Helppoa kuin heinänteko: Verottaja katsoo verotusarvon taulukosta jonka VVM:n virkamiehet yhdessä tullin ja trafin kanssa laativat. Ei siis temppu eikä mikään, osaahan ne laatia kiinteistöillekin arvot joiden mukaan sitten maksetaan jokavuotista korvausta...
Samalla logiikalla kuin kiinteistöissä myös m-pyörissä: jos rakentelet ja laitat vanhaa pyörääsi sen arvo nousee, samalla nousee sen verotusarvo. Eli turha selittää m-pyörien omistajat, niille on arvo olemassa (määriteltävissä), jonka mukaan vero.
Tuosta uudesta tullee ns. tasavero (esmes kuutioiden mukaan jaoteltuna?), koska poliitikot on nykyisin niin yltiöpositiivisystävällisiä ja puhuvat kansalle kansan kielellä.![]()
MAD (mean absolute deviation)
Tuo on ihan totta ja mietin edellistä kommentia kirjoittettaessa juurikin kiinteistöveroa.
Ajattelin lähinnä sieltä puolelta, että kannattaako mitään verotusarvohimmeliä alkaa rakentamaan, kun siitä kerättävästä verosta oli kai tarkoitus jäädä jotain viivan alle...
Kuinka paljon siihen tulisi valituksia ja oikaisupyyntöjä.
Mikä taho tarkastaa tehdyt muutokset ja onko hinnoittelu avointa.
-Vaihdettu kromattu tarakka maalatun tilalle. Verotusarvoon lisää 18 euroa...![]()
Vaikuttaa siltä että mp-verolla on ns. suuren yleisön vankkumaton tuki, ainakin se vaikutelma tulee kun lukee artikkelin kommentointeja. http://www.kouvolansanomat.fi/Online...016521492921/4. Voisiko olla osin motoristien omaa syytä että mielipide-ilmasto on muuttunut tällaiseksi.
Et ole kovin viisas. Kyseessä on ähäkutti eipä osu omalle kohdalle ilmiöstä. Motoristeja on aika vähän. Keskustelun sävy oli erilainen auton käyttöveron kohdalla, kas kun useammalla on auto.
Mikäli 50 miljoonaa raapastaisin vaikkapa nastarengasverolla olisi kommenttiosio erinäköinen. Kitkarenkailla ajavat tosin erottuisivat joukosta.
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
^^No eipä tuossa ole kuin pari kommenttia. Mutta noin yleensä verotus on hyväksyttävää jos kohdistuu johonkin muuhun.
http://www.adressit.com/stats.php?id=160144
Mahtoi jo ollakkin täällä? Jollei ole niin kirjoittamaan.
Ja sitten muilla mp, vene ym foorumeilla vaikuttavat.
Jakakaa eteenpäin.
Vaikka pitkälle pääsin vaikka en perille koskaan.
State of dystopia.
Niin joo... Kymi Ringille myönnettin pari milliä valtion apua näin alkuun yhdellä kädellä, ja ihan hyvä niin.
Toisella kädellä koitetaan tappaa sitten ne radan käyttäjät.
El clasico!
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Viisas tai en, se ei kuulu tähän. Kommenteista - ja etenkin niiden tykkäyksistä - kyllä paljastuu, vaikka otanta onkin minimaalinen, että hyvin on myyty tämä vero "tavalliselle kansalle". Herrojen juppiskuutterit ja huvikuunarit, tämä on juuri sitä kielenkäyttöä jota kansa rakastaa ja stand-up koomikothan sen osaavat.
Viimeksi muokannut: Patukka; 16.11.2016 klo 15:40.
Juppikuunarin & mopon "omistusveron" vaihtamista
VISCERAALISEN RASVAN ankaraan verottamiseen tulisi nyt alkaa ihan tosissaan ja äkkiä puuhaamaan.
Verokertymä olisi alkupäässä luokkaa valtava.... ja ajan myötä tällä systeemillä
olisi todella suuri vaikutus kansanterveyteen.... ja tätä kautta kuluihin.
Racin`with the wind....
Freedom !
That`s what it all about.
Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
Viimeksi muokannut: TweetyLeaf; 16.11.2016 klo 16:58.
Honda VFR 800FI ´98
Rakkaat exät: Honda CB 900 F Hornet ´03
Vaikka pitkälle pääsin vaikka en perille koskaan.
State of dystopia.
Tunturi Sport > Monkey > GT125 > CB350T > yli 20v.taukoa > XT600Z > R1100GS savuna ilmaan, tuhopolttaja iski, > R850GS (pappamopo), lastutettuna, pörinäputkella ja hieman näpelöitynä peräti tältä vuosituhannelta (2001). AV-jutaaja 35.
Kävin allekirjoittamassa.
Tässä rokotetaan samaan tapaan kuin nuukaajia aikoinaan. Muistan kun aikoinaan ostin viimeisen purkin suomesta armeija-aikaan. Sen jälkeen kun sen myynti suomessa kiellettiin, ei tarvinnut enää koskaan maksaa niin paljoa kuin suomessa lailisesti ostetusta.
Olisivat kieltäneet tupakan samalla, mutta eipä tainnut pokka riittää kun tupakoitijoita on niin paljon että olis noussut liian paha älämölö. Nyt hinataan sitten hintaa hissukseen ylös niin että ehtii tottua hintaan ja vannoa että kun vielä nousee niin sitten lopetetaan, joo niin varmaan. Eikös jossain joku älykäs poliitikko todennut että se rokottaa liikaa perheen menoja jos nostetaan kerralla paljon kun on tupakoivat vanhemmat. Kuulostaa tosi lessuidealta.
Nykyiset:Triuph Speed Triple , Solifer SMA -79.
Entiset:Yamaha FZ 1 N, Honda VF750C -Suzuki Savage LS 650 -solifer SM - Pappaturnturi (polkimilla ja käsivaihteilla)
Ei vihreitäkään pidä kaikesta syyttää vaikka moneen ovatkin syypäitä. Valistunut arvaus on että sylttytehdas löytyy erään stand-up koomikon - joka nykyisin on meillä ulkoministerinä - ajatushautomosta. Tämä päätellen siitä kuinka iloinen tämä koomikko oli asian etenemisestä kun hän ilmoitti juppiskuuttereiden ja huvikuunareitten verollepanosta. Havaittavissa oli että ilo oli todella vilpitöntä, lähes riemukasta. Kerrankin hän oli saanut aikaan jotain josta puhutaan ja jonka kansa - ainakin osa siitä - muistaa pitkään.
Vaikka pitkälle pääsin vaikka en perille koskaan.
State of dystopia.
Eipä välttämättä ole. Kirjoittelin muutama kuukaus eduskuntavaalien jälkeen omalle perusperse ehdokkaalle, erään toisen asian tiimoilta. Edustaja vastasi meiliin, että "juha heiluttaa tahtipuikkoa ja muut hallituspuolueen johtajat nyökkäilee Juhalle ja voitelee peppuaan ettei sattuis niin paljon, se siitä hallitus yhteistyöstä. Samalla päätin etten enää tuhlaa aikaa äänestyspaikalle raahautumiseen.
Honda vfr750 vm.1996
Honda cb 450 Vm.1971
Ex.Kawasaki zx6r kilvetön
Ex.Yamaha R6 vm.2000
Ex.Suzuki gsx750f vm.1990
Ex.yamaha xj900 diversion vm.1997
Ex.Suzuki gsx750f vm.1989
Ex.kawa ltd 450 vm.1985
Sen verran pitää olla selvillä poliittisesta systeemistä, ettei syytä oppositiopuoluetta hallituksen esityksistä.
Syylliset löytyy lyhyestä listasta: Kepu, Kokoomus, Persut. Siitä voi valita vapaasti.
Viimeksi muokannut: Kilo; 16.11.2016 klo 23:58.
Vaikka pitkälle pääsin vaikka en perille koskaan.
State of dystopia.
EI, EI ja EI
Totta kai joka vaaleissa pitää äänestää.
Brexit ja Donald näytti äänestämisen voiman.
Molemmissa tapauksissa, jos pieni osa porukkaa olisi jäänyt sohvalle makoilemaan, niin molemmissa tilanteissa peli olisi toisin.
Jos ei huvita kepua tai persuja äänestää, niin sitten Piraatteja tai Kommunisteja.
ihan sama, kunhan äänestää.
Vaikka pitkälle pääsin vaikka en perille koskaan.
State of dystopia.
Henkilö on kumminkin Petteri Orpo eli alkakaa vain lähetellä herralle sähköpostia jos haluatte vaikuttaa asiaan. V..ttuilla tai muutenkaan älypäisesti ei kannata kohkaa ettei vaan poliisi tule kotiin vierailulle.
Ultrafast KTM machine .
mä olen sitä mieltä että ainoa konsti saada tämä negatiivinen mielensäpahoittajakansa äänestämään on että äänestyssysteemiä muutetaan niin että voi antaa myös miinus (-) äänen , eli ketä ei ainakaan halua päättämään asioista
Väyrynen ois edelleen ennätyksenhaltija baut miljoonalla miinus äänellä![]()
HRD vh125 silverhorse
V-max 1700 "Tohatsu"
CVO Breakout
GSX-R 1100
XJ650T
Legend TT
S600c V12
xj6
Route66 -16 with H&D heritage softail
eastcoast -19 with Indian chief vintage
kantatie66 -20 with HD cvo breakout
Olen kiinnostunut,jos joku romuttamo suostuu romuttamaan pelkän rungon.Tietoa vaikka yv:llä minulle.PAIKALLINEN KUUSAKOSKI ILMOITTI,ETTÄ PITÄÄ OLLA KOKONAINEN MOOTTORIPYÖRÄ,ENNEKUIN HE SUOSTUVAT TODISTUKSEN KIRJOITTAMAAN,EIHÄN AUTOSTAKAAN TUODA KUULEMMA VAIN NUMEROLLISTA OSAA PELKÄSTÄÄN SINNE.
5x pikkutohtori,gixxeri ja cx500c
Kun romudirektiivin soveltamisalaan kuulumaton ajoneuvo, kuten kuorma- ja linja-auto, mopo, moottoripyörä, mönkijä, traktori, työkone tai moottorikelkka, toimitetaan Suomen Autokierrätyksen vastaanottopisteeseen, hoitaa vastaanottopiste lopullisen rekisteristä poiston. Jos ajoneuvo romutetaan muulla tavalla kuin Suomen Autokierrätyksen vastaanottopisteessä, voi ajoneuvon omistaja lähettää Trafin kirjaamoon luotettavan kirjallisen selvityksen ajoneuvon tuhoutumisesta tai romuttamisesta. Selvitykseen tulee omistajan allekirjoituksen lisäksi kahden todistajan allekirjoitukset ja nimenselvennykset sekä osoitteet ja syntymäajat. Selvityksen liitteenä on oltava tuhoamisesta vastanneen tahon todistus tai muu vastaava selvitys, josta ajoneuvon romuttuminen selviää. Luotettavan selvityksen perusteella Trafi voi poistaa romudirektiivin soveltamisalaan kuulumattoman ajoneuvon lopullisesti ajoneuvoliikennerekisteristä.
Aikoinaan, kun kelkka / mopo-osaston rekisteristäpoistoon piti tarinoida syy, niin kirjoitin siihen lappuun "koska haluan".
Virkailija oli sitä mieltä, että ei kelpaa. Mie sanoin, että ihan sama miule, mutta laita se lappu etiäpäin.
Koskaan ei tullut palautetta.
Jos jatkossa haluaa "romuttaa" rätkän, eli tehdä lopullisen rekisteristä poiston, niin toimittaa vaan luotettavan kirjallisen selvityksen ajoneuvon tuhoutumisesta tai romuttamisesta.
Mitä sillä on väliä, jos se rätkä on kotona vitriinissä.
Ei saa*ana voida lähteä sille linjalle, että joka *keleen kotkotusta noudatetaan orjallisesti.
Viimeksi muokannut: lario; 16.11.2016 klo 23:45.
Jos Suomessa olisi ehdolla Trumpin kaltainen mies olisin jonottamassa ovella ennen vaalipaikan aukeamista. Miehellä on selkärankaa ja pokkaa sanoa asiat niinkuin ne ajattelee ja näkee. Suomessa on "sääntö", että kun eduskuntaan päästään niin viimeistään silloin selkäranka muuttuu kumiksi ja suu alkaa täyttyä paskasta. Vaaleista vaaleihin pettymys pettymyksen perään niin ei vaan enää jaksa.
Honda vfr750 vm.1996
Honda cb 450 Vm.1971
Ex.Kawasaki zx6r kilvetön
Ex.Yamaha R6 vm.2000
Ex.Suzuki gsx750f vm.1990
Ex.yamaha xj900 diversion vm.1997
Ex.Suzuki gsx750f vm.1989
Ex.kawa ltd 450 vm.1985
Vika äänestäjän kannalta on siinä, että kaikenväristen puoluekirjojen omaajat lupailet yhtä jos toista ennen vaaleja, ja se on fine. Siitä sitten sopivin valkaten koppiin. Vaalien jälkeen arvotaan voittonumerot, ja kehitetään "sateenkaari", "SSS" ja niin edelleen lopputuloksen, eli hallitusohjelman, ollessa täysi arvoitus.
Se, mitä muistan peruskoulun kuvaamataidon tunneilta on, että vesivärien kaikkia värejä yhdistelemällä en koskaan saanut aikaan taiteilijamustaa, vaan jotain kurapaskan väristä.
Näillä mennään.
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Ei se ole välttämättä yksittäisen edustajan vika, vaan puolueen vaaliohjelman ja ryhmäkurin.
Sen lauluja laulat, kelle duunia teet...
Suomess aäänestetään yhdellä äänellä puoluetta ja edustajaa (suhteellinen vaalitapa) joten äänestäessä tärkeämpää on miettiä puolue, kuin ehdokas.
Ennen äänestystä kannattaa lukasta se puolueen vaaliohjelma.