En huomannut aiheesta keskustelua, joten aloitan uuden.
Meillä on kaksi moottoripyörää ja ajokaudella niitä säilytetään omakotitalon autokatoksessa muun talon ja autotallin välissä, periaatteessa saman katon alla kuin muukin talo. Piha on auki tuolla kohtaa kolmen auton leveydeltä suoraan kadulle, joten jos joku haluaa saa autokatoksen eteen peruutettua vaikka millaisen kuljetusvälineen ja nostettua pyörät kyytiin. Olen käsittänyt että näin on tapahtunutkin.
Vaikka nuo nyt eivät mitään varsinaisia arvopyöriä olekaan, niin mieluummin ajan niillä itse, kuin olen ajokaudella ilman kulkuvälinettä. Onko joku tehnyt jotain ratkaisuja tuon kyytiin nostamisen vaikeuttamiseksi ja jos, niin millaisia? en haluaisi tehdä mitään ylilyöntiä, mutta mielessä on käynyt juntata katoksen perille lenkkipäinen metallitappi riittävän syvään ja kytkeä pyörät siihen ketjulla öiksi tai kun ei ole itse kotona. Luulisin sen ainakin hidastavan rosmon toimia, mikäänhän ei todellisuudessa niitä kokonaan estä jos rosmo osaa hommansa.
Jos on varkausvakuutus, kannattaa ehdot lukea, niissä määrittyy yhdenlaiset vaateet lukitukselle. Minulla on rivarissa makkarin ikkunan alla pyörä ja ketjulla kiinni seinässä. Lukko pyörässä niin ylhäällä ettei maata vasten saa pihdeille tukea. Kyllähän tuon saa vietyä, vaan ei ääneti ja aikaakin menee ammattitaidosta riippuen minuutti tai yli. Vakuutusyhtiön ehdot muistaakseni täytti.
Viemisen vaivan pitää ylittää pyörän arvo.
Minulle tuo rupinen Kotari on niin arvokas että menen kyllä juttusille jos joku ketjua kolistelee vaan ammattimies siihen tuskin koskee. Hupiajelevat teinit taas tuskin saavat tuota irti.
Ketjussa on jäljet yhdestä yrityksestä, ei vaikuta lujuuteen, sakset saattoi hajota.
Motonetistä saa 50 eurolla hälyttimen, joka reagoi mopon liikutteluun. Vähentää varasteluhaluja varmasti.
Seinään tai maahan kiinni. Tuollaiset betoniin upotettavat silmukat ovat suurta muotia isossa maailmassa:
https://www.motorcyclenews.com/produ...round-anchors/
Sellainenkin voisi olla hyvä, jossa ajetaan etupyörä kuljetustelineeseen, tai pyörätelineen näköiseen väliin ja tuo laite sitten napsauttaa lukon kiinni. En tiedä onko sellaisia valmiina, mutta äkkiäkös sellaisen tekee, tai modaa jostain tuon tapaisesta:
http://www.motonet.fi/fi/tuote/80751...kettiautoon-MP
Kehikko juotosbetonilla ja harjateräksillä kiinni alustaan ja joku riippulukko tms eturenkaan välistä kun pyörä on parkissa.
Niin sitä juuri pitää nyt selvittää, että kuka sanoi minulle ja mitä, että sain sellaisen käsityksen, minkä sanoin käsityksenäni.
Täytenä keltanokkana asiasta mitään tiedä, mutta mitä viisaammat kertoneet. Netissä on entisten pyörävarkaiden kertomuksia ja jutut on aika kylmääviä. Isossa maailmassa tosin riskit lienee isommat.
Ensinnäkin, käytä aina virtalukkoa.
Toisekseen, hanki peite. Mielellään halpa ja sellainen, jossa ei lue isolla esim. Harley-Davidson. Kuulemma auttaa, jos pyörä ei osu heti silmiin.
Kolmanneksi sekä etu- että takapyörään levyjarrulukko ja jos vain yksi, se tulee takapyörään.
Neljänneksi ketju (väh 16mm karkaistu samoin nuo levyjarrulukot tätä kokoluokkaa) rungon ympäri ja kiinni ankkuriin, joka on upotettu betoniin. Ja se ketju ei saa osua maahan vaan roikkuu kokonaan ilmassa. Jos vieressä on toinen mopo, kiinteä metallipylväs tms, laita kiinni. Puun sahaa äkkiä.
Mutta ammattimies vie kyllä minkä vaan mistä vaan, sanovat.
Mutta se realismi. Foorumilla on porukkaa, joka on kulkenut siellä sun täällä, miten olette matkoilla huolehtineet asian ? Entä miten porukka hoitaa kotioloissa ?
Vielä ehtii
2 suuntanen häytin ja joku abloyn tuote jarrulevyyn tai sitten vain vaikka motonetistä kovix tai oxford Perus pellet nuo pysäyttää mutta ammattilaisia hittojaan kiinnosta mikä lukko tai hälytin. Paras lukko on kunnollinen vakuutus. Multa on viety 1 pyörä onneksi vakuutus oli kunnossa.
Suzuki DL1000 v-strom.
SLAVA UKRAINI!
FUCK PUTIN!
Eipä ole ollut mitään tarvetta lukita erityisemmin laitteita kotioloissa, kun eivät näy ohikulkijoille. Etelä-Euroopassa käytin isoa riippulukkoa, jolla vedin etuputken, renkaan ja kypärän nippuun. Kantamallahan tuollainen pyörä kyllä lähtee jos kova tarve iskee, mutta ei ole tähän mennessä koskaan lähtenyt.
Niin sitä juuri pitää nyt selvittää, että kuka sanoi minulle ja mitä, että sain sellaisen käsityksen, minkä sanoin käsityksenäni.
Itsellä virtalukko ja Hondan HISS ajonesto niistää satunnaisilta kokeilijoilta jo innon, pikkasen arveluttavammassa paikassa laitan lisäksi takarenkaan läpi Abuksen erikoisteräksinen vitjan SBSC Class 3 luokan riippulukolla. Kotioloissa vieläpä reitti fillarin katoksesta tielle kulkee irtosepelisen pihan läpi, niin millekään rullalaudallekaan tuota on vaikea nostella = kantohommiksi menee jos mukaansa haluaa![]()
Suzuki GSF 1250 SA GT ABS Bandit -08
Kaikenlainen lukitseminen on vain hidaste. Ammattilaista ei pitele, sen sjijaan estää satunnaisen pyörän lainaamisen.
1) Peukalosääntö on, että se, mitä ei näe, ei ole mielessäkään- siis silloin, kun puhutaan motskareista
Siis pyörä pois näkyvistä, sen voi peittää peitteellä. Tai naamioida muun romun sekaan, mikä siis meillä voisi onnistuakin
2) Pyörä paikkaan, mistä sitä on hankala napata lukituksen pettäessä (2s - 60s). Mutta se ei siis nyt onnistu. Entäs paksua rautaa oleva puomi pyörien taakse? Sen verta jykevä, että ei sitä rälläkällä katkota. Voi olla onttokin.
3) Lieneekö mistään hälytysvehkeistä mitään apua? HD-kameravalvonta, joka lähettää viestin ja kuvan kännykkään, sopimus vartioliikkeen kanssa tai jonkun sellaisen kanssa, joka voi käydä tukkimassa ryöväreiden kulkureitin autollaan.
Itseäni on askarruttanut, miten suojaan pyöräni, kun käyn kaupungissa. Oon tyytynyt tähän saakka peittämään pyörän. Lukko tai mieluummin kaksi voisi vähentää lainailuhaluja. Rosmoista on kuulemma tullut mahdottoman röyhkeitä, joten hyvät ideat olisivat tarpeen.
Suzuki AN400 Burgman (2018) - vaimo
Suzuki DL650 (2009) - mä
Suzuki GSF 600 s bandit (2002) - mä
Ex-pyörä: Honda Shadow 750 ACE (2001) - vaimo
EX-pyörä: Yamaha XV250 Virago (2000) - vaimo
Jos kotona säilyttää aina samassa paikassa pyörää, niin peitteeksi käy vaikkapa tuollainen 51 euron VW Golf:
https://www.nettiauto.com/volkswagen/golf/9562189
Toinen hyvä vaihtoehto on roskiskontti tms, johon laittaa kauko-ohjatun oven sisälle ajamista varten. Statustahan noilla ei hanki, mutta pysyy varmasti pyörä tallessa.
Niin sitä juuri pitää nyt selvittää, että kuka sanoi minulle ja mitä, että sain sellaisen käsityksen, minkä sanoin käsityksenäni.
Onkos tästä jotain faktaa...että vakuutusyhtiö edellyttäisi jotain lisälukituksia tai ketjuja tai mitään muutakaan.
Itse olen kuvitellut, että yhden lukon periaatteen pitäisi riittää. Virtalukko on yksi ja ohjauslukko on jo toinen...
Jos näin ei ole jossain yhtiössä, niin faktaa otetaan mieluusti vastaan.
Tästä aiheesta päästään siihen. Jos pyörä yritetään varastaa ja pyörä on omalla parkkialueella vahingoittuneena. Kyseessä on varkauden yritys/ pysäköityyn pyörään tullut vaurio ja osa vakuutusyhtiöistä kieltäytyy maksamasta vahinkoja.
Mikäli pyörä on katualueella vahingoittuneena, niin kyseessä on varkaus ja varkausvakuutus kattaa vahingot.
Ducati Diavel
Jossain oli se lukkojen murtamistesti. Halvin U-lukko päihitti kaikkein kalleimmatkin muut rikkomisen vaikeudessa.
Jos saa tuommosella esim renkaasta tolppaan tms betonissa olevaan lenkkiin...
Mä laitan aina eturenkaaseen vaan narkkaripysäytykseks. Ammattimiehet ei tuota kyllä huoli ja se on kai hyväkin asia ehkä![]()
You make me sick i make music
Hyviä ehdotuksia, kiitoksia. Pitää miettiä ja katsella tuota puomijuttua, ahdas on vain tila sellaisia käännellä. joku linkkuun taittuva voisi olla hyvä., tai sellainen joka nousee ylös. Vaatisi vain hitsaustaitoja, joita ei meikäläisellä ole.
Autotallin ovimekanismi josta on varsinainen ovi poistettu, alaosa leikattu irti ja loppuja rautoja vahvistettu putkella siten että alin putki on vähän alle metrin korkeudella kiveyksestä ja joka lukitaan ala-asentoon seiniin jollain sopivalla lukolla, voisi olla ihan pätevä?
Vaimo parkkeeraa aina pyörien eteen eli ihan eivät ole tarjolla, mutta eihän se kauppakassi aina siinä ole.
Kamerat ovat hyödyllisiä vasta jälkipyykissä, vorot niistä taida mitään välittää hommissa ollessaan.
Ok...en tunne kuin If:in vakuutuksia, ja siellä ilkivalta ja varkaus tulee samassa "paketissa" osakaskossa.
Jos ei ole varastettu, mutta tärvelty, niin se on ilkivaltaa. Toisaalta, jos on osakasko ja vakuutusyhtiö väittää, että "ilkivalta" on tehty törmäämällä toisella ajoneuvolla, niin sitten on hankalampi juttu. Mutta nämä ei tosiaan liity varkauteen mitenkään. Eikä tilanne muutu pyörän omistajan kannalta yhtään paremmaksi vaikka olisi 10 lukkoa.
Eli edelleen se pointti on, että vaikuttaako lisälukkojen (ketjut, jarrulevylukot) olemassaolo tai niiden puuttuminen jossain tilanteessa korvauksiin?
Toki ne tekee vähemmän houkuttelevaksi varkaalle...sehän niiden funktio on.
Juli vastasikin tuohon vakuutusjuttuun. Op:ssa on minunkin mopo ja ajonestoa ei ole. Ehdoissa taisi toisaalla olla maininta myös siitä että lukitussa tilassa säilytys kelpaa myös. En jaksa kännyllä käydä pläräämään ja läpsytin ei mökille tule.
Tombo: en nyt löydä videota mutta näin joku aika sitten pätkän jossa noita u-lukkoja lähestytään paksusta pultista tehdyllä levittimellä joka pannaan sankojen väliin ja aletaan kiertää aukipäin. Vaikuttaa kiusallisen tehokkaalta ja onnistuu vielä hiljaa.
Mulla oli pyörää siirretty metrin verran. Pyörä oli kaatunut ja ohjauslukko päällä. Pyörä omalla pihalla ei jälkiä murtovaurioista pelkästään naarmuja katteessa = omasta taskusta meni katteiden maalaukset.
Naapurissa oli päivällä käyny kuuroja taulukauppiaita.
Ducati Diavel
LawPickingLawyerin Destructive Entry Youtube soittolistasta löytyy useampiakin lähestymistapoja U- ja levyjarrulukkoja kohtaan (videosta nro 40 eteenpäin).
Honda CRF1000L Africa Twin DCT '16
ex: Solifer SM-82, Yamaha XT660Z Ténéré '13
Olisi mielenkiintoista kuulla niiltä, joilta pyörä on varastettu, kuinka se oli lukittu.
Montako hälyttimellistä/lisälukituksella varustettua pyörää on viety?
Rälläkkä? Ei ihan sekunnissa, mutta aika vikkelään kuitenkin! Jostain testistä katsoin, että paras U-lukko avataan vähän yli minuutissa ja se vaatii sangan katkaisun kahdesta kohtaa. En usko, että halvimmat lukot olisivat tässä asiassa parempia, koska niissä riittää sangan katkaisu yhdestä kohtaa.
Kuinkahan monta tonnia tuolla simppelillä ruuvisysteemillä saadaan painetta? Siis sillä, jolla sangat levitetään. Aika raskasta on käyttää käsin. Luulisi, että hyvissä lukoissa tuokin lujuus on kohtuu hyvä.
Suzuki AN400 Burgman (2018) - vaimo
Suzuki DL650 (2009) - mä
Suzuki GSF 600 s bandit (2002) - mä
Ex-pyörä: Honda Shadow 750 ACE (2001) - vaimo
EX-pyörä: Yamaha XV250 Virago (2000) - vaimo
Olen miettinyt että möykkymäinen jarrulevylukko missä kita on abaut jarrulevynpaksuuden verran auki olisi parempi, kun ei ole sankaa mitä puristaa poikki?
RF900R, ZX6R, (XJ600S)
Esim M14 8.8 pultti, ohjekiristysmomentilla 112Nm, kiristysvoimaa tulee 55kN eli 5,5 tonnia. Taajakierre ja kunnon voitelu tuo reilusti lisää voimaa, ei nyt osu niiden taulukko silmään.
Tässä alkuperäisessä tapauksessa rälläkkä on aika epätodennäköinen murtoväline, se on vähän kuin rosmo itse tahallaan käynnistäisi oman varashälyttimen käytännössä keskellä taloa......
Enempi olen veikkaisin että yritetään käyttää jotan meneltemää jolla ei herätetä koko talon väkeä ja kadullista naapureita.
Mä olen myös miettinyt näitä lukitus asioita... täällä kaupunkingissa kun asuu niin joku setä tai täti määrää missä pyörääsi säilytät, eikä se aina ole optimaalisesti ikkunan alla vaan jossain pois ihmisten silmiltä olevalla paikalla. Eikä ole mahdollisuutta kytkeä mihinkään kiinni.
Nyt mulla on Kovix hälyttävä jarrulevylukko, mutta olen miettinyt jotain lisäksi, vaikkapa hälytin joka ilmoittaa luuriin, tai gps mokkula jäljittämiseen kun/jos vahinko on tapahtunut. Parempihan olisi jos olisi hälytin tuolla gps ominaisuudella. Tahtovat vaan maksaa.... vinkkejä otetaan vastaan, siis hyvistä ja varsinkin halvoista hälyttimistä jotka tekee luuriin ilmon kun pyörää liikutellaan ja gps seuranta kertoo missä pyörä menee jos se pääsee voron matkaan.
Noihin U-lukkoihin, ainakaan halvempiin mulla ei ole uskoa kovin paljon, aikoinaan kun sellainen piti rikkoa niin kaveri antoi vähän vinkkiä ja rikoin/aukaisin moisen noin alle puoleen minuuttiin, muistaakseni muutama kunnon isku lukkopesään ja se painuin sisään ja lukko aukesi.(oli p-pyörän U-lukko)
Pyörään tuollainen niin tietää missä se vaeltaa ollessaan luvattomilla teillä? ei tuo hinta niin mahdoton ole.
https://tekniikanmaailma.fi/tm-testi...-tiedan-missa/
https://www.verkkokauppa.com/fi/prod...paikannuslaite
Tai tämä: https://www.verkkokauppa.com/fi/prod...paikannuslaite
Katsoin tuota listaa ja monta videota. Usko näihin pyörän lukkoihin meni. Jos joku haluaa sen pyörän viedä, niin helposti nuo lukot aukeaa suht hiljaisilla menetelmillä. Reissussa pyörä pois näkyvistä johonkin majoituspaikan takapihan nurkkaan, pressu päälle ja jokin lukko muodon vuoksi. Ja sitten vaan ajelee semmoisilla vehkeillä, että ne eivät herätä ammattivarkaissa suurempia mielihaluja. Ja satunnaisiin lainaajiin tehoaa nämä heiveröiset helposti avattavat lukot. Avautuvatko nämä meitin abloyt yhtä helposti kuin nuo pyörän lukot? Toivottavasti ei, vaan taitavat kuitenkin aueta.
Kotona voi sentään pyörän laittaa sellaiseen paikkaan, josta sitä on muuten vaikea viedä tai sen voi vaikka naamioida portin pieleen postilaatikkotelineeksi...
Suzuki AN400 Burgman (2018) - vaimo
Suzuki DL650 (2009) - mä
Suzuki GSF 600 s bandit (2002) - mä
Ex-pyörä: Honda Shadow 750 ACE (2001) - vaimo
EX-pyörä: Yamaha XV250 Virago (2000) - vaimo
Sitten saa niitäkin vehkeitä, jotka sekoittavat tuon paikantimen toiminnan. Varas käynnistää sen, kun ottaa pyörän, kuljettaa salaiseen verstaaseensa ja siellä ei enää signaalit kulje. Hesassa kokeilivat fillariin tuollaista paikanninta. Pyörä vietiin ja aina silloin tällöin sen signaalin näkyi. Nimittäin silloin, kun voro sillä ajeli. Harmillista, että sillä oli molemmissa reitin päissä käytössä tila, jossa signaali katosi. Pyörää ei koskaan saatu takaisin, koska sitä ei löytynyt. Eli tuo paikanninkin on vähän niin ja näin. Ei pure ammattilaiseen.
Suzuki AN400 Burgman (2018) - vaimo
Suzuki DL650 (2009) - mä
Suzuki GSF 600 s bandit (2002) - mä
Ex-pyörä: Honda Shadow 750 ACE (2001) - vaimo
EX-pyörä: Yamaha XV250 Virago (2000) - vaimo