No siinä mielessä olet oikeassa, että rintaan kohdistuneet vammat tulee yleisyydessä heti pään ja säärien jälkeen kolmosena.
Mutta siinä mielessä hakoteillä, että lähes kaikki vakavat ja kuolemaan johtaneet rintavuriot johtuu siitä että kuljettaja on jäänyt jonnekin puristuksiin. Esim ajoneuvon alle. Ja kun taasen tarkkaan mietitään, niin sillon rinta+selkäpanssari vaan lisää puristusta.
Muistaakseni rnickymouse+mulholland haulla löytyy pari karseeta videota jossa jätkä liukuu auton alle niin ettei siitä jää näkyviin muuta kuin kypärä. Ja vartin ähellyksen jälkeen kun se saadaan auton alta pois, ni se nousee seisomaan ja poistuu kävellen onnettomuuspaikalta.
<p>reilu nurkkavääntö on parempi kuin huono pano</p>
Uskonkin että vaikkapa 2000-luvulla aloittaneet motoristit ovat selkeästi parempia kuljettajia hallinnan suhteen mitä lahjakorttilaiset.
Mitä maksamiseen tulee niin papat joutaa maksamaan, nehän tätä laivaa upottaakin.[/QUOTE]
Mä taas uskon että yhtään 2000-luvulla aloittanutta ei aja ulos eikä kuole pyörän kanssa tulevana kesänä kun ne on niiiiiin hirrrrrveän taitavia moottoripyörän kuskeja ja kun ne on oikein radallakin ajaneet ja niillä on asenteet hirrrveän hyvät eikä niillä ole turvaliivejä ja kun niillä on niin kalliit vakuutuksetkin ja kasko korvaa kaiken, elämänkin.
Kyllä se syyllinen kaikkeen löytyy useimmiten siitä mittariston ja takavalon välistä. Jonkunlainen onni hoitelee lopun, hyvin tai huonosti.
Mä taas uskon että yhtään 2000-luvulla aloittanutta ei aja ulos eikä kuole pyörän kanssa tulevana kesänä kun ne on niiiiiin hirrrrrveän taitavia moottoripyörän kuskeja ja kun ne on oikein radallakin ajaneet ja niillä on asenteet hirrrveän hyvät eikä niillä ole turvaliivejä ja kun niillä on niin kalliit vakuutuksetkin ja kasko korvaa kaiken, elämänkin.
Kyllä se syyllinen kaikkeen löytyy useimmiten siitä mittariston ja takavalon välistä. Jonkunlainen onni hoitelee lopun, hyvin tai huonosti.[/QUOTE]
tätä tarvii kompata .nuorilla yleinen ajatusmalli ,isä ottaa kaskon mitä välii paskaks vaan vakuutuksista saa uuden eikä maksa kuin oma vastuun![]()
KTM 640 adventure Triumph Tiger 955i 01
Honda xx 1100 02
ex cbr1000f 93
zzr1100 92
diversion 600 93
rg125
cb125
pv50
tunturi50
cresent50
tosin näin itekkin tekisin esim ,radalla kaatuessaan ,tiellä mutka yllätti ,taas sais uuden pyörän hetken odottelun jälkeenmikäs siinä. onneks ei oo rahaan niin kalliiseen .
KTM 640 adventure Triumph Tiger 955i 01
Honda xx 1100 02
ex cbr1000f 93
zzr1100 92
diversion 600 93
rg125
cb125
pv50
tunturi50
cresent50
KTM 640 adventure Triumph Tiger 955i 01
Honda xx 1100 02
ex cbr1000f 93
zzr1100 92
diversion 600 93
rg125
cb125
pv50
tunturi50
cresent50
voi vuokrata .yhtiöstä ,mutta jos se on suomalaisen ostama pyörä verovapaana viron kilvissä et voi ajaa sillä ellet ole perheen jäsen, muuten kuin omistaja on kyydissä![]()
KTM 640 adventure Triumph Tiger 955i 01
Honda xx 1100 02
ex cbr1000f 93
zzr1100 92
diversion 600 93
rg125
cb125
pv50
tunturi50
cresent50
MAD (mean absolute deviation)
saa.ja tähän tämä menee jos kaiken maailman vaakuutus jutut menee läpi
KTM 640 adventure Triumph Tiger 955i 01
Honda xx 1100 02
ex cbr1000f 93
zzr1100 92
diversion 600 93
rg125
cb125
pv50
tunturi50
cresent50
Mulla on pariin otteeseen ollut Viron kilvissä oleva pyörä koeajossa Suomessa (olen siis oikesti vakavasti harkinnut pyörän ostamista, mutta joku rahamies on aina napannut helmen ennen kun olen päässyt tinkaamaan hintaa omalle tasolle).
Vielä kimurantimpi tilanne olisi silloin jos pyörästä on jossain sen elinkaaren aikana jo kertaalleen tullit Suomeen maksettu. Tämähän selviäisi helposti runkonumeron perusteella.
Mutta asiasta kolmanteen, onko Virossa pyörille vuosikatsastus?
<p>reilu nurkkavääntö on parempi kuin huono pano</p>
harva ostaa suomesta pyörän ja vie sen viiroon,muuten kuin tulli pyörä minkä saa yleensä halvemmalla suomestä kuin muualta.siinä taas omat juttunsa
KTM 640 adventure Triumph Tiger 955i 01
Honda xx 1100 02
ex cbr1000f 93
zzr1100 92
diversion 600 93
rg125
cb125
pv50
tunturi50
cresent50
tämän asian olen tänään laittanut eu lakiasia kuntaan kyselyn .viikon päästä pitäis tulla vastaus .kikkailu onnistuu posterentaten kanssa ,silloin saa vakutuksen virosta .mutta kukaan ei osaa sanoa mitä sitten kun pyörä on suomen kilvissä
KTM 640 adventure Triumph Tiger 955i 01
Honda xx 1100 02
ex cbr1000f 93
zzr1100 92
diversion 600 93
rg125
cb125
pv50
tunturi50
cresent50
jaa niin sellaine juttu tuli viellä mieleen et suomalaisessa yhtiössä tarvii olla liikenne vakuutus mut lisä turva voi olla vaikka aserpaitsenista .vakuutusyhtiön mukaan .silti he ei osanneet vastata aikaisempiin keskusteluihin .
KTM 640 adventure Triumph Tiger 955i 01
Honda xx 1100 02
ex cbr1000f 93
zzr1100 92
diversion 600 93
rg125
cb125
pv50
tunturi50
cresent50
Toi onkin hyvä pointti, eli miksi helvetissä vapaaehtoinen kasko tai osakasko pitäisi ottaa suomalaisesta vakuutusyhtiöstä?
Yamaha Diversion600 -00, Kawa ZR-7S -02, Honda CBR1100XX -00, Busa -03, Fireblade 1000RR -04, Honda CBR1100XX -99, Busa -07, Busa -12, Busa -05.
”Hovikuvaaja”. Kuvia Motorg ry.:n ratapäiviltä : https://www.flickr.com/photos/holtsu/albums
Sama pätee tuohon liikennevakuutukseen, siis ymmärrän että on pakollinen....Kun täällä on niin paljon noita slupareita, että ei tule tilannetta että toisella ei olekkaan vakuutusta ja mistä se perustuu, että tässä pyörässä on tämän ja tämän kokoinen liikennevakuutus, vakuutusyhtiön omaan päätökseen vai??.
Eikö se ole sama ajatko 500cc endurolla vai 900cc kyykkypyörällä. Siis eikö voisi olla se liikenne sama kaikilla
Elä elä hyvö mies panikoi turhaa, ei sillä kateudella voita mitää
Joo, Sakari Kainulainen ei ole todellakaan ainut joka on tullut asiaa oikesti tutkittuaan siihen tulokseen että rintapanssarin käytöstä katuonnettomuuksissa olisi ollut erityistä hyötyä.
Koska suurin osa kuolleista on jäänyt puristuksiin, eikä esim. "Keihästetty"
Mutta myös sinulla lienee jotain kättä pidempää tutkimustietoa oman kantasi tueksi, koska minusta pelkkä täyttä paskaa kommentti on aika köyhä argumentti.
<p>reilu nurkkavääntö on parempi kuin huono pano</p>
45/81 onnettomuudessa vähintään osa kuolemaanjohtaneista vammoista on ollut rintakehän alueella tämän tuoreimman liikenneturvan tilaston mukaan. 23/81 tapauksessa kuolemaanjohtaneet vammat ovat olleet pelkästään rintakehän alueella. Jotenkin en jaksa uskoa, että yli puolet kuolemaan johtaneista mopo-onnettomuuksista olisi sellaisia, joissa kuski jää auton tms. alle puristuksiin. Varsinkin kun yli puolet kaikista rintakehävammoista on suistumisen seurauksena syntyneitä.
Superbike #7
ok, kiitos tästä...Nyt pääse valaisee vähän vanhempaa kansaa myös, kun ei ne muista![]()
Elä elä hyvö mies panikoi turhaa, ei sillä kateudella voita mitää
Mulle käy heti, että vakuutusmaksut tulee täysin aiheuttamis perusteiseksi, jos pari asiaa käy samalla toteen:
-vakuutusyhtiöiden kulurakenne avoimeksi
-verot ja muut maksut aiheuttamis perusteiseksi... kauniisti sanottuna, että en enää osta Abdullahille telkkaria tai maksa jonkun juopon Alko matkaa vain sillä perusteella, että tienaan. Ja joo.. olen rasisti juntti ja humanistiset opinnot jäi vähemmälle, joten siitä en jaksa alkaa vääntää..
Ikävä kyllä. Ja ihan omakohtaisestikin aikanaan kun poika oli mopoikäinen, niin sitähän sitä harrastettiin. Jokainen pienikin raamu mopossa vaadittiin kaskosta korvaukset (50cc mopoissa kun ei ole bonus-menetyksiäkään) ja kun hommaan kyllästyttiin eikä mopo heti mennyt kaupaksi, niin Keravan jokeen vaan ja rikosilmoitusta tekemään että saatiin vakuutuksesta fyrkat![]()
Nykyinen kortti-systeemi onneksi hieman rajoittaa tuota rälläämistä, kerkiää edes sen pari vuotta järki kasvamaan päässä ennen kuin pääsee isoon pyörään käsiksi = nuorten koheltaminen jää sinne piikki-luokan ongelmaksi ja vak.maksut on noilla sitten sen mukaiset = ihan oikein ettei tuota maksateta tunnollisella, wanhemmalla motoristilla
Juu, varmasti olisi erilaiset kun tuota samaa harrastettaisiin tuolla liikenteessäkin, se normaali sääntöjen mukainen ajaminen kun on niin pirun tylsää![]()
Suzuki GSF 1250 SA GT ABS Bandit -08
Kai se lasketaan puristumiseksi, kun rintaan on törmäyksen voimasta tullut niin kova paine, että kylkiluut on sivusta kaikki poikki. Ni siinä ei nykymalliset syndit juurikaan jeesaa. Eli kun mopoilija suistumisen jälkeen törmää kovalla voimalla kaiteeseen, kiveen tai puuhun.
Pari kesää sitten kun tää juttu oli mulle vähän niin ku high intrest, löysin Suomen lähi MP-historiasta yhden ainoan tapauksen jossa peuran sarvi oli keihästänyt kuljettajan sydämen.
<p>reilu nurkkavääntö on parempi kuin huono pano</p>
Lahjakorttilainen? En löytänyt tälle sanalle mitään selkeää suomennosta suomen kielen sanastoista, googlettamallakaan. Koska tässä tridissä tätå sanaa ovat käyttåneet mm. nickit: nitrous, PekkaVee ja jaulis, niin voisitteko ystävällisesti yhdessä tai erikseen valaista tietämätöntä? Nimim. ajetut inssit ajokokeineen: KT, A, BC, ja A edellytti hyväksyttyä käsittelykoetta jo 70-luvulla, tuolla kultaisella, joka juurikin oli se vuosikymmen, jolloin nykymoottoripyöräilyn perustukset betonoitiin.
<p>.</p>
GT380-DS7-CB350F-GT500-GS750-VF750F-GSX1100F-GSXR1100-XJ600-GSXF750
How far can you travel when you're six feet underground?
Suomessahan "liikenne" on aika laaja käsite ja kattaa kaiken, mihin ei ole oikeasti väkivalloin pääsyä estetty. Rikosseuraamusten kannalta on siis samantekevää, harjoitteleeko stuntteja jossain tyhjällä teollisuustontillla vai siinä omalla asuinkadulla. Silloin harjoitellaan siellä kumpaan on kotoa lyhyempi matka.
Tällainen antaa ajamaan opettelevalle nuorisolle täysin väärän viestin siitä, kumpi on oikeasti vaarallista. Ihan samalla tavalla esimerkiksi luvaton ampumaharjoittelu ruuhkaisella torilla pitäisi olla tuomittavampaa kuin harjoittelu erämaassa. Liikenteessä näin ei ole.
Niin sitä juuri pitää nyt selvittää, että kuka sanoi minulle ja mitä, että sain sellaisen käsityksen, minkä sanoin käsityksenäni.
Sen verran perusfysiikkaa sinunkin pitäisi tietää, että mikäli sen kaiteen/ puun kontaktipinta rintakehään on pienempi kuin sen panssarin energiaa jakava pinta-ala, niin se panssari auttaa jakamaan energiaa tasaisemmin.
Tai sit ihan maalaisjärki. Juokset puuta päin rintapanssarin kanssa ja ilman. On totta, että suurenergiatörmäyksissä rintakehä pääsee puristumaan ja sisäelimet vahingoittuvat, ja tämä on hyvä ymmärtää, mutta on turha soitella poskea, ettei noista hyötyä ole. Ihan paskaa.
Edit:
Tarpeeksi vauhtia ja kiinteä este, niin voi sen kypäränkin riisua, mutta onpa fiksu lähtökohta ajattelulle. Ei suojat kenestäkään kuolematonta tee, mutta ei niitä tarvitse sen takia vähätellä.
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.