Kysymykset ja niiden luoma kontrolli on minusta tarpeen ainoastaan silloin, kun motokätköilyä ajatellaan pelinä tai kilpailuna. Pelin/kilpailun suuntaan viittavia elementtejä löytyy säännöistäkin, esim. kätkön kuittaamiseen liittyvät aikarajoitteet.
Jos vaikkapa aikarajoitteita ei olisi, niin palvelua voisi vieläkin paremmin käyttää uusien kohteiden etsimiseen, kun itselle tutut kohteet saisi "himmennettyä" kartalta. Nykysääntöjen mukaan tällainen käyttötapa ei ole mahdollinen. Uudella käyttäjällä, joka on kuitenkin jo pitkään ajellut, on kartalla todennäköisesti hurja määrä kätköjä, jotka tekisi mieli kuitata jo aiemmin käydyiksi, varsinkin ne joita ei itse pidä uuden vierailun arvoisena.
Minusta perimmäinen kysymys on se, että onko kyseessä peli/kilpailu vai haku-/lokikirjapalvelu, joka tarjoaa motoristille uutta ajettavaa. Jos jälkimmäinen on tavoitteena, niin sääntöjä on syytä nykyisestä lieventää (ja samalla säilyttää kätköjen hyvä taso).
Jo aiemmin ehdotettu kätköjen luokittelu olisi mielestäni perusteltua sekin. Silloin voisi suodattaa kartalle vaikkapa vain solatiet, tunnelit jne.
Reissut: http://kettulantalli.fi ja muut höpinät: http://takapiha.org
Bikeologia: Honda NX650 Dominator > Yamaha TT600R > BMW F650GS Dakar > BMW R1150GS Adventure > BMW R1200GS Adventure
Minä komppaan osittain tätä.
En halua toimintoa, jolla kuittaan lainkaan käymättä turhia paikkoja, mutta haluaisin toiminnon, jolla piilotan ilman mitään merkintöjä tai laskureita omasta näkymästä itse piiloon merkkaamani paikat.
Jotkut paikat yksinkertaisesti ovat vain sellaisia, että ei jaksa könytä paikalle tai sitten muuten vaan syystä tai toisesta päättää että enpä tuonne koskaan mene.
Ne haluaisin itse piilottaa omasta näkymästä.
Koko kilpailuasetelma tässä harrastuksessa aiheuttaa selvästi riitoja ja kateutta, mutta valitettavasti aina niitä oman paremmuutensa muihin nähden ja oman erinomaisuutensa esiintuojia riittää.
Harrastus harrastuksena ja kilpailut kilpailuina.
Jotain, jossain, silloin tällöin!
Monia hyviä pointteja tullu esille viime aikoina. Tuohon kansallisuusjuttuun liittyen en minäkään usko että olisimme (tai britit) olis erilaisia. Mun kommentti johtui lähinnä siitä, että oon viettäny paljon aikaa Englannissa v. 2000 lähtien ja tutustunu siellä erilaisiin ihmisiin ja muutaman viime vuoden aikana motoristeihin. Nämä kaverit edustavat sitä perinteellistä porukkaa jotka eivät ihan helposti halua muuttaa käsityksiään mutta eihän kaikki varmasti ole samanlaisia. Itse asiassa olen tutustunu pariin nuorempaan motoristiin tänä vuonna mutten ole vielä aloittanu keskustelemaan motokätköilystä heidän kanssaan. Voisinpa yrittää demota heille seuraavalla kerralla kun meen sinne. Toisen kaverin naisystävä on myös motoristi joten ehkä voisi saada heidät molemmat innostumaan.
En sitten tiedä vierastavatko nämä britit esim. navin käyttöä vai ei ja kokevat sen vuoksi motokätköilyn vieraaksi. Sami totesi myös varsin hyvin, että lähtiessä ajelemaan ilman päämääriä pääsee irti oravanpyörästä. Näinhän sen pitää myös olla. En aina tee mitään kätköilyreissuja vaan saatan lähteä aikaisin aamulla esim. Kaivopuiston reitille ja pysähtyä jossakin aamukahville ja sitten sieltä kotiin Westendin-Haukilahden kautta. Toinen noista mun keski-ikäisistä brittitutuista kertoi, ettei hän halua ajella minkään suunnitelmien mukaisesti. Toisaalta hän ei asu pysyvästi työpaikan lähellä Oxfordissa vaan pysyvä koti on Cornwallissa jonne on useamman tunnin ajo Oxfordista. Miksei välillä vois ajaa joitakin pikkuteitä pitkin motarien sijaan ja samalla "kerätä" kätköjä. Tämä kaveri on myös reissannu prätkällä ympäri Eurooppaa joten hän on todella kokenu kaveri. No, kullakin oma tyylinsä.
Tuosta kilpailemisesta voin sanoa sen, että olihin siinä jonkinlainen pakkomielle kun oli seuraava satanen lähestymässä löydettyjen kätköjen suhteen. Toisaalta tämä kätköily on avartanu mun maailmaa sillä en ole koskaan liikkunu näin paljon Suomessa aikaisemmin autollakaan. Autolla on tullu reissattua Brittein saarilla v. 2000 lähtien joka kesä ja aina oon ihaillu pikkukyliä ja -kaupunkeja siellä sekä Saksassa. Nyt oon tajunnu parin viime vuoden aikana että Suomessakin on aivan upeita paikkoja joten edelleenkin jaksan innostua lähtemään kätköilyreissuille. Tosin täytyy mennä aina vaan kauemmaksi, no onhan mulla noita kurakätköjä käymättä mutta niiden kanssa joutuu olemaan hieman varovainen. Nyt on sitten sellainen haave, että sais oman vaimon harakaksi ja voitaisiin yhessä käydä näillä kätköillä. Saa sitten nähdä toteutuuko tämä haave koskaan.Tonttuj totesi hyvin että harrastus harrastuksena ja kilpailut kilpailuina. Toivotaan että kullakin tämä kätköily säilyy harrastuksena ja jos haluaa kilpailla niin sitten kilpailee ittensä kanssa. Näin mä teen ja tulee mieleen hyvin pari kurakätköä jotka olivat aika haasteellisia katupyörälle.
Noista reittikätköistä vielä sen verran. Niistä olisi hyvä poistaa kysymykset kokonaan ja muuttaa ne vaikka sellaisiksi että jos reitin varrella on jokin hyvä kahvila niin voisi suositella pysähdystä niissä vaikka kuskin tankkaamiseksi. Tuo tonttuj:n mainitsema reittikätkö on varmasti kaikkein vaikein kysymyksen vuoksi. Samoin tulee mieleen Palokosken kätkö, jonne mun oli ajettava pari kertaa ennen kuin sain vastauksen. Mulla oli sen verran intoa käydä siellä uudelleen mutta ei varmasti kaikilla.
Kawasaki H2 SX -22, ex.K1300S -14, ex. K1300S -11, ex. GSX1250FA -12
Tää kilpailun vierastaminen kuulostaa vähän oudolta mutta toisaalta ymmärrettävältä.
Outoa se on siksi että en usko kovinkaan monen tekevän tätä kilpailun vuoksi. Ne jotka niin tekevät löytynevät listan kärjestä TOP10 löytäjät... (???)
Mutta huomattavasti tärkeämpi syy siihen miksi kätköjä ei saisi kuitata takautuvasti on se että siitä ei ole kenellekään mitään hyötyä! Yksi hienoin ominaisuus tässä systeemissä on se että hyvin usein uusi löytökommentti antaa ajankohtaista tietoa paikasta tai reitistä. Tästä tiedosta voi olla hyötyä seuraaville kävijöille. Tämä ei voi toteutua jos löytömerkintä koskee käyntiä joka on tehty kuukausia tai vuosia sitten!
Tätä voisi jopa korostaa säännöissä siten että löytökommentin ajankohtaisuus olisi välttämättömyys.
BMW G650XChallenge
gozamite-blogi
Ainoo syy minkä takia ylipäätään teen loggauksia. Jos siitä vaikka olis jollekulle hyötyä. Aina ei ole mitään varsinaisesti rakentavaa sanottavaa mutta lätkiipä sit edes niitä tähtiä sinne.
Kilpailun mukana tulee yleensä myös lieveilmiöitä. Turhaa pilkunviilausta ja muuta nillitystä kun joku harrastaa(kilpailee) ihan väärin jne... Ei kenties haittaa ketään niin kauan kun ne lieveilmiöt ei käy vaikuttamaan rennommin ottavien touhuihin. Mutta jos se menee julkiseksi riitelyksi tms. niin väkisinkin vaikuttaa myös niihin joita ei suoraan kosketakkaan. Jos nyt en ihan väärin muista niin tässäkin ketjussa on joskus ollut sellaisia viestejä jotka on mietityttänyt kuinka vakavasti jotkut touhun oikein ottaa.
RC8
Don't call me stupid, I'm insane!
Pahus, kun kuumeessa ei oikein ajatus luista, mutta muutama juttu kumminkin...
Tämä on minunkin mielestäni hyvin oleellista.
Lisäksi lokimerkinnöillä on paljon muutakin merkitystä. Uusimpien lokimerkintöjen sivu on suurinpiirtein yhtä suosittu, kuin se sivu, jolla kätköt näkyvät kartalla. Jotta tuo säilyy, olisi tosiaan paljon parempi että voisi vaan piilottaa haluamansa kätköt merkkaamatta niitä löydetyksi. Siis kuten yllä jo ehdotettiinkin. Olen muutenkin miettinyt, että tätä "sosiaalista puolta" pitäisi kehittää. Ideoitakin on ja aloitin kertaalleen toteutuksenkin, mutta siitä olisi tullut turhan työläs. Nyt on helpommin toteutettavissa oleva suunnitelma jo hahmottunut. Lähinnä kyse olisi jutuista, jotka motivoivat löytöjen merkkaamiseen ja kommentointiin ja mahdollistavat vuorovaikutusta. Esim. tykkää nappi löytyi -merkintään.
Tuosta peli/kilpailu näkökulmasta sanoisin, että pitäisi saada vähennettyä niitä elementtejä, jotka luovat sellaisen kuvan, että kyseessä on kilpailu. Kuitenkin niin, että motivaatio uusiin paikkoihin tutustumiseen ja lokimerkintöjen tekemiseen ei heikkene. Esim. eniten löytäneiden listan pitäisi mielestäni toimia samoin kuin geokätköilyssäkin. Lista on olemassa niille, jotka sinne haluavat, mutta sinne ei ole mikään pakko pyrkiä. Löytöjä voi kuitenkin tehdä ihan omaan tahtiin, vaikka näkyvillä on sekin, että jotkut tykkäävät hommasta ihan tosissaan.
Loppujen lopuksi tarkoitus on kuitenkin tarjota apuja siihen tilanteeseen, jossa motoristi etsii tietoja kohteista, joihin voisi olla kiva ajella. Oli kyse sitten siitä, että on duunin jälkeen lähdössä ajelulle tai on matkalla jonnekin ja haluaisi matkan varrella tutustua johonkin mielenkiintoiseen.
Sinänsä voi hyvinkin olla, että tarkistuskysymykset eivät sittenkään palvele tuota tarkoitusta, vaan päinvastoin. Niiden kanssa oli jo alussa monenlaisia hankaluuksia ja kysymysten osuutta helpotettiinkin oleellisesti (esim. monivalinnat).
Oikeastaan se, mitä minusta ehkä tarvitaan, on jotain joka
a) korostaa sitä, että paikassa on oikeasti käytävä (--> paremmat lokimerkinnät + koko "löytäminen" ei ihan kokonaan "vesity")
b) antaa kätkön tekijälle välineen ohjata kävijä "peremmälle kohteeseen" ja/tai houkutella tutustumaan kohteeseen hieman ohi ajamista tarkemmin
Toisaalta viime vuonna merkattiin n. 7400 löytöä. Itse tulkitsen tuota niin, että aika hyvään tulokseen ollaan päästy sen suhteen, että on onnistuttu tarjoamaan kohteita ajelulle. Samalla on saatu todella paljon ajankohtaista tietoa ja käyttäjille luottamusta siihen, että kohteet ovat ajan tasalla ja niihin voi edelleen mennä.
------
Aina välillä olen miettinyt, että viekö tarkistuskysymykset ja löytämisen ehto ajatukset pois tuosta perusasiasta siihen suuntaan, että "ai tää on joku tällainen pulmatehtäväjuttu".
Esim. pitäisikö kysymyksen ja löytämisen ehdon sijaan olla vaikka jokin "Kätkön tekijän suositus tai toive..." tyyppinen juttu. Siihen voisi halutessaan laittaa jotain, mikä kiinnittää huomiota johonkin hauskaan tai ohjaa tutustumaan asiaan tarkemmin.
Ainakin moni on antanut palautetta, että kysymykset on hyviä, kun tulee sitten tutustuneeksi kohteesi vähän enemmän, eikä voi vaan sivuuttaa asiaa ohi ajamalla. Toisaalta taas se, että on jotain "tehtäviä" ei tunnu liittyvän kovin saumattomasti siihen, että ajellaan prätkällä. Tai kuten compinho asian ilmaisi, että on missannut sen, mikä järkevästi perustelisi kysymysten mukana olon.
------
Minusta tämä on hyvä idea.
Kätköilyyn vasta aika lyhyt aika sitten intoutuneena arvaan, että pulmatehtävä on keksitty, jotta homma muistuttaa geokätköilyä. Eikös siinäkin ole pulmia? Motokätköilyssä se kuitenkaan ei olisi mitenkään välttämätön juttu. Ajatus siitä, että kätköön voi tehdä jonkun tekijänsä huomion tai vinkin, on hyvä ajatus.
AVJ #72
BMW R1200R -07
ex BMW F650ST -99
Mä nyt kommentoin useampaan kohtaan mitä tässä keskustelussa on noussut esille:
Loopeista / koreista / yhdistelmäkätköistä: Idea kätköjen yhdistelemisestä valmiiksi reiteiksi kuullostaa tosi kivalta, jos vaan tekninen toteutus onnistuu. Itse ainakin voisin jotain omia yhdistelmäreittejä hyvinkin julkaista, niissä on usein ollut myös jotain "teemoja" jonka mukaan olen käydyt kätköt valinnut. Voisi alentaa kynnystä lähteä mukaan, jos ei jaksa itse kovasti reittejä pähkäillä.
Piilotettavista kohteista / kohteiden laadusta / suodattimista: Olen osittain samaan mieltä kuin tonttuj, jotkut kätköistä on omastakin mielestä vähän "ei-niin-laadukkaita" ja voisi olla kätevää että olisi toiminto niiden piilottamiselle. Laatuluokitus ei palvele samaa tarkoitusta, sillä se perustuu muiden arvosteluihin (mä voin olla sitä mieltä, että en koskaan mene käymään jossain paikassa, vaikka se olisi arvosteltu kolmen tähden paikaksi, jos olen joskus jo siellä käynyt ja todennut ettei ole mun juttu tai kuvauksesta voin päätellä saman). Toisaalta mä kaipaisin myös toimintoa toiseen suuntaan: että voisin merkitä uudelleen käytäväksi sellaisen kätkön, jossa jo olen käynyt mutta haluan palata uudelleen (niiden löytäminen kartalta uudelleen on välillä haastavaa, jos ei muista tarkkaan kätkön nimeä, kun symbolikin on enää vaan lippu, olenkin sitten kahlannut noi mun yli 600 lokimerkintää läpi löytääkseni jonkun kätkön uudestaan...). Mitä enemmän kätköjä tulee sitä enemmän onkin tarvetta erilaisille suodattimille. Oma karttanäkymäkin on jo tosi sekavan oloinen, vaikka suodatan haetut kätköt pois (joita mulla kuitenkin on aika paljon), joten voin hyvin kuvitella että uudella kätköilijällä voi tulla eteen kätköähky kun karttaa katselee. Nostan tässä samalla esiin myös idean, josta jossain grillauksessa puhuttiin: Voisiko paikkakätköjäkin luokitella vähän enemmän? Oli puhetta mm. siitä, että kaivattiin tietoa (klikkailematta kätköä auki ja lukematta kuvausta kokonaan) siitä, onko kahvittelu-paikkakätkön juju juurikin kiva kahvila vai onko paikka jotenkin muutenkin erityinen. Ehkä myös jonkinlainen luontokohde/kulttuurikohde/muu -lajittelu voisi olla informatiivinen. Toki varmasti tulee ongelmia siinä mikä mihinkin kategoriaan laskettaisiin, mutta täytyy vain luottaa kätkön tekijöiden harkintaan. Jätän idean palloteltavaksi...
Kilpailullisuudesta / löytöjen määrästä: Itselleni tämä ei ole mikään iso juttu (ehkä koska olen itse hyvin vähän kilpailuhenkinen), vaikka olenkin "kärjessä"(ei silti tuntunut missään kun jack ja jlik menivät ohi, oli vaan kivaa että pojjaat jaksaa ajella reippaasti
). Lähinnä on ollut kiva nähdä, ketkä käyvät aktiivisesti kohteissa. Minusta on ollut kiva huomioida täällä uusia tasalukemia ja samalla yrittää myös kannustaa uusia aktiivisia kätköilijöitä sitten myös osallistumaan yhteisiin tapahtumiin. Jos top-listaa ei olisi, ei näitä yhtä helposti huomaisi. Toisaalta tämäkin on saanut aikaan mielensäpahoittamisia
, mistä en tykkää. En kuitenkaan tiedä mikä auttaisi...
![]()
Tulipa nyt pitkä postaus, ja silti varmasti jotain unohdin... sorry![]()
Riiviö perseen alla (Ducati Monster 695 vm.2007).
exä Mörkö (Ducati Monster Dark 600 vm.2000)
Juu ja heti lisäystä perään...
Kätkökysymyksistä: Mä olen oikeastaan aina kitissyt siitä, etten tykkää että reiteillä on kysymys, ellei siinä ole joku idea johdattaa reitin varrella olevaan hyvää kohteeseen. Siihen kyllä sitten riittäisi tuo ehdotettu huomio / toivomus käydä tsekkaamassa paikka varsinaisen kysymyksen sijaan. Ja jos reitin varrella oleva paikka on tosi kiva, siitä kannattaisi tehdä se oma kätkönsä (ja jos reitin ainoa idea on se paikka, niin sen ei pitäisi olla reittikätkö ollenkaan). Paikkakätköjen kysymyksistä pidän, mutta se nyt johtuu siitä että pidän ylipäätään kaikista pulmista ja pähkinöistä (esim. geokätköilyssä tykkäisin ratkaista niitä pulmia mutta en jaksa lähteä sitten etsimään niitä varsinaisia purkkeja). Ymmärrän kyllä että kaikki ei niistä diggaa ja siksi on ihan ok jos niistä halutaan luopua.
Riiviö perseen alla (Ducati Monster 695 vm.2007).
exä Mörkö (Ducati Monster Dark 600 vm.2000)
Mutta nyt ajatuksissa pyörinyt pari ideaa toteutettavaksi! Saatais ehkä yksi askelma helpommaksi kenelle tahansa tämä kätköilyn aloittaminen, eli...
Etusivulle pitäisi saada ns. "Getting started" (Näin pääset alkuun?) -ohje. Se olisi semmoinen hyvin yksinkertainen maksimissaan 3-5 kohtaa sisältävä ohje siitä mitä pitää tehdä jotta pääsee alkuun.
Meillä on nyt etusivulla "Introduction" (esittely), joka ei sisällä mitään tietoa siitä miten homman aloittaa.
Ko ohje voisi olla vaikkapa:
1) Rekisteröidy käyttäjäksi motocaching.net sivuille
2) Etsi kartalta (tai nimihaulla tai parhaat listalta...) itsellesi mielenkiintoinen kohde
3) Aja moottoripyörällä kohteeseen (tai reitti)
4) Jaa kokemuksesi meille muille merkitsemällä kohde (reitti) löydetyksi kommenttien kera
5) Jos sinulla on oma kohde jota haluat suositella muille, tee siitä oma kätkö
Olisiko tuossa ne tarvittavat pääkohdat?
Toinen mitä kaipaan on linkki rekisteröitymissivulle jokaiseen kätköön!
Eli alkaa olla semmoinen tilanne että google löytää aika hyvin kätköjä erilaisilla nimihauilla tai sitten kätkön linkin voi julkaista "vihjeeksi" melkein missä tahansa. Olisi hyvä että jokaisessa kätkössä olisi linkki: "Oletko käynyt täällä? Rekisteröidy käyttäjäksi merkitäksesi löydetyksi (tms)"
BMW G650XChallenge
gozamite-blogi
Hyviä ideoita Go-Za.
Kätkön sivulle Googlen kautta tulevalle kävijälle on varmaan useitakin "tiedonjyväsiä", joita voi tarjota.
1) sivu on osa jotain, joka on ilmaista
2) "getting started" eli miten saa ekan löydön merkattua
3) mikä on motocaching
4) sivustolla on tarjolla muitakin kohteita samalla alueella - ko. kätkö ei ole suinkaan ainoa
5) miten homman saisi käyntiin omalla seutukunnalla
Noista muut paitsi 2 -kohta on ainakin jossain muodossa tyrkyllä jokaisella kätkösivulla, mutta parantamisen varaa on varmasti.
Oiskohan muuten käynyt niin, että et ole huomannut noita, kun näkyvät vain silloin kun ei ole sisäänkirjautuneena?
"Getting started" asian lisääminen omaksi erilliseksi asiaksi kätkösivulla olisi varmaan oikein hyvä. Ehkä myös tuon 5 -kohdan voisi laittaa omaksi kohdakseen (nyt se on vain siellä "Mikä on motocaching" tekstin lopussa).
Tän kanssa pitää olla tarkkana. Lukijalle tulee helposti ajatus merkkailla "vanhoja käyntejä". Kuten ollaan todettu, niistä ei ole paljoa iloa muille käyttäjille.
------
Joo oikeastaan niin on käynyt kun siellähän tosiaan on tämä:
Mutta se on sivun yläreunassa ja mä siirtäisin sen alareunaan kätkön tietojen jälkeen, eli kun Sivulla aikaisemmin käymätön lukee yhdestä kätköstä tietoa ja kiinnostuu asiasta niin harvoin enää kuitenkaan skrollaa takaisin ylös(??)
BMW G650XChallenge
gozamite-blogi
Aloittelin nyt tekemään tapahtumakätköjä alkavalle kaudelle. Talvella pohdittiin, että voisi koittaa saada aikaan kattavan koosteen mp-tapahtumista.
https://www.motocaching.net/fi/findc...p/comingevents
Btw, kiitokset Gozalle, kun oli tarkastuksessa skarppina. Tein pari tapahtumaa ja molemmissa oli huomautettavaa. Jotenkin luulin, että osaan, mutta niin vaan sorvasin löytymisen ehdon sellaiseen muotoon, ettei siitä saanut tolkkua, milloin paikalla pitäisi käydä![]()
------
Nyt on juttu valmis ja julkaistu: http://www.aika-ajo.com/motorsport/motocaching/
Toivottavasti sieltä jokainen avustanut itsensä tunnistaa positiivisella tavalla. Kiitos Go-Za mahdollisuudesta käyttää kätkökuviasi artikkelin kuvituksessa.
Reissut: http://kettulantalli.fi ja muut höpinät: http://takapiha.org
Bikeologia: Honda NX650 Dominator > Yamaha TT600R > BMW F650GS Dakar > BMW R1150GS Adventure > BMW R1200GS Adventure
Reissut: http://kettulantalli.fi ja muut höpinät: http://takapiha.org
Bikeologia: Honda NX650 Dominator > Yamaha TT600R > BMW F650GS Dakar > BMW R1150GS Adventure > BMW R1200GS Adventure
En tiedä linjauksesta mutta mun mielestä semmoset tapahtumat mihin voi hyvinkin mennä ihmettelemään tunniksi tai pariksi ilman että kukaan pitää sua outona.
Ei kai GS-meetingistä kukaan ns. ulkopuolista heitä pihallekaan eli kai sinne alueelle saa mennä vaikkei itse tapahtumaan osallistu.
BMW G650XChallenge
gozamite-blogi
Osallistumismaksun puolesta tuo menee minusta ihan hyvin "kohtuullisen" puitteisiin kun ottaa huomioon, mitä se sisältää.
Noin muuten sännöissä sanotaan kylläkin näin :
"Sellaiset kätköt ovat kiellettyjä, joiden tarkoitus on edesauttaa jotakin asiaa tai ohjelmaa, joka ei ole sekä yleishyödyllinen että epäkaupallinen. Kiellettyjä ovat esimerkiksi kätköt, joissa edellytetään tietyn valmistajan tuotteen omistamista, johonkin tuotteeseen perehtymistä...jne..."
Jos tapahtumaan saa osallistua myös muulla kuin gessulla, niin sittenhän tuo sääntö ei ainakaan rajoita.
Noin yleisesti ottaen tuota sääntöä kirjoitettaessa oli sellainen ajatus, että rajoitetaan mahdollisuutta promota tuotteita, eikä muutenkaan otettaisi mukaan jollekin tietylle pienelle porukalle rajattuja juttuja. Geocachingissa on samanlainen sääntö, joka käsittääkseni on hyväksi havaittu.
Tosin en tuossa kohtaa ajatellut merkkikohtaisia kokoontumisia. Mitä mieltä muut ovat, sopiiko merkkikohtaiset tapahtumat/kokoontumiset tapahtumakätköiksi? Minusta ne voisi olla ihan ok. Jos paikka- tai reittikätkön löytämiseen vaadittaisiin jonkin tietyn merkkistä pyörää, niin se ei olisi järkevää, mutta nää tapaamiset on ehkä vähän eri juttu.
------
Niin... joskus kätkön kuittaamisen estää sää, joskus se että pvm ei sovi (tapahtumat), joskus kätkö on liian kaukana ettei sinne tule lähdettyä tai voihan se syy olla sekin että on väärän merkkinen pyörä.
Mutta sanon sen vielä uudestaan minkä sanoin aikaisemminkin: Tuskin GS miitinkiin ilmestynyttä motoristia heitetään alueelta/ pihalta pois jos vain tulee kattelemaan millaista siellä on?? Eli kai paikanpäälle voi mennä vaikka ei olisi maksanut osallistumisesta?
BMW G650XChallenge
gozamite-blogi
Mun mielestä jos tapahtuma on selvästi rajattu vain pienelle piirille (ts. _vaaditaan_ että paikalle tullaa esim. tietyn merkkisellä pyörällä) niin sitten se ei ole sopiva tapahtumakätköksi. Mutta jos tapahtumaan saa tulla muutkin ihmettelemään, niin mikä ettei. Kyllä ainakin oma kokemus on, että merkkikokoontumisiin on toivotettu tervetulleeksi muutkin merkit, vaikka siellä sitä yhtä tiettyä korostetaankin... mutta en tiedä onko tämä tavallista muidenkin kuin italo-merkkien parissa(siis kun en mä ole ollut kuin Laverda ja Ducati -kokoontumisissa, joista etenkin Laverdistit mieluusti esittelevät pyöriään ihan kelle tahansa paikalle sattuneelle).
Riiviö perseen alla (Ducati Monster 695 vm.2007).
exä Mörkö (Ducati Monster Dark 600 vm.2000)
Juu... eiköhän sen GS-meetingin voi ihan hyvin lisätä.
Nyt kun olen koittanut etsiä tietoja tapahtumista, näyttää siltä, että tapahtumalistalle on oikeasti tarvetta. Ainakaan en ole mistään löytänyt kovin kattavaa listaa. Eikä googlettaminenkaan ole ihan helppoa, jos ei tiedä tapahtuman nimeä.
Btw, käännän tulevien tapahtumien listan järjestyksen, kunhan kerkiän. Nyt lähiaikojen tapahtumat tulee listan loppuun ja loppukesän jutut on listalla ekana![]()
------
Siinä aika kattava lista:
http://www.sci.fi/~kekku/kokoontumisajot.htm
Ton listan lisäksi nääkin vois olla listalla: Motoristit koulukiusaamista vastaan
Edit: Lisäsin itse ensimmäisen eli Kilonpuiston koulun 27.4.2017
BMW G650XChallenge
gozamite-blogi
Nyt on tullut noin 240 uutta kävijää blogikirjoituksen kautta. Rekisteröitymisiäkin on tullut yli 40 parissa päivässä. Näistä varmaan ylivoimaisesti suurin osa kirjoituksesi ansiosta.
ps. Tarkensin tuossa aiemmin mainittua sääntöä lisäämällä loppuun : "Kuitenkin merkki- tai mallikohtaiset MP-kokoontumiset ovat sallittuja tapahtumakätköinä.". Jos harvemmin on "vääränmerkkisiltä" osallistuminen kielletty, niin tämä ei muuta asiaa oleellisesti, mutta selkeyttää asiaa, kun ei tarvitse miettiä, että saako sinne Xxx miittiin mennä myös Yyy:llä.
------
LoneWolf aloitti kätköilykauden. Ja samantien meni löydettyjen kätköjen määrä yli 400! Onnea!![]()
BMW G650XChallenge
gozamite-blogi
No kiitoksia, kuvittelin tuon 400 rajan menneen rikki jo messukätköstä mutta joko tapahtumia ei lasketa löydettyjen määrään tai sitten joku kätkö oli poistettu - mielestäni olin 399:ssä kun lopetin viime kauden.
Vähän oli vielä kylmä ajella, erityisesti kun olen purkanut pyörästä sähkötakin piuhoitukset jo pois myyntiä/vaihtoa varten, vaan olipa kivaa silti.