Tulokset 1:stä 7:een 7:sta
  1. #1
    Tulevana kesänä voi käydä niin, ettei Euroopanreissua tehdä. Avataan laihaksi lohduksi Euroopan kuvajahti.
    Rastilla ei tarvitse tietenkään käydä, paikan tunnistaminen riittää. Kun paikka on varmuudella tunnistettu, saa lisätä seuraavan kuvan. Tarvittaessa edellisen kuvan laittaja kuittaa paikan oikeaksi, jos kuvassa on vaikka Pisan kalteva torni, niin ei tarvitse.
    Uudessa kuvassa sitten pitää näkyä oma pyörä tai sitten kuski/kyytiläinen ajovehkeissä. Siis tietenkin arkistokuvia.
    Pelkkä lumihuippuinen vuori pyörän takana ei välttämättä aukea, mutta vihjeitä voi antaa.
    Tarvitaanko lisää sääntöjä?
    Ensimmäinen:

  2. #2
    Kiva idea, vastaavia kuvajahteja olen nähnyt myös joillain ulkomaisilla mp-sivustoilla. Täytyy vain toivoa, että syksymmällä koronatilanne on Euroopassa jo sen verran parempi, että joku pitempi reissu olisi kuitenkin mahdollista tehdä. Kaikki on nykyään niin epävarmaa, mutta aika näyttää...

    Eli pyh:n kuva on otettu Grännan torilla (Ruotsi). Tuosta on tullut ajeltua ohi lukemattomia kertoja.

    Tässä sitten seuraava kuva, sen pitäisi olla helppo. Eli muutaman reissun olen tehnyt myös Pikkugessulla, omalla tavallaan ihan hauskaa sekin. Tämä kuva on vuodelta 2017.

    -----------------------------------------------------
    Yamaha FJR1300A -13 ja BMW F650GS -01
    Hahntennjoch, 25. syyskuuta 2005
    -----------------------------------------------------
  3. #3
    Kuvassa on Neuschwanstein linna Saksassa, Schwangau kylässä lähellä Füssen.

    Oma kuva on otettu syksyllä 2019.37C9EF03-F843-4A4D-9895-48946D930E0D.jpg
    Ansku
  4. #4
    Bensahinta viittaa Livignoon ja Agipin asemalta näyttää niin oisko se tuossa?

    Tuossa ufo parin vuoden takaa
  5. #5
  6. #6
    Löytyi oman pyörän kuva samalta paikalta, tosin vahingossa eri suunnasta kuvattuna. Colle di Gran San Bernardino Italian ja Sveitsin rajalta.


    Uusi onkin vähän vaikeampi?

    Vihjeeksi: laivaa odottamassa. Streetview toimii tässä maassa.
    Viimeksi muokannut: pyh; Eilen klo 13:38. Syy: vinkkiä
  7.  
  8. #7
    Lainaa pyh kirjoitti Katso viesti
    Uusi onkin vähän vaikeampi?

    Vihjeeksi: laivaa odottamassa. Streetview toimii tässä maassa.
    Ei se kovin vaikea ole, Blu-Navy on pieni laivayhtiö, jolla ei kovin montaa satamaa ole.
    Tässä ollaa Italian Sardinian pohjoispuolen satamassa Santa Teresa Galluran kylässä. Ja varmaan Bonifacioon menossa.

    Uusi paikka tiellä, joka kulkee useamman kymmenen kilometrin matkan yli 1600 metrissä. Eteläpää tiestä alkaa järven rannalta muttei kuitenkaan Gardajärven (oikeastaan tie lähtee järven länsilaidalta ja kulkee länttä kohden, mutta tuo alkupää on tien eteläisin kohta). Kuvan keskipaikkeilla näkyy poikittainen passo joka on reitin matalin kohta ja jos sumua ei olisi niin tuolla kauempana vuoren päällä näkyisi NATOn tutka-asema. Tie on suljettu talvella ja aukeaa joskus toukokuun aikana ja siellä on siis vielä toukokuussa lunta.
    passoja.jpg

    Pikku vinkki, Saloon ei ole matkaa kuin noin 50km.
    Viimeksi muokannut: Elämäntapamotoristi; Eilen klo 23:42.
    <p>tänään minä - huomenna minä- ja entäs ylihuomenna, no minä. www.roadracing.eu </p>