Milano-Kroatia-Unkari-Slovakia-Puola-Balttia-Suomi kesällä 2015

[vesse]

Tässä hieman tarinaa road tripiltä 3-17. heinäkuuta 2015. Matka alkoi suoraan Milanosta johon pyörät oli rahdattu etukäteen, ja paluu Suomeen tehtiin hissukseen via Balticaa pitkin, matkaa kertyi reilu 4.000 km, ja nautintoa vieläkin enemmän.

Keskeisin kalusto:
Harley-Davidson Super Glide
Harley-Davidson Sportster
TomTom Rider 400 navigaattori
Samsung Galaxy S4 älypuhelin
Trivago sovellus

Valmisteluja

Olemme pariin otteeseen menneet pyörinemme Finnlinesin lautalla Puolaan ja Saksaan, ja tiet sieltä etelään ovat tulleet jo tarpeeksi tutuiksi-nyt halusimme tehdä vähän toisenlaisen reissun. Matkan valmistelu alkoi joskus maaliskuussa, varasin Niinivirta Transportilta (puhelin 0207 199310; email booking@niinivirta.it) kuljetuksen pyörälleni Milanoon. Homma hoitui puhelinsoitolla, ja kyyti maksoi 434 euroa. Rahdit lähtevät heiltä perjantaisin, ja vein edellisenä päivänä pyörän Vantaalle. Pyörälle oli siellä oma kuljetustelineensä, itsellä piti olla pari kuormaliinaa pyörän sitomiseen, ja matkatavarat kypärää myöten sai kätevästi kulkemaan mukana. Terminaalista oli 200 m kävelyä bussipysäkille eli kotiinpaluukaan ei ollut ongelma.

Matkakumppanini Krista lähti Tampereelta, eli hänelle helpompi rahtifirma oli paikallinen Scortexpress Oy / Tampereen Express-Huolinta Oy www.scortexpress.fi, hinta oli hieman kovempi, 670 euroa, mutta palvelu sisälsi mm sitomiset ja kuormaliinat ja paketin purun Italiassa.

Italia: https://goo.gl/maps/DspPf
Pyörä olisi ollut Italiassa jo rahtaamista seuraavana keskiviikkona, mutta lomani alkoi vasta torstai-iltana 2.7. Perjantai-aamuksi oli 3 tunnin lento Milanoon Malpensan kentälle, sieltä lentokenttäbussilla keskustaan rautatieasemalle, josta M3-metrolla San Donatoon eli itäisimmälle asemalle, ja siitä vielä 30 euron taksimatka Milanon esikaupunkialueelle Tribianoon Niinivirran terminaaliin. Terminaalissa kuten monessa muussakin paikassa siestan aika on klo 12-14, eli sain pyöräni vasta iltapäivästä. Terminaalissa oli kaikki kunnossa ja palvelu asiallista, paikalla oli kourallinen muitakin suomalaisia bikereita. Niinivirran kapasiteetti on n 30 pyörää viikossa ja suosituimmat viikot ovat loppuunmyytyjä, eli kuhinaa varmaan riittää luovutuspäivinä. Pyörän luovutus vei 15 minuuttia ja sitten baanalle. Tom Tomiin Garda-järven ihastuttava (turisti-) kaupunki Sirmione osoitteeksi ja profiiliin 'Vältä moottoriteitä'. Matkaa oli n 140 km ja siihen meni 3 h pysähdyksineen, ei paha ensimmäiselle päivälle. Kaikenkaikkiaan moottoriteitä välttelemällä ajettava matka ei juurikaan lisääntynyt, mutta aikaa tottakai vei enemmän. Kyläteillä ei onneksi ollut juurikaan liikennevaloja, vaan asia oli ratkaistu liikenneympyröillä, joita olikin paljon.

Lähes kaikilla huoltoasemilla oli ilmaiset WLANit, joten ensimmäisellä tankilla varasin myös Trivagolla majoituksen Sirmionesta ensimmäiseksi yöksi. Hotel Belvedere 65€ yö 2HH, ei aamiaista, kiva ranta ja muutama ravintola vieressä, mutta matkaa vanhaan kaupunkiin vielä 3 km. Eli seuraavana päivänä ajoin vanhan kaupungin portin tuntumaan, niin pitkälle kuin ajamalla saa mennä. Bikereille on oma ilmainen parkkipaikka siellä, joka tosin oli melkoisen ruuhkainen jo aamusta. Kävelin vanhaan kaupunkiin ja otin huoneen hotelli Mavinosta (100e 2HH aamiaisineen) muutamaksi yöksi. Hotelli ilmoitti vanhan kaupungin rajalla olevalle poliisiasemalle nimeni, ja sen jälkeen sain ajaa vapaasti vanhassa kaupungissa-tosin se on niin täynnä turisteja, ettei huviajelu paljoa kiinnostanut.

Majoituttuani hotelliin lähdin kiertämään Gardan myötäpäivään. Joku paikallinen biker neuvoi että rantatie on aina tukossa lounaassa, ja kannattaa ajaa moottoritietä suoraan Salon kaupunkiin, ja neuvo olikin hyvä. Siitä alkoi hieno vähän ylempänä rannasta oleva reilun tunnin tieosuus, ja olin Gardan pohjois-puolisella Riva del Gardalla. Poikkesin moikkaamassa tuttua siinä vieressä Argon kaupungissa, ja siellä olikin aikamoinen hulabaloo, Transalp-pyöräilytapahtuman maali osui sinne samana päivänä. Fillaristeja oli muutenkin Gardan ympärillä paljon, mutta hyvin sinne sekaan mahtui. Riva del Gardan itäpuoli on mahtava reitti, lähes 50 km rantabulevardia, jossa järvi on koko ajan vieressä, ja paljon myös paikkoja, joissa voi pysähtyä vaikka uimaan tai ihalemaan maisemia. Garda-järven ympäriajo kannattaa kokea, jos vaan sattuu hoodeilla olemaan. Lisäksi kaakkois-osassa on hieno vesipuisto (Aqualand) ja Hollywood-teemainen kulissikaupunki, jos sellaisista haluaa nauttia.

Seuraavana päiväni tulikin kumppanini lentämällä. Hän lensi Tampereelta Ryanairilla (n 100 €), eli lento tuli Bergamoon. Matkaa Sirmionesta sinne oli tunti moottoritietä pitkin. Bergamo olisi käymisen arvoinen kaupunki sekin, mutta nyt ei ollut aikaa, vaan Krista kyytiin ja takas Sirmioneen. Maanantai-aamuna lähdettiin hakemaan Kristan pyörää Scortexpressin terminaalista Altavilla Vicentinasta. Matkaa n 100 km moottoritietä ja aikaa tunti. Jälleen kaikki sujui mallikkaasti terminaalissa ja vihdoin oli 2 pyörää alla. Takaisin Sirmioneen, ajelimme moottoriteitä vältellen, ja saimme pienen vilauksen Veronasta ja Valpolicallan viinialueesta. Gardalle palatessamme päätimmekin ajaa vielä Garda vastapäivään, pit stop Riva Del Gardalla jossain "Bikers welcome"-paikassa, jossa muita bikereita ei kyllä ollut. Matka jatkui hissukseen Gardan länsipuolella, välillä pysädyttiin johonkin pikkukylään uimaan. Rannat Gardalla olivat täynnä kiveä tai laavakiveä, eivätkä sandaalit olisi olleet pahitteeksi.

Tiistai-aamuna oli edellisillan Valpolicallan alueen Zenato Ripasson maku vielä huulilla, kun jätimme Sirmionen ja lähdimme ajamaan Veronaan, jossa pongasimme n 5 km keskustasta vuorenrinteiltä San Mattia-nimisen B&D-viinitilan (120€/yö 4HH), jossa pääsimme myös tutustumaan viinikellariin ja Valpolicalla-alueen kuuluisan amarone-viinin valmistukseen. Itse tilalla ei ollut illaksi ohjelmaa ja ruokaakin olisi saanut vissiin loppuviikosta, eli mittari alle (25e suunta) ja kylille. Veronan vanhan kaupungin keskusta on viihtyisä ja porukkaa paljon, mukavia terassejakin omiin tarpeisiin.

Keskiviikko-aamuna oli sitten aika jättää Italia taakse ja lähteä eteenpäin Anconan kautta Kroatiaan. Olisimme varmaan ajaneet Venetsian kautta ja rantaviivaa alas, mutta piti palata Sirmioneen hakemaan hotelliin unohtuneita tavaroita. Sirmionesta posotettiin sitten pitkää ja puuduttavaa moottoritietä 400 km merenrantaan Anconaan. Tietullit taisivat maksaa 50€/pyörä, mutta matka taittui nopeasti 3-4 kaistaisella autostradalla jatkuvuvista rekkajonoista huolimatta. Kristan pyörästä alkoi öljyt (20W-50 mineraali) olla vähissä, mutta yhdeltäkään huoltoasemalta tuota blandista ei löytynyt. Anconassa oltiin joskus ilta-viideltä, ja ajettiin suoraan satamaan, jossa oli hyvät kyltitykset lauttalippujen myyntipaikkaan. Otimme klo 20 lähdön Jadrolinijalta Splitiin, 2 pyörää ja hytti maksoivat 310€. Anconasta pääsee satunnaisesti myös suoraan Hvarin saarelle, mutta eipä osunut meidän aikatauluihin. Lautta oli ihan siisti ja enemmänkin olisi sinne porukkaa mahtunut, meno ja palvelu vaan toi jotenkin mieleen Neuvosto-ajat - mitään valittamista ei kuitenkaan ollut. Pyörät sidottiin pakkasnarulla seinään kiinni, no onneksi ei ollut merenkäyntiä yhtään.

Italia oli kaikenkaikkiaan 'ihan jees', turvallista olla ja ajaa, maisemista olisi saanut enemmän irti heti Gardan pohjoispuolella josta Alpit alkaa. Kaikkialla tuli englanniksi hyvin toimeen, eikä turistipaikatkaan tuntuneet ylihinnoitelluilta.

Kroatia: https://goo.gl/maps/O8Ocx
Perillä Kroatian Splitissä oltiin jo aamuseitsemältä, ja öljynmetsästys jatkui. Ensimmäiset ostoskeskukset siellä aukesivat jo 7:ltä, ja vaikka öljyvalikoimaakin löytyi, ei sopivaa. Parin tunnin haahuilun jälkeen löytyi kuitenkin varaosaliike (Auto Metalia) josta purkki löytyi ja matka jatkui. Tavoitteenamme oli mennä Kroatiassa Splitin lähellä olevaan Hvarin saareen, jota paratiisisaareksikin kutsutaan - eikä ihan suotta. Splitistä olisi päässyt sinne suoraan lautallakin, mutta ajattelimme mennä vähän lähemmäksi pyörillä, jolloin lauttamatka jää lyhyemmäksi. Edessä oli ehkä elämäni upein ajopätkä Split-Drvenik. 100 km rantaviivaa, jossa toisella puolella jylhää vuoristomaisemaa ja toisella sinisintä ikinä näkemääni merta. Olen ajellut Kiinan muurin kyljessä, ja tämä kyllä vetää vertoja sille. Mutkitteleva rantatie kulkee kylien läpi jossa vauhti tippuu 50 km/h, muuten nopeutta sai pidettyä 80-90 km/h. Matkalla olleistä kylistä jäi mieleen mm. Baska Voda, joka nimestään huolimatta oli viihtyisä pienvenesatamakaupunki pullollaan turisteja. Koko matkan ajan oli ihmisiä heiluttelemassa APARTMAN-kylttejä, eli majoituksesta ei tarvinnut olla huolissaan.

Drvenikistä menee n. tunnin välein lautta Hvarin saaren itäosaan, matka kestää n. puoli tuntia ja lautalla ei ole palveluita. Hvarissa ajelimme tunnin verran Ivan Dolac-nimiseen kylään, alkuun tasaista, mutta myöhemmin mutkatieksi muuttuvaa saaren ainoaa päästä-päähän-tietä. Matkalla Ivan Dolaciin oli yksi reissun mieleenpainuvimmista kokemuksista, Pitven 1.4 km pitkä tunneli (https://www.youtube.com/watch?v=yZti3uC6MBQ). Kapea valaisematon meluisa ränni, jossa maapohja liukas ja erittäin epätasainen. Oli aika pelottava kokemus, vielä kun jäi aurinkolasit päähän mustaan aukkoon sukeltaessa. Ivan Dolacin kylästä löytyi majoitus jälleen heti meren läheisyydestä, 50€ yö huoneistossa (2 MH+K). Kylässä löytyy pieni market ja pari ravintolaa, mutta mitään turistikrääsää sieltä ei kannata etsiä-turkoosinsininen vesi ja upeat vuoristo-ja saarimaisemat saa riittää. Ja jos tekeminen loppuu kesken, aina voi mennä oliivipelloille kiviä kasaamaan, sitä siellä olivat paikallisetkin harrastaneet-ja paljon. Seuraavana päivänä kävimme ajamassa saaren kaupungit Hvar ja Stari Grad läpi, mukavia vanhoja kaupunkeja, joissa turismi jo nostaa päätään. Matkalla mennen tullen piti ajaa taas Pitven tunneli läpi, nyt jo tiesi mitä odottaa, ja että aurinkolasit kannattaa riisua tunneliin sukellettaessa. Vaikutuksen se silti teki edelleen.

Kolmannen Hvar-päivän aamuna lähdimme ajelemaan sisämaahan jo ennen aamuyhdeksää, ja satamassa oli aikamoinen jono, taitaa lauantai olla vaihtopäivä sielläkin, ja lauttaan mahtuu vain noin 30 autoa kerrallaan. No heti alkoi edellä oleva autoilija opastamaan, ettei motoristien tarvitse jonottaa- niinhän sen pitääkin olla. Liput maksoivat n. 10 euroa/henki prätkän kera, puolen tunnin kuluttua oltiin takaisin Drvenikissä-ja edessä taas se upea tienpätkä Splitiin. Splitistä siirryimme A1-moottoritielle ja suuntasimme kohti Krkan kansallispuistoa (tietulli noin 3€/pyöräkunta). Hyppäsimme jokilaivaan, joka vei noin puolen tunnin päähän putouksille. Eipä menneet nekään pääsyliput (15e) hukkaan, sen verran huikeita vesiputouksia oli tarjolla. Ja olipa siellä tekniikan ihmisille jotain, nimittäin jäänteet Nikola Teslan virittelemästä maailman toiseksi vanhimmasta vesivoimalaitoksestakin (http://www.yacht-chartercroatia.com/...ower-plant.htm). Jokilaivat lähtivät puolen tunnin välein kuljettamaan takaisin kylälle (kaipa tuonne putouksille olisi prätkälläkin päässyt), ja seuraavaksi ajateltiin mennä Bosnia-Hertzegovinaan, se kun olisi ollut ihan siinä hoodeilla, "ihan tuon kukkulan takana". TomTom ei tuntenut sieltä kuitenkaan kuin miinaraivatut päätiet, ja Google maps kieltäytyi lataamasta B-H:n karttoja offline, kännykkä taas oli saavuttanut jo datakaton... No siitä lähdettiin posottamaan Zagrebiin.

Matkalla Zagrebiin kerkesikin tulla jo pimeä, ja viimeisellä pysähdyksellä varasin apartmentin (Apartments Flat ZG) vanhasta kaupungista. Täällä TomTom teki eka kertaa tenän, sillä ei ollut mitään hajua keskustan yksisuuntaisista kaduista ja kävelykaduista. Tunnin keskustasekoilun, poliisien puhuttelun ja reilun kävelyn jälkeen tuo läävä sitten löytyikin. Hintaa sillä oli 55e ja apartment olikin kivan kokoinen, olisi sopinut hyvin 6 hengen ryyppyporukalle, kun sijaintikin oli ihan pelipaikalla... olisi vaan pitänyt katsoa kuvat tarkemmin Trivagosta ennen varaamista. Onneksi prätkän sai sisäpihalle suojaan. No eipä siinä, kylmä suihku, sitten vesiboileri päälle, ja Zagrebin yöhön. Ihme porukkaa, lauantai-ilta, känni päälle, ja kahdelta kaupunki tyhjäksi. Aamulla viereinen katedraali muistutti synneistä klo 8.45 5 minuutin yhtäjaksoisella kilkatuksella, eipä siinä muu auttanut kuin lähteä kadulle aamiaiselle.

Maguaaria, pivoa ja krakovanmakkaraa: https://goo.gl/maps/T47I2
Ja matka jatkui, navigaattoriin osoitteeksi Balaton ja 'moottoriteitä vältellen'. Matka olikin hauska, vuoristoinen maisema muuttui melko nopeasti pustaksi, välillä mentiin tosi köyhienkin kylien läpi, ja tiet olivat hyväkuntoisia ja sopivan mutkaisia. Kroatia taisi ollakin ainut maa matkalla, jossa rajoilla joutui oikein passiaan esittelemään, vaan eipä noita paljoa kiinnostanut enempää syynäillä. Balatonille tultiin illansuussa. Ensimmäisessä kylässä Keszthelyssä ranta oli jotenkin luotaantyöntävä, ja ajettiin seuraavaan, mikä lie, Balatongyörökin kyljessä. Siellä ei englannista enää ollut paljoa apua, mutta germaanialla saimme varattua apartmentin pariksi yöksi, a 50e ja sänkyjä olisi ollut 4. No turhaan me sitä paikkaa rannan mukaan valittiin, seuraava päivä joka oli varattu löhöpäiväksi oli pilvinen ja vettäkin ruiski, eli jäi Balatonin pitkät loivat rannat tällä kertaa kahlaamatta. Pyykkipäivä, vaikka kostealla ei saatu pyykkejä kuivaksi.

Tästä paikasta tulikin lähtö jo aamuysiltä, kun paikka piti saada siistiksi ennen seuraavia asukkaita. Mikäs siinä, seuraavaksi kohti Slovakian Banska Bystricaa, jonne matkasta ei ole paljoa muistikuvia eli ei varmaan ollut highlightesejakaan. Jälleen kerran vastassa oli kaupunki, josta en ollut kuullutkaan, mutta todella viehätti vanhalla kaupungillaan. Hotelli oli Arcade ihan torin kupeessa, ja prätkät neuvottiin tuomaan respan oven eteen, vaikka parkkipaikkakin oli kameravalvottu. Lähistöllä on laskettelukeskuksia, ja voin kuvitella, että talvituristit löytävät vielä tämänkin kaupungin. Kaupunkiin tullessa kannattaa katsoa ensin karttaa ja päättää sitten mihin haluaa- torin toiselta puolelta toiselle puolelle päästäkseen piti ajaa n 4 km. Torin keskellä pönötti musta obeliski sen kunniaksi että neuvostojoukot vapauttivat tämän(kin) kaupungin 1945. No voihan sen noinkin nähdä.

Banska Bystricasta matka jatkui Tatra-vuorien yli Puolaan Krakovaan. Matkalla pongattiin ainakin Donovalyn viihtyisän näköinen laskettelukylä, ehkä joskus talvella... Krakovassa ajettiin lähes keskustaan ja katsoimme Trivagosta Secret Garden Apartmentin (50e) olevan sopivasti torin kupeessa ja parkkipaikkakin tarjolla, ei muuta kuin buukkaus ja TomTomiin osoite. Mutta eipä ollutkaan ihan niin helppoa, taaskaan ei navigaattorilla ollut käsitystä, ettei vanhassa kaupungissa keskustassa saa ajaa edes HD:lla, ja muutaman ylimääräisen piruetin jälkeen löydettiin sitten kävelemällä osoitteeseen- joka olikin vain apartmentin toimisto, josta sai avaimen ja kartan - paikkaan, jossa itse asiassa olimme olleet n 2 h aikaisemmin koko paikkan etsinnän alkaessa. Perkele, molo otsassa ja hiki alkoi valumaan, oikeasti. Perille ei saanut ajaa, eikä siellä tietenkään ollut parkkipaikkaa. Sen verran oli molemmilla kuitenkin tatti otsassa, että ajettiin vanhan kaupungin läpi pyörät talon sisäpihalle, siellä ne saivat olla rauhassa. Krakovassa makkarat illalliseksi, joku vaan tuossa kaupungissa ahdistaa kun siellä ei ole ennenkään oikein asiat naksahtaneet kohdalleen. No torin keskellä oleva kauppahalli on kiva jos jääkaappimagneeteista tykkää.

Aamulla matka jatkui kohti pohjoista, ajatuksena vain ajaa niin pitkälle kuin keritään, tuskin kuitenkaan Liettuaan asti. Ja hyvä, kun ei otettu tiukempaa päämäärää, Puolalaiset nimittäin rakastavat tietöitä ja niitä oli tällekin etapille tarjolla riittävästi. Aiemmista vuosista poiketen liikenne ei kuitenkaan seisonut muualla kuin Varsovan ohitustiellä, missä vierähtikin melkein 2 tuntia. Tälle päivää erinomainen saavutus oli kun päästiin Bialystokiin asti, sielua vailla oleva teollisuuskaupunki koillis-Puolassa, jonka keskusta-alue toki hakkaa viihtyisyydellään ja terasseillaan melkein minkä tahansa Suomalaisen kaupungin. Puolasta tulee vielä ihan kelpo läpiajomaa kunhan ne saa tieverkon kuntoon-ja paljon he ovat tehneetkin sen jälkeen kun ensimmäistä kertaa v. 1986 (?) Pomeranialla sinne saavuin.

Via Balticaa kotiin https://goo.gl/maps/miWA6
Bialystokista oli helppo lähteä, ja perjantain ajot olivat hyväkuntoista via Balticaa Riikaan asti, jonne saavuimme jo illan hämärtyessä. Hotelli (Garden Palace, taas vanhan kaupungin kupeessa lähellä Väinöjokea) neuvoi jättämään pyörät parkkiin läheiselle kadulle, ja yön aikaan molempiin pyöriin olikin tullut 2 kpl 55e sakkolappua. Jää nähtäväksi, ylettyykö voudin käsi Suomeen asti. Riikan vanha kaupunki on sen verran iso, ettei sitä parissa tunnissa otetakaan haltuun, ja melkein parempi vaihtoehto yli yön tarpeeseen olisi Jurmalan rannikkokaupunki 20 km päässä länteen, siellä välttäisi myös kaupungin läpi ajon.

Viimeisen matkapäivän sääennuste jo muistuttikin, että lähestymme Suomea. Krista panin sadepuvun päälle jo lähtiessä, sateet alkaisivat iltapäivällä Eestinmaalla. Posotimme hyväkuntoista, osin aivan uusipintaista via Balticaa Pärnuun, poikkesimme katsomaan Pärnun hiekkarannalla leijalautailijoita ja viluisia suomalaisia ottamassa kaiken irti rantalomasta, jonka jälkeen jatkoimme matkaa kohti Tallinnaa. Silloin tulikin ensimmäiset vesitipat- mutta eihän tipat vielä kastele, ja matka jatkui nahkat päällä. Tallinnaan päästiin iltaviiden aikoihin, ja vettä alkoi tulla vähän enemmän. Lautalle mennessä seitsemän aikoihin oltiin jo varmoja Suomen läheisyydestä. Länsisatamassa iltakymmeneltä vettä tuli tietty jo vaakana, mutta kyllähän sitä kerran pitää matkalla kastua, enkä tuon alle 10 kilometrin takia viitsinyt sadepukua päälle laittaa. Kristalla matka jatkua vielä pari tuntia Pirkanmaalle asti pimeässä ja sateessa-sadepuku päällä. Jo ennen Hämeenlinnaa hänelläkin keli muuttui kuivemmaksi.

Matkanopeutena meillä oli usein nopeusrajoitus +20 km/h, ja tutkia sattui kymmenkunta matkalle. Näin pienen rikkeen takia eivät poliisit vaivautuneet kertaakaan edes nuhtelemaan meitä, hyvä niin.Kelit olivat Italiassa ja Kroatiassa upeat, n 40 astetta lämmintä, ja T-paita, shortsit ja 20-30-kertoimen aurinkovoide oli tyypillisin ajoasu. Unkariin tullessa alkoi jo pitkät vaatteet olla tarpeen, ja Baltia vedettiin nahkoilla. Tätähän se prätkäily on parhaimmillaan-erilaisia ilmoja, maisemia, kulttuuria, elämyksiä.

Ensi kesänä taas uudestaan, silloin voisi ottaa pyörälle menopaluun Milanoon, ja viettää etelämmässä koko kuukauden. Yksi ajatus on että vuokraisi Kroatiasta asunnon tukikohdaksi koko kuukaudeksi, vaikka Cavtatista, ja lennättäisi sinne (Dubrovnik) läheisensä. Vielä 11 kuukautta...

- vesse -

[Partisaani]

Näitä reissujuttuja on aina mukava lukea. Osin tuttuja maita ja kaupunkeja, mutta jokainen kokee ja näkee paikat omalla tavallaan. Kuten tästäkin tarinasta ilmenee, ei etenkään läntisemmässä Euroopassa prätkäreissaaminen ihan ilmainen juttu ole, vaan silti jokaisen euron arvoinen.
Kiitos matkakertomuksen kirjoittaneelle, näitä saisi olla enemmänkin sivustolla.