Liput myyntiin 3.12.
Aprilia RSV4 1100 Factory (sold), Ducati 999X, KTM 350 SX-F, Vespa Primavera 50.
Iitin Kausalassa sijaitsevalle KymiRingin radalle kaavailtiin ensi kesäksi Suomen MM-rallin erikoiskoetta, mutta nyt tämä suunnitelma on Ilta-Sanomien tietojen mukaan haudattu.
KymiRing oy:n toimitusjohtaja Markku Pietilä kertoi elokuussa, että yhtä Suomen MM-rallin pikataipaleista suunnitellaan kesäksi 2020 KymiRingille Kymenlaaksoon.
Suomen MM-rallin ensi vuoden reitti julkistetaan virallisesti helmi-maaliskuun vaihteessa. Suomen MM-rallin kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen kuitenkin vahvistaa jo nyt IS:lle, ettei KymiRingillä ajettavaa erikoiskoetta ensi kesän reitiltä löydy.
– Näin se on. Tässä on kyse lähinnä logistiikasta. KymiRing on kuitenkin niin kaukana. Tuollainen pitkä siirtymä on vähän hankalasti istutettavissa ralliviikonlopun ohjelmaan, Tarkiainen sanoo.
https://www.is.fi/ralli/art-2000006324890.html
Nyt sitten kaikki ostamaan lippu, niin pääsee ihan paikan päälle katsomaan kuinka: [SARKASMI] rata ei ole valmis, fasiliteetit ei ole kunnossa, järjestelyt on pielessä, parkkipaikkoja ei tarpeeksi tai ainakin ne on liian kaukana, hotellit on täynnä tai niitä on ainakin liian vähän, kaikki on liian kallista ja Kummola pilaa MotoGP:n [/SARKASMI] ja mitä muuta kaikkea sitä onkaan mainostettu.
https://finnishmotogp.fi/
Ducati 899 Panigale
"If they can make penicillin out of mouldy bread, they can sure make something out of you"
-Muhammad Ali
Etusivun mainokseen olisi voinut rossin tilalle laittaa vinalesin ja aleixin tilalle vaikka fabionkukas siinä ktmllä viilettää ei oikein saa selvää
![]()
Ja hinnat: https://www.hs.fi/urheilu/art-2000006325862.html
Moottoripyörien kuninkuusluokan MotoGP:n Suomen MM-osakilpailun liput Kymiringille tulevat myyntiin ensi tiistaina, tapahtumajärjestäjä Lahti Events tiedottaa. Lippuja myydään Lippu.fi:ssä ja MotoGP:n Suomen kisan verkkosivuilla.
Kymiringillä ajetaan 10.–12. heinäkuuta 2020 MotoGP:n lisäksi Moto2:n ja Moto3:n osakilpailut. MotoE-sarja vahvistetaan myöhemmin, tiedotteessa todetaan.
Kisapäivät jakautuvat siten, että perjantaina on harjoitusajot, lauantaina kaikkien luokkien aika-ajot ja sunnuntaina kilpaillaan MM-pisteistä.
”Odotamme paikalle suomalaisten MotoGP-fanien lisäksi kisaturisteja erityisesti Venäjältä, Baltiasta sekä tietysti myös Pohjoismaista”, Lahti Eventsin toimitusjohtaja Emilia Mäki toteaa tiedotteessa.
Aikuisten lippujen hinnat vaihtelevat 25,50 eurosta 256,50 euroon. Edullisimmalla lipulla pääsee katsomaan perjantain harjoituksia seisomakatsomoon, niin sanottuun metsäkatsomoon. Kalleimmalla pääsee kaikiksi kolmeksi päiväksi varikkosuoralle istumakatsomoon.
Seisomakatsomon kolmen päivän lippu maksaa 98,50 euroa.
Sunnuntain kisapäivän lipuista esimerkiksi seisomapaikkalippu maksaa 59,50 euroa, takasuoran istumapaikkalippu 131,50 euroa ja varikkosuoran istumapaikka 152,50 euroa.
Kymiringillä on kaikkiaan 30 000 istumapaikkaa ja 35 000 seisomapaikkaa eli yhteensä alueelle mahtuu 65 000 katsojaa.
Äkkiä suunnittelemaan hiilikuituputkesta rakennettua, kannettavaa hirvitornia. Pari metriä korkeammalta näkisi jo mukavan pätkän rataa. Saakohan minnekään radan läheisyyteen autoa parkkiin? Kaiteilla varustettu kattoteline pakettiautossa antaa myös hyvät näkymät. Noin isoissa tilaisuuksissa logistiikka taitaa mennä niin, että auto jätetään helvetin kalliille pysäköintipaikalle 10 km päähän ja sieltä bussilla alueelle?
Niin sitä juuri pitää nyt selvittää, että kuka sanoi minulle ja mitä, että sain sellaisen käsityksen, minkä sanoin käsityksenäni.
Ei kyllä mitkään pahat hinnat noilla lipuilla. Alta satkulla saa aluelipun viikonlopuksi, eikö istumapaikatkaan mahdottomia maksa. Nyt kun vaan vielä saatas se huhuiltu PM -osakilpailu gp:n yhteyteen niin ai että...kylä kelpais.
Superbike #7
Asialliset hinnat. En kyllä varmaksi voi sanoa, mutta väittäisin maksaneeni 2007 Misanon penkkapaikoista enemmän kuin 2020 Kymiringin vastaavasta lipusta.
e. ihmettelisin, jos sunnuntai ei noilla kapasiteettimäärillä olisi loppuunmyyty vähintään seisomakatomon, mutta miksei istumapaikkojenkin osalta. Pitää kaivella netistä nuo tämän kauden raportoidut katsojamäärät per kisa, niin saadaan vähän vertailulukuja.
Aprilia RSV4 1100 Factory (sold), Ducati 999X, KTM 350 SX-F, Vespa Primavera 50.
Jep..ei ole kyllä tosiaan pahat hinnat..hieno homma. Ei luulisi enää olevan kisat ainakaan lippuhinnoista kiinni.
T7
"Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
Hieno juttu, että hinnoittelultaan samalla viivalla muiden kanssa.
Triumph Bonneville Bobber Black -18
KTM 690 Enduro R -15
Vespa GTS 300 SuperSport -21
Mites se oli, onko tulossa .Org-katsomo ja liput Orgin kaupan kautta?
FinnishGP tietty mennään paikan päälle joko org.katsomoon, itse hankkimaan parhaaseen katsomoon tai toimitsijaksi jos se kortti vetää.
Jos liput tulee ens viikolla myyntiin niin pitäisi saada vaihtoehtoja vähemmäksi. Ja tietty yksi optio vielä on firmaliput....
Ninja H2 2020
V-Strom DL 650 2025
exiä aika monta....
Itse en välttämättä katsomoon lähde mutta nurmikolle vois mennä org lippujen kanssa.
Jos jollakulla on promo markiisia tarjota mukaan ni mä voin mennä sen pystyttämään nurmipenkalle
"Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
Lippujen hinnat ovat erittäin sopivat ja tuskin jää hirveästi tyhjää katsomoihin. Itse tuen tapahtumaa viikonlopun seisomakatsomo n+ oheistoiminnan verran![]()
Honda vfr750 vm.1996
Honda cb 450 Vm.1971
Ex.Kawasaki zx6r kilvetön
Ex.Yamaha R6 vm.2000
Ex.Suzuki gsx750f vm.1990
Ex.yamaha xj900 diversion vm.1997
Ex.Suzuki gsx750f vm.1989
Ex.kawa ltd 450 vm.1985
Kaikki neuvottelut Kymiringin kanssa ovat vielä kesken.
Tavoitteenamme on tietysti rakentaa tapahtumasta myös joltain osin .ORG!-tapahtuma mutta mitään ei voi vielä luvata.
Itse en usko että kaikki paikat myytäisiin heti loppuun, eiköhän mekin vielä ehditä mukaan.
Kerromme heti kun tiedämme enemmän.
Hessu, vanha mutta hidas ja kankea.
Team Green
Kyl mää ny niin mieleni pahoitin, kun lippujen hinnat oli noin matalat. Ei saakaan yksin istua kahdensadan euron nurtsilipun kanssa, vaan joutuu jakamaan omaa henkilökohtaista tilaa kaiken maailman turistien kanssa
Ei vaiskaan, oli vain hyvä, että se jo lähes varma tieto ylihintaisista lipuista ei pitänytkään paikkaansa. Tuo tullaan myymään niiiin loppuun, ja leirintäalueella ollee melkoinen meno![]()
Mikeyx:n kommenttia odotellessa, kun GP ja lippuhinnat on vahvistettu![]()
Husqvarna Norden 901 -22
ex. Ducati 749 -06
ex. CBR 900RR -01
ex. CBR 900RR -96
ex. GSX750F -02
"Eihän sitä tietoa .orgin kuskeille kannata tarjota, ne kun tietävät jo kaikesta kaiken."