BMW G650XChallenge
gozamite-blogi
Vähitellen alkaa toi Itärajan seutu näyttämään siltä kuin sen pitääkin! Eli siellä on paljon hyviä soratiereittejä joita on oikeesti kiva ajella. Tahtoo ite lähteä.
Tähän malliin.
BMW G650XChallenge
gozamite-blogi
Tuntuu välillä hölmöltä tarkastaa noita uusia, kun niissä on virheitä ja niistä kommentoi, silti kommentteja ei edes lueta.
Sitten joutuu toistuvasti aina vaan uudestaan laittamaan yksityisviestiä tai korjauspyyntöä.
Muutenkin, kun ei-suomalaiset käyttävät kääntökoneita noiden lukemiseen, voisi miettiä niitä sanoja tai ajatuksia niin, että niistä kääntökoneilla saisi jotain omalle kielelleen, jos joku esimerkiksi turisti tai vaikka vain ruotsinkielinen suomessa asuva haluaa ajaa paikalle tai reitille.
Aivan turhat sanojen lyhennykset haittaa turhaan, kirjoittaja itse tajuaa kyllä mitä sillä haetaan, mutta kaikki motocaching-lukijat ei.
Kun ehtona on "surauttele" ja turisti heittää sen kielen kääntökoneeseen, mitähän siitä vetää johtopäätöksiä?
Jotain, jossain, silloin tällöin!
Kun koen tuon kommentin kätköjen tekijöitä moittivana, niin kirjoitan tähän nyt hieman vastinetta kätköjen tekijöiden puolustukseksi.
Tämä siksi, että sivuston omistajana pidän tärkeämpänä sitä, että useat käyttäjät haluaisivat rohkeasti esitellä kivoja kohteita, kuin sitä, että ne kuvaukset olisivat aivan täydellisiä. Nuo kaksi asiaa kun tuppaavat välillä olemaan törmäyskursilla keskenään.
Ensinnäkin saamani palautteen mukaan kätköjen kuvausten laatua ja myös kohteiden kiinnostavuutta pidetään yleisesti ottaen hyvänä. Omasta mielestäni laatu on suorastaan loistavaa verrattuna esim. bestbikingroads.com:iin tai vaikkapa foorumisäikeisiin, joihin on yritetty kerätä hyviä ajelukohteita tai tieosuuksia.
Olen myös saanut jonkin verran palautetta siitä, että ei huvita osallistua, kun joka asiasta niuhotetaan. Valitettavan moni on jättänyt kätköjen tekemisen ensimmäiseen yritykseen saamansa palautteen vuoksi.
Ymmärrän hyvin, että harmittaa, kun ensin näkee vaivaa jonkin kohteen esittelemiseksi ja sitten saa esimerkiksi suorasanaista palautetta seikoista, joita ei itse pidä sen kummemmin merkityksellisinä. Jotkut ovat tässä suhteessa kovin herkkiä ja toiset eivät. Toisaalta jotkut osaavat antaa palautteen rakentavassa ja positiivisessa hengessä paremmin ja toiset huonommin. Sellaista toimintatapaa ei ehkä ole, joka sopisi kaikille, kun osallistujia ei mitenkään karsita.
Suosittelisin, että kaikki tarkastuksia tekevät lukisivat tarkastuksen ohjeesta kertauksen vuoksi kappaleen Arvioidessa muistettavaa.
Tuo sama "pelin henki" sopii myös huoltopyyntöihin ja yksityisviesteihin.
Ainkin minusta sekä tarkastuksessa että huoltopyynnöissä esitetyt oleellisia asioita koskevat kohteliaasti ja rakentavasti esitetyt palautteet ovat tuottaneet melkein aina hyvän tuloksen.
------
Minusta tonttuj otti hyvän asian esille. Kyllä suomenkieleen pitäisi kiinnittää sen verran huomiota, että myös google pystyy kääntämään tekstin. Oon vähän vastaavassa tilanteessa parhaillaan kun yritän googlella kääntää puolankielisiä prätkäsivuja suomeksi. Teksti on välillä sellaista slangia, ettei google (enkä minä) ymmärrä yhtään mitään.
Kawasaki H2 SX -22, ex.K1300S -14, ex. K1300S -11, ex. GSX1250FA -12
Sinänsä tämä on lähes merkityksetöntä... tällä hetkellä. Google kääntäjä toimii todella surkeasti melkein riippumatta siitä millainen on alkuperäinen teksti. MUTTA! Google on luvannut panostaa käännöksiin lähiaikoina paljon joten voi olla että tähän tulee muutos. Silloin on hyvä että esittelytekstit olisivat edes jotenkuten fiksuja ja käännettäviä.
Toisaalta on huomattavasti tärkeämpää että sivun ominaisuutta julkaista kätköjä useammalla kielellä käytettäisiin hyväksi. Positiivista on edes se että Suomen ulkopuolella julkaistavat kätköt alkavat olla enimmäkseen englanniksi. (Onhan meillä myös ainakin venäjän- ja sloveniankielisiä kätköjä).
BMW G650XChallenge
gozamite-blogi
Huonokin käännös on parempi kuin ei mitään käännöstä, esim. surautella ei käänny ollenkaan.
Kawasaki H2 SX -22, ex.K1300S -14, ex. K1300S -11, ex. GSX1250FA -12
Viime viikolla tarkistelin muutamia satoja lauseita teknisen tekstin konekäännöksiä ja voin sanoa, että yllä oleva väite ei aina pidä paikkaansa.
Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe.
* Suzuki Katana * KTM 690 Enduro * Kawasaki ZX-8R * CFMOTO 450MT * Honda Fireblade * MV Agusta Brutale 910S *
Sori, tarkoitin lähinnä sitä, että jos joku vierasmaalainen haluaa kääntää suomenkielisiä kätkökuvauksia omalle kielelle niin silloin varmaankin riittää huonokin käännös sen sijaan ettei saa mitään konekäännöstä (esim. slangin vuoksi).
Joo, teknisen tekstin tapauksessa on tärkeää että käännös on hyvä.
Kawasaki H2 SX -22, ex.K1300S -14, ex. K1300S -11, ex. GSX1250FA -12
BMW G650XChallenge
gozamite-blogi
Sinänsä tietysti olisi hyvä, jos tekstit olisivat selkeää kieltä, motoristille oleellinen olisi kuvauksen alussa ennen historiakatsausta, kävelyn osuutta olisi kuvattu, löytämisen ehto kertoisi täsmällisesti sen, mitä pitää tehdä, että saa merkata jne jne...
Ihan hyvä ottaa noita aiheita esille foorumilla ikään kuin vinkkinä muille ja keskustella niistä rakentavasti.
Se on kuitenkin sitten ihan eri asia, jos näitä ruvetaan vaatimaan tarkastuksissa, huoltopyynnöissä ja yksityisviesteissä.
Hyötynä toki voi olla parempi laatu, mutta jos kustannuspuolella on se, että kätkön tekijä toteaa, että "pitäkää tunkkinne", niin lopputulos on melko huono. Ok, tuo oli hieman kärjistetysti sanottu koska noita on ollut melko vähän, mutta sellaisia "ei oikein huvita" fiiliksiä on sitten ollutkin enemmän.
Siihen on syynsä, miksi tarkastusohjeessa on tuo yllämainittu kappale ja miksei noita kaikkia asioita vaadita säännöissä.
------
Nyt kun kokeilin kääntää muutamia tekstejä Google:lla, niin olikin melkoinen ylläri. On kyllä kehittynyt huimasti suomen kielen osalta.
Kun käänsin motocachingia englanniksi, en kokenut oikein saavani Googlen kääntäjästä apua, mutta nyt moni teksti kääntyi varmasti paremmin, kuin mitä itse olisin osannut kääntää.
Esim. toi eka kappale kääntyi "Now that I tried to translate a few texts with Google, that was quite a surprise. Yes, it has developed a lot for the Finnish language."
Hieno homma! Harmi vaan, että Googlen kääntäjää ei voi enää hyödyntää ohjelmallisesti samalla tavalla, kuin muutama vuosi sitten (tai siis voi, mutta ei ihan laillisesti).
------
BMW G650XChallenge
gozamite-blogi
Motocaching.suomi facebook sivuille oli laitettu linkki Iltalehden juttuun muraaleista.
Niitä olisi kiva saada kohteiksi motocaching.net:iin. Pitäisi vaan jostain saada selville osoitteita tai sijainteja kartalla, missä niitä on.
Jos ei itse halua tehdä kätköä, niin minulle voi kyllä viestittää pääkaupunkiseudun muraalien osoitteita, niin teen kätkön asap.
Purkkatukassa ehti jo näyttää mallia : https://www.motocaching.net/fi/cache/view/id8613![]()
------
Sattumoisin yksi Espoon kolmesta uudesta muraalista on viimeisimpänä haettavana
kuvajahti Länsi-Uusimaassa eli tuolla kävin eilen.
Eiköhän tuon joku löydä...
Kävin myös hätähousuna syyskuun alussa Karakalliossa muraalin huudeilla
mutta teosta ei ollut tuolloin vielä tehty...Tyhmä minä...nythän tuokin valmis.
Kolmas Espoon uusista muraaleista Matinkylässä...
Voisin yrittää viikonnlopun aikana jos sade hieman taukoaa noilla kahdella muullakin käydä (saisi kätkökuvan heti esille) ja kätköt yrittää tehdä jos sopii ?! ;-)
Z750
En tiedä onko nuo kaikki Espoon Muraalit kätkön arvoisia... Mun mielestä Muraalin kohdalla ratkaisevaa on se miten se sopii mp:llä lähestyttäväksi ja saako pyörän parkkiin hetkeksi niin että saa kuvan napattua.
Edit: Ten nyt sitten tuon Kivenlahden koska se on ainakin oikein sopivalla paikalla!
BMW G650XChallenge
gozamite-blogi
Jotenkin tämä kommentti ei yllättänyt...
Mielestäni nämä Espoon kolme uutta muraalia ovat juurikin helposti mp:llä lähestyttäviä.
Ovat sen verran kookkaita että tulevat nähdyksi vaikka vain ohi lipuen ilman satulasta nousua...
Kivenlahden muraalin vieressä kadulla taisi olla tarvittaessa paikkoja...
Karakallion muraalin vieressä taisi olla parkkipaikkoja...
Matinkylän muraalin vieressä heti ei parkkipaikkoja (mutta edessä taisi olla pysäköinti kielletty merkki joten
pysähtymisen ja kuvan ottaminen onnistunee...)
Kävin Karakalliossa ja Matinkylässä tänään ajelemassa ja kuvat muraaleista ottamassa kuten eilen uumoilin...
Itse taiteesta voi tottakai olla mitä mieltä hyvänsä mutta antanevat ajettelemisen/ajamisen aihetta.
Teoksethan ovat osa Upea17-kaupunkitaidefestivaalia jonka järjestää Upeart-yhdistys.
![]()
Z750
Höh! Jouduin arkistoimaan juuri tekemäni kätkön koska sinne ei pääse ajamaan (virallisesti). Joka suunnasta lähestyttäessä puomit tiellä. Eli Skogbyn ruukki valitettavasti ei haettavissa. (Oli kyllä hienoja Enduroreittejä tuolla!!!)
BMW G650XChallenge
gozamite-blogi
BMW G650XChallenge
gozamite-blogi
Olisiko ei-suomalainen löytäjä?? Meksikon kätkö löydetty!!!
BMW G650XChallenge
gozamite-blogi
Jeps, tää on heppu, joka joka jo 2015 lupas kuitata kätkön, jos teen Bajan alueelle sporttipyörällä löydettävän. Tein tuon https://www.motocaching.net/fi/cache/view/id6462 ja hän myös kävi siellä.
On muuten aika hillittömän vaikeaa tehdä kätköjä tuolle alueelle, jos ei osaa espanjaa, eikä tunne paikkoja.
------
BMW G650XChallenge
gozamite-blogi
Kateeksi käy, kun en itse osaa tuolla tavalla sujuvasti espanjaa
Mulla meni ihan ekan aiheen löytämiseen monta tuntia, mutta en halunnut antaa periksi, kun kerran oli luvattu käydä kuittamaassa. Aluksi työn alla oli eläintarha, jonka löysin noilta seuduilta googlettamalla. Vaikutti hyvältä ja oli melkein julkaisuvalmis, mutta vielä puuttui joitain...
Keksin uusia hakukonsteja ja lopulta löytyikin tarkempaa tietoa : Kalifornialaisen tytön koulutyö, jossa hän haastatteli eläintarhan omistajaa. Pääaiheena oli, että miten tämä oli raaskinnut luopua kaikista eläimistä ja lopettaa koko homman![]()
------
Sain juuri tiedon, että tänään klo. 19 alkaa suunniteltu huoltotyö, joka katkaisee yhteydet motocachingilta. Kestosta ei ole tietoa, mutta eiköhän se ainakin lauantaiksi tule valmiiksi.
------
Hyvin toimi jo aamusella. Tarkastajat vaan nukkuvat!
BMW G650XChallenge
gozamite-blogi
Eikä nukuta, on vaan muutakin elämää![]()
Riiviö perseen alla (Ducati Monster 695 vm.2007).
exä Mörkö (Ducati Monster Dark 600 vm.2000)
Ja siitä tulikin mieleen, että olen ollut vähän liian kiireinen ja ajokauden päättäjäisten järjestäminen on unhoittunut. Olisikos kuitenkin porukalla intoa, aikaa ja kiinnostusta kuitenkin vielä sellaiseen osallistua? Itselleni ei sovi 24.11. mutta muut pe tai la illat tuonne lähemmäksi joulua on (vielä) vapaana. Löytyisiköhän halukkaille (ainakin suurimmalle osalle) sopiva yhteinen päivämäärä, niin voin sitten taas tehdä tapahtuman ja järjestää paikan yms.
muoks. ei ku se olikin 24.11. kun mulla on jo menoa, siis se perjantai, en jostain syystä muista sitä päivää millään oikein...
Riiviö perseen alla (Ducati Monster 695 vm.2007).
exä Mörkö (Ducati Monster Dark 600 vm.2000)