Moro
Ajattelin kirjoitella tänne hiukan itsestäni ja ensimmäisestä kilpailukaudestani.
Olen Tuomas 12v ja tällä hetkellä kalustona minulla on SSp300 luokan Yamaha. Olen harrastanut ratailua aktiivisesti viitisen vuotta. Ratailu on minun mielestäni siisteintä mitä voi tehdä! On tosi kivaa reissata ratapäiviä iskän ja pikkuveljen kanssa. Varikolla tutustuu tosi mukaviin ihmisiin jotka tosin välillä ajaa aika hassusti!
En malttaisi odottaa että pääsen ajamaan ekaa kisaa. Onneksi siihen ei ole enää pitkä aika, eka kisa on Pärnussa 18-19.7.2020. Alunperin minun piti ajaa tänä kesänä SM-sarja mutta se ei sitten ollutkaan muutaman sattumuksen takia mahdollista. Siispä suuntaan Eestin mestaruussarjaan SSp300 luokkaan.
Muutamia tukijoita olen vaikeista ajoista huolimatta onnistunut saamaan. Tiimi tarvitsee vielä hiukan lisäapua kauden läpikäymisen mahdollistamiseksi. Jos haluaisit auttaa joko yksityisenä tai yrityksenä niin ota yhteyttä, tiimin managerin kanssa saadaan varmasti sorvattua sopiva tapa. Kaikenlainen apu kelpaa. Meidän trailerin kylkeen esimerkiksi mahtuu tosi monen nickki. Paiskaa viestiä taikka ota yhteyttä miten vaan niin sovitaan sopiva malli.
Terveisin Tuomas alias PikkuSoikkeli.
P.S. Tässä tiimin Managerin yhteystiedot:
Soikkeli
nolnelnol1866611
Fin SSP300 #21
Yamaha Yzf R3
https://www.facebook.com/Tuomas-Soininen-racing-113235750429074
https://www.instagram.com/tuomassoininenracing/?hl=fi
"Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
Sponssaan ekan kisan osallistumismaksun.
Senior Team:
R1200GS
999S
VTR SP-1 street, SP-2 race
Z1 1075 Turbo
Honda CR250 ice, CRF250R
Honda CRF150R SM
Junior Team:
Yamaha R6R
Honda RS125R, the real beast.
Derbi GPR80Cup
Hei manageri,SSp300 luokan Yamaha.
Minkälaisilla renkailla toi vehje etenee treeneissä?
/kisassa?
Paljoko yks setti treenirenkaita?
/kisarenkaita maksaa?
Tässä vähän tunnelmia ekasta kisasta:
Itselle uusi rata ja uudet kuviot. Ensimmäiset kierrokset tuli ajettua täällä aamulla ennen kisaa. Normaaliin tapaan se vaihdekiksi joka ei ikinä hajoa heitti pultin radalle kesken ajojen. Onneksi mekaanikko oli kärppänä paikalla ja setti sai jatkua.
Mutta sitten itse kisaan. Kisaharkassa kamala ruuhka edessä ja eka kierros maaliin. Valitettavasti kisakaverille osui sama öljyläikkä renkaan alle johon itsekin meinasin kaatua. Kaveri heitti todella isot haikkarit ja harjoitus keskeytettiin.
Seuraavaksi mentiin sitten aika-ajoon joka meni omalta osalta ihan ajeluksi. Aika oli yli sekunnin hitaampoi kuin aamulla treenissä. Aika-ajosta plakkariin tuli 6. sija.
Kisaan vaihdettiin uutta rengasta alle ja kohti uutta seikkailua!
Startti olikin sitten todella hyvä, ekaan mutkaan ajettiin sijalla 3 tai 4. Kova ruuhka mutkassa ei auttanut avaamisessa joten mutkasta 1. poistuttiin sijalla 6. Tästä sisuuntuneena lähdin jahtaamaan pääjoukkoa ja sainkin sen kiinni kierroksen lopussa. Sijoista 4-7 ajettiinkin sitten maaliviivalle asti kilpaa sijoitusten vaihtuessa joka kierroksella. Lopputulos ekasta kisasta oli viides. Ihan tyytyväinen voi olla kisauran aloitukseen.
Iso kiitos vielä yhdistykselle, sen mahtaville jäsenille ja yhteistyökumppaneille! Ilman teistä tätä tarinaa ei kerrottaisi eikä sille tulisi jatkoa.
Jatkoa muuten tulossa elokuun alussa Alastarolla! Ole siellä tai ole neliö.
Fin SSP300 #21
Yamaha Yzf R3
https://www.facebook.com/Tuomas-Soininen-racing-113235750429074
https://www.instagram.com/tuomassoininenracing/?hl=fi