<p>Ninja 636 2013 Motoville</p><p><span style="font-size: 12px;">Yamaha XSR 700 2019</span></p>
Pitääpä laittaa tähän video omastakin tämän kesän ulosajosta Alastarolla. Keula taisi pohjata Palmasin jarrussa jonka vuoksi jarrutus meni rodeoksi. Racechronon mukaan vauhtia oli vielä hiukan vajaa 100 km/h kun asfalttiajo muuttui crossiksi. Harmi kun ei ole minkäänlaisia crossipyöräilyn taitoja, mutta aika pitkälle tuossa kerkesi hiekallakin ennen kuin lähestyvä peltiaidan pätkä pakotti yrittämään ohjausliikettä, jonka seurauksena ajo vaihtui hiekkarannalla pötköttelyyn. Soikkeli totesi pyörää noutaessaan, että nyt taisi tulla ennätys kuinka kaukaa on hakenut pyörää Palmasin hiekalta.
Takin ilmatyyny laukesi, joten vauhtia oli todennäköisesti vielä päälle 40 kaadossa (ei pitäisi laueta alle 40 vauhdissa). Ilmatyyny varmasti pehmensi laskeutumista selälle ja mitään varsinaisia vammoja ei tullut. Ilmat meni hiukan pihalle ja taisi joku lihas kyljestä revähtää. Ilman ilmatyynytakkia olisi voinut tulla kylkiluu tms vammoja.
Voi kyllä kiittää Alastaron isoa ja hyvin hoidettua ulosajoaluetta Tasaisella hiekalla sai pahimman vauhdin ajettua pois. Paremmilla crossitaidoilla tuolta olisi kurvaillut vielä pystyssä uloskin.
Ennätys mikä ennätys eikä tuota ei kovin moni tohdi lähteä haastamaan
Kohdassa 1.23 nopean oikean avauksessa alkaa näkyä selkeämmin outo vatkaaminen ja ainakin kuskin hanuri pompottaa ihan hitosti.
Tarkemmin katsoen taitaa vasen käsivarsikin pumpata pikkuisen.
Onkos tuota ollu näkyvissä muissakin videoissa vai olisko merkki jostain rengasvauriosta tms?
UwU Jäsenvastaava UwU
Gsx-r 600 Bukkake Kawai!
Aprilia RSV Mille R -03
Oh senso. potrei essere ancora un po' Kobe?
Kokonaisuudessaan tuohon rodeoon johtaneet syyt eivät ole itselle vieläkään täysin selviä. Kommentteja ja ajatuksia otetaan mielihyvin vastaan. Oman tuntemukset olivat, että jarruttaessa perä pomppasi melko vauhdilla ja muuttui todella levottomaksi. Päästin jarrua, rauhoittui, aloin jarruttamaan uudestaan ja perä muuttui uudestaan todella levottomaksi. Sitten loppui RR latu ja alkoi crossilatu.
Pyörää ihmeteltiin joukolla varikolla. Kotiin päästyäni purin pyörää ja kävin keulasta läpi ihan kaiken minkä osasin. Tässä havaintoja aiemmilta seteiltä, varikolta ja omasta purusta:
- Etuiskareiden juoru on pohjannut melkein joka setissä koko kesän ajan (talvella vaihdettu Öhlinsin NIX30 keulaan ja TTX GP perään). Alkukesästä pohjaamisen huomasi jarruissa sellaisena paljon kevyempänä perän levottomuutena. Lisäilin kesän mittaan esijännitystä ja kompressiovaimennusta jotka paransivat tuntumaa jarruissa ja silloin tällöin seteissä juorukaan ei ollut enää pohjassa. Ennen tätä ulosajoviikonloppua vaihdatin kuitenkin keulaan pykälän jäykemmät josuet (10.0 -> 10.5). Tuollakin jousella esijännitystä sai olla 15 mm (max 18 mm, tehdasasetus 6 mm) ja kompressiovaimennus 6 naksua auki (tehdasasetus 12 naksua auki). Näillä asetuksilla ja uudella jousella ei näyttänyt menevän enää ihan pohjaan, mutta lähelle.
- Koneessa on tuntunut välillä lievää nykimistä kiihdytyksissä, tuo näkyy varmaan tärinänä videossakin. Tekee samantyyppistä silloin kun bensa on vähissä tankissa, mutta välillä tätä tapahtuu täydemmälläkin tankilla. Laitoin tankkiin polttoainejärjestelmän puhdistavaa ainetta ja tuntui että nykiminen on vähentynyt. Nyt on tosin otettu katti pois ja laitettu termin vaimentimet, en ole päässyt kokeilemaan vielä radalla vaikutusta. Toinen mikä Panigaleissa aiheuttaa vähän harmeja maailmalla on EVAP kanisterit, itsellä on se vielä paikallaan. Se voi ainakin aiheuttaa huonoa käynnistymistä, en tiedä vaikuttaako muuhun. Kadulla ei saa aikaan mitään nykimistä, mutta eipä kadulla kovin kauaa Panigale V4:llä voi kiihdyttää kahva tapissa..
- Jarrupalat oli aiemmin päivällä menneet ihan loppuun, vaihdoin uudet palat (Brembo SR, tätä ennen käytin Brembo SC, mutta sen valmistus loppui). Uusilla paloilla ajoin yhden kokonaisen setin ennen tätä kaatosettiä.
- Olin hommannut kesällä Racefoxin renkaiden tuulisuojat. Varikolla oli aika tuulista, joten laitoin tuulisuojat lämppäreiden päälle ensimmäistä kertaa juuri ennen tätä kaatosettiä. Oliko rengas, jarrut tms normaalia aloitusta selvästi lämpimämmät? Saattoiko tämä + uudet jarrupalat jotka oli edellisessä setissä ajettu sisään aiheuttaa sen, että jarrut puri tavallista äkäisemmin tai, että jarruneste olisi ollut lämpimämpi ja pinta liian korkealla. Jarrunesteen pinta oli kylmänä melkein maksimimerkissä, mutta ei yli. Itse en kuitenkaan usko jarrunesteen määrän olleen syy.
- Keulasta en löytänyt muuta vikaa, mutta alakolmiossa oli pari pulttia niin löysällä että avautuivat ihan sormilla. Voi olla, että alakolmiossa on ollut löysyyttä tai sitten loput pultit ovat pitäneet riittävän tiukalla.
- Seuraavan viikon viikonloppuna oli Kymiring vuorossa. Kun menin Kymille niin alla oli uudet renkaat, eri etuvanne ja eri jarrulevyt (minulla on 2 settiä vanteita), sekä vielä eri jarrupalat (uudet EBC GPFAX). Lisäksi keulan kaikki pultit käyvin läpi momenttiin, tarkastin ohjauslaakereiden kunnon ja jarrunesteen pinta oli minimi-maksimimerkkien keskellä. Kävin slickseilläkin kokeilemassa jarruja lähikadulla ennen Kymiä enkä havainnut mitään ongelmaa. Silti takasuoran jarrupaikka ensimmäisellä kerralla jännitti melkoisesti. Jarrut ja pyörä toimivat kuitenkin OK koko viikonlopun. Tosin säädin ABS:n siten, ettei se anna perän nousta ja aloitin jarruja pehmeämmin. Race-asetuksella Panin ABS sallii jarrujen todella ronskin käytön ilman puuttumista, estää kuitenkin renkaan lukittumisen.
- Itse ajattelen, että jarrun alussa tapahtuva kova perseen pomppaaminen johtui siitä, että jarrutus oli tosi äkäinen, rengaskin ehkä piti hiukan tavallista paremmin ja keula pohjasi. Mutta ravistamiseen saattoi vaikuttaa alakolmio, renkaat tms.
Onkos kellään mitään tietoa millon Alastaron laajennus tapahtuu?
-Aprilia Falco 02 (ruma)
-Suzuki GSX-R750 02 kilpuri (tuhottu)
-Yamaha R1 2015 kilpuri
Hahahahahahahahahahahahaha!
Yritän: Tulevaisuudessa.
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
"Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
^
Siinä välissä on kehittynyt energiakriisi, sota Euroopassa ja inflaatio laukkaa.
Työ- ja materiaalikustannukset ovat kasvaneet vähintään sen 30% projektille. Ehkä enemmän.
Toivotaan parasta.
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Maksumuurin takana, mutta otsikointi kertonee oleellisen.
"Moottoriradan enemmistöomistus Puuilosta tutuille Tuomaaloille – Rata pitenee ja saa uuden varikon"
https://www.loimaanlehti.fi/2022/05/...uuden-varikon/
Jokkis #11 | Ural S1000RR
Mä en tiedä enempää, enkä tuota juttuakaan näe. Iloisia uutisia yhtä kaikki.
Jokkis #11 | Ural S1000RR
Alastaron ensi vuoden (2023) kalenterissa on varaukset 4,5km, 3km ja 1,5km radoille.
Onko tästä jollain enempää tietoa 😊?
Olen ymmärtänyt, että ratayhtiön tavoitteena on saada radan laajennus käyttövalmiiksi ensi kesäksi.
Asiassa on vaan aika monta liikkuvaa tekijää, isoimpana päällystys ja sen hinta. Tavoitteena heillä on tehdä samanlainen saumaton pinta uudelle osalle, joten riittävän päällystyskaluston paikalle saanti samalla kertaa lienee haasteellista.
Mitään varmaa ratayhtiö ei pysty lupaamaan, mutta pidetään sormet ristissä ja odotellaan kevättä.
The Lakkivaari
Yamaha ei pamaha
"Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
En tiedä onko jossain parempaa kuvaa radan uudistuksesta, mutta tällainen oli Hanaa 7/2022 -lehdessä.
viber_image_2022-09-28_12-06-52-475.jpg
Jokkis #11 | Ural S1000RR
Onko "pitkä" rata nyt, että mennään kuten ennenkin, mutta kikkamutkasta uudelle lenkille ja sieltä sitten parin suoran kautta paluu siihen kikkamutkaan/nyppylälle ennen vasuria ja kahvilan mutkaa?
Palmas suoraksi ja sieltä sitten lenkin kautta palmasin ulostuloon voisi olla mielekkäämpi omaan makuun.
En nyt mitenkään erityisesti syty, mutta on tuo parannus totta kai.
Aprilia RSV4 1100 Factory (sold), Ducati 999X, KTM 350 SX-F, Vespa Primavera 50.
^
Taitaa olla tuo ensin mainitsemasi versio, kun tuossa toisessa aivan yhtä hyvässä, ellei jopa paremmassa, on jarrun pitkäksi vetämisen jälkeen pysäköintialueella
Mut ootellaan
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Hmm...Palmasista suoraan ja jarruun olis varmaan joku n. 260(?) ja pyörä pystyssä ajettava jarru sisään suht jouheeseen 90 mutkaan. Ihan ok kai.
Lemminkäisestä "suoraan" mutkitellen jarruun varmaan inan vähemmän, mutta jarrun aikana joutuu kääntää pyörää ja tähtäilee hyvällä linjalla suht ajettavan näköseen karuselliin. Lisäksi tuo avaus lienee mielenkiintonen, kun tullaan pyörä vähän kyljellään pitkän matkaa. Jännä nähdä mihin kohtaan tuossa jarrumerkki asettuu. Nopeuserot voi kyllä olla aika jännät.
Jälkimmäinen vaihtoehto kuulostaa paljon kivemmalta.
Superbike #7
HUH! Meinaatko että Palmasista tohon uuteen jarrupaikkaan saisi niin paljo lisää vauhtia että 260 menis siihe jarruun? Itellä Palmasin jarrun pohjat on 206 ... varmaan joku 220 saisin siihe toiseen jarruun.
Toi uusi vauhtivasuri tulee olee kyl kovaa katottavaa ku Eemeli tai Niki vetää sen tonnarilla ku se ajetaan todnäk vähä niinku Thruxtonin vauhtimutkat eli kaasulla perä luistossa. Sitä taitoo ei iha hirveen moni handlaa. Jopa eme sitä tuolla elokuussa kuvauksissa hypes että sykkeet nousee ku parihunttia lasissa ja perse lintassa
"Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
Jos veikkaamaan ryhtyy niin tämä vaihtoehto tosiaan lienee todennäköisin + kahvila normaalisti kuten nyt.
"Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
"Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
Onkohan mitään tarmakkihommia siellä tehty
RF900R, ZX6R, (XJ600S)
Hommat etenee, mutta alkukaudesta vielä lyhyttä rataa:
https://www.bike.fi/alastaron-mootto...ien-paratiisi/
The Lakkivaari
Yamaha ei pamaha