Hei taas! Toivottavasti kukaan ei pahoita mieltään kun ihan omatoinmisesti tein uuden otsakkeen? Moderaattorit toivottavasti tämän siirtävät tai poistavat jos ei sovi imagoon.
Tässä yhtenä päivänä töissä itse toimitusjohtaja kysyi onko parkkipaikalla oleva Kavasaki minun? Ihan pelästyin että olenko toimitujohtajan paikalle pysäköinyt! Mutta onneksi johtaja vain oli utelias ja hämmästeli pyöräni loistavaa kuntoa, uudeksi oli luullut! Kertoili siinä samalla että oli itsekin 80-90 luvulla oikein turbo hajabusan omistanut, niin paljon oli tehoa ollut että alastaron radalla suorilla oli sutinut. Kovempaakin olisi kuulemma päässyt mutta jalkatapit olivat mutkissa ottaneet kiinni. Sanoi että kaatuminen ja pitkä sairaala reissu olivat vieneet ajohalut. Nyt kuitenkin arveli että vois jonkin rauhallisemman yleis pyörän hankkia, suosittelin heti jotakin BMW matkaenduroa kun tuollainen varakkaampi vanhempi herra. Sellaista oli itsekin kuulemma harkinnut, KTM ei kuulemma voinut sietää kun oranssi väri ja ovat kuin suoraan tähtien sodasta. Tästä olin kyllä ehdottomasti samaa mieltä ei nuo nykyiset enää muistuta sellaista minkä miellän moottoripyöräksi.
Anteeksi jos innostuin tarinoimaan, asia siis koskee kallistamista mutkissa. Oletetaan että jossain suljetulla alueella taitava kuski ajaa monta kertaa tarkalleen samaa ajolinjaa mutkan lähes maksimi nopeudella jonka hän arvelee olevan turvallista. Sanotaan että nopeus on minimissään 80kmh kallistuuko pyörä joka kerta yhtä paljon ja onko tämä kallistuminen seuraus kovasta vauhdista vai kallistuuko ihan yhtä paljon pienemmällä nopeudella. Orgin (holsu?)galleriassa olen katsonut että samassa kohtaa pyörät ovat isosti erilailla kyljellään. Onko siis niin että on näyttävää ja kaadetaan sitä pyörää kyljelleen näyttävyyden takia vai meneekö se pakosti paljon kyljeleen nopeammalla kuskilla. Voiko ajaa samanlaisella pyörällä samaa ajolinjaa yhtä lujaa vähemmän kallellaan vai miten? Sen olen ymmärtänyt että kun roikotetaan sitä pyllyä niin tarvitsee kallistaa vähemmän? Onko enemmän kallellaan siis oikeasti huono mutta välttämätön paha jotta saa kääntymään? Entä endurot ja motot joilla pyörä kaatuu mutta mies on pystyssä siis jollakin tavalla eri tekniikka tällaisia kuvia en siellä nähnyt?
Hassu toimitusjohtaja, koska Hayabusa taisi tulla markkinoille vuosituhannen vaihteen kynnyksellä.
Jotain, jossain, silloin tällöin!
riippuu nopeudesta ja / tai / sekäettä ajolinjasta millä kurvia ajetaan, että miten kallistuu missäkin kohtaa
RF900R, ZX6R, (XJ600S)
Minun mielestäni miehitetty lento Marsiin, saati sen asuttaminen, on epätodennäköistä seuraavan viidenkymmenen vuoden sisällä.
Auttoiko?
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Mitäpä tapahtuisi moottoripyörälle ja sen kuljettajalle jos sitä pyörää ei kallistaisi?
BMW G650XChallenge
gozamite-blogi
Olen pahoillani jos kysymykseni oli vaikeatajuinen, jokainen meistä varmaan ymmärtää että pyörää pitää kallistaa, goza lue viestini vielä uudelleen ajatuksella!
JMH profiilikuvasi perusteella et ole syntyperäinen suomalainen, ei sillä että se minua haittaisi. Mietin vain onko tässä kyseessä kielimuuri vaikka melko virheetöntä suomea kirjoitatkin. Tätä ajatusta kyllä tukee se että olet mieltynyt viestihistoriasi perusteella kuvalliseen ilmaisuun. Valitettavasti en osaa tarkentaa kysymystäni helpommin ymmärrettäväksi kokeile kopioida teksti googlen kääntäjään sille omalle kortimaiselle!
Jos taas töykeisiin vastauksiin on syynä jokin etikettivirhe lukekaa viestini ensimmäinen lause, anteeksi häiriö!
Niin en todellakaan tiedä miksi toimitusjohtaja antoi väärää tietoa tapahtuma vuodesta, ehkä vain muisti väärin? En usko että hän olisi huvikseen tarinoinut hajabusasta!
Mitä työ tuas tiälä höpisettä?
Sarvikosta sitä pyörää ohjataan, sitä mihinkään kallistella.
Back to basics
Ei järjellä, ei taidolla, ei työllä, ei tuskalla vaan tuurilla.
Turbobusahan on ajaton klassikko. Nyt on kriittisen tärkeää että toimari saa kuulla vastaohjauksen pelastavasta voimasta, niin johan alkaa kallistelemaan vaikka minkälaisessa vauhdissa.
Kovat jätkät vetää aina tapit tontissa, vaikka neitimäisillä matkaenskoilla.
Supermoto
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Kai se pupu kohta vastaa missä on kuvattu![]()
"Tyhmyys ihmisen tyhmentää" -FG
Youtubessa lyötyy paljon videoita smotolla ajamisesta. Kyllä pystyt ainakin smotolla kallistaa saman verran nopeudesta riippuen, mutta jos hitaasti ajat, niin käyttää sitä jalkaa "tukena" radalla. Tai näin mä olen ajanut, mutta en ole mikään pro, niin voi olla ihan päinkerrottu...Noita suosittelen käydä kokeilee radalla
Tässä on hauska videohttps://www.facebook.com/motosikletd...7916199756463/
Elä elä hyvö mies panikoi turhaa, ei sillä kateudella voita mitää
Tuosta alkuun: https://www.google.fi/url?q=http://m...VHk0-MXos54jCg
https://www.youtube.com/user/mtubeist