Jos haluat kääntyä oikealla, pitää ohjaustanko saada osoittamaan oikealle. Jos käännät tangon suoraan oikealle, lähtee pyörä kallistumaan vasemmalle, koska eturenkaan tukipiste siirtyy keskilinjasta oikealle. Eli aluksi käännät tankoa hieman vasempaan (tai temppuilet kropan painopisteellä), että saat pyörän inan kallistumaan oikealle käännöksen mahdollistamiseksi.
Jos tuo tukipisteen siirtyminen on vaikea hahmottaa niin asiaa voi ajatella näin: Eturenkaan kiinnitys pyörään on käytännössä L-kirjaimen muotoinen, jossa L:n lyhyt sivu on alhaalla ja osoittaa eteenpäin (eturenkaan offset). Hahmottamista helpottaa, jos miettii tuon L:n lyhyen sivun vaikka metrin pituiseksi ja miettii mihin se rengas siirtyy, kun tankoa kääntää.
Tuossa puhuin pelkästään kaartamisesta. Tarkempi ja yleispätevämpi olisi ollut kirjoittaa, että sen hetkiseen tasapainotilaan nähden rengasta käännetään edellä kuvatusti, mutta oletin, että tuota edeltävä kohta tukipisteen siirrosta olisi ollut riittävän selvä. Vastaohjaaminen ei ota kantaa siihen mihin suuntaan rengas missäkin stabiilissa tilanteessa osoittaa, vaan pelkästään siihen mihin suuntaan rengasta pitää kääntää suhteessa sen hetkiseen tasapainotilaan, että saadaan haluttu muutos aikaiseksi. P.S. Ohjaus toimii samalla tavalla 0-vauhdista alkaen. Ei siis ole mitään maagista nopeutta, jossa vastaohjaus alkaisi toimimaan.
Superbike #7
Se nyt vaan on ihan käytännössä mahdotonta, että kaksipyöräisen kulkineen ja kuskin painopiste ei olisi käännöksen puolella renkaiden tukipisteisiin nähden.
Toki mitä vähemmän vauhtia on (verrattuna kääntösäteeseen), niin sitä vähemmän kallistusta tarvitaan. Mutta kuitenkin sitä kallistusta tarvitaan, ettei mopo ja kuski kaadu ulkokaarteen puolelle kyljelleen. Vauhdista ja mopon painosta riippumatta.
Jos vaikkapa ajaa ympyrää jonka säde on 5 metriä, niin 5 kmh nopeudella tarvittava kallistuskulma on noin 2.3 astetta. Eli tarvittava kallistuskulma on todella pieni, mutta siltikin sitä tarvitaan ettei kupsahda nurin ulkokurvin puolelle.
Lisäksi jos hifistellään, niin pyörän korkeus ja renkaiden leveys vaikuttaa myöskin tuohon kulmaan. Eli mitä matalempi pyörä ja mitä leveämmät renkaat, niin sitä suurempi pitää pyörän kallistuskulma olla.
"Eihän sitä tietoa .orgin kuskeille kannata tarjota, ne kun tietävät jo kaikesta kaiken."
Kun lähtökohta on ollut tässä topiikissa ( ja toisessa rinnakkaisessa ) mp-uransa alkuvaiheessa olevien motoristien vaikeudet mp:n perushallinnassa ( mm suistuminen tieltä ), niin tosiasioiden sekä sanojen ja käsitteiden vääntely ja kääntely tuntuu mielestäni kyseenalaiselle.
Vastaohjausta kaarteen suuntaan, pyörän tarkoituksellista kallistamista hitaassa käännöksessä ja sitä rataa.
Teorioilla hifistely kuulostaa ehkä joistain hienolta, mutta sananvääntelyn osana annettujen neuvojen, joiden noudattamisella saattaa saada noudattajan alttiiksi onnettomuudelle, pitäisin arveluttavana.
Toivottavasti olette mielestänne antaneet neuvoja, joiden pohjalta ymmärrys mp:n hallinnassa on selventynyt yhä useammalle sekä kyky pärjätä liikenteessä on parantunut.
Mielelläni kuulisin, että mikä mun esittämissä jäi epäselväksi tai oli mielestäsi väärin. Näitä asioita on tullut se 15 vuotta koulutettua suht hyvällä menestyksellä, mutta kirjallisessa ja vähän yksinkertaistetussa muodossa esitettynä on kieltämättä helposti väärinymmärryksen mahdollisuus.
Superbike #7
Eli olemme siis nyt samaa mieltä siitä, että missä tahansa nopeudessa, ja minkä painoista tahansa, moottoripyörää, ohjataan vaan ja ainoastaan vastaohjauksella, että saadaan aikaiseksi haluttu kallistus ja sen myötä haluttu kääntösäde?
Ja tämähän on siis ollut koko ajan se viesti, mitä halutaan välittää aloitteleville ja treenaaville suhaajille. Etteivät kuvitele että mopon nopeus tai mopon paino jotenkin muuttaisivat tuota perustavanlaatuista asiaa mopon hallinnassa.![]()
"Eihän sitä tietoa .orgin kuskeille kannata tarjota, ne kun tietävät jo kaikesta kaiken."
Tuossa aiemmin todettiin että hyvä konsti hakea tuntumaa on pujotella katkoviivojen välistä. Tähän lisäisin että sen kun tekee ainoastaan työntämällä sisäkurvin puolelta niin käy hyvin ilmi se, että mopo kääntää etupyörän itse. Mitä kovemmin työnnät, sen enemmän pyörä kallistuu ja kaartosäde tiukkenee. Hitaassa vauhdissa sitä ei niin huomaa kun kallistukset ja voimat ovat pieniä.
SF 1098S
MTS V4S Sport
Kyllä sen parkkipaikoilla/risteyksissä huomaa, jos kuskilla ei ole hidasajo hanskassa.
Jalat potkuttaa maapalloa, kun vauhti laskee alle 20kmh. Silloin ei kyl ole myöskään muukaan ajo hallussa. Melkoista haparointia on välillä pelolla seurattava...![]()
T765 RäsSi
GSX-R750 K8 =ex
CBR600F -00 (Manki)=Dö. R.I.P.
6-Horo 2005=ex
Otin yhden sanan pois lainauksesta, sori.
Hidasajo vaatii sen että katse on about järkevässä suunnassa ja kuskilla hyvä tuki pyörästä ilman että niihin täytyy erikseen keskittyä. Silloin jää kapasiteettia ja mahdollisuuksia pitää pyörää pystyssä ja kontrolloida nopeutta samalla.
Samat hommat pitää olla automaattisia nopeissa ohjausliikkeissä ja tehokkaassa jarruttamisessa.
Jos ei hidasajo suju, on aika epätodennäköistä että ripeät liikkeetkään sujuu sellaisia tarvittessa.
Perus tiellä turruuttelu ja vähän omasta mielestä lujaa ajo onnistuu ilmankin.
Hyvä tarkennus!
T765 RäsSi
GSX-R750 K8 =ex
CBR600F -00 (Manki)=Dö. R.I.P.
6-Horo 2005=ex
Pitää paikkansa. Minä oon opettanut penikat aikanaan ajamaan jokaisen sillä tyylillä että kun on iso piha niin olen tehnyt radan jota kiertää ympäri tonttia, sisältäen kiihdytys/jarrupaikat myös soralla, keilojen kierrot yms... kikkailuosiot nurmikolla. Siinä joutuu ajamaan välillä tosi hiljaa jarrulla sitoen kahdeksikkoa että eteneminen onnistuu ja kummasti se halu kiertää rata hieman rivakammin ja jouhevammin herää aivan luonnostaan kun hallinta alkaa löytymään ja jalat pysymään tapeilla. Kaikki nuo ovat oppineet perushallinan pyörälle sillä konstein tosi nopeaa ja kaikki on ollutkin kohtuu helppoa kun siirrytään autokoulun kanssa parkkipaikoille ja julkisille teille. Nurmikko on aivan erinomainen alusta opetella ajamaan.
Supermoto
Se mikä on mielestäni vaikenta noissa tiukoissa käännöksissä on se vauhdin muutos jostain 60+ -> kävelyvauhtiin. Kun parkkipaikalla kääntelee niin se menee helposti jo parin kerran jälkeen se kahden parkkipaikan levyinen uukkari. Kun on vähän lämmitellyt. Mutta kun maantiellä pitäisi uukkari tehdä niin kun on tottunut siihen 60-120 vauhtiin niin se tuntuu aina todella vaikealta käännellä tiukasti ja hitaasti.
Kai se on se vauhtisokeus ja pyörän aivan erilainen tuntuma 5kmh vauhdissa vrt. 60+ vauhdissa mihin tottuu. Yhtäkkiä mennään melkein ääripäästä toiseen ja aina tulee tunne että en osaakaan tätä, vaikka vain puolituntia sitten meni parkkiruutua kävelyvauhdissa vaikka miten päin...
Itsellä tuota tulee treenattua kuin itsestään, tänäkin kesänä kun on yksi A-oppilas opetettavana ja pitää tuota käsittelykokeen rataa hälle ihan käytännössä esitellä.
Suzuki GSF 1250 SA GT ABS Bandit -08
Jokainen talvinen valkoisentien reissu vuonoille, on aina ajoharjoitus, eli tuleehan näitä harjoituksia tehtyä, joko tahallisia, tai tahattomia, ja AINA, ja jokaisella reissulla tulee opittua jotain uutta.
Aiheina mm:
-Vastathuuliajo
-Luikasajo
-Lakana-ajo
-Etunen alta hallitusti/hallitsemattomasti
-Pimiäajo
-Mittariajokeli-ajo, (LVP-ajo)
-Satulasta majoitukseen- ja takaisin
-Aura-auton ohittaminen sivuthuuleen tuiskussa-, ja pimeällä
-360´käännös ajosaappailla liukaspinnoilla
-Sivuthuuleen parkkeeraus
-jne...
https://www.youtube.com/watch?v=R9s9WjO8Mro&t
Säännöllinen harjoittelu on kaikissa lajeissa kaiken A&O, joten jokainen ajokerta prätkällä on ajoharjoittelua...
Jos ajatellaan yhtä yleisintä onnettomuustyyppiä mp-touhuissa, niin se on suistuminen omalta kaistalta joko päin vastaantulevaa ajoneuvoa tai sitten tieltä ulos. Saattaisi kääntämisen opettelu tilanteessa, jossa mutka lähestyy syystä tai toisesta liian nopeasti, olla yksi tärkeimmistä harjottelukohteista noin tilastojen varjossa.
Parkkipaikkakääntelyt on varmasti hyvä myös hallita, mutta vahingot ovat huomattavasti pienempiä.
Medialukutaito on muistettava myöskin näillä harrastesaiteilla; välillä vauhdikkaat sormet näppäimistöllä aikaansaavat lennokkaita juttuja, milloin aloittelijan ja milloin tekijämiehen hahmossa.![]()
Takajarulla aina vähän avittaa oikein hitaassa tiukassa käännöksessä, katse pysyy ylhäällä/seuraa suuntaan mihin käännytään, kytkimellä luistattaa hieman kaasua vasten kääntäessä, niin homma on yleensä toiminut. Tosin en ole koskaan ajanut oikeasti raskaita ****sohviaAloittelijan kannattaa pitää näpit kaukana etujarrusta tässä kohtaa.
Street Triple R(old)+F650 GS"Katrin" / 15 exää + 1 r.i.p.
"Ajelee siellä porukan perällä vaan ja syö siellä patukkaa koko ajan"
Harjoitehaaste:
https://www.instagram.com/reel/C_XpLb8p_bR/
"Eihän sitä tietoa .orgin kuskeille kannata tarjota, ne kun tietävät jo kaikesta kaiken."