R.I.P Jaska - Motoristi
Asiantuntijalausuntoja kalliilla, takuuta ei anneta!
Romu on rautaa ja rauta on romua - romurautaa!
Kun se vero tulee olisi tärkeää saada siihen katto esim. Yksi henkilö maksaa vain yhdestä mp:stä. Sekin on jo liikaa, jos joutuu lisäksi maksamaan kelkasta tai veneestä. Lisäksi jos autoveroa kevennetään niin uusilta vero saisi olla huomattavasti suurempi. Parempi olisikin jos vanhat vehkeet vapautettaisiin verosta ja uudet maksaisivat esim. 300 Eur/v ja myöhemmin laskevasti. Näinhän voitaisiin tehdä autoillekin. Vanhoista on jo autovero maksettu ja jos uusista ei makseta niin aivan hyvin käyttövero voisi olla isompi.
Vakuutusyhtiöt voisivat pelastaa tilanteen. Myöntävät henkilökohtaisen kaskon ja liikennevakuutuksen riippumatta siitä millä ajaa. Laskisivat tarjouksen kalleimman ja "vaarallisimman" mukaan.
Jos vero on iso vakuutusyhtiöillä tulot pienenee kun kalusto liikenteessä vähenee. Toivottavasti joku yhtiö alkaa myymään vakuutusta ulkomailla ajamista varten. Ei siis tarvitse ottaa Trafille liikenteeseen vaan vakuutuksen saisi voimaan ilman sitä. Nyt on kuulemma ollut tapauksia, että vakuutusyhtiö yrittää evätä korvausvastuun, jos on jäänyt ilmoittamatta Trafille.
Itse ajoin kaikilla yhdeksällä pyörällä tänä vuonna yhteensä yli 15 tkm. Sen takia olen ne ostanutkin kun kaikki ovat niin erilaisia ja mukava on ainakin pikku lenkki heittää. Kieltämättä joskus ennen muina vuosina edellisen vakuutusyhtiön aikana unohdin ilmoittaa vakuutusyhtiöön koska perusmaksu oli muistaakseni 150 Eur. Nyt jos omistusvero tulee kerta-ajosta niin mieli tekisi viedä mp peräkärryllä Haaparannalle ja ajella siellä. Vakuutus olisi tietysti mukava olla. Etelässä voisivat viedä pyörän lautalle ja käydä heittämässä lenkin Virossa.
Olen miettinyt vaikka mitä vaihtoehtoja, myös Ruotsiin muuttamista. Ylimääräinen asunto ei käy, koska erotus menee vuokraan. Voisin perustaa yrityksen Haaparannalle ja siirtää pyörät sen nimiin. Mutta olen jo hävinnyt. Ostin tänä vuonna 2 BMW:tä, GS:n ja S1000XR:n. S1000XR maksoi varusteineen n. 30.000 Eur ja autoveroa meni yli 6000 Eur. Vein sen Saksaan kaverin talliin ja olisin vientitullannut sen. Veroa olisin ehkä saanut takaisin 4000 Eur - 300 Eur käsittelymaksu. Pyörä olisi siis tullut maksamaan minulle vähän yli 25.000 Eur. Olinhan kyllä ajanut sillä 5000 km, mutta samanlainen samoilla varusteilla oli Saksassa liikkeessä 15.000 Eur. Pidin siis Suomen rekisterissä. Nyt kuitenkin uuden veron uhatessa ja syyshinnoilla pyörien hinnat Suomessa ovat jo romahtaneet.
Olen siis hävinnyt joka tapauksessa. Ei kannata tullata vehkeitä ulos kun ne on kerran tuotu tänne kateuden pesään. Ei missään muualla veroteta tällä tavalla omistamisesta. Katkeralta tuntuu.
Ducati Multistrada V4S, KTM 790 Adv R Rally, Kawa H2 ja Z H2, H-D FXDR 128, H-D CVO Street Glide VVT121, KTM 1290 Superduke, Ducati Desmosedici, Ducati 1098R Troy Bayliss, Husqvarna 701, KTM 450, Honda CR 500
Juuri näin....Aikaisemminhän tuli ynnättynä vaikka autovero kokonaan poistettaisiin niin lisääntyneen myynnin ansiosta pelkästään alv tuotto olisi suurempi kuin aikaisemmat verot yhteensä...,elikkä win win.p.s.sinuakin muistaakseni kiinnostaisi super adventure 1290 R ,niin minuakin mutta kun olen nähnyt hyvää/pahaa unta että autovero poistuu 2019....,niin pyörähän täytyisi laittaa varmuuden vuoksi Viron kilpiin....t.kimmo
Viimeksi muokannut: pupu; 22.11.2016 klo 11:17. Syy: korjattu lainaus
KTM Superduke 1290R,KTM 250 SX,Suzuki gsx1300 ra turbo
Omistamisen verottaminen on oikeasti ja yksiselitteisesti väärin.... ja sen lisäksi aivan perseestä....PISTE.
Tuossa ei ole mitään epäselvää, eikä varsinkaan jos on kyse itse tienatusta ja hankitusta.
Perintöten kohtuullisesta rokottamisesta nyt voidaan hieman keskustella.... kun pysytään kohtuulinjalla.
Mut joo....
Yhdeksän pyörää, venettä ja kelkkaa sun muuta.
Laitetaanko varovasti, tosi varovasti..... vaikka puoli miljoonaa.... venehommista riippuen jopa lähelle miljoonaa.
"Hupivehkeet" ei ole huono juttu, eikä kirosana. Niitä pitää olla ja ne pitää yllä mielialaa täällä loskassa.
Periaatteessa ollaan kaikki ihan tasan tarkkaan oikeassa tästä uudesta rahastustavasta....
ja omistamisen verottamisen lisäämisestä..... MUTTA!
Huvittavaa kuitenkin seurata.... noin yleisellä tasolla......
Ne, joita tämä harkinnassa oleva vääryys suhteellisesti kaikkein vähiten omaa taskua kirpaisee,
kirkuvat ympäriinsä kuin persaukiselta oltaisi väkisin viemässä taloa-muijaa-mukuloita
ja nussittais vielä mutsikin kaikkien nähden.
Miljoona hupivehkeissä...... pari-kolme tonttua kuluihin. EIKUN RANNETTA AUKI
.
Sama asia tuppaa olemaan yhdelle TODELLINEN MURHE..... toinen taas tekee siitä sellaisen.
Kulutuksen "välillisestä verottamisesta" tässä taitaa olla perimmältään kyse.....
vaikka se nyt muun luokattoman lakivalmistelun ja säätämisen kasassa hieman
omistamisen verottamisena näyttäisi toteutuvan..... ja sitä kautta saadaan tonnin satsauksella
nipin napin.... ehkä jotain viivan yläpuolelle. Todennäköisesti ei mitään, vaan turpaan tulee ja huolella.
Racin`with the wind....
Freedom !
That`s what it all about.
Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
Tuossapa onkin todennäköisesti yhdet häviäjät, nuo vakuutus yhtiöt. Toki ottavat varmaan takaisin hinnankorotuksina jossain vaiheessa mut silti.
Veikkaan että aika moni jolla on kasko pyörässä tiputtaa sen pois jos tuo vero lisää kustannuksia lajissa- vero vie ja vakuutus ja muissa maksuissa säästetään.
Sen lisäksi kilpailutetaan entistä herkemmin muutenkin vakuutukset jotta saadaan "katettua" kustannusten nousu.
*Edit: nämä noiden kokovuoden seisovien pyörien lisäksi*
Se mikä huolestuttaa enemmän on se että erityisesti edullisimmilla pyörillä ajavat ja niillä joilla on raha tiukemmalla, tulevat säätämään tuota veroa varten kulutusosissa - eli osat, erityisesti kalliimmat osat -renkaat ja jarrupalat etc, ajetaan loppuun asti yleisemmin kuin nykyään.
Tämä taas sotii liikenteen turvallisuuden kehitystavoitteiden kanssa.
<"I needed a clue and a drink, one of them I knew where to find">
McJäykät
Törmäsin tällaiseen ehdotukseen: Veron noston sijaan lasku
Ducati Streetfighter V4 -2021
Olen liian vanha ajaakseni tylsillä moottoripyörillä.
Voihan se olla, että Soini saa juppien vehkeet verolle.
Rikkaiden veneitä tämä vero ei kuitenkaan tule koskemaan. Liliuksen ja kumppaneiden veneet on rekisteröity alusrekisteriin ulkomaille. Kroatiaan, Monacoon, Kreikkaan tai EU:n ulkopuolelle... ALV:tä tuskin on edes maksettu. Niillä voi Suomenkin rannikolla vierailla Regatassa ja Juhannusjuhlissa. Kukaan ei kyttää onko puikoissa suomalainen kippari. Kulut voi vielä vähentää verotuksessa....Muttä tä kuuluu demokratiaan... köyhät maksaa museot... Shampanjat korkkaa joku muu...![]()
Fireball
En jaksanut kahlata tuon toisen ketjun 40 sivua kommentteja, joten en ole varma onko tätä ehdotettu jo aiemmin.
Eli jos tavoitteena on saada 50 milj.€ lisätuloja valtion budjettiin, niin miksi ei tehtäisi asiaa helpoimman kautta? Suomessa myytiin vuonna 2015 n. 5 miljardia litraa liikennepolttoaineita = bensaa + dieseliä. Tästä saa hyvin yksinkertaisella matemaattisella kaavalla aikaan sen, että lisäämällä polttoaineveroa 1 sentti/litra saadaan tuo tavoiteltu summa kasaan.
Noin pieni polttoaineveron korotus ei takuulla vaikuta kenenkään käyttäytymiseen mitään eli kulutus ei sen vuoksi pienene. Lisäksi mekanismi polttoaineveron keräämiseksi on jo olemassa eikä sen muutos siten kasvata keräämisen kustannuksia eikä lisää virkamiesten määrää, joten koko summa jää nettona käytettäväksi budjetin paikkaukseen.
Tässä tilasto polttoaineiden kulutuksesta.
Pekka T
FZ8-N & MT-09 Tracer & MT-07 2 kpl
Niin - miksiköhän ei?!Ilmeisestii siksi että perimmäinen tarkoitus on luoda luotettava/pakollinen rekisteri kaikesta liikenneväyliä kuluttavasta/käyttävästä laitekannasta. Polttoainevero (sellaisenaan) on häviävä luonnonvara, mutta valtion taskut pohjattomat - myös tulevaisuudessa jolloin ajetaan ja liikutaan muilla "polttoaineilla"...
Ja tämä on vain yksi pieni nyanssi siinä kuuluisassa "isossa kuvassa"...
MAD (mean absolute deviation)
Älkäähän nyt. Suomalaisen tavan mukaan tulee ensin tuo lisävero polttoaineeseen ja sitten vielä MP ja venevero päälle. Ja vieläkään ei saatu mitään positiivista aikaiseksi.
Ducati Streetfighter V4 -2021
Olen liian vanha ajaakseni tylsillä moottoripyörillä.
Sähköautojen verotuksen pienenemisen vielä jotenkin ymmärtää, mutta esim. Volvo XC90T8 ja Mersu GLE 350e pienet autoverot muka vähäpäästöisinä on lähes puhallus. Jos akut riittää 20 km ajoon sen jälkeen ajetaan parisataa kg lisäpainoa mukana. Jokainen tietää, että 320 hv bensakoneinen maasturi kuluttaa bensaa enemmän kuin 2 l/100 km mihin autovero perustuu.
Kannatan maksun siirtämistä bensaan. Corvette kulutti tänä kesänä keskimäärin 23 l/100 km sen vähän mitä ajoin. Mutta se on valinta ja ajan saman verran ensi kesänäkin. Tämä omistusvero ei ole. Tai nyt valitsisin toisin enkä hankkisi pyöriä. Kyllä tämä suunniteltu vero voi kirpaista kovastikin. Pahimmat uhkakuvat olivat jopa 300 Eur/v per tehokas pyörä/kelkka/vene. Minun tapauksessa 14x300 Eur/v. Joka vuosi. Ei ole kohtuullista ilman mitään vastinetta. Ostetuista vehkeistä vielä 5v osamaksuja ja lainoja yhteensä yli 90.000 Eur jäljellä kun tänään laskin.
Viimeksi muokannut: mikkoyli; 22.11.2016 klo 20:06.
Ducati Multistrada V4S, KTM 790 Adv R Rally, Kawa H2 ja Z H2, H-D FXDR 128, H-D CVO Street Glide VVT121, KTM 1290 Superduke, Ducati Desmosedici, Ducati 1098R Troy Bayliss, Husqvarna 701, KTM 450, Honda CR 500
Järkevintähän olisi kerätä tuo 50 miltsiä pa-veroa hitusen nostamalla. Mutta eihän se käy koska systeemi on olemassa eikä tuohon niin ollen tarvitsisi perustaa yhtään (rahakasta) komiteaa eikä perustaa uutta (palkkiovirka-)virastoa.
Mutta pitääpä jutella vak. yhtiön kanssa. Luulisi että vakuutus voisi olla voimassa vaikka pyörällä ei ajeta...Suomessa, kuten Mikko tuossa tuumaili. Mahtaisko trafin valta ulottua koko Euroopan alueelle?
Ainakin omalta kohdaltani tulen niistämään vähintään tuon tulevan veron verran menoja jostakin liikenteeseen liittyvästä, seisottamalla vaikka autoa kesällä, ja varmaan myös talvella. Alkaa tuo etelä vaikuttaa sen verran houkuttelevalta.
Muutenkin tuo liikkuminen on sanktioitu raskaasti. Tänäänkin Vaajakosken motarilla porukat körötteli masentuneesti noin seittemääviittä satasen alueella. Ennenvanhaan oli mukava silloin tällöin käydä jossain, mutta enää ei todellakaan huvita enää lähteä oikein minnekään kuin pakon edessä, paitsi tietysti lentämällä etelään.
Viimeksi muokannut: Kotarikuski; 22.11.2016 klo 20:31.
SF 1098S
MTS V4S Sport
No sehän riippuu hyvin pitkälti ajoprofiilista. Kaveri hommasi pääkaupunkiseudulla Volvon V60 plugarin, ja koko kesän aikana sanoi käyneensä tankilla vain kerran. Toisaalla olen seurannut muutaman Passat GTE hybridin kulutuslukemia tankkauksien perusteella, ja lähellä 2l/100km se monella on. Jos noilla "ökyhybrideilläkin" ajoa on 20-30km päivässä tai vaikka 50km per päivä ja työpaikalla tms. latausmahdollisuus, niin aika vähäksi se kulutus voi ihan hyvin jäädä.
Honda CB 600 FA Hornet 2007 --> Suzuki Intruder M1500 2010
Kyllähän valtiolla rahaa on, mutta tämä mp-vero on taas sitä suomalaista päähänpotkupolitiikkaa, kun muutakaan ei osata. Yks viiskytämilliä ei paljoa missään tunnu. Sen verran säästää, kun vähän tarkemmin katsoo kenen gepardihatun sukua afrikan suunnalla elättää.
http://budjetti.vm.fi/indox/download...elut/8/1/1.pdf
Kyllähän tässä maksamaan joudutaan, oli veron tuotto negatiivinen tai ei. Uskoakseni tässä koko hommassa on kysymys yhdestä hallituksen kärkihankkeista, eli "liikennekaaresta". Tavoitteenahan on ennakkotietojen mukaan valtion liikenneverkkoyhtiön perustaminen alkaen mahdollisesti jo vuoden 2018. Vaikka mp ja veneiden käyttömaksu ei vielä tuottaisi mitään, niin se saadaan sitten mukaan tähän "käyttäjien tarpeisiin vastaamiseen", sillä käyttömaksu on jo olemassa. Yksi palvelu lisää, jolla perustettava yhtiö voi rahastaa väylien käytöstä. Varmaan laajemmin tämä liittyy Bernerin kabinetti kaverin Ollilan älykkääseen liikenteeseen, ja kilometriperusteiseen laskuttamiseen joka kyllä tulee vielä käyttöön. Uskokaa pois. Ei sen järjestelmän kehittämiseen ole suotta syydetty yksityistä rahaa. Ollilan sidoksista nokian HERE-paikkatietopalveluun en kehtaa edes puhua. Ja kun palvelut ja rahastusmuodot on kunnossa, niin tietäähän sen mitä seuraavaksi käy.
noiden poliittisten päätösten tarkoituksena on ettei tavallinen kansa kulje kuin sähköauton kantaman päähän kotoa.....etteivät nää taivivaaroja tai muita rahareikiä....kun eivät viitsi istua abc asemalla odottamassa
sitä saasteetonta latausta....
mitä muuta voisi odottaa päättäjiltä jotka leikkaavat omilta sotaveteraaneilta... voidakseen kustantaa vieraiden uskonsotureiden lomailun luonamme....
R.I.P Jaska - Motoristi
Asiantuntijalausuntoja kalliilla, takuuta ei anneta!
Romu on rautaa ja rauta on romua - romurautaa!
Juuri näin. Ongelmana näissä on aina, että valmisteleva osasto (ministeriö, virkamiehet jne.) luo samalla itselleen työtä, jolloin motiivi on joskus myös eri kuin pelkkä valtion kassavajeen täyttäminen. Etenkin tällaisissa pikkujutuissa kuiten tämä 50mio euron vero. Ihan peanuts budjetissa, mutta siihenkin pitää ensin kehittää monimutkainen systeemi ja luoda rekisterit, porukka sitä kehittämään & hallinnoimaan kun saman lopputuleman olisi saanut muokkaamalla yhtä veroperustetta olemassa olevassa systeemissä.
Muutenkin kannattaisin kaikista auto- ja ajoneuvoveroista luopumista ja verotuksen siirtäminen suoraan käyttövoimaan. Tällöin käyttö ja saastuttaminen (kun se on näissä aina niiiiin tärkeä) määräisi veron määrän ja omistaminen/tallissa makuuttaminen ilmaista.
Juuri näin. Ei se nyt vaan käy. Moottoripyörät ovat ärsyttäviä, pitävät pahaa ääntä ja motoristitkin ovat arveluttavaa porukkaa. Liiviporukasta puhumattakaan. Joku meissä ärsyttä, mutta mikä? Kateutta se ei ainakaan ole, kuulemma. Suomalainenko myöntäisi edes kateuden? Miksi edes olla kateellinen harrastuksesta, joka vie rahaa paljon, mutta on Suomen lyhyessä ja vähälumisessa kesässä yhtä helvettiä? Tonnin raadoilla painetaan menemään sormet ja munuaiset jäässä. Mikä on selitys tähän motoristien panetteluun?
![]()
Pitäs laittaa koko eduskunta enskasafarille ja ratapäiville ja kysyä sit uudestaan mielipidettä![]()
Verotus puhuttaa Iltasanomien Autot -osiossa tuoreessa (23.11. klo 19.05) julkilausumassa Kaupan etujärjestö: Ajoneuvojen hankinnan ja omistamisen verotus on tullut tiensä päähän – ”muutokset tulisi toteuttaa mahdollisimman pian”
Jutussa ei sinänsä mitään uutta, mutta pitäähän keskustelua yllä ja adressikin mainittu.
Mutkaista tietä näkymättömiin... jollakin?
On se kumma, ettei valtion hörhöt pysty vertailemaan edes pohjoismaisia lukuja ja vetämään niistä johtopäätöksiä mihin suuntaan pitäisi mennä. Nyt jos lätkäistään lisää veroa, niin taas kauppa tyssää lisää ja kalustokanta jatkaa vanhenemista.
"Moottoripyörien verostusta on kevennetty johdonmukaisesti Norjassa ja Tanskassa. Ruotsissa moottoripyörien hinnassa ei ole ajoneuvoveroa. Uusien moottoripyörien rekisteröinnit ovat lisääntyneet edellisen kahden vuoden aikana Norjassa ja Tanskassa noin 50 prosenttia ja Ruotsissa noin 24 prosenttia. Suomessa uusien moottoripyörien myynti laski samalla aikavälillä lähes 20 prosenttia”
Eikös olekin hauskaaSillähän ei ole merkitystä, että Kiinalaiset alkavat käsittelemään suomen sellut, ulkomaiset kaivosyhtiöt louhivat yli miljardin edestä jalometalleja vuodessa suomessa, Guggenheimiin valtionavustuksia, Viking Line ottaa valtiontuet (sekä varustamo että koko Ahvenanmaan tuet) ja tilaa laivat Kiinasta, Venäjä valloittaa suomea omistuksilla, ulkomaiset rakennusyhtiöt ottavat suurta jaansijaa suomen rakennusteollisuudesta, laivat rakennetaan suomessa ulkomaisen varustamon toimesta jnejne.
Tuleehan näistä miestyötunteja, mutta voisi tulla paaaaaaljon enemmän.
Mitäs täällä poliitikot tekevät alijäämän korjaamiseksi????...laittavat saatana peltipoliisit keräämään kolehtia kansalaisilta tilanteen pelastamiseksi. En ihan tunne itseäni suomen asiakasomistajaksi.
Ja tästä verosta ei mitään lisättävää
Ainoa joka meidät voisi enää pelastaa on Soini, mutta jäi sekin just saikulle....(Sakulle)... saikulle..(Sakulle)
T7
Soini kai se tässä se perusmulkku on. Muutenkaan tätä hallitusta ei voi käsittää. Alkoholiuudistuskin on aivan käsittämätön. Suojellaan muka viinalta ja vahvistetaan monopolia. Viinaa kauppa-autosta. Lisätään aukioloaikoja niin pitäisi mennä vielä myöhempään baariin kun on vähän enemmän vielä otettu Virosta tuotuja pohjia. Olisivat päästäneet viinit maitokauppaan, vähentäneet ravintoloiden alvia ja ravintolat kiinni klo 1.
Tutkimusta ja koulutusta leikataan kun pitäisi lisätä. Taitaa Sipiläkin olla näitä onnenkantamoisen liikemiehiä.
Köyhiä kyykytetään vielä enemmän kuin rikkaita.
Sähköautoja ja huijaushybridejä tuetaan ja ihmisten nykyisiä autoja rokotetaan. Eli nykyisten autojen arvo alenee ja väliraha kasvaa niin, että harva pystyy vaihtamaan autoa vaikka haluaisi.
Ducati Multistrada V4S, KTM 790 Adv R Rally, Kawa H2 ja Z H2, H-D FXDR 128, H-D CVO Street Glide VVT121, KTM 1290 Superduke, Ducati Desmosedici, Ducati 1098R Troy Bayliss, Husqvarna 701, KTM 450, Honda CR 500
Ei lisättävää. Peruspoliitikko on niin monimutkaisen vuosikymmenten aikana rakennetun järjestelmän päällä, ettei oikein kukaan näe metsää puilta. Virkamies lähtökohtaisesti poliitikon takana suojelee omaa työpaikkaa. Verotilastojen mukaan 11% kansasta ansaitsi 50000€ tai enemmän. Huoltosuhde on 1,36. Siihen kun lisätään matalapalkkaiset jotka ovat asumistukien, korotettujen lapsilisien jne parissa, voidaan varmaan kohtuullisen turvallisesti olettaa että 70% kansasta nauttii jotain etuuksia. No, paha on poliitikon leikata äänienemmistöltä jos pitää omista eduista enemmän kiinni kuin edustajakautta pidemmästä Suomen edusta.