Satulan valmistelua.
Päätin valmistaa satulan rungon 8mm muovilevystä lasikuidun sijaan. Valintaan vaikutti toki helppo työstettävyys, kestävyys, sekä tulevan verhoilun kiinnittäminen. Epäilin hieman verhoiluniittien purevuutta lasikuituun, ja oletan niiden toimivan muovin kanssa. Toki ammattiverhoilija varmasti saisi kankaat lasikuituunkin kiinni konstilla tai toisella, mutta mennään nyt näin.
Takakatteesta sain kopioitua tarvittavat äärimuodot, ja lämmittämällä muovi taipuu helposti, ja pitää muotonsa. Takakatteen istuinosan ollessa hyvinkin tasainen, onnistui taivutusten ja muotojen haku yllättävänkin kivuttomasti.
Painoin satulan kiinnitysreikiin lyöntimutterit alapuolista pulttikiinnitystä varten.
Pohjan ollessa valmiina, liimasin päälle pehmusteen. Materiaaliksi valitsin solukumin. Solukumi ei ime vettä samalla tavalla kuin moni muu, ja pitää muotonsa hyvin. On melko napakkaa, mutta niin saa ollakin. Saatavilla oli ainoastaan 20mm paksua ainesta, mutta se sopi hyvin suunnitellun tarpeen ollessa karkeasti 40mm. Pari kerrosta päällekäin, ja veistelemään muotoja. Kuvassa muodot vielä alkutekijöissään, mutta jo sinnepäin. Verhoilun teetän ammattilaisella.
![]()
Todella hienoa tekemistä!
Kiva lukea kun itsellä vähän samansuuntainen projekti mutta täysin erillainen aluillaan
Sama etuvalo tulossa ja samantyylinen maski, mutta nekin silti eritavalla
Jatkakaa samaan malliin![]()
Triumph Bonneville Bobber Black
Satula on nyt käytetty verhoilussa. Tuli hyvin pitkälti juuri sellainen kuin kuvittelinkin, eli onnistui. Valmistui myös todella nopeasti. Työn teki Vuoksen Verhoomo.
Sovittelin tietenkin heti muiden osien kanssa yhteen, ja itse olen erittäin tyytyväinen. Sävy ei täysin täsmää tuppeihin, mutta tuo on melko pieni murhe, kuosi kuitenkin kohdillaan. Kuvissa näkyy myös katteet joita hioskeltu uutta maalausta varten.
Käyttöpyörä tuli myytyä pois, eli tallin puuhastelutila kasvoi jonkin verran. Se lasketaan aina eduksi.
Talven aikana tallissa ei tapahtunut pyörän suhteen mitään. Katteet kuitenkin ovat nyt palanneet maalarilta, ja ovat kunnon maalissa!
![]()
![]()
Teipparin juttusille täytyisi suunnata kohtapuolin. Myös moottoriremontin aloitus alkaa taas herättelemään mielenkiintoa, tallikin rupeaa kivasti jo lämpeämään. Jospa kevät/kesäkelit saisi taas uutta intoa tekemiseen, vaikka aikataulut vapaa-ajan ja pakollisten juttujen suhteen onkin suurin haaste.
Linjakkaan näköinen laite tulossa!! Mielenkiintoista seurata projektia.
Mun tube kanava:
SSA Motors Finland
Instagram:
ssamotorsfinland
Kiitoksia vaan!
Vihdoin voidaan julkistaa väritys! Eli oma all-time favourite, Martini Racing. Logo jäi vielä uupumaan tankista, mutta laitetaan se myöhemmin. Lopputulos on juuri sellainen kuin sen itse kuvittelinkin. Pienempiä tarroja tulee vielä lisäksi, mutta keskitytään niihin tuonnempana..
Näitä odotellessa foorumilta paljastui "harmillisesti" toinenkin saman teeman kantava, äärimmäisen komea pyörä. Lopputulosten ollessa kuitenkin hyvin erilaiset tyyleiltään ja väreiltään, ei voi muuta kuin hymyillä, nostaa hattua ja onnitella hyvästä valinnasta! ;)
Kertokaa ihmeessä millaisia ajatuksia herättää!
Ai hitto sulla on hyvä maku
Pukee martini tätäkin edukseen. Sopii mielestäni oldschool look vehkeisiin ku nenä päähän.
Erottuu kuitenkin kivasti massasta.
Takapenkki/kate on erittäin maukas![]()
Blåbär racing - https://www.youtube.com/channel/UCaLls33iNvMVoH97g8W2ZrQ
Instagram: blabar_racing
Pari pikkujuttua.
![]()
Hieno flat trackeri tulossa.
Kawasaki ZX-7R '98
Ex: Kawasaki Z1000 '11, Kawasaki ZX-6R '08, Honda Hornet 600 '99