Innokkaana mutta varsin vähän kokemusta omaavana aloin vaihtamaan itse ketjuja ja rattaita -08 Transalpiin.Homma sujui alkuun mukavasti: Vanha ketju katkesi D.I.D työkalulla ja takarengas lähti irti kuten kuuluukin, sitten tulikin tenkkapoo: joku aiempi huoltaja, selvästi vahva mutta ei kovin harkitseva, oli nylpännyt suurimman osan kuudesta takarattaan mutterista sekä ilmeisen kovalla voimalla hakannut kuusiokoloavaimen paikoilleen pulttien kannan puolelle. Kuudesta pultista vain kaksi lähti auki perinteisillä keinoilla, lopuille neljälle näytin rälläkkää koska ei niitä rivosti ruhjottuja pultteja ja muttereita olisi kuitenkaan enää takaisin saanut vaikka olisivat jotenkin auenneetkin. Nyt odottelen Bike Worldin vastausta siihen mitä uusi pulttisarja kustantaa ja milloin niitä voisi olla saatavilla.
Sitten kävin eturattaan kimppuun. Öljyn ja hiekan sekoitusta oli kertynyt melkoinen mälli eturattaan koteloon (täytyy ehkä hieman hillitä ketjujen öljyämisintoa jatkossa), mutta kotelo aukesi ja ratas irtosi siivosti. Seuraavaksi huomion kiinnitti se, miten löysällä eturatas tuntui olevan sivusuunnassa. Rattaan kiinnityksessähän käytetään kahdella ruuvilla rattaaseen kiinnittyvää metallilevyä, jonka keskiön hammastus on samanlainen kuin rattaassakin mutta vähän eri asennossa, jolloin akseliin pujotettaessa levy tulee rattaaseen kiinni ja sitten sitä pyöräytetään akselin hampaan verran ja ruuvataan kiinni. Mutta akselin suunnassa sivuttain heilutettaessa eturattaassa on selvä klappi. Ilmeisesti tämän voisi ratkaista ostamalla eturattaan jossa on kumipaksunnos (mitä en tietysti hoksannut ostaa). Onko klapista jotain vaaraa tai haittaa, onko mahdollista että ratasta kiinni pitävän metallilevyn hampaat kuluvat ajan saatossa niin että klappi kasvaa tai ratas jopa irtoaa ajossa? Kannattaisiko metallilevy vaihtaa myös ratasta vaihdettaessa? Hieman oli kerännyt ruostettakin pintaansa, mutta ihan käyttökunnossa silti.
Tällaista tuumailee Lare, mahtaisiko joltain löytyä kokemusta aiheesta?
2021- Honda Transalp 700
2020 Honda CBR 600 F
1990-1992 Yamaha TZR 125
Eturattaan kiinnityksessä on erilaisia tapoja. Duksussa se vedetään isolla mutterilla melko kovaan momenttiin, löystyminen estetään peltiprikalla jossa on akselia varten kolot ja reuna naputellaan yhtä mutterin sivua vasten.
Se kumipaksunnos ei vaikuta klappiin vaan hieman "pehmentää" ketjun rattaalle tuloa, ehkä se ääntä vähän vaimentaa. Hondamiehet varmaan osaa kertoa onko poikittaisvälys normaalia ja että paljonko sitä pitäisi olla.
SF 1098S
MTS V4S Sport
Ei mulla hondaa ole ollut kymmeniin vuosiin mutta monessa pyörässä eturatas kyllä heiluu , jotkut enemmän, jotkut vähemmän. Se vetoakseli on kyllä niin kovaa ainetta (karkaistu) että se tuskin kuluu mihinkään , itse rattaan keskiö saattaa olla kulunut.
Ei muuta kuin uutta osaa tilalle. Hyvä että se eturatas lähti irti noin, yleensä irroitan sen vielä ketjun ollessa paikoillaan , joskus pulttimopolla kun on jumahtanut niin tiukkaan ( ketjujen vaihto useamman vuoden välein rasvaimen ansiosta) .
En ota tähän muuten kantaa, mutta tässä on linkki irlantilaiseen firmaan josta tilattiin miehen Hondaan osia.
https://nutjobparts.com/products/hon...8/XL700V8/F-15
Triumph S4 -04, Triumph Sprint ST1050 -06, Peshoo Vivacity Sixties -12
Yhden Transalpin eturattaan vaihdon suomalla kokemuksella osaan kertoa että väljää oli, shimmasin väljät pois sovitelevyillä.
Vetoakselin boorien kuluminen on ilmeisesti jossain määrin ainakin vanhempien Transalpien tyyppivika, mutta keskustelupalstojen viisaat ei oikein oo vielä osanneet päättää onko ongelma liian väljissä/kovaksi karkaistuissa tarvikerattaissa vai liian tiukassa ketjussa. Joku tuosta on osannut haistaa markkinaraonkin: https://kkbike.it/en/10-pinions?srsl...V+2008%5C-2012
Lajin halpuus viehättää.
Kiitos kommenteista, enköhän luota siihen että eturatas toimii kuten pitääkin. Vielä kun saisi vastauksen sieltä Bike Worldista... myyntiä taitaa olla riittävästi kun pieniä varaosia kyselevälle ei vastailla mitään... Täytyypä kokeilla tuota Nellin linkkiä
Kelit ehkä jo kenties lämpenee lähiaikoina, alkaa kutitella pyörän saaminen kasaan ja tien päälle![]()
2021- Honda Transalp 700
2020 Honda CBR 600 F
1990-1992 Yamaha TZR 125
Eikös noi kuusiokolopultit ja mutterit löydy cmsnl.com:ista, viisikymppiä sarja (+ALV ja postikulut). Saman sarjan löytänee jostain pulttikaupasta parilla eurolla.
Nykyisten tuunaajien työkaluvalikoima olematon, jos edellinen omistaja on heti ekassa rattaanvaihdossa nuljanut pultit p*skaksi.
GT380-DS7-CB350F-GT500-GS750-VF750F-GSX1100F-GSXR1100-XJ600-GSXF750
How far can you travel when you're six feet underground?
Kyllähän siihen jonkinlaiset sopivan kokoiset pultit löytyisi ihan hyllystäkin, vähän vaan mietityttää pitääkö niiden omata jonkinlainen tietty kovuuden ja sitkeyden kompromissi kestääkseen rattaan aiheuttamaa rasitusta? Sen takia olen tupannut yleensä luottaa rasituksen alaisissa osissa mahdollisimman alkuperäisiin varaosiin.
2021- Honda Transalp 700
2020 Honda CBR 600 F
1990-1992 Yamaha TZR 125
Onko tämä siis XL 700V
Tollaseen näyttäis olevan joku 5,77 euroa kipale alkuperäinen pultti.
https://www.motorcyclespareparts.eu/...-15-rear-wheel
En tiedä miten nopeaan osaa tulee marmoritiskiltä, mutta sinuna olisin jo tilannut Motorcyclepartsista. Tai siis taitaa mulla itseasiuassa ollakin Kawasakiin varamutterit kun joskus ostin.
RF900R, ZX6R, (XJ600S)
Tein tilauksen tuonne Nutjobpartsille ja pultit tuli perjantaina. En viikonloppuna ehtinyt vielä laittaa kiinni, mutta tällä viikolla olisi tarkoitus ja sitten pääsee![]()
Bike World ei ole vieläkään edes vastannut kyselyyn...
2021- Honda Transalp 700
2020 Honda CBR 600 F
1990-1992 Yamaha TZR 125
On se vaan mukava laittaa uusia osia ja uusia pultteja kiinni vanhaan pyörään, niin on kuin samettia kiristelisiTosin uusien osien vieressä olevat vanhat näyttää taas entistä vanhemmalta.
Käyttelin ensimmäistä kertaa D.I.D ketjutyökalua ja se oli kyllä hyvän ja jämäkän tuntuinen laite. Vaikka hinta kirpaisikin, taputin itseäni olalle rasvaisella kädelläni että en sortunut halpikseen. Ohjeen mukaan niitattu ketju pysyi paikallaan ainakin testilenkin. Ohjeessa kehotetaan laittamaan runsaasti mukana tullutta rasvaa liitoskappaleen x-renkaisiin, mutta ilmeisesti ketju muuten on rasvattu eikä uutta ketjua tarvitse öljytä.
Olen tähän saakka käyttänyt Bilteman spray-öljyä ketjuihin kun se on kätevä reissussa ja on vaikuttanut pysyvän paremmin kuin esim. Motulin vastaava. Onko jollain vielä parempia kokemuksia jostain muusta spray-öljystä? Kaikki spray-öljythän ei sovi x-rengasketjuille ymmärtääkseni, mutta Bilteman purkin kylki ainakin väittää että se käy. Uusille ketjuille olisi kiva tarjoilla parasta mahdollista liukkaria, mutta raja menee spray-öljyissä. En jaksa ruveta väsäämään oileria pyörään ja muut öljyt kuin spray ei sovi laiskalle luonteelle...
2021- Honda Transalp 700
2020 Honda CBR 600 F
1990-1992 Yamaha TZR 125
Kuinkas tärkeää toi X-rengasketjun öljyäminen on? Öljyssä ulkopuolelta, kerää pölyt ja paskat syömääm x-renkaat rikki. D.I.D kuvauksesta:
"D.I.D:n huolto- ja voiteluvapaissa X-rengasketjuissa on patentoitu X-rengas, jonka ansiosta jo tehtaalla niveleen asennettu voiteluaine pysyy nivelen sisällä taaten optimaalisen voitelun jokaisessa tilanteessa. X-rengas tiiviste pitää siis voiteluaineen oikeassa paikassa ja suojaa niveltä samalla ulkopuolisilta partikkeleilta tehden X-rengas ketjusta ainoan todella huoltovapaan ketjun. Patentoidun X:n muotoisen tiivisteen ansiosta niveleen muodostuu viisi erillistä tiivistyspintaa. Pienemmän pintapaineen ja useamman tiivistyspinnan ansiosta tiivisteen tuoma kitka on selvästi pienempi kuin O-rengas tiivisteellä."
GT380-DS7-CB350F-GT500-GS750-VF750F-GSX1100F-GSXR1100-XJ600-GSXF750
How far can you travel when you're six feet underground?
Ne rullat pitää öljytä ihan samaan tapaan kuin renkaattomassakin ketjussa, eli öljyäminen on tärkeää.
1835
Ne tiivisterenkaat ja niveltapit ovat se heikko lenkki "huoltovapaissa" ketjussa, kuten muissakin. Vesi ja kurapaska huuhtelee voiteluaineen renkaista pois, rengas kuivuu, kitka kasvaa ja ennen pitkää rengas pettää voitelun puutteeseen. Sen jälkeen ketjun sisältä vuotaa rasva ulos ja paska menee tilalle ja ketju on loppu hetken kuluttua. Noilla tahtoo käydä siten, että ensin vaikuttaa hyvälle, mutta kun loppu tulee tiivisteiden petettyä, se tulee nopeasti.
Nuo huoltovapaat on tarkoitettu merkkihuolloille. Asiakas ajaa minkä ajaa huoltamatta ja huollossa laitetaan tarvittessa uusi ketju- rataspaketti alle. Tiskillä maksu.
Triumph Bonneville Bobber Black -18
KTM 690 Enduro R -15
Vespa GTS 300 SuperSport -21