Ihme jankutusta. Koska itse on saanut lahjakortin ja osaa ajaa niin näin on muillakin vai? Kuinkas moni 50v pallomaha osaa ajaa turvallisesti kun kuume yltyy ja kesähelteille ostetaan se iso pyörä? Se voipi olla, että siellä mennään pelkän takajarrun turvin kun etujarruhan on vaarallinen jne. Iso osa ajaa ja opettelee fiksusti ja ajavat turvallisesti. Moni on alussa valtava hazardi ja onnettomuusriski melkoinen. Omasta mielestä autokoulu pyöräkortille oli todella ylimitoitettu, mutta kun luokan muita idiootteja kuunteli teorioineen niin hirvitti, että he tulevat vastaan liikenteessä... Tässäkin hommassa mennään hitaimman ehdoilla.
Triumph Street Triple
Noi itse asiassa lahja-A:han se tosiaan on omien vanhempienikin korteissa, mutta heistä kumpaakaan uskalla päästää edes pyörän päälle istuksimaanTai tuo oma emäntä kun kerran kokeili 50cc skootteriani luokkaa 15v sitten, hän päässyt kuin 10m kun jo allekirjoittaneen piti olla tarakassa roikkumassa, pahimpia kommelluksia toppaamassa
Eli ei, ajo-oikeus ei todellakaan ole sama asia kuin ajotaito = sen ajotaitonsa osoittaminen ennen ajo-oikeuden saantia on varmasti ihan paikallaan
Vaan mitenkäs joskin sen A:n on joskus aikanaan oikeasti korttiinsa junnuna ajanut, mutta viime kerrasta on jo 10...20 vuotta tai ylikin jo vierähtänyt, se ajo-oikeushan yhä kortissa on, mutta onko sitä ajotaitoa enää = onko tilanne oikeastaan yhtään sen parempi kuin nykyisillä lahja-A:lla ajelevilla![]()
Suzuki GSF 1250 SA GT ABS Bandit -08
Mitenkäs kun autokoulussa B-kortin ajaneet joutuvat onnettomuuksiin autolla ajaessaan? Jos ei autokoulu pysty kouluttamaan virheettömiä autokuskeja, niin miten ne pystyisivät kouluttamaan virheettömiä pyöräkuskeja?
Autoa on huomattavasti helpompi ajaa ja siinä on passiivinen turvallisuus, mitä ei ole pyörissä.
-06 Ducati 999s
Näin ikävästi on käynnyt, kun ei saa mp-korttia lahjaksi: http://www.mpmaailma.fi/uutinen/moot...t-2000-luvulla
xxx
Loukkaantua saa jos haluaa, mutta se on täysin tarpeetonta. Se nyt vaan oli stereotyyppinen kielikuva.
Triumph Street Triple
No ei kai tässä ihan vakavasti ottaen ole hirveästi jankkaamista. Hölmöihin lahjakorttiprovoihin voi odottaa hölmöjä vastauksia.
Se nyt on ihan selvä juttu, että on ihan eri asia vertailla 20+ vuotta "lahjakortilla" ajellutta kuskia johonkin viisikymppiseen ensimmäistä pyöräänsä ostavaan, oli sitten pallomahalla varustettu tai ei. Ja toisaalta edellämainitujen ryhmien sisälläkin on niin paljon yksilökohtaisia eroja, että aika turhaa niputtaa kaikkia samaan kategoriaan.
Oikeastaan ihan samalla tavalla autokoulusta pukkaa varsin monenlaista säätäjää liikenteeseen, enkä nyt puhu pelkästään A-kortista.
Homma nyt vaan menee niin, että autokoulusta saa kyllä ajo-oikeuden ja mahdollisesti hieman teoriapohjaa, mutta ajotaitoa tai liikennesilmää sieltäkään ei automaattisesti saa. Joillekin taas edellä mainittujen asioiden oppimiseen ei riitä edes reilut pari vuosikymmentä.
Nimim. muutaman kerran väärän henkilön kyytiin erehtynyt.
Eipä ole ne mopokorttilaiset eikä kaikki -90 ja tällä vuosituhannella lappunsa ja vastaohjauksensa oppineetkaan... Kyllähän se on edelleenkin niin että sen todellisen opin saa vasta omin nokkinensa tien päällä. Sieltä sen allekirjoittanut lahjakorttilainenkin on saanut. En edes halua muistella millaisilla rimpuloilla ekat vuodet mentiin. Nykypyörät ovat kuitenkin ihan eri maailmasta käyttää ja käsitellä vanhempinakin. Mun mielestä joku mopokortin tai liikennesääntöjen opetus kuuluisi tänä päivänä peruskouluun, eikä tuota lapsellista korttiruljanssia pitäisi olla. Pelkkää rahastusta koko homma. Jos osaat toimia kevarin kanssa, osaat kyllä pelailla isommankin koneen kanssa. Umpitolloja ei Luojakaan ehdi varjella, ei ennen eikä nyt.
Taisi muuten olla Rauno Aaltonen ensimmäinen joka oikeasti purki sekä auton että pyörän (entisenä kisamiehenä molemmilla) tuon fysiikkapuolen, pyöri pitkään Saksassakin opettamassa juttujaan ajokouluissaan.Pyörillä on ajettu koko viime vuosisata joten lienee joku muukin pohtinut etupään kulmia ja ohjausominaisuuksia.
Edit. on pallomaha, kahdeksan pyörää ja 47. kesä pyörän päällä. Voi olla että kolisee heti seuraavalla kerralla mutta näillä mennään.![]()
Viimeksi muokannut: rellonen; 29.05.2014 klo 21:51.
Ihan samaa mieltä. Autoa on huomattavasti helpompi ajaa miten sattuu. Tällaiselle vanhalle ihmiselle nimenomaan tuo passiivinen turvallisuus on noussut keskiöön. Ei kohelleta sen mopon kanssa.
Edelleenkin vain aina jaksaa ihmetyttää se, että nuorena olin kuolematon enkä pahemmin mistään piitannut, ja nyt, vanhempana, kun edessä ei ole enää muuta menetettävää kuin kivulias vanhuus, rupean sairaan varovaiseksi ja muitakin neuvomaan.
Samasenväliä, huomenna mopolla duuniin. Hissun kissun hautaan.
Joo ihmettelin myös tätä topic aloittajaa, kun tuohan oli yhdessä vaiheessa räjähdysmäistä. Osittain siinä saatiin ajateltua "turvallisuuden" nimissä näitä lisä korttiluokkia.......
En kyllä usko että se vaikutta pyörien myyntiin, kyllä ne ketkä haluaa niitä pyöriä, niin maksavat kortista. Tällä ehkäistään se että ajat piikkikortin. Tulee vaikka 20v tauko ja suoraan vaikka 200hv pyörä, no toiset osaa toiset ei. Ja että saadaan lisää pyörien myyntiä.
Nykyään kokoajan joku valittaa näistä luokista, mihin se vaikuttaa, mihin ei...Jos se on tullut EU:sta ajokortti lakina, niin uskon että sille ei voi mitään. Ja mistä sitä tietää että nämä muutokset ajokortti luokkiin ei ole lopattu pyörä firmojen omistajilta, saadaa lisää pyöriä ja myyntiä sitä kautta. Alkaa olemaan monta luokkaa, niin enemmän myyntiä, kun ostat ensin yhden luokan pyörän, sitten myyt ja ostat toisen luokan pyörän, miksi tätä ei voisi ajatella myös
En tiedä missä autokoulussa on opiskellut, kuka opettanut jne., mulla ainakin opetettiin jo piikkikortin aikana tuo vastaohjaus ja siitä oli jo juttua tuossa moottorpyörän ajo-opetus kirjassa, kun mopokortin teoriakoetta varten luin 15 vuotta sitten.
Elä elä hyvö mies panikoi turhaa, ei sillä kateudella voita mitää
Ottamatta kantaa kenenkään ajo-oikeuden hankkimiseen tai saamiseen, pidän autokoulun A-korttiopetusta hyvänä juttuna - ainakin autokouluni kohdalla.
Ikää itselläni se ~40v eikä junnuna ollut omaa mopoa. Tästä lähtökohdasta siin onneksi en ole saanut sitä A-merkintää "kaupan päälle". Lopullinen kipinä moottoripyöräilyyn tuli vasta jokunen vuosi sitten kaverin tarakalla. Siispä hankkimaan sitä A-korttia. Teoriatunnit ihan ok. Ajo-opetus hyvää. Tuskin olisi itse niin nopeasti tullut monipuolisesti tutuksi hidasajo, väistäminen, työntöohjaus, jne. Opetus oli kohdallani henkilökohtaista eli ei ollut koskaan muita oppilaita lähimaillakaan ja sai ihan rauhassa käydä asioita läpi. Opettaja älysi hyvin, että liikenteen seassa ajamista olen tehnyt yli 20 vuotta eli liikennesääntöjä ja siihen liittyviä ei tarvinnut painottaa. Keskityttiin moottopyörän hallintaan ja sen ajamiseen liikenteen seassa. Valmista kuskia autokoulusta ei tietenkään tule, mutta hyvän työkalupakin sieltä saa.
Ainoa asia, mitä hiukan kritisoin on kuvakoe, joka on tehty moottoripyöräilijän näkökulmasta, mutta on vahvasti liikennesääntökoe jonka olen jo B-korttia suorittaessa tehnyt. Kokeissa ei ollut mitään vaikeaa, mutta tuo osuus voitaisiin korvata vaikka parilla ajotunnilla.
Varsinainen moottoripyöräily alkoi kaverin pyörää lainaamalla. Yhtenä kesänä vuokrasin pyörän kun en oikein tiennyt minkä haluaisin ostaa. Tällä kaavalla kilometrejä kertyi ehkä se pari tuhatta. Nyt takana ensimmäinen kausi omalla pyörällä ja sillä takana reilut 4t km.
Loppuviimeksi voi todeta, että "ajotaito" on alkutekijöissään ja sen huomaa parhaiten kun ajelee taitavan kuskin perässä mutkateitä... Ehkä se siitä muutaman kymmenen tuhannen kilometrin jälkeen alkaa jotenkin sujumaan...![]()
GT380-DS7-CB350F-GT500-GS750-VF750F-GSX1100F-GSXR1100-XJ600-GSXF750
How far can you travel when you're six feet underground?
Uudistusten lopputulos on käytännössä se, että korkea hinta rajoittaa mahdollisuutta hankkia ajotaitoa ja erilaisia ajo-oikeuksia.
Kaksipyöräiset ja c-kortti alkavat olla jo alemman keskiluokan lasten ulottumattomissa, jos perheessä on useampi lapsi.
Kouluttaminen kyllä lisää taitoja, mutta liikkumisvapauden hinta on jo suhteettoman korkea.
Ei ongelma varmaan olekaan niissä "naavaparroissa" jotka ovat ikänsä ajelleet. Ne tyypit, jotka keski-iän kriisiinsä ostavat sen elämänsä ensimmäisen prätkän ja lähtevät lahja-A:n kanssa liikenteeseen, saattavat sitä olla. Aika monta kuolonkolaria ajetaan jonkin selittämättömän tieltäsuistumisen seurauksena, yleensä puikoissa keski-ikäinen mies. Ajokorttien määräaikaisuus on sensijaan perseestä. Uusi rahastuksen muoto on tehdä märäaikaisia lupia joka paikkaan, johan näitä tulityökortteja, ADR-lupia jne joutuu vähän väliä uusimaan, ja maksusta tietenkin.
CBR 1100 XX -04
Transalp XL 650 V -03
CB 250 RS -82
Kyllä kirjallisessa kokeessa pitää tentata myös liikennesääntöjä. Kaikilla ei ole sitä pitkää ajokokemusta ja säännöt ovat ehkä unohtuneet tai muuttuneet. Sen sijaan niiden opettelemisen voi jättää väliin jos ne jo osaa. Ei omassa A-kurssissa ainakaan käytetty yhtään aikaa tähän, opettelee kotona itsekseen jos on tarvetta ja jos ei niin suoraan vaan kokeeseen.
Honda CB 600 FA Hornet 2007 --> Suzuki Intruder M1500 2010
Siinä teille suomalais-tyyppistä uudistusta raskaalta puolelta:
IMG_27636442462381.jpg