Tulokset 1:stä 11:een 11:sta
  1. #1
    Noniin. Alla linkki ratakauden päätösviikonlopun kuvasettiin Botniaringiltä 6.-7.9.2014. Esterille oli annettu tällä kertaa tiukat bannit eikä häntä paikalla näkynyt.
    Kuvista tuli tällä kertaa häiritsevän monesta blurreja, eli objektiivin mielipide siitä kuinka etäälle pitäisi tarkentaa seilas - lähtenee takuuhuoltoon. Mut toivottavasti noista selvän saa, vaikkei ne kaikki ultrateräviä olekaan.

    Kaikenkaikkiaan fantastinen kausi -ellen väärin laskenut, 14 päivää tuli vietettyä radalla ja radan varressa heinäkuusta laskien. Tänä kesänä pääsin itsekin useimmilla kuvauskeikoilla ajamista verrytteleen lähes kaikilla pääradoilla. 2013 kesä kun meni mopotonna.
    Oma päämäämääräni oli hakea ajamiseen lisää tuntumaa, ja sitähän tuli. Siinä hommassa ajoharjoittelua radalla ei voita edelleenkään mikään. Ja mikäs siinä oli reenatessa kun ulkoiset puitteet järjestävältä taholta oli jäätävän hyvät toimien kellon tarkkuudella niin yleisellä tasolla kuin pikkuasioissakin! Aikahan tuolla radalla ja radan varressa kului siivillä, ja viikonlopuille sai kokonaisvaltaista sisältöä ja ajanvietettä koko rahan edestä!

    Iso käsi siis erityisesti järjestävälle taholle ja kaikille kortensa kekoon laittaneille kuin myös kaikille mukana olleille. Kuvauskohteena ja teemanahan Te kaikki Motorgin ratapäiville osallistuneet olitte hemmetin hyviä ja tavoitteeni saada mieluisia muistoja kuvien muodossa kaikille osallistuneille täyttyi hyvin saaden siinä itsekin valokuvausharrastukselleni mitä mainioimman kohteen!
    Ja ekan kerran vuosiin, pääsi päivittämään kuvia omasta ajostaankin, kiitos S_Hansun!

    Ei muuta kuin uutta ratakautta odottelemaan!

    Linkki otsikon kuva-albumiin:

    https://www.flickr.com/photos/holtsu...7647006461029/
    Yamaha Diversion600 -00, Kawa ZR-7S -02, Honda CBR1100XX -00, Busa -03, Fireblade 1000RR -04, Honda CBR1100XX -99, Busa -07, Busa -12, Busa -05.
    ”Hovikuvaaja”. Kuvia Motorg ry.:n ratapäiviltä : https://www.flickr.com/photos/holtsu/albums
  2. #2
    Kiitos taas, loistavia kuvia!

    Tää oli pakko poimia joukosta -> https://www.flickr.com/photos/holtsu...57647006461029
    Siinä alkaa olla kallistus melko äärirajoilla ;)
  3. #3
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Eksyneen Kylässä
    MotOrg ry jäsen
    ^
    Kun mopo on riittävän kallellaan, niin pitää hakea lisätukipisteitä, ettei se kaadu. Siitä tässä on kyse.

    Hieno kuva.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  4. #4
    Sivustovastaava Pekksu:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Feb 2012
    Macho Fantastico
    MotOrg ry jäsen
    Suurkiitokset Holtsulle kaikista kauden kuvista! Ei voi kuin arvostaa, että joku jaksaa noin paljon viettää aikaa radan varressa kameran kanssa!
    Lahjomaton myyttinen sankarihahmo.

    FZ6-S -05

    ex. YZF-R6R -06
  5. #5
    Joo valtaisa kiitos! Ny on meikäläinenki osunu muutamaan ihan näyttävään otokseen
    Kawasaki KLR 650 1988 20->
    Aprilia Tuono V4 APRC 2012 19->
    ex: KTM 990 Super Duke 2006 17-18
    ex: Honda VTR 1000F Firestorm 2005 12-16
    ex: Honda VT750 Shadow 2007 07-11
  6. #6
    Lainaa hostage kirjoitti Katso viesti
    Kiitos taas, loistavia kuvia!

    Tää oli pakko poimia joukosta -> https://www.flickr.com/photos/holtsu...57647006461029
    Siinä alkaa olla kallistus melko äärirajoilla ;)
    Ihan hyvin hitaassa ryhmässä.
    Mutta ajoasentoa kannattaisi varmaan vielä hioa, kellokin varmaan tykkäis.
    Hessu, vanha mutta hidas ja kankea.
    Team Green
  7. #7
    Komennettiin keskiryhmään joka vähän jänskätti ja kellokin tais tykätä kun racechronoa lainas, 1,57 jotain. Rengastuksena tais olla jotkut sport touringit. Mietiskeli ääneen että kuinkakohan kovaa pääsis jos olis pyörässä enemmän jerkkua ja sportimmat renkaat. Tai jos huoltais alustan joskus.
    a
    BMW R1200RS
    Life is for the living. Never waste a minute of it on regret.
  8. #8
    Eläkeläinen pupu:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jul 2005
    Kirkkonummi
    MotOrg ry jäsen
    Kiitos Holtsu! Tosi hienoja otoksia, taas kerran
    "Puput on kyllä suloisia, muttei kovin älykkäitä"
  9. #9
    Lainaa kum1ankka kirjoitti Katso viesti
    Joo valtaisa kiitos! Ny on meikäläinenki osunu muutamaan ihan näyttävään otokseen
    Te teette parhaanne, mä teen parhaani - siitä tulee hyvää settiä!
    Yamaha Diversion600 -00, Kawa ZR-7S -02, Honda CBR1100XX -00, Busa -03, Fireblade 1000RR -04, Honda CBR1100XX -99, Busa -07, Busa -12, Busa -05.
    ”Hovikuvaaja”. Kuvia Motorg ry.:n ratapäiviltä : https://www.flickr.com/photos/holtsu/albums
  10. #10
  11.  
  12. #11
    Kyllä nyt on taas facebookkiin profiili ja kansikuvamateriaalia, kiitokset
    -nomen est omen-