Juu ei toivoakaan tuollaisista momenteista. Vaatisi vähintään jonkun 1700 kuutiota. Ei lähde busastakaan sen puoleen.
Triumph Bonneville Bobber Black -18
KTM 690 Enduro R -15
Vespa GTS 300 SuperSport -21
Jos otetaan esimerkiksi vaikka S1000RR, luvataan sille 112Nm/9750. Ja varmaan(kin) on hengityksen suhteen tehty se mitä voidaan. Vähemmän kireitä katellessa vääntö saadaan kyllä pienemmillä kierroksilla, mutta sen maksimiarvo jää pienemmäksi. Aika marginaalisia nuo erot ovat kuitenkin. Eli maksimiväännöksi voi vaparilla odottaa korkeintaan noin tilavuus*1,1/10.
Olisin samaa mieltä edellisten kommentoijien kanssa siitä että kevyt apukeuhkotus toisi parhaan tuloksen. Karkeasti jo noin 0,3 baria kasvattaisi 1400:n pumppaaman ilmamäärän samaksi kuin 1800 kuutioisessa.
Nuo nyt jo saavutut arvot ovat niin hyvät että kannattaa tutkia vaikkapa juuri Busan tai ZZR1400:n toteutusta, molemmat rivinelosia ja tilavuusluokka sama. Kawallekin luvataan "vain" noin 150Nm/7500 takikselta, olisi varmaan tehdas ottanut enemmän jos se olisi mahdollista, tehohan siinä on 200/10000.
Sitä paitsi tehon ja väännön lisäys parantaa toki kiihdytysarvoja, mutta onko siinä kaikki mitä viritykseltä halutaan? Jos nopeutta halutaan lisää mutkateille (jotka usein ovat myös routapattisia), tulee äkkiä alusta ja kallistusvarat vastaan.
Viimeksi muokannut: Kotarikuski; 23.12.2018 klo 17:41.
SF 1098S
MTS V4S Sport
Googlasin nopeasti, että suzukissa on vääntöä 126Nm. Eli jää reippaasti alle 100Nm/litra mitä olen itse pitänyt vapaasti hengittävän koneen alarajana. Tarkoittaa sitä, että kone hengittää suht sinnepäin eikä ole kuristettu. Kotarikuskin 110Nm/litra on jo ihan hyvä lukema katulailliselle. Jos imu- ja pakoäänistä ei tarvitse välittää, päästään vähän ylikin.
Suzukista varmaan saa sen 140hv/140Nm suht järkevillä muutoksilla, mutta sen yli ottaisin jonkin muun aihio, joka valmiiksi suunniteltu suorituskyky mielessä. Ahtamalla joku 200hv luulisi menevän ilman koko koneen uudelleen rakentamista. Se yli alkaa jo perusrakenne ahistamaan. Voihan sitä painetta ruuvata, mutta tiedätte mitä tarkoitan.
Triumph Bonneville Bobber Black -18
KTM 690 Enduro R -15
Vespa GTS 300 SuperSport -21
Hämmennetäämpäs vielä vähän.
Parantumattomana turboholistina, jo 80 luvun puolivälistä lähtien niin autoissa, kuin veneissä ja tässä omassa kevyesti ahdetussa GSX 1400:ssa olen mieltynyt erityisesti hyvin tehdyn turbokoneen laajaan vetoalueeseen ja sitä kautta helppoon ajettavuuteen.
Täällä kinastellaan koneiden huipputehoista ja maksimi väännöistä jollakin tietyllä, ehkä kovinkin kapealla kierroslukualeella.
En puhu omista maksimeista mitään, vaan tulkitsen käppyröitäni siten että vääntö pysyy 160 nm yläpuolella alueella 3000-9000 rpm ja teho 180 hp yläpuolella alueella 6000-9000 rpm. ja nämä siis renkaalta ja 0.6 bar paineella.
Nimenomaan tämä teho-ja vääntöalueiden laajuus tekee koneesta helpon ja jossakin määrin nopeankin.
Runko ja jousitus onkin sitten eri juttu, ominaisuudet ja oma uskallus loppuvat paljon ennen kuin voima.
Kun vertaan turbo GSX:n moottoria vaimoni XJR 1300 Jammuun josta on kuristukset poistettu, niin jammu
n.120-130 hevosvoimallaan kulkee kyllä ihan kivasti, mutta on susnaan verrattuna melkoinen vingutin jota on pakko laulattaa jatkuvasti jos meinaa että maisema vaihtuu.
^
Kuulostaa mukavalta laiskan miehen tourinkipeliltä. Peukkua!
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Triumph Bonneville Bobber Black -18
KTM 690 Enduro R -15
Vespa GTS 300 SuperSport -21
Kattokaapas näin Jouluyön kunniaksi youtubesta Suzuki GSX 1400 turbo Athens Greece, ja seuratkaa tarkasti ahtopainemittaria, vaikka se huonosti näkyykin, niin tiedätte mistä päästä kana kusee...
Ainoa asia mitä kyseisestä moposta tiedän on että ahdin on sama TD 05H-16G kuin mulla, muista modeista, nokista tms. en tiedä... Mut töihin varmaan kerkee..
Viimeksi muokannut: T 24; 25.12.2018 klo 17:38.
Täytyypi viellä miettiä mitä tekee. Oma gsx muokattu niin mukavaksi että vaikia luopua. Mitä edellä mainitut moottori virit ja Led minivilkut, led ajovalo, ranskassa teetetty penkki, rethalin tanko koropaloilla, teräspunos jarruletkut, vaihdenäyttö, kahva lämppärit, navigaattori ym... Pirun mukava ajella pitkääkin matkaa ja sillontällön leikkiä.
Honda monkey
Kymco agility city
Suzuki tl1000s
Suzuki gsx1400
Triumph Rocket 3
Onko kellään antaa vikkiä mistä saisi järjevällä hinnalla ( vs. stormin 245€ valkoiseksi maalattu ermax ) undertrayn hommattua? Omasta lähti loppukesästä kilpi telineineen ajossa lentoon ja vei mennessään melkoisen palan tällä hetkellä paikallaan olevasta undetraysta. Olen koittanut googlettaa ja ebaysta etsiä mutta ei tunnu oikein löytyvän...
Hävytöntä spämmäystä: Jos jollain sattuu olemaan tarvetta ehjälle kampuralle, niin mulla olisi joutilaana.
http://www.moottoripyora.org/keskust...72#post6605172
Arttu
Terve
Miten vaihdetaan eturatas gsx 1400-03. Onko ohjeita Kiitos!
Tehtaan service manualista:
nimetön.gif
Pitäisi vaihtaa vaimennin 06-malliin ja näyttäisi, että valinnanvaraa ei ole kovin paljon kun katsotaan näitä ec-hyväksyttyjä.
Yoshimura, Bodis ja Cobra löytyy, mutta onko muita ja onko näistä kokemuksia? Akralta löytyy kait koko ränni, mutta on liian kallis tähän kohtaan.
Koitin selata tätä ketjua taaksepäin, mutta yhtäkkiä ei löytynyt juttua näistä.
Ei mulla mihinkään kiire ole, joka kerta on moottoritielle 120 kiihtynyt...
Suzuki GSF1250SA - Kohti harmaampaa arkea
ex. K2 GSX-R750, M1800R, GSX1400, B-King
Yoshin kokoränneissä, ainakin tietyissä malleissa, on kalsi typerää piirrettä:
-Keskiseisontatuki pitää poistaa
-Öljynputsarin pois- ja paikalleen saaminen vaatii joko pakokäyrän tai öljynjäähdyttimen letkun irroituksen.
Molemmat huollon kannalta ikäviä juttuja.
Ja sitten Dizzy Spell:
Niistä iskareista, jos et ole niitä vielä myynyt, niin kerro lisää.
Omat 136 000 km ajetut orkkikset alkaa olemaan vähän veltot.
Aikaisempaan viestiin korjaus että Akran-kokoputki jossa E-merkitty vaimennin...
Ei mulla mihinkään kiire ole, joka kerta on moottoritielle 120 kiihtynyt...
Suzuki GSF1250SA - Kohti harmaampaa arkea
ex. K2 GSX-R750, M1800R, GSX1400, B-King
Noin 17000km ajetut Wilbersin 633, tilattu noin 85kg kuskille , "sporttiseen" ajoon ja vakiopainoiselle pyörälle (=pyörässä oli toi kevyt akra mutta usein laukuissa tavaraa niin paino aikalailla +-0) ja vakio mittaiset.
Vasemmassa iskarissa pieni kosmeettinen nirhauma laukkuraudasta...
MYYTY!
Ei mulla mihinkään kiire ole, joka kerta on moottoritielle 120 kiihtynyt...
Suzuki GSF1250SA - Kohti harmaampaa arkea
ex. K2 GSX-R750, M1800R, GSX1400, B-King
...vähän myöhässä keskusteluun, mutta:
"Kohtuuhinnalla" onnistuu, jos laitat siihen turbon. Ainakin menee vähemmällä työllä jos hommaat valmiskitin, mutta se ei vissiin ollut vaihtoehtona joten busa ollee järkevämpi ratkaisu. Tuollaisiin lukemiin täytyy jo tehdä aika paljon muutoksia, suurimmat rajoitteet on kansi joka menee tukkoon bout noilla sun tän hetkisillä lukemilla, ja ruiskurunkojen koko kun ne vaan on liian pienet. Sitä voisit koittaa että poistat toisioläppien akselilta ne... ...noh, läpät, ja jätät sen moottorin sinne pyörittelemään toisioläppien asentotunnistinta. Mulla on tällähetkellä takarenkaalla 140hp ja 160Nm, ja senkin eteen on palanut "ihan liikaa" jos sillee järkikädessä miettisi. Tosin viime dynoveto tyssäsi bensapumputtimen pienuuteen ja onhan siellä vielä vähän säädettäviä siellä täällä joten varovaisen toiveikkaana odottelen sellaista +20hp tuohon lukuun, vaan saas nähdä.
Ei saa. Tai no mitä pitää järkevänä muutoksena, tuohon Suzuki1993:n kokoonpanoon jos lisää kansiremontin (1500€ish) ja ruiskurunkojen muokkauksen (joka on aivan saatanasta kun jako on vähän perteleen outo) niin sitten joo, ja mennään hyvällä tuurilla vähän jopa ylikin. Siltikin halvempaa maksaa se väliraha bussiin, ainakin helpompaa ja nopeampaa.
Ei näkynyt myynti-ilmoitusta mut mä voisin vaikka olla kiinnostunut - multa puuttuis yhestä moottorista kampura. No ja kansi kanssa. Ja vaihteiston hilut kans... ...pikkujuttuja
Nordöstersjökustartilleriflygspaningssimulatoranlä ggningsmaterielunderhållsuppföljningssystemdiskuss ionsinläggsförberedelsearbeten
Valmis turbosatsi tai Busa on varmaan ne helpoimmat vaihtoehdot, tosin vapari bussistakaan tuskin helpolla löytyy 180 nm takafillarilta.
Turbosatsilla saat kohtuu paineilla ( 0.5 bar riittää) ja oikean kokoisella ähkyllä kestävän ja ajettavuudeltaan helpon
"talouskoneen", josta se 160 hp löytyy.
Oma "satsi" on koottu vähän sieltä sun täältä ja tallin nurkista, mutta hyvin on pyörinyt ilman ongelmia jo
43 000 km, vaikka lähtökohdalla oli ajettu jo 93 000 km.
Ainoastaan se halvatun kakkosvaihde piti laittaa, mutta sitä ongelmaa on paha väistää Busallakaan kun loota on käytännössä sama.
Paljonkos sä siitä haluaisit? Ei taida olla kovinkaan myyvä osa näistä myllyistä
Nordöstersjökustartilleriflygspaningssimulatoranlä ggningsmaterielunderhållsuppföljningssystemdiskuss ionsinläggsförberedelsearbeten
Lämpökahvojen asentelusta pikku kysymys. Kahvat ja katkaisija on jo laitettu paikoilleen, mutta pitääkö tankki tyhjätä ja irrottaa kokonaan vai riittääkö jos saa vaan sen verran nostettua että saa piuhat vietyä akulle?
Ex Kawasaki KLE 500
Ex Yamaha Super Tenere 750
Ex Kawasaki ZR7-S
Ex Yamaha FZS1000
Ex Suzuki RF900R
Ex Yamaha FZS1000
Suzuki GSX1400
Riittää nostaminen piuhojen pujotukseen, mutta eipä ole pikaliittimistä irrottaminenkaan paha homma,
ehkä jopa helpompi kokonaisuutena. Eikä tarvi tyhjätä jos vaan käsivoimat riittää.
Mitkä kahvat laitoit? Kuinka paljon kahvoille tuli lisää halkaisijaa?
Itsellä on ajatuksissa ollut sama jumppa, mutta en halua sellaisia kahden tuuman halkoja kahvoiks
jollaisia olen joskus ajanut.
Viimeksi muokannut: T 24; 10.10.2019 klo 12:48.
Oxfordin Premium Sport kahvat. Paksuutta niissä tulee lisää ainoastaan muutama milli.
Ex Kawasaki KLE 500
Ex Yamaha Super Tenere 750
Ex Kawasaki ZR7-S
Ex Yamaha FZS1000
Ex Suzuki RF900R
Ex Yamaha FZS1000
Suzuki GSX1400
Vahinkolöydös jakoon.
Tutkikaapas specsejä semmosesta mopottimesta kuin Icon Sheene 2010,
ja kiinnittäkää huomiota itse moottoriin ja sen tuottamiin arvoihin.
Väittävät sen olleen aikansa nopein, tehokkain ja kallein "tuotantopyörä"
https://www.motorcyclespecs.co.za/mo...ute%20bike.htm
Mun GSX 1400:sta mitattu 141hp takapyörältä ja 178,4Nm eikä ole puhallinta kyljessä
En tiedä tarkkaan mitä muuta tehty mutta ainakin Power Commander, Yoshimuran nokat, kansi tehty ja Laser putkisto
Eipä ole kyllä vääntöä noin paljoa takapyörältä, eikä kyllä kampiakseliltakaan. Tekisi sellaisen tehollisen keskipaineen, että olisi vaparin maailmanennätys.
Triumph Bonneville Bobber Black -18
KTM 690 Enduro R -15
Vespa GTS 300 SuperSport -21
Tuo vääntölukema voisi selittyä kylmällä/likaisella renkaalla, joka on vähän lipsunut. Kun rengas lämmetessään/puhdistuessaan on ottanut pitoja kiinni on mahdollista saada hyppäys vääntökoneisella vääntökäyrään.. Se ei siis ole todellinen lukema.