Raaserilta hyvä kannanotto asiaan, todella hyvä.
Mitä tulee CBR600 toimintaan niin rohkeasti toimittu. Sen sijaan olen ihan ihmeissäni mihin koloon on ryöminyt tilanteesta vastuussa oleva kouluttaja, ihan hiljaa eikö muista koulutettaviaan? Jos kyseessä liian riskipitoinen ajotyyli, eikö olisi pitänyt ottaa hurjapää sivuun ja sanoa suoraan miten asia on?
Asiaa hieman syvemmin, pitää muistaa ihmisen olevan laumaeläin. Vanhat vaistot ja toimintamallit ovat edelleen olemassa. Tällä kertaa CBR600 juoksi heimon nuotiolle ja alkoi hakata rintaansa, nyt kaikki siirtyivät puolustusasemiin, vähäisemmässä asemassa olevat jo alkoivat tehdä hyökkäyseleitä tunkeutujaa kohti pönkittääkseen omaa asemaansa yhteisössä.
Oikea tai pikemmin tyypillinen tapa tehdä tuttavuutta olisi ollut mielistellen kertoa miten kivaa ajokoulutuksessa oli ja miten tuskin malttaa odottaa että tapaa Orgin kivoja ihmisiä taas uudelleen, unohtamatta nauraa toisten jutuille.
Vaistonvaraista on myös se että ihmisillä on tapana lokeroida toisia, ulkonäön, varallisuuden tai koulutuksen, poliittisen mielipiteen tai seksuaalisen suuntautumisen kautta, myös pyörän merkillä on väliä ainakin täällä.
Mikäli CBR600 olisi tunnettu johtaja isorikas tai joku oppinut professori ja olisi ajotaidossa kolannut muutaman muun pois radalta ja telonut itsensä sairaalaan asialle hymistäisiin ja todettaisiin että tekevälle sattuu, kaikki nyökkäilisivät ymmärtäväisinä.
Luin jostain että organisaatio on kuin puu täynnä apinoita, ylimmillä oksilla istujat näkevät alpuolellaan pelkiä hymyileviä naamoja, ala-oksilla istujat taas yläpuolellaan pelkkiä kakkareikiä, CBR600 ei huomannut hymyillä?
^
Onneks ks. kouluttajalla on lehmän hermot, etkä tällä saa provoiltua esiin. Ihan viihdyttävää keittiöpsykologiaa. Löytyisikö vielä päivän horoskooppi?
Ja aloittajalle, et kyl se sieltä, jos kärsivällisyys riittää. Joskus rupee vain loksahtelemaan paikalleen, ja se tunne koukuttaa, vaikka aikaisemmin on ollut koko paletti sekaisin, ja mopo myynnissä.
Jokuhan sen Alastarolla/ Kemoralla sanoi, että paska viikonloppu, jos ei edes kerran ole laittanut koko kalustoa myyntiin![]()
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Onpahan hiton hyvin laitettu. Ainoa agressiivisuus tuossa kohtaa on ikävä kyllä vain kypärän sisällä. Agressiivinen ajotapa ei ole sitä että kiskoo suorilla rajoittajalle ja suoran päässä seisoo jarruilla jo 200 metriä ennen taittoa. Se on enemmänkin pelkääjän ajotapa.
Ai mistä tiedän ? Siitä että eka ratapäiväni oli juuri tuollainen. Ollaan ajavinaan ihan hitokseen ja lopulta ei ajeta juuri ollenkaan, siinä kohtaa missä pitäisi nimenomaan alkaa ajaa.
Ja tämä siis avaajalle tsemppimielessä sanottuna, ei mollaukseksi.
Aloittelevien ratailijoiden pahimpia virheitä kun tuntuu olevan aina ne samat:
1) roikotetaan persettä turhan panttina koska race ja unohdetaan että se suurin hyötymassa on navasta ylöspäin
2) vaihdetaan pikkusuorallakin koko aski päästä päähän ja jätetään käyttämättä joka vaihteella 3000 kierrosta koneesta
3) tehdään kaikki tehtävissä oleva että saatais se polvipala maahan ja muhkuraan ekat ralliraidat mutta unohdetaan että miksi se polvipala oikeasti on siellä.
4) luullaan että jos on mutkäpätkillä vetomiehen maineessa, on automaattisesti radallakin kova heppu
Koulutuspalaute on aina hyvästä mutta samalla pitää muistaa ettei touhu ole privakurssin pitoa vaan kouluttaja pystyy ainoastaan antamaan hyvät perusteet, on itsestä kiinni pystyykö ne opit valuttamaan renkaiden kautta kelloon.
Oma neuvoni ketjun aloittajalle: unohda radalla kaikki se mitä luulit tietäväsi ajamisesta, kuuntele ja kysy. Siellä on paljon hyviä auttajia, muitakin kuin kouluttajaliivillä merkatut. Unohda muut ja keskity ajan kanssa vain omaan tekemiseesi. Älä katso kelloa, äläkä ala ajaa kilpaa muiden kanssa. Vauhti nousee kuin itsestään melko rivakalla tahdilla.
youtube channel "austrianoutlaw"
Home away from home: Antibes, Cote d`Azur (French Riviera)
Proud owner of a Yamaha T-Max 530 maxiscooter
Mitäs, Nitrous, tässähän olisi hyvä koekaniini sun "Yhdessä kesässä nopeaan" -projektiin. Ei jäisi ainakaan innosta kiinni.
Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe.
* Suzuki Katana * Kawasaki ZX-8R * CFMOTO 450MT * Honda Fireblade * MV Agusta Brutale 910S *
Se vaatii viis ratapäivää. Serkkuni osti ekan katumoponsa talvella. Ihan perusneuvoilla sen kanssa muutaman ratapäivän kiersin ja neuvoin sekä vedin perussäädöt alustaan. Mopona 2008 vakio katu-R6R. Nyt ajo teidän viime viikonloppuna nopeessa Botnialla. Konttas viidentenä ratapäivänään (Ducati Clubin) Botnialla kun kohelsi kaasulle liian aikaisin. Mutta koska pakka on kasassa ja järki päässä sekä mopo saatiin nippuun ni ajo jatku nopeessa heti seuraavana päivänä.
Pennan Sami tosin ajo elämänsä ekan ratapäivän päätteeksi keväällä 2000 heti nopeessa. Mutta ehkä hiukka poikkeava yksilö.
Nopean ryhmän hitaammat ajaa lähes motogeepee kyytiä kuivalla näin nöyrästi sanottuna. Sinne valmentaa tavoitehakuisesti lähes kenet vaan 200 ratapäivän ( 10:ssä kesässä) aikana, jos vastapuolella on vastaanotin päällä ja nykyaikanen sporttipyörä.
Kuten Raaseri jo yläpuolella mainitsi, useille riittää vähempi, todella harvoille päivä.
EDIT: On Pos nyt parempi![]()
Hysss! Ei kaikki tuollaisia tiedä!Laskee kaavaillun projektin arvo markkinointityökaluna
![]()
Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe.
* Suzuki Katana * Kawasaki ZX-8R * CFMOTO 450MT * Honda Fireblade * MV Agusta Brutale 910S *
Se oli myös mun eka kerta 748R:llä (kilpaa olin tosin jo ajanut ja just noussu A:han) radalla ja muistaakseni ajoin jotain 1.30 kyytiä päivän päätteeksi. Sanoisin että nykyajaksi muutettuna se on luokkaa 1.26 mitä Sami ajoi ekana ratapäivänään - katurenkailla kun minä yritin karkuun Metzeler Z3 Racingeilla. Sen jälkeen se saatana oliki aina mua nopeempi.
Mutta vastaavaa en ole 20 vuoden ratahengailun aikana nähnyt.
Totta! ihan oikeassa olet, pelkkä keittiöpsygologihan minä olen. Hyvä huumori sinulla kuitenkin, ihan vitsillä toteutit nuo psykologiset väittämäni! Horoskooppia en tähän hätään laadi, kiitos ideasta!
Kiitos vinkistä! Se henkilö mitä arvelinkin, se koira älähtää jonka isäntään kalikka eiku...
Mutta edelleen ihmettelen onko kyseessä mies vai marsu jos ei kehtaa vastata, ei nyt tuollaisesta pitäisi mennä peukku suuhun ja renkiä laittaa asialle, vai osaatko käytöstä kenties paremmin perustella. Anteeksi taas jos puutun asioihin jotka eivät minulle kuulu, enhän ole edes Orgin jäsen!
^
Älä nyt ujostele. Veikkauksia pöytään, koska tietoa on, ja ilman muuta kaikkia asiat kuuluvat sulle, koska onhan sulla tietokone ja näppis.
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
SAMPO-FIN oot ihan asian ytimessä... mut nyt yleisesti teil kaikil, etenki sulle PoS, et muista(kaa) et mä en ole edelleekää sanonut ketä kouluttaja on kyseessä, enkä tuu sanomaankaa, koska mun mielest se on ihan turhaa... mun mielest mä ja tuskin ketää muukaa hyötyis siitä et toisin kyseisen kouluttajan nimen julki... päinvastoin mä luulen et tää keskustelu menis viel enemmän hullummaks... plus sitte aloin miettii sitä, et jos teidän ja tän kouluttajan mielest mun ajo on nii saatanan vaarallist jne ni miks mua ei liputettu ulos siltä setiltä? tai minkä takia kouluttaja ei tullut mun etee ja käskeny seuraa mua pois radalta?? jos vaikka PoS haluaa vastata tähän?
ja totta kai mä olen innokas... mä oon monee kertaa ilmaissu et haluan oppia ja saada lisää tieto taitoa KAIKESTA! ja ku joku sanoi et jätä ego kotii seuraaval kerral ni mun mielest iha vitu typerästi sanottu...mikä ego? mikä ego mulla sillon sillä setillä oli? nöyränä miehenä avoimin mielin menin uteliaisuuttani kattomaan alastarolle at2:seen miten homma toimii jne... toistan itteäni: ekalla vapaalla setillä kiinnitin niihin asioihin huomiota mitä kouluttajat käski, mulla oli vaan mun oma ajotyyli mukana ja siitä ei tykätty, yhtään. tein joka setillä niin kuin kouluttajat käski, mutta ton The Setin jälkeen otin tarkoituksella vauhtia pois ja muutin ajotyyliäni...
olin vain oma itteni... ilmesesti olis vaa pitäny kiltisti ajella siel kultasella keskitiellä näkymättömänä niin olis tullu selkään taputuksia... risuja ja ruusuja täytyy ja saa antaa mut vähä vois miettiä miten... vähän hölmöä isolta mieheltä semmonen käytös, siis totta kai sanoi ihan aiheesta en mä sitä, mutta se tapa olisi voinut olla vähän asiallisempi.
Tässähän oli kyse palautteesta ratakierroksen jälkeen. Korjaavasta palautteesta. Pitäiskö Motorgin kouluttajien käydä esimies- tms viestintäkoulutus palautteen antamisesta? Arvaus että tilanne meni näin, koutsi: "Taas sulla roikkui perse" (perseen roikkuminen on esimerkki) ja kurssilainen pahoitti mielensä. Ideaalimaailmassa tää vois mennä esmerkiks oppikirjamaisella (tosin vanhalla) hampurilaismallilla "Havaitsin että pyöräsi alusta toimii upeasti rataolosuhteissa ja se tukee sinun ajotyyliäsi. Takapuolen korostunut käyttäminen vielä erottui suorituksesta ja se saattaa olla este nopeammille kierroksille. Onpa sinulla muuten kiva väritys kypärässäsi. Halataanko?" Ja kurssilainen olisi lähtenyt onnellisena uudelle kierrokselle. Tai sitten ei.
Itse olen pitänyt ytimekkäästä ja selkeästä suoraan asiaan menevästä neutraalista palautteesta näissä koulutuksissa enemmän kuin halihali-pusipusi-meiningistä, mieluummin suora yksityiskohtainen palaute kuin hämärää ja kiertelevää sopertelua. Selkeys on tärkeintä. Ja kaikki palaute mitä siinä ratapäivässä saa on himaan päin. Eikö?
Ymmärrän kyllä aloittajaa, vituttaahan se kun asiasta minkä arveli olevan hyvin hanskassa, tuleekin palautetta. Olisko palautteen antajalla sitten lipsahtanut palautteen mukaan ripaus sarkasmia ... no vittuilusta tässä ei kait ollut kyse ap:n mukaan.
Sietääkin saada "rakentavaa" palautetta, jos kuka sanan korvaa ketä muodolla..
Mutta vielä ei ole peli menetetty, päinvastoin. Jos intoa riittää ja hiukan nyt omaksuu nöyryyttä, niin voipi tulla vielä vaikka kuinka nopea ja sittenhän nuo roolit jo vaihtuukin. Nitro tuossa mielestäni antoi jo ymmärtää, että asian käyvät kouluttajien kesken läpi. He reagoivat palautteeseen ja muuttavat käytäntöjä jos tarvetta, tee sinä samoin.
Edit. Tarkoitettu ketjun aloittajalle eikä yllä olevalle
Tässä tämä kesä tullut käytyä näillä orgin ratapäivillä alastarolla ja keväällä myös käyty ajotaito2. Itte huomannut, että jos joku homma ei suju, nii seuraavalla setillä vauhtia reippaasti pois ja keskittyy siihen mikä ei sitten suju... esim. Nyt seuraavaksi kun on alastarolla orgin ratapäivät, nii koitan keskittyä ajolinjoihin kun tuntuvat takkuavanPS. rauhoittaa kummasti ajoa, kun ei oo racechrono päällä... ruoesinkin tekemään siten, että aamupäivän setit ajellaan vaan ja koitetaan keskittyä AT2:ssa opittuihin juttuihin ja sit iltapäivällä racechrono päälle ja räääääräääääräräää
![]()
"Never ride faster than your guardian angel can fly"
Muistakaas nyt kaikki keskusteluun osallistujat, että ette pahota mieltänne tähän asiaan täysin sivullisena kommentoivien väitteistä.
On pahasti semmoset merkit ilmassa, että alkaa tulla kärpäsestä härkänen ja alkuperänen ongelma iloisesti unohtuu.
Superbike #7
Kappas vaan näin sitä silmätikuksi joutuu.
En osaa tietenkään sanoa, kun en ollut paikalla, mutta jonkunnäköistä profilointia pystyy tekemään, kun on teitä ekaa kertaa radalla olevia muutamia satoja tullut nähtyä. Jos vedetään veren maku suussa Alastarolla kahden minuutin aikoja, niin on todennäköisempää, että meno on ihan katastrofia, kuin että ei ole.
Juttelin tuossa toisen paikalla olleen kouluttajan kanssa ja oletko ajatellut että ehkä nämä kaverit eivät yhtään ymmärrä, mistä sinä olet sydämistynyt, eli eivät oikein tiedä, mihin edes pitäisi vastata. Että olisiko sulla vähän reseptorit kuitenkin turhan herkällä?
Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe.
* Suzuki Katana * Kawasaki ZX-8R * CFMOTO 450MT * Honda Fireblade * MV Agusta Brutale 910S *
Tota tää ei sit oo vittuilua. Ajattelin että sulle saattas avata hiukan tota sun vauhtia sellanen juttu että sä ajat nyt samaa vauhtia kun mun 8v poika kiinalaisella supermotolla ilman jarruja. Linjoilla jotka on kyllä radalla, ei sen tarkempia. Ja sen kikottimen huippunopeus on 110km/h kun oikein kivaan alamäkeen laskee.
Ja sit sellanen hommeli kantsii aina muistaa että siellä ratapäivillä kaikki muutkin haluu että sä meet kovempaa. Siellä kaikki varsinkin ratapäivien toimihenkilöt tähtää siihen että kaikki ajas kovempaa. Ei ne siellä oo itteensä pönkittämässä. Mä itekin köröttelen vuodesta toiseen ja kaikki mummot, vaarit ja hapsutakit vetää musta ohi niin että soi. So?
Jopo
Leuka maassa kohti uusia pettymyksiä.
Soininen racing
Sampo tässä!
Saanko udella miten CBR600 ajot sujuivat, olitko radalla vielä tämän ikävän kokemuksen jälkeen?
ei kannata vetää ihan hirveitä johtopäätöksiä yhden ratapäivän perusteella, käy nyt vaikka 10 ja vedä sitten jotain. Silloinkin ihan turhaa.
Oppikäyrä on nopea alussa.
Ota se matkana , eikä ihmetyksenä mikset ole perillä. Et tule perille kuitenkaan. Nauti matkasta. Älä maalaa sitä kotona hirveällä odotuksella ja spekulaatiolla. Mene paikalle ja aja.
EDIT: ja piti lisätä että kukaan ei siellä kategorioi sua, ketään ei kiinnosta. Jos joku neuvoo, niin yleensä vaan sen takia, että se näkee, että joku ajaa yli 'oman' tasonsa ja on kaatoriskissä sen takia.
ja kello kannattaa unohtaa ja keskittyä ajamiseen.
we cannot tolerate zero tolerance!
BMW R1200GS & Speed triple 1050
Moro Sampo!
Olin joo 21.8 Orgin päivillä hitaassa ryhmässä. Ajelin muistaakseni 5 settiä. Alastarolla siis tietysti. Tiiä nyt minkälaista analyysia antaisin... 3 mutkassa käytin katsetta aivan eri tavalla mitä ekalla kerralla. Ekalla kerralla sanottiin että katson liian alas, ja katse/pää ei siirry vaan pää putoo kun oon mun ``pisteen`` kohdalla ja sen takia kanttarin yli (näin sanoi siis kouluttaja)...mikä EI PITÄNYT paikkansa... vaan katsoin liian kauas ohi apex niin en nähnyt/osannut hahmottaa missä kohtaa menee kanttari ja renkaat... näin siis EKALLA kerralla... nyt ajoin 3:s mutkan siten että katsoin 3:n apex ja kun osuin haluamani kohtaan niin käänsin katsetta kesken kurvin kauas pitkälle 4:n mutkan alkuun... ihan toimivalta tuntui, vaikka videomateriaalista näyttää ehkä vähän hassulta kun ensin pää ei käänny juuri ollenkaan ja kesken kurvin se sitten kääntyykin ku pöllöllä...
Palmas ja Lemminkäisen jälkeinen oikea on vielä vähän semmosia mutkia että ne tulee joka kerta ajettua eri tavalla, vahingossa ja vähemmän vahingossa... lähinnä yritän löytää jtn järkevää ajolinjaa, etenkin Palmasiin tultaessa... ja Lemminkäisen jälkeinen oikea niin se varmaankin parantuisi kun vain menisin nopeammin sisään siihen mutkaan, vaikka se näyttää ihan ok:lta.. niin tulen siihen ´´toinen oikea´´ nyppylän päällä hieman sisältä...
RaceChrono oli nyt kokeilun vuoksi päällä, tosin mtn tuhannesosa tarkkoja kierrosaikoja ei voi lyödä pöytään kun sovellustoimi vain luurin oman GPS kanssa... mutta jtn suuntaa antavaa niin parhaimmillaan 1:50-1:53 kierrosaikoja jos ei joutunut ohittelemaan toisia... enkä mä niitä aikoja nyt niin tarkkaan katsokkaan kun yritän nyt laittaa tätä kuuluisaa palettia kasaan ja kondikseen...
linkissä nyt jtn suuntaa minkälaista räpellystä se mun tekeminen on...
https://www.youtube.com/watch?v=Ss0j28wmZoo
Triumph Street Triple 765 RS -24
Pitkä lista exiä.
http://www.youtube.com/user/exhaust34
Ittekin olen luulevinani että näyttää ihan hyvältä. Ennenkaikkea rauhallinen tekeminen ja ei hötkyillä kaasua ennen kun menosuunta on selvinnyt. Tosta luulis olevan hyvä alkaa rakentaan vauhdin kasvua osuvilla linjoilla ja asennon hallinnalla.
RF900R, ZX6R, (XJ600S)
"Eihän sitä tietoa .orgin kuskeille kannata tarjota, ne kun tietävät jo kaikesta kaiken."
suurin kysymys lienee ovatko sampofin ja cbr600rr sama henkilö vai ehkä saman henkilön eri pers..oonat.
Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe.
* Suzuki Katana * Kawasaki ZX-8R * CFMOTO 450MT * Honda Fireblade * MV Agusta Brutale 910S *
Siis mitä ihmettä? Ajotaito 2 käyty eikä kouluttaja ole pitänyt huolta ajolinjojen opettamisesta? Vaikka kyseessä onkin katuajoon painottuva kurssi kyllä nyt sentään jokaisen pitää osata oikeat ajolinjat ihan varmaa on!
Entistä kummalisempaan valoon joutuu väite että kaikki kouluttajat olisivat smoton kouluttamia, edes vähääkään asiosta tajuava sentään ajolinjat opettanut. Tässäkin tapauksessa olisi kannattanut pientä taustatarkistusta tehdä, vetomies-letka-sankari ei ole se paras mahdollinen varsinkaan jos nopeudet ovat jotain muuta kuin rajoitusten mukaisia.
@Pos ei minulla ole tarvetta esiintyä vääränä henkilönä, email osoite kertoo nimeni niille jotka sen pääsevät näkemään, muille en katso olevani velvollinen. Sinulle oli selvästi outoa että aloin puolustaa selvästikin aiheetta syyteltyä CBR:ää. Ihan tuosta ajosta sen näkee ettei ole yhtään koheltaja tyylistä ajoa, kouluttajan tässä kannattaa katsoa peiliin tai mieluummin lopettaa. "Hauska katsella miten ne koheltaa pitkin rataa, no saaha tästä matkakorvauksen" näinkin on erään kuultu sanovan.
Täytyy kompata sampoo ja todeta myös että ihan niin epätoivoinen mäkään en ole että vaivautuisin esiintymään useampana eri henkilönä eri käyttäjätileillä täällä...
Ja mitä tohon mun videoclippiin tulee niin totta kai siinä o virheitä, ja oikee helvetisti, isoja ja pieniä, mutta jos nyt sais vähän löysää sen takia että tosiaan niin tossa klipissä on mun elämäni 2 ratapäivä. Ainakin käyttäjänimellä Nitrous painoitti joissakin kohtaa toisessa keskustelussa että siellä ollaan oppimassa, ei osaamassa. Ja mähän yritän oppia.
Miettisin eilen tosi kauan laitanko ton videon tänne julki, syy selviää näistä muutamista kommenteista (siivelliset vs siivettömät)... ja nyt vähän ihmettelen että kaikki mitä PoS:lla oli sanottavaa, oli että mä ja sampo oltais sama tyyppi???? et ilmesesti ei se mun tekeminen nyt sit ihan nii paskaa ollukkaa mitä PoS ja muutama muu luuli VAI?!?! kyllä mä tiedän ettei se mitään kehuttavaa ole ja se nyt o sanomattaki o selvää että parantamisen varaa on yhdella sun toisella saralla jos mies ajelee hitaassa ryhmässä parhaimmillaa nipin napin alle 1:50 aikoja.... pointti oli kuitenki se että kukaan ei oo lytänny mun ajamista/tekemistä täysin videosta, toisin ku kommenteissa ennen clippiä... ja toi mitä scuuba antoi ohjeeksi ajolinjan suhteen niin olen vaa helvetin tyytyväinen että joku viitsi kertoa miten se ajetaan läpi... 2 settiä AT 2:ssa ajettiin possujunassa kouluttajan perässä ja käyntiin ajolinjat läpi kyllä, mutta jotenki tuntuu et se ajolinja silti vaa muuttuu ajatko kurvin x possujunassa 40km/h vai saman kurvi x:n 120km/h vauhdilla.... ja mitä muita youtube clippejä oon katellu keskinopean ja nopean ryhmän kuskeista niin joka vitun mies tulee eritavalla kahvilan mutkaan... ajolinjoja siihen on yhtä paljon ku kuskeja.
No huhhuh!
Ei siinä mitään että puolustat mielestäsi vääryyttä kokenutta. Propsit siitä sulle. Mutta tää mitä sä kirjoitat, on MINUN mielestäni aikamoista väheksyntää ajokoulutusta järjestävää tahoa kohtaan.
Joo, kyllähän ne kouluttajat taitavat saada matkakulukorvauksen tekemästään työstä. Mutta siihen se sit jääkin. Melko sata prosenttisesti kysy on kuitenkin vapaaehtoistyöstä. Onko silloin oikein olettaa että kouluttajat olisivat ammattitason rata-ajon kouluttajia? No ei!
Kursseista maksat osallistujana nimellisen korvauksen jolla kustannetaan juuri matjakulut ja radan kuluja.
Eikä kukaan ole mielestäni väittänyt että ajotaito2 kurssin jälkeen kuljettajalla olisi pätevyys/taito ajaa Alastaron rataennätys.
Kyllähän niitäkin kursseja, joilla ammattilainen kouluttaa rata-ajoon löytyy, hinnat on vaan vähän eri kuin .org:n kursseilla.
Kaikki täällä foorumilla pitäis ainakin olla aikuisia ihmisiä jotka harrastavat moottoripyöräilyä. Ja niinkuin jo mainitsin, hommaa tehdään pääsääntöisesti vapaaehtoispohjalta. Ei voida siis olettaakkaan että kouluttajat olisivat maailman huippuja rata-ajon valmentajia, taikka kurssilaiset olisivat huippumotivoituneita ratakuskeja. Vastuu on siis kuulijalla!
Olen antanut itseni ymmärtää että ajotaito kurssit ovat vain ne ihan pintaraapaisut ajotaitoon. Perusvalmius aloittaa itsenäinen harjoittelu. Antaa perustiedot miten radalla toimitaan. Ei yhdessä päivässä pysty opettamaan ajolinjoja muutakun paperilla. Ne täytyy hieroa selkärankaan reilulla määrällä toistoja. Joku täällä mainitsikin että noin 10 ratapäivää antaa perusteet rataajolle.
rane77(ät)moottoripyora.org