Ratakärpänen puraisi siihen malliin, että talven aikana on tarkoitus päivittää kesällä vaihdokkina tullutta Rykköstä radalle sopivampaan kuosiin. Kyseessä on vuoden 2005 tappisarjaa lukuunottamatta vakiokuntoinen pyörä. Ajelin tuolla tyytyväisenä n. 6 ratapäivää. Vauhdit kasvoi sen verta ja homma tuntui mukavalta, että tulevalle kaudelle tuohon pitää tehdä parannuksia.
Ajattelin ensin että vaihdan pyörän uudempaan kun mittarissa on kuitenkin jo 89tkm, mutta syksyllä ilmestyi myyntiin osaläjä joka sisälsi toiset vanteet, öhlinsin takapampun, suorat alkukäyrät (ei exupia tai kattia) ja vikaantuneen moottorin. Ostin läjän pois ja totesin että eiköhän me vielä tällä ajella.
Tarkoitus olisi kattoa saako tosta varamotista ajokuntoisen ja ajaa sillä. Jos ei, niin katsoa mitkä osat on pelastettavissa ja mitkä kannattaa vaihtaa nykyiseen koneeseen. Tämän lisäksi olisi tarkoitus tukkia PAIR, vaihtaa suora putkisto (Akkran sliparit ostin jo kesällä), käyttää penkissä & säädöissä sekä huollattaa ja säätää alusta.
Tässä ketjussa keskitytään varmasti eniten tuohon mottiin. Kyseessä oli saman vuosimallin kone joka oli aiemmin '21 rempattu Koitto Motorservicellä ja sen jälkeen ajettu jokkista noin 10 päivää. Viimeisellä päivällä motti oli alkanut ääntämään kolinan muodossa. Tilalle oli vaihdettu varakone ja tämä myyntiin. Kyseessä on siis käyvä moottori, mutta epäilyttävällä sivuäänellä. Ajattelin että tästä saa riskillä joko toimivan moottorin tai sitten ainakin varaosat nykyiseen. Lisäks hommaa voinee ottaa myös opettelun kannalta kun voi kaikessa rauhassa purkaa ton koneen ilman ns. tulosvastuuta kun pyörässä kiinni oleva moottori kuitenkin toimii.
IMG_9806.jpg
Koska asun Helsingissä ja tila on kortilla, niin luonnollisesti ropaan tätä omassa työhuoneessa kämpässä.
IMG_9853.jpg
Aloitin eka öljypohjasta ja paljastui että jotain siellä on rikki.
IMG_9851.jpgIMG_9852.jpg
Kytkinkopan avatessa paljastui iloinen yllätys. Koneessa on TSS:n luistokytkin, joten tämä ostos kuittasi itsensä omilleen jo tässä vaiheessa. Jos en saa konetta kuntoon, niin siirrän tämän nykyiseen koneeseen.
IMG_9854.jpg
Viimeksi muokannut: entropia; 31.10.2023 klo 15:04.
Yamaha R1 2005 & Yamaha YZ250X 2016
www.anzillu.com
Sen jälkeen venakopan kansi pois ja aloin opettelemaan miten venttiilit säädetään. Hölmönä otin nokkaketjun kiristimen irti ja ajoitus pääsi muuttumaan, joten pääsin myös opettelemaan nokkien irroituksen ja ajoituksen chekkaamisen. Kun nämä oli saatu tehtaan spekseihin, treenailin ton välysten chekkaamisen. Aiemmin tämä toimenpide on näyttäytynyt jokseenkin kuumottavana, mutta tälleen kone pöydällä olikin yllättävän suoraviivaista hommaa.
IMG_9938.jpgIMG_9939.jpg
Välykset näytti olevan suurin piirtein reilassa, mutta osaa lienee syytä parantaa jos tällä ajetaan vielä.
rykkönen venat copy.jpg
Seuraavaks ohjelmassa lienee taas nokkien irroitus, kannen irroitus ja sylinteriryhmän irroitus.
Tää proggis etenee enempi tuolla Discordin puolella jossa onkin tullut paljon hyvää neuvoa ja apua tämän kanssa. Koitan päivitellä tänne myös arkistointimielessä miten rojekti etenee.
Viimeksi muokannut: entropia; 31.10.2023 klo 15:16.
Yamaha R1 2005 & Yamaha YZ250X 2016
www.anzillu.com
Juu. Näe vain vaivaa ja päivittele tänne kanssa. Jää paremmin arkistoon ja hämmästeltäväksi.
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Kyllä kyllä, asiaa X ei (vielä) tarvitse koska vauhti/ ryhmä on (vasta) Y. Tuo sopii hyvin perusteeksi mihin tahansa lajiin liittyvään. Ja nimenomaan uskollahan näitä tietämättömyyteen, ymmärtämättömyyteen ja fiilikseen perustuvia asioita hoidetaan.
Hauskahan se on sinänsä harrastaa ihan itte, ja tehä kaikki samat asiat kuin kaikki muutkin ovat tehneet ja todeta sitten lopuksi että:"Iulipahan tehtyä, mutta jos oisin tiennyt, niin oisin tehnyt sen ja sen asian toisin."
Itsehän olen ajanut sekä vakiokeulalla, että shimmatulla keulalla, että mäntäkittikeulalla, että cartridge kittikeulalla; ryhmissä hidas, keskihidas, keskinopea ja nopea. Ja lisäksi säädelly ehkä jonkun parin sadan mopon alustaa, ja lisäksi tuijotellut vähintään saman verran eri mopojen renkaita ja antanut vinkkejä mikä voisi olla vialla ja mitä ehkä kannattaisi tehdä. Että sitäkin kautta on jonkunnäkönen tuntuma siihen että mitä minkäkin vauhtiset kuskit tykkäävät mistäkin keulasta/ alustasta.
Well enihau, sen verran kannattaa ehkä tutustua vakiokeulaan, että tietää mitä se on syönyt. Ja erityisesti, mitä rajoituksia se aiheuttaa ajamiseen, ja miten se käyttäytyy tietyissä tilanteissa. Ja sitten muistaa nuo rajoitukset ja puutteet kun ajelee radalla.
Toinen juttu on ehkä se, että "omalle painolle sopivat jouset" on hieman epämääräinen alue. Eli riippuen siitä keneltä kysyy, niin sopivat voi olla mitä vaan, ja se sitten taasen aiheuttaa omat juttunsa mopon käytökseen.
"Eihän sitä tietoa .orgin kuskeille kannata tarjota, ne kun tietävät jo kaikesta kaiken."
Näin oon ymmärtäny. Kuulin myös varikolla useammalta tyypiltä että toi Rykkösen vakiokeula ois yllättävän hyvä kunhan se on säädetty.
Sanotaan sitten niin että en usko että öhlinsin keulaan sijoitettu euromäärä korreloi meikäläisen ajosta saatavien sekuntien pois saannin kanssa. Ne sekat karsitaan tässä vaiheessa ihan jostain muualta kuin alustasta. Vähä sama homma ku kitaristina mulla on tällä hetkellä mulle vimosen päälle tehty custom-keppi joka on paras kitara mitä oon käsissäni pitäny (niitä on menny käsien läpi aika paljon). Vaikka nykyään soitan parhaiten tolla kepillä, niin alottelijana olisin soittanu iha yhtä huonosti tuolla ja halvimmalla LTD:llä.
Omalle painolle sopivat jouset on iha selkee homma. Vien nuo pajalle, kerron paljon painan ja mitä vauhtia ajan, niin kyllä ammattiukko siihen oikeet jouset löytää. Veikkaan että mun elopainolla ne on 10.5. Tällä hetkellä on esijännitys kahta kliksua vaille kireimmillään, joten jäykemmille on selkeesti tarvetta.
Yamaha R1 2005 & Yamaha YZ250X 2016
www.anzillu.com
Ei niiitä euroja niiden sekunttien takia keulaan pistetä, vaan jostain ihan muusta syystä. Se sekunttien häipyminen on vain välttämätön paha/ sivullinen uhri.
Ko vakiokeulalle kannattaa hieman tehdä muutakin kuin vain huollattaa ja vaihtaa "nopeuden mukaiset..." jouset.
Toivottavasti valittu paja/ ammattilainen osaa auttaa siinä.
Yksi kuoppa varikolla puheita kuunnellessa on se että suurin osa ei ymmärrä/ tiedä onko joku (vakio)keula hyvä vai huono. He ovat vain ajaneet sillä ja todenneet fiilispohjalta että se on hyvä. Tai sitten joku nopeampi kuski (ooh!) on sanonut että se on hyvä. Ja sitten kun ymmärtämättömiä selkääntaputtelijoita ja fiilistelijöitä on tarpeeksi iso rinki, niin syntyy kollektiivisesti hyväksytty lopullinen totuus, koska kaikki nyökyttelee ja on samaa mieltä:"Hyvä se on." Ja kaikilla on hyvä fiilis siitä.
"Eihän sitä tietoa .orgin kuskeille kannata tarjota, ne kun tietävät jo kaikesta kaiken."
Ja tästä syystä se on meikäläisen taitotasolla hukkaanheitettyä rahaa. Öhlinsin keula taitaa kustantaa sen ~2500€, mikä on jo melkein puolet koko pyörän arvosta. Tolla rahalla saa esim. paremmat renkaat, nykyisen keulan huollon ja säädöt, tukun ratapäiviä ja pari valmennusta. Esim. tommonen panostus parantaa mun ajoo huomattavasti enemmän kuin kisa-alusta.
Kyllähän noita ammatikseen priimaa tekeviä seppiä on tässäkin maassa useampi. Monihan noilla on myös ajanut ihan kilpaakin, joten paljon valmista tietotaitoo on tarjolla
Niinku Privateer tossa yllä sanoi, niin foorumipuheet on mun silmissä vielä vähemmän uskottavia. Noi mun kuulemat jutut on kuitenkin peräisin ex-kisakuskeilta, kouluttajilta, mekaanikoilta ja innokkailta harrastajilta. Nään nuo hyvinkin vakavasti otettavina ja hyvinä neuvoina.
Yamaha R1 2005 & Yamaha YZ250X 2016
www.anzillu.com
Ollaanko tässä siis rakentamassa katurekisterissä olevaa touring pyörää paremmin radalle soveltuvaksi vaiko siis vakio touring pyörästä täysiveristä ratapyörää? Eli tullaanko tällä pyörällä siis ajamaan myös kadulla vaiko vain radalla?
Jaa...
Viimeksi muokannut: entropia; 04.11.2023 klo 19:23.
Yamaha R1 2005 & Yamaha YZ250X 2016
www.anzillu.com
Köyhän on pakko opetella ajamaan... Ittekin haluan uskoa, että suhteellisen pienellä rahallisella panoksella on mahdollista harrastaa ratailua omalla tasollaan. Tekee asioita sillä volyymilla minkä itse kokee nautinnolliseksi. Pyörän voi koska tahansa vaihtaa parempaan tai nopeampaan, mutta jos ei osaa ajaa, niin se on isompi ongelma.
Jaa...
Mistään mitään tietämättömänä ja tosi vajaalla kokemuksella voin todeta että sillä vakio Rytköselle ajaa komeasti nopean ryhmän nopeaa päätä.
Laittelet omalla budjetilla niitä juttuja mitä tuntuu. Ja sit kaikille foorumiurpoille voit sanoa että suksii kuikkaan!
Tsemppiä vaan ja hyvä siitä tulee.
Jopo
Leuka maassa kohti uusia pettymyksiä.
Soininen racing
Sitä ei ees uskois heikompi että miten hirveetä kyytiä osaava tyyppi pistelee vakiovehkeelläki. Naurattaa vieläki se yks testivideo missä jätkä testaa WSBK trimmissä olevaa pyörää Mugellossa ja painaa iha limitillä mielestään. Sit tulee Toprak, ottaa täysin vakio R1:n ja pistää 6 sekuntia paremmaks
Muista päivittää miten paitsi pyörä edistyy, ni miten ens kausi edistyy.
"Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
Kun itsellä on vastaava pyörä ja ratailun osalta vastaava tavoite pitäen pyörä katulaillisena on tämä mielenkiintoinen aihe. Harmi vain turha alustaoksennus ilman ainuttakaan oikeaa vinkkiä.
Mallille yleinen kampiakseli vaurio. Uuden (vähän käytetty) etsintään onnea ja malttia.
Ääni tälle.
Itse en edes löydä 04-06 malliin Öhlins cartrige kittiä. Uudempiin löytyy, mutta hintaluokka 1200 Eur.
2006 SP mallissa Öhlins keula, mutta niin harvinainen ettei sen metsästykseen kannata aikaa käyttää.
Mitä tarkoittaa ”Discon puolella”, onko tästää aiheesta muuallakin?
Itseä kiinnostaa teetkö jarruille jotain tai mihin paloihin päädyt, koska mulla radalla alkaa kahva painuun turhan syvään (punosletkut ja uudet nesteet).
Yamaha R1 -06
Ex Yamaha Thunderace -00
Ex Yamaha TZR 125 -90
Tunturi Tiger -88
Nyt tulee vähän offtopiccia mutta tulee mieleen kun vanha mestari Loeb voitti viime vuonna Fordilla avausrallin Monte Carlossa ja muut kuskit tuskaili säätöjen kanssa niin Loeb oli mennyt samoilla säädöillä koko kisan ja voitti reilusti. Hyvä kuskihan vetää paskoillakin säädöillä ja paikkaa hanskalla jos säädöt ja vehkeet on edes sinnepäin
En ole rataa ajanut mutta tästä ratahommasta tulee kyllä mieleen laji jota harrastan eli toiminnallinen ammunta, tämähän on välinerunkkausta jos mikä ja aseisiin ja varsinkin lisävarusteisiin saa upotettua jäätäviä summia mutta tässä pätee kyllä sama kuin rata-ajossakin että harjoittelua ei oikein voita mikään, sitten kun on lajitekniikka hallussa hyvin niin teknisillä "vimpaimilla" saa pikkuisen lisäbuustia mutta kuskin taitoja näillä ei korvata![]()
Moto Guzzi Mandello V100 S -23
Moto Guzzi V85TT -21
Victory Hammer S -10
Moto Morini Corsaro Veloce -07
Honda NX 650 Dominator -93
Honda VFR 750 f -95
Kawasaki GPX 600 R -96
Honda CB 450 twin, -74 ?
Solifer SM -77
Solifer Export -73
Jos tuo kampura on kokonaan verkonpainoks, niin en ajatellu korjata, vaan jätän motin varaosiks tolle mun toimivalle koneelle.
.orgin discord: https://discord.gg/mVe6mwwC8T
Varmaan vaihdan korkeintaan teräspunokset. Jarrut tuntu ihan passeleilta ainakin vielä tässä vaiheessa. Palat mulla on Brembon SR:t.
Yamaha R1 2005 & Yamaha YZ250X 2016
www.anzillu.com
Jatkoin purkua. Kansi, sylinterit ja männät näyttivät terveiltä:
IMG_9956.jpg
IMG_9954.jpg
IMG_9955.jpg
Moottori on nyt tässä vaiheessa:
IMG_9963.jpg
Myös syy lastuille öljypohjassa löytyi. Nelosen kiertokangen laakari on ainakin korkannut koska se jumittaa muihin verrattuna. Tarkemmat vahingot kampuralle selvinnee myöhemmin kun saan lohkot halki. Sitä ennen pitäisi purkaa kytkin, josta päästäänkin siihen että sattuuko kellään olla ylimääräisenä tämmöstä myytävänä? Kaupastahan noita tietty sais, mutta kokeillaan eka josko löytyis käytettynä.
EBC-Motorcycle-Clutch-Tool__63864.jpg
Yamaha R1 2005 & Yamaha YZ250X 2016
www.anzillu.com
Liekö luistokytkimessä spesiaalia, mutta keskimutterin irroitus yleensä onnistuu iskevällä pulttimopolla ja tarvittaessa paksulla hanskalla kiinni kytkimestä varoen kitaristin sormia. Todennäköisesti dekadin verran helpompaa löytää akkukäyttöinen pulttimopo lainaan kuin tuollaista.
Kokoonpanossa tuo on toki hyödyllinen työkalu oikeaoppisesti tehdessä, useampikin kotiseppä vetää mopolla myös kiinni mutta momentit ovat sitten mitä ovat.
Tietenkin ku pyörivät osat ovat paljaana, pulttimopon käyttö on jokseenkin kurjaa eli ehkä tämä pitää tässä purkamisen vaiheessa lukea "onnea etsintään".
Kawasaki Gpz900R '86, ZL1000 Eliminator '87, ZZR1100C '90, Ltd454 '88, KZ440D '75
H#nda CR 250R '96 (viimein valmis)
Aprilia RSV Tuono '03, RS250 '97
ex: Kawasaki Z750 LTD Twin '83, ZZR1400 '09, Aprilia RSV Mille '03, Tuareg 125 '88
Ebay: 32 euroa plus alv plus tulli
GB motorcycle products myy
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Itse olen tehny R1:sen kytkimen pitoon vanhasta kytkinlevystä kiinnipitotyökalun.
Porasin metalliseen kytkinlevyyn kahdelle 6mm pultille reiät ja vartena toimii ruuvipuristin jossa on tietty kans pulteille reiät. Aika halpa työkalu.
Yleismallin työkalulla onnistuu kyllä mutterin avaus ja kiinnitys, mutta jos löytty akkukäyttöinen pulttipyssy niin se on avaamiseen ihan ykkönen. Mutterin kiinnitystä ei kyllä pidä tehdä hakkaavalla vehkeellä.
https://www.motonet.fi/tuote/dz-hard...roduct=38-1500
-Bmw S1000RR 2021-
http://www.jaha.fi/
Päädyin tilaamaan ebaystä ton avaimen kun ei käytettynä löytynyt. Sen avulla lähti kytkin auki erittäin helposti ja näppärästi.
IMG_0022.jpg
IMG_0023.jpg
IMG_0021.jpg
IMG_0024.jpg
Tuolla oli sisällä pari nirhaumaa, mutta puhdistuksen jälkeen ei näytä katastrofaaliselta. Kai tuota vielä käyttelee ihan sulavasti?
Yamaha R1 2005 & Yamaha YZ250X 2016
www.anzillu.com
Sen jälkeen jatkettiin moottorin purkua.
IMG_0076.jpg
Voitelun ja vesipumpun poisto oli helppoa. Öljynlauharissa ja sihdissä näytti olevan jonkin verran paskaa, nämä pitää puhdistaa jos menevät vielä käyttöön.
IMG_0078.jpg
Vaihdelaatikko näytti ehjältä, eikä sen sisältä löytynyt metallihilettä. Tähän oli viime rempassa vaihdettu kolmosen ja nelosen rattaat, seikä pari vaihtajaa.
IMG_0136.jpg
Sitten päästiinkin syyhyn miksi kone kolisi. Ykkösen ja nelosen laakerit oli kokeneet täystuhon. Keskimmäiset näytti paremmilta, muttei täysin virheettömiltä.
IMG_0138.jpg
Kokeneemmat tiesikin jo kuvan perusteella veikata että tästä tuskin tulee kalua enää. Voishan tuon tietty käydä vielä mitauttamassa. Samalla vois mitauttaa lohkot ja kannen potentiaalista uusiokäyttöä varten. Molemmat reunat näytti suunnilleen tältä. Keskimmäiset veivien pinnat vähän paremmilta. Lohkoon tulevat pinnat näyttää ehjiltä ja kirkkailta.
IMG_0141.jpg
Itse veiveissäkään ei oo paljoo hurraamista.
Yamaha R1 2005 & Yamaha YZ250X 2016
www.anzillu.com
Näyttää vähän siltä että tästä tuli varaosakone. Se on harmi, mutta riski oli odotettavissa ostaessa. Tuosta kuitenkin jää paljon käyttökelpoisia varaosia ja tosta maksetut eurot on kuitattu tolla pelkällä luistokytkimellä. Nyt strategia siis näyttää siltä että pyörässä ehjänä oleva kone jää ajoon. Siitä pitää tarkastaa/säätää venat, vaihtaa luistokytkin, tukkia PAIR, vaihtaa suora putkisto, poistaa EXUP-servo, vaihtaa tulpat ja nesteet sekä huollattaa alusta ja käyttää lopuks säädössä penkissä. Alustaa varten tilasin jo jäykemmät jouset eteen, taakse menee Öhlinsin pamppu. Kunhan noi jouset saapuu niin ruuvaan ton alustan irti ja laitan ammattiukolle huollettavaks.
Yamaha R1 2005 & Yamaha YZ250X 2016
www.anzillu.com
Ebaystä löytyy varmaan kampiakseli laakereineen ja mäntineen suht edullisesti, jos koneen haluaa kunnostaa.
... remember the times, when sex was safe and bikes were dangerous?
Itse olen hieman samassa tilanteessa ratailun suhteen, noin 5 ratapäivää takana, vauhtia tulee koko ajan lisää ja nyt pitäisi ryhtyä säätämään ducatin alustaa. Mielenkiinnolla seuraan tätä ketjua.
Ja jos on enemmänkin Savossa käyntiä niin Pieksämäellä on tosi pätevä seppä alustan huoltamiseen: http://www.mphuolto.fi/