Tulokset 1:stä 27:een 27:sta
  1. #1
    Heti alkuun pahoittelut jos tulee ketju väärään osioon, ensimmäinen viesti näille foorumeille. Pyörä on vuosimallia 2021 ja takuu on voimassa, jos sillä on merkitystä.

    Ongelma lyhyesti otsikossa ja sen seuraukset ovat varmaan helposti arvattavissa. Alusta on suunniteltu kevyemmälle kuskille eli keula sukeltaa ja takajousen esijännitys pitää säätää maksimiin, jotta perä ei laske liikaa kuskin ollessa päällä. Näistä jälkimmäinen aiheuttaa lisäksi sen ongelman, että häntäluu kipeytyy kun kyytii on melko jämäkkä. Tuota pystyy hyvin helpottamaan vaihtelemalla vähän asentoa satulassa, mutta jäykkä perä ja löysä keula tekee kyydistä melko oudon. Olenkin nyt laskenut esijännityksen asetukseen 6 (asteikko 1-9), jotta jonkinlainen tasapaino keulan, perän ja oman häntäluun keston kanssa löytyy.

    Painoa kuskilla karvan päälle 100kg ja pyörästä muuten pidän. Ajatuksissa ei ollut vaihtaa toiseen ihan heti. Tavoite olisi saada alustasta sellainen, että se ei kipeyttäisi häntäluuta 30min ajomatkalla ja pyörä olisi vakaampi jos mutkapätkää innostuu vähän vauhdikkaammin joskus ajamaan. Mitään ratapyörän alustaa en halua, mutta mutkapätkillä olisi kiva jos pyörään voisi vähän enemmän luottaa.

    Pyöräänhän myy useampi eri valmistajakin eteen ja taakse jousia, iskareita ja muita oleellisia osia, mutta mietin vaan, että millä kannattaisi lähteä liikkeelle. Takaiskari on ilmeisesti vakiona vähän sellainen, että sille ei voi mitään tehdä. Taakse nyt saa kokonaan uuden iskarin YSS:ltä jokseenkin järkevällä hinnalla, joten se ei ole tässä se suurin ongelma.

    Keulan suhteen vaihtoehtoja on aina lähtien ihan vaan jäykemmistä öljyistä, jäykempiin jousiin ja cartridge-setteihin asti. Mikään hirveä hinku polttaa tonnikaupalla rahaa ei ole, joten ratkaisuja mietin siltä pohjalta. Olisiko keulan suhteen järkevin aloittaa vaan jäykemmillä jousilla ja eri öljyillä? Yamaha itsekin myy tähän Öhlinsin osia eteen ja taakse, mutta hinnat ovat melko suolaiset.

    Kommentteja siis aiheeseen. Kaikki uusiksi ja lompakko huutaa kauhusta?

    PS: Vielä siis ihan selvyyden vuoksi. En ajatellut laittaa pyörää kiertoon. Vaikka tämä ongelma kuulostaa suurelta, niin sen kanssa kyllä pystyy elämään ja ajamisesta silti nauttimaan. Lähinnä tulee vaan suhtauduttua harrastuslaitteisiin vähän kriittisemmin ja kaikki mikä häiritsee hauskanpitoa tahtoo aiheuttaa pientä närästystä. Kyseessä ensimmäinen isompi pyörä itselle kevariajojen jälkeen ja ei millään malttaisi ajokautta lopettaa.
    XSR700 -21
  2. #2
    Eikös tuo jäykemmät jouset eteen oo juuri oikea ensimmäinen muutos. Kohta kyllä alkaa tulla alustaguruilta kaikki uusiksi tai ei pääse ees lähikioskille vastauksia...
  3. #3
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    ^
    Haha. Just niin. Mutta tulee hyvä!

    Noin muuten, niin jouset painon mukaan molempiin päihin ja kovaa ajoa? (Tietty samalla setä voi shimmata sen, mitä voi )

    MP-Huolto Jarkko Honkanen
    TTM-Factory
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  4. #4
    Onko kellään aikaa puhua vastaohjauksesta?
    LÄHETETTY ILMAN TAPATALKKIA MOTOROLA MOTO G41 PUHELIMELLANI

    GEN2
    ER5
    SLAVA UKRAINI!
    FUCK PUTIN!
  5. #5
  6. #6
    Lainaa Suzukigsx kirjoitti Katso viesti
    Eikös tuo jäykemmät jouset eteen oo juuri oikea ensimmäinen muutos. Kohta kyllä alkaa tulla alustaguruilta kaikki uusiksi tai ei pääse ees lähikioskille vastauksia...
    No siis tätähän sitä henkisesti varauduin jo odottamaan, kun ostin tuollainen pyörän jossa on ehkä se pahin hinnat-alkaen-mallinen alusta ja uskaltauduin sen parantelua ääneen pohtimaan.

    Pitänee kysellä jäykempien jousien perään. Osaako kukaan hihasta heittää, että löytyykö tuollaisiin OEM-iskareihin jäykempiä takajousia ja jos löytyy niin mistä? Jos meinaa menee vaikeaksi löytää tai hinta nousee satasiin, niin taidan suosiolla saman tien vaihdattaa koko takaiskarin. Jos uusi jäykempi jousi taakse on esim. 200€ ja kokonaan uusi iskari paremmilla säädöillä 300-400€, niin valinta ei ole kauhean vaikea.
    XSR700 -21
  7. #7
    Lainaa Bahamies kirjoitti Katso viesti
    Pitänee kysellä jäykempien jousien perään. Osaako kukaan hihasta heittää, että löytyykö tuollaisiin OEM-iskareihin jäykempiä takajousia ja jos löytyy niin mistä?
    Saatko jousen irti iskarista?
    Jos, niin ota käteen ja mittaa sisä ja ulkohalkaisija ja pituus, niin niillä pääsee eteenpäin.
    "Sul on mielipiteet mut myös perseenreikä
    Mihin sä voit tunkee ne"
  8. #8
    Lainaa scuuba kirjoitti Katso viesti
    Saatko jousen irti iskarista?
    Jos, niin ota käteen ja mittaa sisä ja ulkohalkaisija ja pituus, niin niillä pääsee eteenpäin.
    Työkalut olisi nostinta lukuunottamatta, mutta en taida nyt tuossa koleassa syyskelissä alkaa ulkona irrottamaan takaiskaria tutkimista varten. Selvittelen alkuun googlailemalla, mutta ainakaan nyt toistaiseksi ei ole tullut mitään valmista ratkaisua vastaan (pl. koko iskarin vaihto). Eteen löytyy jousia kyllä, mutta taakse ei ole tullut vastaan ensimmäistäkään.

    K-Techin sivuilta löytyi ainakin jotkin perus-speksit etu- ja takapäälle.
    XSR700 -21
  9. #9
    Lainaa Bahamies kirjoitti Katso viesti
    mutta taakse ei ole tullut vastaan ensimmäistäkään.
    Niillä mitoilla pääsee eteenpäin...
    "Sul on mielipiteet mut myös perseenreikä
    Mihin sä voit tunkee ne"
  10. #10
    Lainaa Bahamies kirjoitti Katso viesti
    Työkalut olisi nostinta lukuunottamatta, mutta en taida nyt tuossa koleassa syyskelissä alkaa ulkona irrottamaan takaiskaria tutkimista varten. Selvittelen alkuun googlailemalla, mutta ainakaan nyt toistaiseksi ei ole tullut mitään valmista ratkaisua vastaan (pl. koko iskarin vaihto). Eteen löytyy jousia kyllä, mutta taakse ei ole tullut vastaan ensimmäistäkään.

    K-Techin sivuilta löytyi ainakin jotkin perus-speksit etu- ja takapäälle.
    https://racetech.com/ProductSearch/1...ha/XSR700/2020

    Tuolta löytyy ainaki vuotta vanhemman veijarin specseillä jousia eteen ja taakse.

    Vakiot on näköjään edessä 9.0N jouset ja takana 110N jousi. Joten jos 100kg ukko ajamassa ni ite löisin siihen noista tarjolla olevista joko 12,5kg (eli 125N) tai 14,3kg(eli 143N) jousen taakse.

    Itellä on busassa 153N takajousi ja painoa itellä 73kg eikä ole liian jäykkä edes mulle, ja kulkee mukavasti 2-päälläkin kun painoa on yhteensä kyydissä noin 130kg.
    "Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
  11. #11
    race techillä näyttäis jousia olevan ainakin listalla. Calculaattori ei halunnut takajousen jäykkyyttä laskea...
    https://racetech.com/ProductSearch/1...ha/XSR700/2020

    esim.
    SK SPR 58.2x152 14.3kg

    lienee kokonaishalkaisija 58.2mm ja pituus 152mm, jos mitat on samat niin pitäis mennä ilman holkkeja/sovittimia.

    ... mjaa privateer oli näköjään nopeampi
  12. #12
    Lainaa PrivateeR kirjoitti Katso viesti
    https://racetech.com/ProductSearch/1...ha/XSR700/2020

    Tuolta löytyy ainaki vuotta vanhemman veijarin specseillä jousia eteen ja taakse.

    Vakiot on näköjään edessä 9.0N jouset ja takana 110N jousi. Joten jos 100kg ukko ajamassa ni ite löisin siihen noista tarjolla olevista joko 12,5kg (eli 125N) tai 14,3kg(eli 143N) jousen taakse.

    Itellä on busassa 153N takajousi ja painoa itellä 73kg eikä ole liian jäykkä edes mulle, ja kulkee mukavasti 2-päälläkin kun painoa on yhteensä kyydissä noin 130kg.
    Kiitos vinkistä. Pitää tutkia hieman mitä kustantaisi jousien uittaminen. Vähän veikkaan, että jos joutuu jenkeistä tilaamaan, niin tulli+alv+toimitus nostaa hintaa sen verran, että voi melkein saman tien katsella jotain cartridge-kittejä EU-alueelta.

    Öhlinsin FSK108 jousisarja olisi varmaan halvimmasta päästä, mutta onko tuo jäykkyydeltään edes sinne päin oikein? Itse en osaa näitä ummikkona oikein tulkita.

    Taakse olisi varmaan vähän sama homma eli käytännössä samaan hintaan saa esimerkiksi YSS:n iskarin taakse. Pikkaisen kalliimmalla saisi K-Techiä ja Öhlinsiä. Eli tuokin pitäisi periaatteessa löytää EU:sta, että hinnan puolesta olisi järkevää.

    Vai oliko tarkoitus tuolta katsoa karkeat speksit ja sitten etsiskellä EU:sta tai kotimaasta vastaavaa tuotetta?
    XSR700 -21
  13. #13
    Ja takajousen jäykkyys on sit ihan täysin riippuvainen linkkusuhteesta, joten eri mopojen takajousia on ihan turha vertailla keskenään, jos ei oo mitään hajua kyseisten mopojen linkkusuhteesta.
    Jo pienikin ero linkkusuhteessa aiheuttaa taka-akselille suuren eron.
    "Sul on mielipiteet mut myös perseenreikä
    Mihin sä voit tunkee ne"
  14. #14
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Bahamies kirjoitti Katso viesti
    Kiitos vinkistä. Pitää tutkia hieman mitä kustantaisi jousien uittaminen. Vähän veikkaan, että jos joutuu jenkeistä tilaamaan, niin tulli+alv+toimitus nostaa hintaa sen verran, että voi melkein saman tien katsella jotain cartridge-kittejä EU-alueelta.

    Öhlinsin FSK108 jousisarja olisi varmaan halvimmasta päästä, mutta onko tuo jäykkyydeltään edes sinne päin oikein? Itse en osaa näitä ummikkona oikein tulkita.

    Taakse olisi varmaan vähän sama homma eli käytännössä samaan hintaan saa esimerkiksi YSS:n iskarin taakse. Pikkaisen kalliimmalla saisi K-Techiä ja Öhlinsiä. Eli tuokin pitäisi periaatteessa löytää EU:sta, että hinnan puolesta olisi järkevää.

    Vai oliko tarkoitus tuolta katsoa karkeat speksit ja sitten etsiskellä EU:sta tai kotimaasta vastaavaa tuotetta?
    Iskaripajat, joita tuolla esittelin, saavat hommattua sulle Öhlinsin, Racetechin, KTechin jne. jousia. Yleensä on sen noin +100 €/ pääty.

    Noita päteviä pajoja on Suomessa useita, ja niiden edustamat merkit hieman vaihtelevat.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  15. #15
    Lainaa Bahamies kirjoitti Katso viesti
    Öhlinsin FSK108 jousisarja olisi varmaan halvimmasta päästä, mutta onko tuo jäykkyydeltään edes sinne päin oikein? Itse en osaa näitä ummikkona oikein tulkita.
    Hieman aiheeseen liittyen, yksi asia mikä ehkä myös kannattaa ottaa huomioon on se, että jäykälläkin jousella mopo tuntuu edelleen pehmeältä jos menovaimennusta on vähän. Ja tyypillisesti sitä on katumopoissa lähtökohtaisesti keulassa vähemmän ja perässä enemmän.
    Eli siitä(kin) syystä voi kuskista tuntua siltä että keula sukeltelee ja perä potkii.
    "Sul on mielipiteet mut myös perseenreikä
    Mihin sä voit tunkee ne"
  16. #16
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    Iskaripajat, joita tuolla esittelin, saavat hommattua sulle Öhlinsin, Racetechin, KTechin jne. jousia. Yleensä on sen noin +100 €/ pääty.

    Noita päteviä pajoja on Suomessa useita, ja niiden edustamat merkit hieman vaihtelevat.
    Nyt pitää varmaan jättää tätä omaa arvailua vähemmälle ja suoraan vaan ottaa yhteyttä johonkin tällaiseen pajaan. Onko heittää suoraan jotain foorumin vakiosuositusta? Mitä lähempää Pirkanmaata, sitä parempi.
    XSR700 -21
  17. #17
    Lainaa Bahamies kirjoitti Katso viesti
    Onko heittää suoraan jotain foorumin vakiosuositusta? Mitä lähempää Pirkanmaata, sitä parempi.
    Johan ne mainittiin:
    MP-Huolto Jarkko Honkanen
    TTM-Factory

    Sijainnilla ei ole väliä, koska Itella ja Matkahuolto.
  18. #18
    Lainaa scuuba kirjoitti Katso viesti
    Ja takajousen jäykkyys on sit ihan täysin riippuvainen linkkusuhteesta, joten eri mopojen takajousia on ihan turha vertailla keskenään, jos ei oo mitään hajua kyseisten mopojen linkkusuhteesta.
    Jo pienikin ero linkkusuhteessa aiheuttaa taka-akselille suuren eron.
    Toki, mutta jos vakio jousi oli 110 ja seuraavat 2 vaihtoehtoa oli 125 ja 143 ni ei ne ny täysin vituilleen kyllä voi mennä jos se 110 on hänen allaan pehmeä.
    "Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
  19. #19
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Bahamies kirjoitti Katso viesti
    Nyt pitää varmaan jättää tätä omaa arvailua vähemmälle ja suoraan vaan ottaa yhteyttä johonkin tällaiseen pajaan. Onko heittää suoraan jotain foorumin vakiosuositusta? Mitä lähempää Pirkanmaata, sitä parempi.
    Pirkanmaalta Koitto Motoservice. Ne tekee iskarihommia.

    Ei TTM kaukana tosin ole, Forssassa.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  20. #20
    Lainaa scuuba kirjoitti Katso viesti
    Hieman aiheeseen liittyen, yksi asia mikä ehkä myös kannattaa ottaa huomioon on se, että jäykälläkin jousella mopo tuntuu edelleen pehmeältä jos menovaimennusta on vähän. Ja tyypillisesti sitä on katumopoissa lähtökohtaisesti keulassa vähemmän ja perässä enemmän.
    Eli siitä(kin) syystä voi kuskista tuntua siltä että keula sukeltelee ja perä potkii.
    Tuo on muuten hyvin pitkälti se fiilis mikä ajaessa tulee. Keula tuntuu todella pehmeältä ja mitään tuntumaa ei oikein ole. Sama töyssy mitä ei käsissä edes tunne, potkaisee ahteriin.

    Tuota perää saa kyllä jäykemmäksi edelleen nostamalla sitä perän esijännitystä, mutta tämä potku-fiilis pahenee samalla. Sitten kun perän esijännitys alkaa olla maksimissa, niin kyyti tuntuu oudolta, kun keula ja perä ovat niin eri sarjaa.

    Taidan aloittaa tosiaan alkuun nyt sillä, että olen yhteydessä näihin ehdotettuihin alan erikoisliikkeisiin ja kyselen vähän mitä suositeltaisiin. Voihan se olla, että tuosta perästäkin tulee siedettävä, jos sinne saa omalle painolle sopivamman jousen. Kiitoksia osallistuneille vinkeistä, näillä pääsee jo pitkälle!
    XSR700 -21
  21. #21
    Lainaa Bahamies kirjoitti Katso viesti
    Tuo on muuten hyvin pitkälti se fiilis mikä ajaessa tulee. Keula tuntuu todella pehmeältä ja mitään tuntumaa ei oikein ole. Sama töyssy mitä ei käsissä edes tunne, potkaisee ahteriin.

    Tuota perää saa kyllä jäykemmäksi edelleen nostamalla sitä perän esijännitystä, mutta tämä potku-fiilis pahenee samalla. Sitten kun perän esijännitys alkaa olla maksimissa, niin kyyti tuntuu oudolta, kun keula ja perä ovat niin eri sarjaa.
    Esijännityshän ei sinänsä jäykennä mitään, se vain muuttaa painaumaa, ts siellä on edelleen se saman jäykkyinen jousi koko ajan.
    Suurin ongelma tossa ollee se että keula ja perä on eriparia jolloin ongelma tai ongelmat korostuu. Jos tuon perän (jäykempi jousi ja vähemmän menovaimennusta) saisi paritettua keulan kanssa, niin keulalle ei välttämättä ehkä tarvi tehdä mitään.
    "Sul on mielipiteet mut myös perseenreikä
    Mihin sä voit tunkee ne"
  22. #22
    Valokuvan perusteella näyttäisi suunnitellun sellaiseksi, että matkustajan kanssakin voi ajaa. Kun vakiojousi on mitoitettu kahdelle, niin luulisi jäykkyyden riittävän yksin ajaessa.

    Onko keulassa meno- tai paluuvaimennuksen säätöä? Ei 9:n jouset maantieajoon kovin löysiltä kuulosta. Sanoisin, että vaimennuksen ongelma pikemminkin.
    RSV4 1000 RF ja F800GS
    www.muoviluoti.fi
  23. #23
    Motorg ry, hallituksen jäsen moderointivastaava itl:n avatar
    Moderaattori
    Hallitus
    Liittyi May 2015
    MotOrg ry jäsen
    Minulla olisi joutavana kaksi Öhlins TTX:n takajousta, jäykkyydet 110nm ja 115nm. Mahtaisiko nämä sopia tuohon takaiskariin jäykkyyden ja koon puolesta? Laittele yv tai viesti 050 nelikasikuus 3366, jos kiinnostaa.
    -- Brake later and open the gas earlier --
  24. #24
    Lainaa teemu.k.anttila kirjoitti Katso viesti
    Valokuvan perusteella näyttäisi suunnitellun sellaiseksi, että matkustajan kanssakin voi ajaa. Kun vakiojousi on mitoitettu kahdelle, niin luulisi jäykkyyden riittävän yksin ajaessa.

    Onko keulassa meno- tai paluuvaimennuksen säätöä? Ei 9:n jouset maantieajoon kovin löysiltä kuulosta. Sanoisin, että vaimennuksen ongelma pikemminkin.
    Jep, matkustajan paikka löytyy ja maksimikuorma on 170kg. Sen puolesta kapasiteettia siis luulisi olevan tarpeeksi myös jousessa. Takaakin vika lienee lähinnä vaimennuksessa ja/tai yleisessä epätasapainossa keulaan nähden. Vaikea näin amatöörinä edes varmaksi sanoa.

    Soittelin TTM Factorylle ja sain sieltä hyvin lisäinfoa aiheesta. Vaihtoehtoja kohdallani on muutama:
    - Uudet jouset ja jäykemmät öljyt eteen (Hyperpron progressiivinen jousisarja)
    - Cartridge-kitti eteen
    - Eteen uudet jouset ja öljyt, taakse uusi iskari kokonaan
    - Eteen cartridge-kitti ja taakse uusi iskari

    Halvin olisi tietenkin uudet jouset ja öljyt eteen, mutta koska tuo vaimennuspuoli on niin yksinkertainen rakenteeltaan, niin sitä tämä ei tietenkään täysin korjaa. Cartridge-kitti eteen sitten tarjoaisi säätövaraa (kompressio, paluuvaimennus, esijännitys) ja muutenkin laadukkaampaa vaimennusta. Takapään suhteen ei äkkiseltään löydetty sopivia jousia, mutta vähän epäilen, että senkin suhteen vika on tosiaan vaimennuksessa eikä jousen jäykkyydessä.

    Pitänee jättää asia pohdintaan nyt kun pyörä ehtii talvisäilöön ennen kuin ehdin osia vaihdattamaan. Äkkiseltään fiilikset ovat vähän sellaiset, että vaikka tuo jousien ja öljyjen vaihto halvaksi tulisi, niin olisi sekin ratkaisuna vähän puolittainen. Mieluummin tekisin kerralla hyvän ja säädettävän koko keulasta, kuin kokeilisin tässä säästää ja sitten harmittelisin myöhemmin että jätin tekemättä. Ainakin tuolla pääsisi paremmin eroon siitä keulan tunnottomuudesta, mutta se onkin sitten varmaan katukuskille se suurin hyöty tuollaisista osista.

    Perän suhteen voisi tehdä alkuun niinkin rohkean ratkaisun, että menisi ihan vakiolla, kun keulalle on jotain tehty. Jos keulan ja perän saisi kunnolla balanssiin, niin sitten näkisi miten isolta ongelmalta se perä tuntuu. Siinä voisi sitten ajokauden aikana pohtia haluaako vaihtaa vielä iskarin taakse jossain kohtaa.
    XSR700 -21
  25. #25
    Lainaa Bahamies kirjoitti Katso viesti
    - Eteen cartridge-kitti ja taakse uusi iskari
    Suosittelen tuota, niin tulee kerralla kuntoon.

    Eräs kisakuski totesi muutaman tonnin alustasta, että se on pikkuraha siitä, ettei radalla vituta yhtään. Samaa voinee soveltaa katuajoonkin.
    RSV4 1000 RF ja F800GS
    www.muoviluoti.fi
  26. #26
    Motorg ry, hallituksen jäsen moderointivastaava itl:n avatar
    Moderaattori
    Hallitus
    Liittyi May 2015
    MotOrg ry jäsen
    Cartridge keulaan ja uusi iskari taakse on varmasti paras mutta myös selvästi kallein vaihtoehto. Takaiskariksi kannattanee valita sellainen, jossa on hydraulinen jousen esijännityksen säätö, kun kaksipäällä ajoa tulee.
    -- Brake later and open the gas earlier --
  27.  
  28. #27
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Arvokkain vaihtoehto.