Viime päivinä on tullut kahlattua nettiä keulan rakentelun merkeissä ja vikkejä on ollut hyviä, aivan idioottimaisia ja kaikkea siltä väliltä.
Kun jouduin parin paljon katsellun idioottitubettajan virheneuvojen uhriksi ja irroitin turhaan keulastefat, olin tilanteessa jossa olisi pitänyt olla sopivan kokoinen keulastefojen asennustyökalu tai sitten viritellä kaikenmaailman putken paloista sopivaa ohjuria ( vanhat stefat takaisin ).
Onneksi teippivinkki osoittautui aivan ylihyväksi.
Seuraavassa linkki heille, joilla ei ole aina käsillä oikeankokoista stefatyökalua:
https://www.youtube.com/watch?v=xsJaGyiT2DE
Teippikohta alkaa noin kohdasta 2:15.
Oli kyllä yksinkertaisen nerokas![]()
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Harmi ettei tämä video tullut eteen jo joku aikaa sitten, sen verran nerokkaan helppo tuo teippi-kikka oli. Tietty purkaessa kun samalla tavalla sillä sisäputkella nyppimällä sain stefan pois, niin olisihan tuollainen teippi pitänyt itsekin hokata, jolla sen olisi saanut sillä samalla sisäputkella naputeltua vastaavasti takaisinkin
Sen sijaan löysin nurkista 1m pätkän 50mm muovista viemäriputkea, jonka sahasin jiirilaatikossa suoraan katki ja näin tein itse työkalun jolla sain nuo stefat naputeltua sinne paikoilleen
Sinällään vaan tuossa videossa hiukan hämmästytti kun hän pujotti stefat alakautta, jolloin juurikin nuo alaholkin terävät reunat tulee eteen. Itse pujotin stefat yläkautta, tuon sisäputken ensin karhunkielellä viimeisteltyäni. Karhunkielellä pyöritellen sisäputken pinnasta saa kaikki mahd. stefan rikkovat pienet nököt pois, ynnä se "raapii" putken pintaan pienen pieniä mikro-uria, joihin öljy tarttuu paremmin = stefan voitelu toimii paremmin = stefa kestää pidempään.
Suzuki GSF 1250 SA GT ABS Bandit -08
en kyllä usko että sitä putkea kannattaa hoonata millään. lika siihen vaan tarttuu.
harmaa viemäriputki sopii, koska sen voi halkaista ja siinä päädyssä on kohta jossa se laajenee, eli pystyy painamaan stefaa ulkoreunasta. kahtena puoliskona sen voi kiinnittää putken päälle putkiklemmarilla.
we cannot tolerate zero tolerance!
BMW R1200GS & Speed triple 1050
No idea siihen tuli tältä videolta ja kuulostaahan se ihan järkevältäkin ... tavallaan
https://www.youtube.com/watch?v=kcfH41FP_OU
Suzuki GSF 1250 SA GT ABS Bandit -08
Tässä on varmaan jotain, mitä en nyt ymmärrä, mutta eihän noita stefoja pysty asentamaan kuin yhdestä suunnasta? Edit. 2. Niin joo, puhuit varmaan tommosesta perinteisestä keulasta, et USD keulasta.
Edit. Pitääkin muistaa tuo teippikikka. Saattas jopa olla ihan toimiva, jos on sopivan väljä pesä stefalle. Jampin keulan kasaamista sivusta viime vkl ihmetelleenä voin melko varmasti sanoa, että ei olis toiminu, kun stefan pesä oli aika pirun tiukka. Vaatii kohtuudella lämpöä ja houkuttelua työkalulla, että painu perille asti.
Superbike #7
UPS! USD-keula onkin näköjään melko erilainen tuollaiseen perinteiseen vrt. Itse olin aina kuvitellut että ihan samoja ovat, USD:ssä vain asennettu pumput "väärinpäin" mutta väärässäpä olin
https://www.youtube.com/watch?v=GWQfMTcqIpw
Suzuki GSF 1250 SA GT ABS Bandit -08
Itte tehny stefojen vaihtoa hydrauli sylintereihin missä osat erilaiset aika isostikki... Pari perinteistä keulaa huoltanut ja ton kikan nähtyäni tunnen itteni tyhmäksi... Näytti kyllä järkevältä keinolta
Värillä ei väliä kuhan on keltainen...
YZF-R6R 2010 ratalelu
YZF-R1 2006
YZF-R6 2003
Jos ei teippiä tai elmukelmua ole käsillä, niin kortonki ajaa hyvin asiansa myös tässä.
Meinasin stefat vaihdella, kun toisessa pampussa vuotoa. Kuitenkin ensiavuksi kokeilin tehdä pelkän puhdistuksen, siinä läheltä nysvätessä otsalampun kanssa, huomasin että kromin pinnassa on pystysuuntaisia naarmuja. Juuri ja juuri kynnellä tuntuu pahin naarmu.
Vieläköhän hiomalla/kiillottamalla saa ehjättyä. Vai onko vaan suosiolla kannattavaa vaihtaa uudet sisäputket?
HD:n usd keula, jos asialla merkitystä.
Ei paljoa maksa rahaa tai vaivaa, mikäli hioo esim kuussatasella paperilla naarmukohtaa. Hiukan fiftysixty mahdollisuus, että pysyy kuivana sen jälkeen.
Puhdistin tosiaan stefat eilen ja ainakin tänään oli putki vielä kuiva. Pitää pumppailla etupäätä ja jonkun aikaa seurata vuotaako ja kuinka paljon. Lähinnä aiemmin kun kysyin hiontaa/kiillotusta, niin arvelin että olisi purkanut keulan ja kunnostanut sen kokonaan. Näyttäähän noita saavan uusia sisäputkia ihan kohtuu hintaan. Sekä saisi myös kultaisena tai mustana. Että hylkäsin tuon purkamisen jälkeen tehtävän hionnan, jos ei sitten satasella/parilla saisi ihan priimoja niistä.
Vois koittaa paikallaan vähän silittää naarmuja, jos äityy enemmän vuotamaan. Niin saisi vaikka vuoden lykättyä kwularemppaa, jos paikallinen hiominen auttaisi.
Aika pahan vekin saa hiomalla pitämään jos jaksaa nysvätä mutta jos halvalla liukuputket saa, ei ole huono vaihtoehto vaihtaa.
Dremelin terillä, vähän tapauksesta riippuu millä, pyöristän ekana naarmun ja sitten kiillotus papereilla.
Enskapyöristä olen jokusen osuman pihistelijänä korjannut. Saattaa se stefan kulumistahti toki kiihtyä mutta ainakin huoltovälin kestää koska ei ole ehtineet vuotamaan ennen vaihtoa.