Yritin jo kerran tehdäkin, mutta en sitten kuitenkaan osannut... Liittyy siihen, että arvostelujen keskiarvot eivät ole ehkä kovinkaan vertailukelpoisia keskenään.
Yksi esimerkki vaikka tälläinen: 75:llä kätköllä on arvostelujen keskiarvo tasan 5. Arvioita niillä on keskimäärin 1.9 kpl. Kätkö, jolla olisi arvosteluina yhdeksän viitosta ja yksi nelonen, sijoittuisi keskiarvoltaan sijalle 76, mutta mun arvaus on, että voisi olla oikeasti se kaikkein pidetyin kätkö
Sen takia päädyin tarjoamaan parhaiden näkymää vain sellaisena epämääräisenä joukkona, jonka saa filttereillä. Ajatus vähän sellainen, että saadaan esille edes "about parhaimmisto" ja lukija saa sitten tehdä oman tarkemman tulkintansa.
Jos jollain on osaamista sen suhteen, että miten arvostelujen perusteella saisi aikaan järkevän paremmuusjärjestyksen, niin voin kyllä antaa dataa vaikka excel-teidostona, että pääsee kokeilemaan.
------
Olihan se tavallaan haaste, jos siihen haluaa tarttua
Pointtina kumminkin se, että tässä kai tarvittaisiin määritelmä sille, mikä on "hyvä" ja myös määritelmän toteuttava laskentakaava tai algoritmi, joka voi osoittautua jopa jossain määrin hankalaksi.
Otetaanpa esimerkiksi mun kätkö "Myllymäen torppa" https://www.motocaching.net/en/cache/view/id3608. Ja yritetääs arvioida sitä niiden asioiden perusteella, joilla voi laskea. Pääsee meinaan aika lailla eri tuloksiin riippuen siitä, mitä tekijöitä huomioi.
Päällisin puolin tarkasteltuna tämä on keskiarvoltaan kuudenneksi paras kätkö Suomessa, jos huomioidaan vain yli neljä arvostelua saaneet. Siis top-10 listalle!
Tai sitten vaihtoehtoisesti : Arvosteluja on viisi ja niiden keskiarvo on 4.8, mikä on oikein hyvä. Tosin arviot ovat jo pari vuotta vanhoja. Ehkä niin vanhoille ei enää pitäisi laittaa kovin paljoa painoarvoa. Kävijöitä on ollut vuonna 2015 vain yksi. Vuonna 2016 täällä ei ole käynyt kukaan, vaikka samana aikana 800:lla muulla kätköllä on käyty (kävijäpisteet siis minimiin tai miinukselle). "Syrjäseutupisteitä" ei anneta (päinvastoin!), sillä pääkaupunkiseudulta on alle 100 km tietä pitkin. Todella moni kätköilijä on käynyt läheisissä kohteissa, mutta skipannut tämän, mikä on vahva merkki siitä, ettei oikein sovellu ajelun kohteeksi. Noilla faktoilla voisi laskeskella, että kätkö sopisi top-10 listan sijaan vaikkapa arkistoiduksi.
------
Jos kahdella kätköllä on sama keskiarvo, niin se kummalla on enemmän arvioita on parempi. Näin minä sen laittaisin. Eli keskiarvolla 5,0 eniten arvioita saanut on paras, ja keskiarvolla 4,9 on huonompi kuin yksikään niistä joilla on 5,0 keskiarvo... You Know what I mean?
BMW G650XChallenge
gozamite-blogi
Nyt kun porukkaa ja arvosteluja on tullut aika paljon, toi voisi itseasiassa toimiakin, jos mukaan otetaan vain ne kätköt, joilla on neljä arvostelua tai enemmän.
Koitanpas väsätä top-10 listat kokeeksi ja katsotaan, millaiset kätköt sinne tulisi tällä periaatteella.
Noi paremmusjärjestyksessä olevat listat saattaisi olla jopa sellaista tietoa, jota ei edes saa mistään muualta. Tuskin on missään ajan tasalla olevaa listaa esim. parhaista mutkateistä motoristien arvostelemana.
------
Tässä testiversiot. Mitäs sanotte, toimiiko gozan ehdotus? Minusta vaikuttaa aika hyvältä.
Käytännössä nuo voisi näyttää vaikka top-20 listoina.
Kriteerinä nyt siis se, että pitää olla neljä arvostelua tai enemmän.
Noi luvut linkin perässä on arvostelujen keskiarvo ja lukumäärä.
Reitit ja mutkapätkät
1. https://www.motocaching.net/finally/cache/view/id7240 4.75 4
2. https://www.motocaching.net/finally/cache/view/id2994 4.7143 14
3. https://www.motocaching.net/finally/cache/view/id1220 4.6429 14
4. https://www.motocaching.net/finally/cache/view/id413 4.6429 14
5. https://www.motocaching.net/finally/cache/view/id7376 4.6 5
Kahvipaikat
1. https://www.motocaching.net/fi/cache/view/id6115 4.6667 6
2. https://www.motocaching.net/fi/cache/view/id1873 4.4615 13
3. https://www.motocaching.net/fi/cache/view/id7114 4.4 5
4. https://www.motocaching.net/fi/cache/view/id2289 4.4 5
5. jaettu sija:
https://www.motocaching.net/fi/cache/view/id2766 4.3333 6
https://www.motocaching.net/fi/cache/view/id6199 4.3333 6
Muut kohteet
1. https://www.motocaching.net/fi/cache/view/id7117 4.875 8
2. https://www.motocaching.net/fi/cache/view/id3608 4.8 5
3. https://www.motocaching.net/fi/cache/view/id6350 4.75 4
4. https://www.motocaching.net/fi/cache/view/id6071 4.6667 6
5. https://www.motocaching.net/fi/cache/view/id6395 4.625 8
------
Ihan vain heittona, että pitäisikö kätkön löytöjen määrän jollain tapaa vaikuttaa paremmuuteen? Esim. pitäisikö sitä käyttää järjestyksen määritykseen tasatilanteessa?
Reissut: http://kettulantalli.fi ja muut höpinät: http://takapiha.org
Bikeologia: Honda NX650 Dominator > Yamaha TT600R > BMW F650GS Dakar > BMW R1150GS Adventure > BMW R1200GS Adventure
Löytöjen määrää kannattaa varmasti käyttää lisänä, jos keskiarvo on sama ja arvostelujen määrä on sama. Vaikutus tulokseen on toki kovin vähäinen.
Oleellisempaa tuossa on ehkä se, että kun kätköille jostain syystä annetaan pääasiassa vain kolmosia ja nelosia ja muita sitten vain erityisen painavasta syystä, niin listasta tulee kuitenkin kovin eläväinen. Vähänkin keskiarvosta poikkeava arvo voi vaikuttaa sijoitukseen melko paljon.
En usko sen kuitenkaan kovasti haittaavan. Ehkä se tekisi asiasta vaan mielenkiintoisemman.
------
Kattelin mapquestin palvelusta, että josko niillä olis tarjolla sellaista karttatyyliä, josta erottaisi päätiet paremmin. No, onhan niillä, mutta eivät anna sitä "open-source" karttadatalla käytettäväksi.
Siinä samalla huomasin, että ovat samalla uudistaneet palvelua myös siten, että ilmaistunnareilla saa nyt 15000 karttatapahtumaa per kuukausi. Tsekkasin motocachingin käytön ja se on ollut about 45000 tapahtumaa kuussa.
Rupesin tutkailemaan tuohon liittyvää foorumia ja oli siellä muutama muukin, joka manaili, että oisko vaikka ollut asiallista lähettää asiasta tiedote sähköpostilla ja ehkä jopa niinkun ihan etukäteen.
Tiedustelin, että mitäs nyt sitten, jos raja ylittyy. Vastasivat, että ei hätiä mitiä, sinne vaan mapquestin sivustolle luottokortin kanssa ja 199 dollarin kuukausihintaan homma hoituu kätevästi. Muuten karttojen näyttöpyynnöt evätään 2.9.2016 alkaen. En tsekannut, onko hinta alvilla vai ilman, mutta sillä nyt ei ole edes väliä. Että silleen... tässähän onkin taas reilusti aikaa![]()
------
Juma että osaan olla tumpelo mutta en vain saa Google Mapsilla tehtyä reittikarttaa reittikätkölle. Olisiko mahdollista jos joku vääntäisi rautalangasta miten pitää toimia. Saattaapi tulla ajettavaa reittiä....
Kawasaki Z1000 - 2011
Ex. Honda CB 600 F Hornet - 2010
Kun tuo kartta tuli kätkösivulle niin aluksi se näytti mun mielestä ihan ok:lta. Mieli on muuttunut, ei näy paikannimiä eikä teitä kunnolla. Joutuu käyttämään toista karttaa (vaikka googlen) samaan aikaan kun reittejä tsiigailee.
Jos joudut Pleksi maksumieheksi niin eiköhän me saada aikaseksi (tai Sinä) joku pieni euron (tai viiden) käyttömaksu kätkösivuille ? Oishan se jo aikakin Sun saada jotakin pientä korvausta tuosta duunista mitä oot tehny.
![]()
R1200GSA -09
Aloitetaanpa nyt ihan tunnustamalla, että en ole seurannut tätä triidiä tasan yhtään. Se, mitä selasin taaksepäin, sai kyllä hiukan katumaan niitä päätöksiä, jotka ovat johtaneet tuohon edellä mainittuun faktaan. Täällähän tuntuu olevan tolokun meininki.
Kommentti tuohon: Jos alkaa listaa tekemään arvostelujen perusteella, niin jonkunnäköinen painotus uudemmille arvosteluille sinne algoritmiin. Ainakin täälä meillä Suomessa tiet rapistuvat kovaa vauhtia. Viimeisimmällä tiedolla pitäisi olla mielestäni suurempi arvo listauksessa.
Kawasaki KLR 650 1988 20->
Aprilia Tuono V4 APRC 2012 19->
ex: KTM 990 Super Duke 2006 17-18
ex: Honda VTR 1000F Firestorm 2005 12-16
ex: Honda VT750 Shadow 2007 07-11
Kyllä kai tähänkin joku muu ratkaisu löytyy, kun vaan jaksaa valvoa ja tutkia asiaa. Esim. MapBox tarjoaa enempi "katselutapahtumia" per kuukausi ilmaiseksi ja maksullinenkin palvelu alkaa about 50$ per kk. Tosin vielä on hämärän peitossa, että miten ne sen sitten loppupelissä hinnoittelee. Esim. kartan zoomaus on mapquestilla yksi tapahtuma ja samoin se, jos karttaa siirretään näytöllä yli 40% jne...
Yksi vekkuli homma noiden käyttömaksujen näkövinkkelistä on sekin, että nyt käytän Googlen ilmaisia palveluita mm. osoitteiden hakemiseen koordinaattien perusteella, reittien määrittelyyn kätköjä tehtäessä sekä reittien näyttöön tietä pitkin reititettynä. Jos jokin noista Googlen näyttämistä kartoista olisi nähtävissä vain maksua vastaan, niin siihen hommaan Googlen hinnat olisi alkaen kymppitonni per vuosi (ja toi olisi vain yksi detalji koko sopassa). Oikein Googlelta soittivat puhelimella jostain kaukaa selventääkseen asiaa
Ja käyttömaksut on muutenkin vähän vaikea asia, kun netissä toistaiseksi kaikki pitää olla ilmaista. Sekin on jo suurelle osalle liian suuri kynnys, että pitäisi rekisteröityä saatikka kertoa oma nimensä.
Tietty julkaisu maksullisena kirjana voisi olla yksi vaihtoehto. Niistähän on oikein uutisoitukin, kun on muistaakseni satakunta reittiä koottu yhdeksi kirjaksi.
------
Mites vapaaehtoinen sponssi kohteeksi lisätyiltä kahvipaikoilta? Kohteen ilmoitukseen toive antaa paikan sähköposti ja kun tarkastus menee läpi, automaaginen ilmoitus että toivomme lahjoitusta. Toteutuneesta toiveesta olisi kiva antaa kohteelle joku pieni palkkio, kuten kultareunukset kartan täpälle tjtn, mutta se olisi kova houkutus väärinkäytöksille...
Kawasaki KLR 650 1988 20->
Aprilia Tuono V4 APRC 2012 19->
ex: KTM 990 Super Duke 2006 17-18
ex: Honda VTR 1000F Firestorm 2005 12-16
ex: Honda VT750 Shadow 2007 07-11
Aattelin ens viikolla vähän kätköillä, saako tänne laittaa jonkun kuvan jos tulee joku oikein hieno maisema eteen ?
R1200GSA -09
Noo katotaan mihin pyörä vie. Meen varmaan vähän sateiden mukaan eli jos tulee vettä niin en välttämttä lähe rypee pahoille teille.. Ja pitää jotain reittejä säästellä tuleville vuosille. Eikä oo nappularenkaitakaan.
Mutta se mitä käyn todennäkösesti katsomassa on Guolasjärvi. Sinne pääsee autollakin kohtuu helposti ja jos sattuu hyvä keli niin maisemat on mahtavat. Käytiin Haltilla sitä kautta muistaakseni 2008. 6 km matka kävellen järveltä mutta kesti 3-4h. Maasto vähän kivikkoista. Pistä googleen vaikka Guolasjärven tie. Se on sellanen paikka että siellä hermo lepää eikä oo kiire mihkään.![]()
R1200GSA -09
Tota noin... määritteletkö reittipisteitä motocachingin omalla reitintekosivulla vai teetkö reittiä Goolen sivuilla?
Jos motocachingin omilla työkaluilla teet sellaista reittiä, jonka Google tunnistaa ajokelpoiseksi tieksi, niin apuja löytyy ehkä tuosta videosta : https://www.youtube.com/watch?v=Y4Wna_tERXc
------
Hyvä ehdotus. Tätä pitää ehdottomasti harkita.
Tosin pari tonnia kartoista vuodessa on mielestäni tähän hommaan liian kallis, enkä muutenkaan haluaisi asioida firman kanssa, joka tekee tällaisia muutoksia ilman, että tiedottaa siitä edes etukäteen. Jos MapBox:in ilmaisversio ei riitä, niin sen viitisensataa vuodessa olisi ainakin siedettävämpi, kuin tää pari tonnia.
Nyt vaan pitää selvittää ja testata, miten homma pelaa MapBox:in kanssa. Toivottavasti pelaa, kun se on käsittääkseni viimeinen jäljellä oleva vaihtoehto (ellei sitten Googlen kanssa ole tehtävissä jotain sellaista, mistä en vielä ole tietoinen).
------
Jihaa! Sain mapboxin karttapalvelun toimimaan ainakin alustavasti. Vahvasti näyttää siltä, että homma sujuu niin sutjakkaasti, ettei vanhan palvelun katkeaminen syyskuun alusta haittaa mitään.
Tässä kuva mun työpisteestä, kun täällä koodailen...
------
Hattua pitää nostaa sulle pleksi ku jaksat meidän iloks väsätä ja ylläpitää sivustoo. Isot kiitokset. Paljon on löytynyt reittejä ja paikkoja joihin ei olisi ilman kätkösivuja ikinä eksynyt.
Suzuki V-Strom 800DE -24
Exät:Yamaha Tracer 900 -18, Suzuki GSF1250S -09, Suzuki GSF 1250SA -10, Suzuki GSF 1200S -05, Suzuki GSX750 -00
Tässä kuva mun työpisteestä, kun täällä koodailen...[/QUOTE]
Työpiste näyttää asialliselta![]()
Kawasaki Z1000 - 2011
Ex. Honda CB 600 F Hornet - 2010
Muistutuksena kaikille kätköjä kuittaaville pari sääntöpykälää:
- Käynti tulee tehdä kätkön julkaisun jälkeen. Aiempia käyntejä ei lasketa.
- Käyntiä ei voi merkitä löydöksi jos siitä on kulunut yli kaksi kuukautta (ei vaikka kätkö olisikin sitä vanhempi).
Käytännössä tämä tarkoittaa että kaikki reitit ja tiet mitä olet ajanut ennen kirjautumista motocaching -sivuille olisi parempi unohtaa. Merkitset löytämäsi kätköt sitä mukaa kun olet ne löytänyt kirjautumisen (ja kätköjen julkaisun) jälkeen!
BMW G650XChallenge
gozamite-blogi
Jos kaistan käyttö ei ole ongelma niin voihan niitä mappitilejä hostata ihan omalla palvelimellakin. Liikennettä vaan tosiaan tulee helposti aika paljon.
Hyvä muistutus. Kaikki ei selvästikään ole huomannut noita sääntöjä.
Muutenkaan ei tosiaan kannattaisi merkata vanhoja ajoja. Ainakin mulla kätköt toimii kivana lisämotivaationa ja tutuissakin kohteissa tulee käytyä uudestaan, kun niistä tulee kätköjä.
Ja tietty sellaiset "kävin vuosi sitten" tyyppiset lokimerkinnät on aika tylsää luettavaa. Varsinkin niiden kannalta, jotka tekee merkinnät sääntöjen mukaan.
------