta saisi tehtyä. Toisaalta en ole kyllä säätöihinkään vielä tutustunut. Joka tapauksessa tämän asian tiimoilta soitin muutamaan otteeseen viime syksynä motovillelle + laitoin tekstaria + sähköpostia, mutta en saanut ko. henkilöä kiinni. Toinen juttu mitä aloin miettimään oli tuo keulan muutos, josta täällä vinkattiinkin. Sehän siinä tosiaan tuli ongelmaksi, kun se perä painui niin pahoin.
"The only thing we have to fear is fear itself"
Mä olen saanut hyvää palvelua alustahuolloissa Skog Racing'ltä Espoon Otalammelta. Ari Skogilla aika hienot referenssitkin...irtopamppuja on huoltanut aiemmin ainakin mielellään. Vastaa puhelimeen ja sähköposteihin....
Ninja H2 2020
CBR 600RR 2009 Ten Kate Tribute
ZZR 1400 2008
Ainakin paikan päällä käymällä Villeltä saa huippupalvelua.
Voi olla, että tunnit ei päivässä ei riitä, jos työn ja paikan päällä tapahuvan asiakaspalvelun jälkeen hoitaisi sesonkiaikana sähköistä viestintää.
Tuohon renkaiden kallistamiseen laitaan asti ja roikkumiseen liittyen niin kannattaa enemmän pyrkiä siihen että kuski kallistuu enemmän ja pyörä vähemmän.
Pyörähän käytännössä kääntyy kuskin ja pyörän yhteisen painopisteen ympäri, eli sen enemmän sieltä kyydistä roikkuu niin sen vähemmän joutuu kallistamaan pyörää, jolloin ajossa on paljon enemmän virhemarginaalia vaikka mennään mutkissa samaa vauhtia. Ensinnäkin renkaasta isompi osa ottaa asfalttiin ja toisekseen alusta toimii aina paremmin mitä pystymmässä pyörä on.
Eli pienemmällä pyörän kallistamisella pääsee ihan samaa vauhtia ja samalla pyörän kallistamisella kovempaa.
Roikkumisen harjoittelu kannattaa aloittaa yläkropalla ja jättää vaikka ahteri penkkiin tai liikuttaa verrattain vähän. Rintamasuunta pitäisi saada käännettyä siten että osoittaa sisämutkaan.
Jos aloittaa ahterin liikuttamisesta rintamasuunta yleensä kääntyy väärään suuntaan ja ajoasento on kuin 90-luvulta.
Kuten jo aiemmin mainittu niin kello kannattaa harjoituksista jättää pois tai katsoa vaikka päivän päätteeksi vasta tulokset. Yllättävän isoja parannuksia saa aikaan sillä että keskittyy asioiden oikein ja paremmin tekemiseen kierrosajan parantamisen sijaan.
Itse katson kellosta yleensä puolenpäivän maissa jotain ja illalla sitten loput, muun ajan keskityn ajamiseen.
Tiettyä itsesuojeluvaistoa
"The only thing we have to fear is fear itself"
Soitin Skogille ja takaiskarin laittaminen jäykemmäksi onnistuu ihan ok hintakin. Vähän se kyllä naureskeli, kun kerroin mikä pyörä Sano, että alkuperäisellä takaiskarilla ei tee mitään radalla, et se on luultavasti päästänyt myös paineet pihalle, varsinkin kun vm. 2005. Keulasta oli sitä mieltä, että öljypintaa pitäisi nostaa ja laittaa jäykempi jousi. Sille ilmeisesti tulee jostain maailmalta noi osat, niin pystyy järjestämään enemmän, kuin nämä päivittäistavarakaupat.
Ilmeisesti pelkästään öljypintaa nostamalla voi etupampuista myös saada vähän jäykemmät?
"The only thing we have to fear is fear itself"
Kannattaisiko sijoittaa vanhan takaiskarin huoltoon menevät rahat parempaan ja täysin huollettavaan iskariin, esim. käytetty sopivan pituinen Öhlins, Bitubo tai K-Tech. Käytettyjä löytyy toisinaan ihan sopurahaan.Sano, että alkuperäisellä takaiskarilla ei tee mitään radalla, et se on luultavasti päästänyt myös paineet pihalle, varsinkin kun vm. 2005.
-- Brake later and open the gas earlier --
Itse ainakin näin hitaan ryhmän kuskina sijoitin sen 70€ vanhan iskarin huoltoon mielihyvin vs. uusi laatuiskari 700-1000€.
Ja perstuntumalla, näillä vauhdeilla sain kyllä rahoilleni vastinetta
-Nopeat elävät, ainakin talven yli-
Tai sitten ostaa, huoltammattomman laadukkaan iskariin, viel edulisemmin. Ja kiikuttaa sen huoltoon.
Tosin ajokausi on jo nyt niin lähellä, et näin keväällä voi olla vaikeeta saada se huolletuks, ennen ajokautta...
Noi "laatu" iskarit on tehty huollettaviks, ja huoltofimoil löytyy yleensä niihin tiivisteet, säätöholkit, mut huolto osat ja vehkeet hyllystä.
Kun taas prätkien omat takaiskarit on yleensä sellasia, joita ei ole tarkoitettu/tehty huollettaviks...
"Puput on kyllä suloisia, muttei kovin älykkäitä"
Esim. YSS iskareissa pitäisi olla kohtuu hyvä hintalaatu suhde:
https://www.ebay.com/sch/i.html?_fro...acat=0&_sop=15
ZH2 2020
Pyörä huomioiden vakio huoltamalla ja shimmaamalla oikealla jousella on jo aika hyvä bäng for buck. En välttämättä käyttäs kovin paljon rahaa Öhlinssiin tai vastaavaan, koska jos ratailu alkaa isommin innostaa, menee laite todennäköisesti vaihtoon siihen hommaan paremmin sopivaan peliin.
Superbike #7
"The only thing we have to fear is fear itself"
Omalle painolle oleva jousi vaikuttaa positiivisesti ihan kaikkeen ajoon. https://racetech.com/product-search/ Tuolta pystyy oman mopon mallin ja kuskin mittojen perusteella kalkuloimaan kuinka kaukana vakiojousi on oletetusta (lasketusta) optimista.
Superbike #7
Suzuki TL1000S 1999 Kadulle
RSV1000R Factory-04 Radalle
Suzuki DR650 -99 Kaikkialle
Minulla jonkin verran paino heittelee, mutta se on ylimmillään n 100 pinnassa ja alimmillaan n. 90 pinnassa. Yritän pitää tavoitteena, että tulevaisuudessa se olisi siinä n. 90-94 koko ajan, mutta se on helpommin sanottu, kuin tehty
"The only thing we have to fear is fear itself"
Kunhan se jousi nyt on about 20kg haarukassa sopiva niin toimii. Eli sama jousi toimii suht hyvin vaikkapa 85-105kg kuskille, jos se on mitotettu 95 kiloselle. Toki sit kun mennään kisahommiin niin marginaali pienenee tuosta. Muutaman kilon heittelyt kuskin tai pyörän painossa ei merkkaa mitään, koska sen verran vaikuttaa jo täysi vs. tyhjä tankki.
Superbike #7
Ensi kertaa olisi tarkoitus tulla ratatapahtumaan toukokuun alussa Ahvenistolle. Mutta mitä siellä ilmeisten ajovarusteiden ja pyörän lisäksi tarvitsee? Tulen paikan päälle pakettiautolla, tarvitseeko jotain mattoja, kaukaloita pyörän alle? Paljon tarvii bensaa ottaa mukaan? (Tuono V4) Tuleeko mieleen muita härpäkkeitä mitä ilman tällainen hidastelija ei tule toimeen?
Tosta infopaketti alkuun:
http://www.moottoripyora.org/keskust...arjoitteluinfo
Varikkomatto on hyvä olla ja pakollinen jos tankkaat pyörää päivän aikana. Rata-ajossa kulutus kasvaa ja oman kokemuksen perusteella sekä ranteen asennosta ja pyörästä riippuen 7...13/l 100 km. Päivän aikana taitaa Apparalla ehtiä ajamaan max. n. 200 km.
Reipasta ja avointa asennetta sekä auringon paistaessa suojaa mukaan. Malttia. Muut osallistujat antaa yleensä vinkkejä kun vaan kyselee.
Ennakkoon voi myös katsoa juudubesta videoita, nopeuttaa aivojen omaksumista. Tosta esim.
"Tossa linkin videolla kauden 2023 aivan eka setti. Sehän meni ohituspaikkoja katellessa ja linjat oli vielä kokonaan muistelematta. Ajohaluja enemmän kuin järkeä "
https://www.youtube.com/watch?v=ISqwmSrtHuM
Ninja H2 2020
CBR 600RR 2009 Ten Kate Tribute
ZZR 1400 2008
Mikäli et vielä näin tehnyt, kannattaa kaupasta varata tuolle päivälle koulutuspuolelta ilmainen Ajotaito 2 kurssi. Tällöin lähtee ajaminen heti kättelyssä oikeille urille ja samalla pääsee tutustumaan muihin rata-ajon vasta-alkajiin.
Lisää infoa löytyy kyseisen kurssin foorumilangasta: http://www.moottoripyora.org/keskust...018-Ajotaito-2
R6 ratalelu
Ex: Z750, ZX6R, R1 rata
Tärkeintä on näyttää nopeelta
Kierrätysvastaava
Hep,
tuumailinpas tässä Ahveniston ajolinjoja
Nuo Suolenkin kaksi mutkaa ennen sillan alitusta, etäinen muistikuva on
että apexin löytäminen varsinkin ekaan oli hankalaa, yleensä liian hätäinen....
Onkos täysin väärä tapa lähestyä tuota ekaa mutkaa kahden apexin taktiikalla?
Kun ei vissiin pitäisi valuttaa kovin pitkälle ulostuloa, että kerkeää sillanalitukseen.
CBR1100XX/C1800R - SS2000
ex Versys650/ZR-7S/GSF1250SA/Versys1000/V-Strom650/TunturiSuperSport
Ne kummatkin 180 asteen mutkat kandee ajaa kahdella apexilla. Tai no, ite ajan sen 180 asteen vasurin pyöreästi sillee etten yritä ottaa ekaa apexia iha täysin kii vaan vähä irti, jolloin saa paremman leikkuun siihe tokaan apexiin ja pääsee suorempaan kohti sitä tokaa mutkaa.
Tässä oma suoritus muutaman vuoden takaa, joskin tässä menin vähä turhan hiljaa siihe vasuriin sisään ja iha hitusen liian sisällä menin mutkan keskikohdan läpi ni ei saanu iha niin hyvää avausta siitä ku oisin halunnu.
"Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
Ok,
kiitos kommentista. Juurikin tämä vauhdin kuoleentuminen taisi olla
tulos (= melkein pysähtyminen...) kun haki tuota vasuria kuten videossa
etäältä. Tuntuu jotenkin helpommin toteutettavalta idea kahdesta apexista,
kun näkee jarrussa että mihin tähtää. Ja varmaan vielä ihan riittävän nopea
ratkaisu meikäläiselle.
Suunnitelma selvä huomiseksi. Mutta mitenkähän toteutus...
CBR1100XX/C1800R - SS2000
ex Versys650/ZR-7S/GSF1250SA/Versys1000/V-Strom650/TunturiSuperSport