Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 33:sta
  1. #1
    Näinhän tässä kävi että rouvaa nyppi jatkuva puhe kaksipyöräisiin liittyvistä asioista.
    Tuli kaljapäissään nyt luvattua että kustannan kortin sille jotta loppuu se möksötys

    Heitänkin raadille ja etenkin mimmeille kysymyksen että mitä potentiaalisia mopoja kannattaa lähteä etsimään hiukan yli 160 senttiselle.
    Käyttöympäristö Pk-seudulla ja tarkoitus on saada mahdollisimman positiivinen startti uudelle harrastukselle.
    Budjetti on pieni, eli mieluusti 1000-3000€
    haarukassa.

    Itse olen mekaanikko ja hän maalari joten tekniikkapuolen suhteen ollaan aika omavaraisia
  2. #2
    Kerrot sille jo alusta alkaen, että mopoa ajetaan jalat tapeilla, eikä molempien jalkojen tarvitse yltää maahan samanaikaisesti. Näin valikoima laajenee aivan huikeasti, kun ei tarvitse metsästää pelkästään alle 80cm istuinkorkeuksellisia mopoja.

    Sporttipyörä muovikatteilla tai ilman - klipareilla tai leveällä tangolla.
    Ja kakka roiskusi.
    http://www.miikavenalainen.net
  3. #3
    Pieni päivitys:
    "Ei homosohvia tai matkalehmiä" 😂

    Suzuki SV ja Kawan ER-sarja tullut näin aluksi mieleen.
  4. #4
    Joo, Kawan tuo ER-sarja sopii kyllä hyvin ton kokoselle sekä harjoittelupyöräksi että pitempäänkin ajoon. Alussa ehkä se persjalkasuus vaikuttaa uskallukseen, mutta kunhan taidot kehittyy, vain taivas on rajana!
    Antti
    ex-BMW K100RS -85
    ex-BMW K1200S -05
  5. #5
    Honda CB?
    Triumph Thunderbird 1700 -10
    Yamaha FJR 1300 -13
    Suzuki "SolluSuitsa" PV 50 -86
  6. #6
    Ratavastaava Jonezi:n avatar
    Moderaattori
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jun 2014
    MotOrg ry jäsen
    Ottakaa Org:in ER-6n lainaan (valmiiksi madallettu) ja kokeilkaa mitä tykkää.
    Ei järjellä, ei taidolla, ei työllä, ei tuskalla vaan tuurilla.
  7. #7
    Semmoista mistä rouva tykkää.
  8. #8
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Eksyneen Kylässä
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Jonezi kirjoitti Katso viesti
    Ottakaa Org:in ER-6n lainaan (valmiiksi madallettu) ja kokeilkaa mitä tykkää.
    Peukkua.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  9. #9
    Semmoisen, jonka voi huoletta kipata kyljelleen ajamista ja pikkupyöritystä harjoitellessa.
    Oppii huomattavasti paremmin, kun ei tarvi pelätä äärirajoja, vaan voi rauhassa kokeilla esim. kuinka tiukkaa kahdeksikkoa pystyy ajamaan.
  10. #10
    Lainaa Miikam kirjoitti Katso viesti
    Kerrot sille jo alusta alkaen, että mopoa ajetaan jalat tapeilla, eikä molempien jalkojen tarvitse yltää maahan samanaikaisesti. Näin valikoima laajenee aivan huikeasti, kun ei tarvitse metsästää pelkästään alle 80cm istuinkorkeuksellisia mopoja.

    Sporttipyörä muovikatteilla tai ilman - klipareilla tai leveällä tangolla.

    Vaimon kanssa on ollut tuo pituusongelma eli 155 senttiä ja persjalkainen.

    Ei siitä mihinkään pääse että kyllä ainakin aluksi olis hyvä että jalat yltää kohtuudella maahan. Vaikka pyöränä olis kuinka romun näköinen eikä se siitä kaatamalla huonommaksi menisi. Se syö itseluottamusta rotan lailla kun pyörä pötköttelee vähän väliä kyljellään. Siinä kun katoaa itseluottamus niin oppimiskäyrä laskee kuin lehmän häntä ja koko harrastuksesta katoaa ilo ennen kuin päästään edes alkua pidemmälle.

    Lisäksi korkea pyörä tekee kaikesta paljon hankalampaa, parkkeeraus pitää sunnitella aina etukäteen että saa pyörän myös pois kun aika tulee. Vähän hankalampi paikka ja pyörää ei saa käänneltyä jne jne.

    Vaimolla on ajamisen ilo kasvanut sitä mukaa kun on löytynyt helpompaa pyörää käsiteltäväksi. Kyllä se maantiellä ajaa vaikka kuinka isoa pyörää mutta se joka päiväinen käyttö jää vähälle ja kuolee pois jos pyörä on liian hankala.

    Meillä on ollut kaksi pikku customia vaimolla ja nyt sitten Jammun naku. Ei kuulemma tarvi kenellekkään suositella customeita ekaksi pyöräksi vaikka ne matalia ovatkin. Sen verran raskaita olivat patarautaa olevat painavat pyörät käsitellä.
    Nykyiset:Triuph Speed Triple , Solifer SMA -79.
    Entiset:Yamaha FZ 1 N, Honda VF750C -Suzuki Savage LS 650 -solifer SM - Pappaturnturi (polkimilla ja käsivaihteilla)
  11. #11
    Ex-tyttöystävän kanssa oli samanlainen tilanne, pituutta 157 senttiä pipo päässä kahdella villasukalla. Mopoksi valikoitui '05 ZX-6R, josta alustaa 4 senttiä tiputtamalla ja jakkaraa veistamällä tuli sellainen, että kumpikin jalka ylsi samanaikaisesti maahan, melkein koko pohjan alalta. Klipareilla ja rajatulla käsien pituudella tuo oli vähän vaikea käsittelykokeen tehtäviin, niin aluksi nakkasin katteet mäkeen ja suora stonga sekä konttausraudat tilalle, sitten kun alkoi vauhdikkaampi ajo maittamaan, niin muovit ja kliparit takaisin.

    Pari kesää jaksoi tuolla, sen jälkeen tilalle tulikin '04 10R, saman verran sitäkin madallettiin. Oli sitä mieltä että olis voinut yhtä hyvin aloittaa sillä kymppiärrällä, eli ei välttämättä pikkumopo ole mikään ehdoton ekaksi mopoksi. Käsittelykoeharjoituksissa kymppi olis ollut jonkin verran huonompi pitkän ykkösvaihteen takia, mutta jos niitä harjoituksia ei tartte hangata, niin sittenhän se ei ole ongelma.

    Jos taas kyykkymopo ei maita, niin nakupyörät tietysti ovat ajoasentonsa puolesta helpompia ja parempia kaupunkiajossa, madallettua saa niitäkin. Eli Z1000, FZ1 ja Speed Triple ja mitä noita nyt on, tuskin pöllömpiä vehkeitä ovat nekään.
    1835
  12. #12
    Meillä piti kevytpyörän jälkeen löytää tyttärelle helppo A-kakkonen.

    Ostettiin Honda CBF 600s ja kuristettiin, siis pyörä.
    Loistava aloittelulaite. Penkki ala-asentoon niin lyhyet kintut yltää maahan, moottori vääntää heti tyhjäkäynniltä sen verran, että helppo lähteä liikkeelle. Kytkin ottaa pehmeästi ja vaihteet lopsahtelee paikalleen Hondamaisen helposti ja kaasarikoneisena kaasuvaste tosi pehmeä.

    Kulupuolella myös isukkia miellyttävä laitos. Kohtuulliset vakuutusmaksut ja kymppitonnin matkalla ainoa rikkoutunut osa oli ajovalopoltin. Noita näyttää nettimotossa olevan parista tonnista ylöspäin, joten hankintahintakin osuu sun haarukkaan.

    Kokonaisuutena ei mikään Speed Triplen veroinen hauskanpitolaite, mutta ekana pyöränä helppo peli kohtuukuluilla. Kannattaa ainakin käydä jalat maassa koeistunnolla.
    FZ6
  13. #13
    Lainaa Ghostrider kirjoitti Katso viesti

    Mulla on tuo FZ1N ja on aika kankea ekaksi laitteeksi. Kokeiltiin miten onnistuis kun tiputin jouset niin löysälle kuin ne vaan saa. Toki ei tehty muita pysyviä modauksia, penkkistä pois yms. Vielä jäi vaimolla kokeilematta, tuntui sen verran isolta. Katotaan josko sais tänä kesänä jo kokeilemaan. Kaupunkiin sillä ei ole mitään asiaa tuolla.

    Toki tässä on paljon kiinni kuskin mittasuhteista. Toisella 150 senttisellä on pitkät jalat suhteessa muuhun kroppaan toisella lyhyet. Se muuttaakin tilannetta paljon.

    Mutta tosi paljon on kuskista kiinni toiset hyväksyy helpommin vaikeudet, toisille se nostaa homman puihin. Ainahan sitä pyörää voi vaihtaa, aika harva meistä miehistäkään ajaa sillä ekalla lopun elämäänsä.

    Ei ole edullisimpia mutta Triumph Street Triple vois olla hyvä kampe. Vääntöä on alempanakin perus rivineloseen 600 kokoisena verrattuna.
    Nykyiset:Triuph Speed Triple , Solifer SMA -79.
    Entiset:Yamaha FZ 1 N, Honda VF750C -Suzuki Savage LS 650 -solifer SM - Pappaturnturi (polkimilla ja käsivaihteilla)
  14. #14
    Lainaa Kerberos kirjoitti Katso viesti
    mitä potentiaalisia mopoja kannattaa lähteä etsimään hiukan yli 160 senttiselle
    Mun vaimo on just tuon 160cm eikä ollut ikinä ajanut edes mopoa. Kokeili istua Banditin selässä, niin eihän siitä mitään tullut, kun varpaiden kärjet vain osuivat maahan ja oli vaikea yltää kahvoihin. Hommattiin Virago XV250. Sillä nyt ainakin pari kesää ajellaan. Oli kiikarissa myös madallettu Honda CB500, mutta kerkes meneen ennenkuin päästiin koeistumaan.

    Samanlaista Viragoa ovat muutamat asiakkaani (vaikka on pituutta ollut enemmän) myös käyttäneet ensimmäisenä pyöränään ja ovat siitä kovasti pitäneet.

    Lainaa Kerberos kirjoitti Katso viesti
    Käyttöympäristö Pk-seudulla ja tarkoitus on saada mahdollisimman positiivinen startti uudelle harrastukselle. Budjetti on pieni, eli mieluusti 1000-3000€ haarukassa.
    Pienet Viragot on aika edukkaita - maksettiin alle 1500€ siitä.

    Pienellä Viragolla pärjää ihan hyvin kaupungissa, mutta kyllä se kulkee maantielläkin. Taisi vaimo jo päästä 100km/h nopeuteen eikä meidän kulmilla kyllä kovempaa saa ajaakaan.

    Viragon etuja on nimenomaan mataluus kuten myös keveys. Jos pyörä vähän kallistuu paikallaan ollessa, niin ei tarvitse olla bodari pitääkseen sen pystyssä. Jos pyörä on painava ja liian korkea, voi olla hankaluuksia pysähtyessä, kun täytyy nojata vain toisen jalan varaan.

    Viragon myyjä kertoi ajaneensa välillä korkeammallakin pyörällä. Kaaduttuaan kolmannen kerran liikennevaloissa hän oli hommannut taas Viragon... Ja oli koko ikänsä ajellut moottoripyörällä, joten ei ihan kokemattomuuttaan nurin ollut pyöräänsä saanut.

    Mutta parastahan on, että rouva käy istumassa erilaisten pyörien päällä. Se on kai se ratkaisevin tekijä. Uskoisin, että kokeilemalla löytyy se mieluisin pyörä, jolla on kiva lähteä ajelemaan. Ei kuin lycka till!
    Suzuki AN400 Burgman (2018) - vaimo
    Suzuki DL650 (2009) - mä
    Suzuki GSF 600 s bandit (2002) - mä
    Ex-pyörä: Honda Shadow 750 ACE (2001) - vaimo
    EX-pyörä: Yamaha XV250 Virago (2000) - vaimo
  15. #15
    Itse olen juuri tuon reilu 160cm tappi ja ekaksi pyöräksi ostin kawasaki er-6n. Jalat ylettää maahan suht tukevasti. Ja nuo uudemmat erkit ovat ihan hyvän näköisiäkin. Mutta tosiaan lyhytkin ihminen pystyy ajamaan lähes millä vain. Liikennevaloissa kun pitää vain toisen jalan maassa niin saa tukevan asennon. Peruuttaa tuskin pystyy päällä istuessa mutta sitten vaan hyppää pois ja työntelee pyörää.
  16. #16
    Lainaa Jonezi kirjoitti Katso viesti
    Ottakaa Org:in ER-6n lainaan (valmiiksi madallettu) ja kokeilkaa mitä tykkää.
    ER-6 mullakin tuli mieleen. Ja tässä mainio tarjous!
    Braaaaap
  17. #17
    Tässä olisi naisen, tuoreen kuskin ja kohtuu lyhyen sellaisen (164cm) ajatuksia. Autokoulussa ajoin sillä Kawasaki ER-6N ja siitä pyörästä ei jäänyt kyllä kovinkaan mieluisa fiilis. Tälläiselle lyhyelle ja kevyelle sitä oli hankala käsitellä parkkis ympäristössä. Se on aika raskas pyörä ja minulla oli hankaluuksia saada se seisontatuelta, eikä se peruuttaminenkaan istualteen juuri onnistunut. Niitä käsittelytehtäviä sillä pyörällä oli helppo harjoitella, mutta sitten muutoin ajossa se tuntui jotenkin epävakaalta ajettavalta ja tärisevältä. Eikä mulla jalat sen enempää yltänyt maahan kun nyt omassa pyörässä, eli aika varpaan kärjillä oltiin.

    Minäkin mietin aluksi paljon sitä miten jalat yltää maahan, mutta sitä on tullut nyt huomattua, että riittää kun saa ne varpaat maahan yhtä aikaa. Tosin minusta henkilökohtaisesti on tärkeämpää, että se pyörä on kevyt käsitellä ajossa ja siellä parkkiksella. Itselläni on 600 gixxeri ja siinä märkäpaino taitaa olla alle 190kg ja se on kaikin puolin kevyt ajaa ja käsitellä. En ole nähnyt tarvetta madaltamiselle, vaikkei ne jalat olekkaan niin tukevasti maassa, kun pyörä tuntuu muutoin niin kevyeltä. Sitten on kai sekin jollain tapaa tärkeää, että pyörä myös ajo-ominaisuuksien lisäksi miellyttää omistajan silmää, koska onhan moottoripyöräily enemmän tai vähemmän tunnelaji.

    Eli siitä vaan koeistumaan ja koeajamaan erilaisia vaihtoehtoja. Minusta kevyt sportti ei ole huono vaihtoehto nakujen lisäksi, merkistä ja mallista riippumatta. Niin ja kyllä se Stadikin sportilla onnistuu, vaikkei siellä ole kiva käydä millään kulkineella.
    Suzuki GSX-R600 2011
  18. #18
    Duke 390 on matala. Tosin ei taida ihan tuohon budjettiin mahtua.
    Suzuki DL1000 v-strom.
    SLAVA UKRAINI!
    FUCK PUTIN!
  19. #19
    Lainaa Joe kirjoitti Katso viesti
    Mulla on tuo FZ1N ja on aika kankea ekaksi laitteeksi. Kokeiltiin miten onnistuis kun tiputin jouset niin löysälle kuin ne vaan saa. Toki ei tehty muita pysyviä modauksia, penkkistä pois yms. Vielä jäi vaimolla kokeilematta, tuntui sen verran isolta. Katotaan josko sais tänä kesänä jo kokeilemaan. Kaupunkiin sillä ei ole mitään asiaa tuolla.
    Se muutaman sentin madallus ja penkin veistäminen tekee ihmeitä, tuossa mun esimerkkitapauksessa alkutilanteessa varpaankärjet ei yltäneet samaan aikaa maahan, madallettuna melkein jalkapohjat yltivät. Jakkaroita löytyy esimerkiksi Ebaystä melko edullisesti, eli jos jakkaraa päätyy veistämään, niin myymistä ajatellen kannattaa hommata toinen jakkara minkä silpoo. Muutoinhan madaltaminen menee aika jouhevasti, uudet koiranluut ja jalan lyhennys, sekä keulaputkien liu'uttaminen ylöspäin niin homma on paketissa. Jalkojakin löytyy Ebaystä aika edullisesti, niin ei tartte siinäkään sitä ainoaa tuhota.

    Mä olen ehdottomasti sitä mieltä että kannattaa ostaa mopoksi joku vähän isompi kuin esitetyt ER-5, CB 500 tai vastaavat. Isommalla ajaminen on paljon vaivattomampaa ja sitä myöten hauskempaa. Madallettuna käsiteltävyys paikallaan on varmasti aika lailla linjassa noiden pienempien mopojen kanssa, mutta vauhdissa on sitten taas huomattavasti hauskempi. Ei niitä prätkiä kuitenkaan mulkulla ajeta, niin samalla tavalla naisetkin voi ostella isompia mopoja siinä kuin miehetkin.
    1835
  20. #20

    Jep komppaan kyllä ihan täysillä tuota. Vaimon pyörässä (FZ6N) on tällä hetkellä tehtaan madallussarja (ei riittänyt, ylsi juuri ja juuri varpaan kärjet maahan) ja lisäksi penkkiä on veistelty aika tavalla. Jousi on siis jotain muuta kuin alkuperäinen, jalkaa on lyhennetty yms. Nyt se on sellainen että vaimo pärjää sen kanssa ja tykkää ajaa sitä. Ennen kaikkea uskaltaa ja haluaa lähteä sillä myös kaupunkiin.

    Näissä kannattaa aina muistaa että kuskin pituus kun alkaa olla tuota 155 - 165 senttiä niin ne kertautuu ihan tolkuttomasti mistä yltää ja mistä ei. Kuten aikaisemmin totesin, kuskin mittasuhteet vielä lisäksi. Kapea penkki antaa selvästi enemmän pelivaraa kuin leveä. Olikohan viime kesänä kun vaimo kävi kokeilemassa yamahan MT 07:aa. Sitä pystyi ajamaan kaupungissakin vaikka speksit eivät sitä luvanneetkaan. Penkki on korkeammalla kuin nykyisessä, mutta se on todella kapea ja sen vuoksi jalat yltää maahan niin että pyörää pystyy käsitettelemään.

    Muutenkin totesi kyseisen pyörän helpoksi hallita ja koeajolla mentiin myös kaupungin keskustaan. Millään muulla koeajopyörällä sitä ei ole uskallettu tehdä. Ei edes tuolla nykyisellä Jammulla. Se onkin sitten toinen juttu että tuon FZ6N:n jälkeen se MT07 oli kuulemma sellainen lässähdys ja mahalasku ettei tarvi edes harkita. Vaimo tykkää että pyörässä on tehoa ja tuossa sitä ei ollut. Juuri kun tuntui että se lähtee, tuli punaraja vastaan ja joko piti vaihtaa isommalle tai sitten rajoitin lopetti leikin.

    Mun pointti on lähinnä nyt vajaan 10 vuoden kokemuksen perusteella että se eka pyörä pitää olla sellainen että se innostaa jatkamaan harrastusta ja että sillä pääsee alkuun. Olkoon sitten vaikka pahasti alitehoinen piikki kunhan se tuntuu siltä että tällä voi aloittaa. Ei tiestysti ole ilmaista vaihtaa pyörää, aina niissä tahtoo joutua väliä maksamaan mutta jos toinen vaihtoehto on harrastuksen totaalinen tyssääminen liian hankalan laitteen kanssa, on tuo pyörän vaihtaminen vaikka tiheäänkin paljon fiksumpi vaihtoehto.

    Kannattaa myös huomioida että jos kosketaan takajousitukseen, pitää myös keulaa saada alemmas jotta geometria säilyy. Kyllä noista löytyy lyhyellekin vaihtoehtoja, mutta välillä sen modaamisesta on pakko maksaa jotain. Ei auta mikään, meille pidemmille homma on helppoa, mutta ei kannata väkisin yrittää vaimolle uskotella että kyllä se lähtee vaikka on tosi hankalaa. Joillekin lähtee, mutta ajaminen ei saa olla jatkuvaa selviytyistaistelua. Se stressaa jos joutuu koko ajan miettimään voinko ajaa tuonne, pääsenkö siitä pois vai kaatuuko pyörä. Mielummin vaikka kuukauden kuluttua uutta pyörää alle kunhan se kortin jälkeinen elämä pyörän kanssa lähtee kunnolla liikkeelle.
    Nykyiset:Triuph Speed Triple , Solifer SMA -79.
    Entiset:Yamaha FZ 1 N, Honda VF750C -Suzuki Savage LS 650 -solifer SM - Pappaturnturi (polkimilla ja käsivaihteilla)
  21. #21
    speed triple on pitkien pyörä ja aika painava työnnellä. . street triple parempi
    we cannot tolerate zero tolerance!

    BMW R1200GS & Speed triple 1050
  22. #22
    Huikea määrä hyviä vinkkejä, perusteluja ja näkökulmia asiaan.
    Kiitos!

    Viikon päästä saatetaan käydä ottamassa vähän kylmiä tyyppejä ja haltialan tilalla näkee kohta aikamoisen valikoiman kalustoa kerralla.

    Tärkein asia omasta ja monien teidänkin mielestä on homman mielekkyys.
    Mikään ei lannista intoa pahemmin kuin turhat ongelmat väärän kaluston takia.
    Silloin menee hukkaan pyörä ja kortti.
    Mieluummin vaihdetaan kalustoa vaikka vähän useammin jos tulee fiiliksiä ja mielitekoja eri ominaisuuksiin.

    Oman Monster 695 selässä molemmat takajalat ylsi liki lättänä maahan ja ulottuvuudet tuntui olevan kohdallaan.

    Penkkiä, riseria ja säädettäviä jalkatappeja ostelee mieluusti jos kone on muuten maukas ja tuo hymyn huulille.
    Painon 50+ kg puolesta joka pyörä on varmaankin liian jäykillä jousilla, mutta toki hiplaamalla saa jotain muutosta niihinkin.
    UwU Jäsenvastaava UwU
    Gsx-r 600 Bukkake Kawai!
    Aprilia RSV Mille R -03
    Oh senso. potrei essere ancora un po' Kobe?
  23. #23
    Yamaha Fz6-s tai jos nakupyörä miellyttää enemmän niin Fz6-n. Itselläni on ollut 2007 Suzukin 650A Bandit ja 2013 KTM 690 Duken ja jotenkin vain tuo Yamaha on mukavin peli ajella.
    Yamaha mahtuu hintahaarukkaan ja varmasti löytyy myös valmiiksi madallettuja (ei se toki mikään korkea ole muutenkaan..ei ainakaan Dukeen verrattuna)
    Suzuki GSF 650A 2007 => KTM 690 Duke 2013 => Yamaha FZ6-S 2005

    Fazerin sininen FZ6-S
  24. #24
    meidän martta opetellut ajamaan autokoulun er-6n:llä. alkoi sujua ok muttei uskaltanut liikenteen sekaan vielä. ja xx kuulemma liian korkea millä voi ajaa. eikä uskalla ajaa kun ei kuulemma saa kaataa. eli saa opetella pienemmällä ensin perusteita. ajakoon vaikka kaupan ja mökin väliä. jos uskaltaa. mutta tälle kesälle se pannaan ajamaan. se on varma.
    '07 XX, '09 GSA, '18 Monkey, '91 5900GLX, '19 900ACE Commander, '89 W124, '98 LN170 ja '07 S211

    onhan se komia pyörä, mutta kuka sen viittis pestä...

    6 x SS1000, 2 x SS1600K ja XXironbutt 2011 (SS1000)
  25. #25
    Lainaa Joe kirjoitti Katso viesti
    Mun pointti on lähinnä nyt vajaan 10 vuoden kokemuksen perusteella että se eka pyörä pitää olla sellainen että se innostaa jatkamaan harrastusta ja että sillä pääsee alkuun. Olkoon sitten vaikka pahasti alitehoinen piikki kunhan se tuntuu siltä että tällä voi aloittaa. Ei tiestysti ole ilmaista vaihtaa pyörää, aina niissä tahtoo joutua väliä maksamaan mutta jos toinen vaihtoehto on harrastuksen totaalinen tyssääminen liian hankalan laitteen kanssa, on tuo pyörän vaihtaminen vaikka tiheäänkin paljon fiksumpi vaihtoehto.
    Olen ihan samaa mieltä tuosta, liian hankalalla mopolla ajaminen jää sikseen. Mutta koitin lähinnä tuoda esiin sitä näkökulmaa, että isokaan mopo ei välttämättä ole huono peli aloittamiseen, jos siitä tekee sopivan. Eli ihan hyvin voi mielestäni etsiä itseään miellyttävän mopon ja tehdä siitä sellaisen että sillä pystyy ajamaan, jos vaihtoehtona on mopo mistä ei oikein tykkää, mutta millä pystyy vakiokuntoisena ajamaan.

    Ja tuohon ajamaan uskaltamiseen, me tehtiin silloin sellainen ratkaisu, että ostettiin enduromopo, millä neiti sai harjoitella ajamaan ilman pelkoa kippaamisesta. Nettimotosta löytynyt Derbi Senda verotti lompakkoa 370 euroa, eikä sen kaatamisella ollut mitään väliä, niin sai ihan huoletta harjoitella. Myydessä sain muistaakseni 250 egeä, eli ei ollut kauhean kallis investointi, jos miettii jännittäessä kipatun kyykkymopon katteiden hintaa Ihan nollatasolta lähtiessä ei toikaan ole välttämättä pöllömpi ratkaisu, oppiipahan hallintalaitteiden käytön ihan siinä missä prätkälläkin harjoitellessa.
    1835
  26. #26
    Matkaenduro harrastajana hommasin rouvalle myös samankaltaisen 2-pyöräisen kulkineen eli Suzuki dL650 v-strom mopeedin. No selväksehän tuli, että matalammaksi pitää Suiza saada paremman puoliskon pituus 168cm. Madallus onnistui koiranluita muokkaamalla mutta samalla pyörästä tuli niin matala, että maavaraa oli alle 10cm ,joten pyörä män lopulta myyntiin . Sitten löytyi Hond cbf 600 S-A ,joka on loistopeli .Rouva saa jalat maahan kunnolla ja saisi vielä lyhyempivartinen kun 168 cm pitkä . Jos Someroa lähellä asuu tahi liikkuu niin saa tulla koeistumaan ja kylmätyyppäämään
  27. #27
    ahaa, siis taloudessa on duksu jo ennestään
    sittenhän on loogista ottaa vanhakoppainen mörkö kokoluokassa 600-750
    https://www.nettimoto.com/ducati/monster?eto=750
    Att tänka innan man talar är som att torka sej i röven innan man skiter... - Arne Anka
  28. #28
    Lainaa TIJ kirjoitti Katso viesti
    ahaa, siis taloudessa on duksu jo ennestään
    sittenhän on loogista ottaa vanhakoppainen mörkö kokoluokassa 600-750
    Tää kävi mielessä. Etenkin 620 kun siinä on jo ruisku ja jotain osia löytyisi jo omasta takaa.
    Ikävä kyllä se alkaisi jo edellyttää samanvärisiä tuuli.. ajopukuja 😂.
    UwU Jäsenvastaava UwU
    Gsx-r 600 Bukkake Kawai!
    Aprilia RSV Mille R -03
    Oh senso. potrei essere ancora un po' Kobe?
  29. #29
    Lainaa mphannu kirjoitti Katso viesti
    Meillä piti kevytpyörän jälkeen löytää tyttärelle helppo A-kakkonen.

    Ostettiin Honda CBF 600s ja kuristettiin, siis pyörä.
    Loistava aloittelulaite. Penkki ala-asentoon niin lyhyet kintut yltää maahan, moottori vääntää heti tyhjäkäynniltä sen verran, että helppo lähteä liikkeelle. Kytkin ottaa pehmeästi ja vaihteet lopsahtelee paikalleen Hondamaisen helposti ja kaasarikoneisena kaasuvaste tosi pehmeä.

    Kulupuolella myös isukkia miellyttävä laitos. Kohtuulliset vakuutusmaksut ja kymppitonnin matkalla ainoa rikkoutunut osa oli ajovalopoltin. Noita näyttää nettimotossa olevan parista tonnista ylöspäin, joten hankintahintakin osuu sun haarukkaan.

    Kokonaisuutena ei mikään Speed Triplen veroinen hauskanpitolaite, mutta ekana pyöränä helppo peli kohtuukuluilla. Kannattaa ainakin käydä jalat maassa koeistunnolla.
    Pitää muuten paikkansa, jos haluaa vaan ajaa eikä olla kädetpaskassa niin tuo on yks parhaista. Myös ruiskukoneisena hyvä
    Ktm 1290 SAS 06/2022
    Honda Forza 350 09/23
    Kymco MXU 700 12/2022 lumitöissä
  30.  
  31. #30
    Kouluttaja Hannula:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jul 2003
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    Oli mopo mikä tahansa, niin kannattaa katsoa että se soveltuu peruskäsittelytaitojen harjoitteluun. Hallintalaitteiden pitäisi toimia kunnolla suunnittelun, kunnon ja ergonomian puolesta. Näistä on tullut vuosien aikana kursseilla kaikenlaista vastaan, ja ei ole ollut mitenkään epätavallista, että harjoittelusta ei tule oikein mitään kun tekniikka ei toimi kunnolla. Kaasun pitäisi toimia loogisesti eikä esim. hyppäyksittäin tai takerrellen ja palautua normaalisti, kytkin pitää toimia tasaisesti ilman äkkikulmia ja takerteluja, ohjaustangon pitää kääntyä laidasta laitaan riittävästi ja niin että hallintalaitteet edelleen toimii oikein eikä esim. estä oikeaa otetta ohjaustangosta tai säädä kaasua itsekseen. Jarrujen pitäisi olla riittävän tehokkaat eikä takajarru saisi purra liian äkäisesti. Myös jousitus pitäisi olla riittävän kantava niin ettei keula sukella älyttömästi tehokkaassa jarrutuksessa. Osan näistä voi korjata vaikka itse jos perustaidot löytyy, osa on suunnitteluvirheitä joista on hankalampi päästä eroon. Vaikka olisi ostamassa halpaa, niin huonoa ei pitäisi ostaa, ja mainitun tyyppisissä asioissa näkee usein ajamista haittaavia puutteita.
    Viimeksi muokannut: Hannula; 12.05.2018 klo 19:01.
    1000
Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen