^ Kyllä mäkin samoin ajattelen. Ehkäpä tällaiset tapahtumien "mainostamiset" pitäisi aina mennä ylläpidon kautta. Nythän ei ole ongelmaa, kun kaikki kätköt tarkastetaan, mutta jos joskus "vapautetaan" kätköjen tekeminen, niin silloin varmaan tarvitsisi epäselvät tapaukset ylläpidon (tai ehkä jokin aktiivisten kätköilijöiden raati?) ratkaista hyväksytäänkö niitä kätköiksi. Koska tosiaan vaikea rajata yksinkertaisesti ja selvästi millainen yhteistapahtuma-kätkö olisi sallitun rajoissa.
Riiviö perseen alla (Ducati Monster 695 vm.2007).
exä Mörkö (Ducati Monster Dark 600 vm.2000)
Joutuuhan sitä ylläpito sitten puuttumaan mainostamiseen väkisinkin, jos sellaista tulee. Mutta olisihan se tarpeen, että säännötkin on sitten sellaiset, että on selvää, mitä saa tehdä ja mitä ei.
Mainitsemasi aktiivisten kätköilijöiden raati voisi olla hyvä juttu. Ihan jokaisen kätkön tarkistamiseenkin. Olen kovasti miettinyt juuri sitä, että tän homman laajentamisessa eri maihin on suurena haasteena "kätköjen tarkastajien värvääminen". Jos olisi jokin "raati", joka sitten keskenään kutsuisi uusia jäseniä, jos vanhoja karisee matkan varrelta pois, niin se voisi olla aika hieno systeemi. Mistähän siihen saisi mallia? Oliskohan jossain jo joku hyvin toimiva "itsesäätelevä" toimintatapa (wikipedia, roolipeliharrastajat, geokätköily tai vastaava?). Niin ja vielä se, että kätköjen tsekkaamisessa on myös kyse kätköjen teossa auttamisesta. Se hyväksyminen on vaan yksi osuus.
Rajanveto mitä tapahtumia voitaisiin hyväksyä kätköiksi ei ole ihan suoraviivainen juttu ja voi olla hieman vaikeaa tehdä säännöt täysin yksiselitteisiksi. Näissä asioissa on myös tunteet mukana joten eiköhän jätetä päätökset tällaisista tapauksista ylläpidon tai tuon raadin tehtäväksi. Tuo raati voisi olla hyvä juttu varsinkin kun homma alkaa laajentua ja porukkaa ja kätköjä tulee koko ajan lisää. Ainakin siinä tapauksessa jos homma leviää ulkomaille, joissa täytyy olla joku paikallinen ylläpitäjä. Tästä voitaisiin keskustella vaikka siellä Stonesin tapaamisessa. Nyt kun ajokausi alkaa olla lopuillaan niin meillä on aikaa miettiä asioita talven aikana. Tapaan huomenna yhden mun geokätköguruystävän, joka on harrastanut geokätköilyä vakavasti useita vuosia. Voisin keskustella hänen kanssaan miten geokätköilijöiden hommat on oikein organisoitu.
Joo, tuo kätköjen tekeminen ei aina ole ihan helppo juttu niin kuin eilen ihmettelin tuota mun tekemää Seurasaari-kätköä. Olisin halunnut laittaa Googlen karttaan kätkökysymyksen oikean paikan ja Google sitten jatkoikin reittiä saaren eteläpäähän vaikka saarelle on ehdoton ajokielto (ei saa edes ajaa fillarilla siellä). Vähän ihme juttu sillä Google tiesi keskiviikkona, että Käkisalmen silta on remontissa elikä tie on väliaikaisesti poikki. No, onneksi pleksiltä sain sitten apua. Tämän motokätköraadin yksi tehtävä voisi olla myös auttaminen kätköjen tekemisessä.
Kawasaki H2 SX -22, ex.K1300S -14, ex. K1300S -11, ex. GSX1250FA -12
Jep, mielessä on. On sit mielessä nääkin: tyttären jalka on paketissa, tarvitaan puukkoa siihen et tulee kuntoon, maanantaina pitää mennä ostaa auto ku vaimo tartee omansa, vaimo opiskelee toisella paikkakunnalla eli hoidan kotihommat ja muksut, viikonloppuna tuli 6 mottia metrihalkoa pihaan pitäis pätkiä ne, kämpän remontti oottaa, pitää mennä vkl pohjanmaalle juhliin, ei pääse ajaa pyörällä taaskaan, mitähän muuta ois....
Eli ei ekana mielessä kätköjen teko mut tuolla hyvinkään takana tai jossain siellä ois hyvä baana mistä vois tehdä kun pääsis sen ajamaan ekaks ja ja ja ja.....
Hmmm... jostain syystä mulla ei toimi "vastaa lainaten", mutta kokeillaan "käsipelillä". Lainaus siis jlik:n kommentista.
Olet tietty oikeassa, että ei ole suoraviivaviivaista ja viimekädessä joku sitten vaan "päättää". Eihän lakiteksteistäkään tule aukottomia ja "raati" joutuu antamaan päätöksiä. Ja lakeihin on sentään satstattu vähän enemmän kuin näihin sääntöihinRajanveto mitä tapahtumia voitaisiin hyväksyä kätköiksi ei ole ihan suoraviivainen juttu ja voi olla hieman vaikeaa tehdä säännöt täysin yksiselitteisiksi. Näissä asioissa on myös tunteet mukana joten eiköhän jätetä päätökset tällaisista tapauksista ylläpidon tai tuon raadin tehtäväksi.
Mutta nyt kun tätä on tässä pohdittu, niin ainakin minulle on tullut sellainen fiilis, että pitäisi olla mahdollisimman yksikäsitteiset säännöt vaikka sitten sillä kustannuksella, että pieniä maalaismarkkinoitakaan ei voisi hyväksyä.
Meinaan vaan, että josko ne tunteet tulee mukaan oikein kunnolla siinä vaiheessa, kun isolla vaivalla tekee tapahtumakätköä ja sitten joku pahuksen ylläpito tai raati hylkää sen ja vieläpä jotenkin epämääräisin perustein.
Toissaalta ymmärrän kätköjä tarkastaessani asian niin, että minulla ei ole mitään oikeutta jättää kätköä hväksymättä, ellei se ole sääntöjen tai kätköntekoohjeen vastainen. Eli jos säännöt eivät rajaa pois vaikkapa junnujen futisjoukkoeen myyjäisiä, niin sitten niitä voi tuonne tapahtumiin ihan hyvin tulla.
En ole varma, mutta voi olla vain ajan kysymys, kun saitille tulee myös käyttäjiä, joiden motivaatio on jokin muu, kuin esitellä kanssamotoristeille ajelun kohteita.
Mun mielestä kätkön voi hyväksyä, jos se on motoristin kannalta mielenkiintoinen (mitä ikinä se sitten tarkoittaakin).
Jos tulisi junnujen futisjoukkueen myyjäiskätkö Espoon Tapiolaan, ei varmaan kauhean moni ajaisi sinne, jos ei nyt sattuisi pitämään futiksesta. Eli kansa äänestää mopoillaan.
Moderointi on hyvä juttu. Toki pleksi tarvinnee apua, jos tämä juttu laajenee.
Ei toimi mullakaan "vastaa lainaten", mutta komppaan paebaria ilman lainausta.
Tapahtumakätkö on siitä kiva että se häipyy kartalta kun se tietty päivämäärä on ohitettu ja kansa todellakin äänestää mopoillaan eli jos antaa aluksi ns. kaikkien kukkien kukkia (tietyin rajoittein) ja siitä rupee sitten kiristämään suitsia ja tekemään tapahtumakätköille enemmän rajoitteita jatkossa?
Silleenhän ne mopoilusäännöt Suomessa on muutenkin mennyt et pikkuhiljaa tulee niitä rajoitteita, kypärät tuli pakolliseks -77 ja kohta meillä on kilvet pyörässä keulillakin...
Mut onneks vielä nopeusrajoitukset ei koske moottoripyöräilijöitä![]()
Komppaan Jackia.![]()
Kawasaki H2 SX -22, ex.K1300S -14, ex. K1300S -11, ex. GSX1250FA -12
Täällä foorumilla ollaan näköjään väljemmän säännön kannalla. Toisaalta olen saanut joitain melko hyvin perusteltuja privaattiviestejä, jotka on päinvastaisella linjalla.
Mutta jos nyt kuvitellaan sääntöjä väljennettävän, millaiset ne sitten voisi olla?
Itselläni on selkeä kanta siihen, että tapahtumien pitää olla maksuttomia, mutta mitäs muuta?
Sitähän tässä varmaan tavoiteltaisiin, että kohteen pitää olla ajelun kohteeksi sopiva, mutta sitä ei voi laittaa sääntöihin, kun se perustu mihinkään mitattavaan seikkaan, vaan on ihan mielipidekysymys ja eri ihmisille sopii eri kohteet. Ja edelleen lopputuloksena pitää olla säännöt, jotka määrittelee rajat niin, että saittia ei käytetä ihan "mainostarkoituksiin". Eikä tuota "mainokset kielletty" voi myöskään laittaa sellaisenaan. Pitää olla jotkin kriteerit, joilla kätkö tulkitaan mainokseksi.
Ymmärrän kyllä senkin, että eihän niihin kaikkiin tilaisuuksiin tarvitse mennä, mutta toi on vähän vastaava juttu, kuin se, miksi foorumeilla ollaan yleensä todella tarkkoja siitä, että esim. yritysten ilmoituksia ei saa laittaa keskustelujen topikkeihin. Vaikka ne ei ketään oikeasti haittaa tai satuta, niin ne ei silti ole osa keskustelua ja ovat siksi väärässä paikassa häiritsemässä.
Motokätköilyn tapahtumat taas on kätköilijöille tarkoitettuja juttuja (tämänhetkisten sääntöjen mukaan) ja olen aika varovainen sen suhteen, kannattaako sinne ottaa muuta.
Tossa vielä geokätköilyn säännöt:
An Event Cache should not be set up for the sole purpose of drawing together geocachers for an organized geocache search.
If an event is already organized outside of the geocaching community and/or it would take place regardless of whether or not it is listed on Geocaching.com, it is likely not an Event Cache. Examples include music festivals, neighborhood parties and organized sporting events.
Eli mitään sellaista ei hyväksytä, joka järjestettäisiin muutenkin. Eikä myöskään sellaista, jonka tarkoitus on vain lähteä porukalla etsimään kätköjä.
Pahus kun viestin korjaus ei tomi... siis toi ei ollut säännöistä, vaan jostain geocaching help-center ohjeistukseta.
Asiasta kukkaruukkuun... Missä vaiheessa mennään englanninkielisen sivuston kanssa??
Kaveri vähän lupaili laittaa muutaman hyvän reitin ja/tai kohteen... ei mitenkään hirveen kaukaa, mutta siis Vietnamista. Ja kun näitä ulkomaan kohteita alkaa tulemaan (talven aikana meinaan itsekin orientoitua siihen hommaan!) niin on selvä että ulkomaillakin tästä pian kiinnostutaan.
Ja MP Maailmakin meinaa varmaan sen jutun tehdä (huhupuhetta...)
BMW G650XChallenge
gozamite-blogi
Mikä geokätkeilyssä sallittu tapahtumakätkö? En ole harrastanut.
Jos raja pitää johonkin vetää, niin kaikki kaupalliset kätköt voisivat olla kiellettyjä tai sitten niillä voisi olla oma kätkökategoria. Ymmärrän hyvin pleksin huoleen, miten hyväksyä/hylätä kätkö, jos ei ole yksinkertaista kriteeriä.
Jos homma alkaa todella lentää, ei varmaan kukaan jaksa selata läpi joka viikko tuhansia vietnamilaisen kylän markkinoita? Toisaalta tämä saattaa jäädä aika marginaaliseksi harrastukseksi, jolloin on aika turhaa vetää tiukkaa linjaa kuten Suzette sanoi?
Toisaalta kaupalliset kätköt voisivat olla osana ansaintalogiikka, jos pleksi haluaa miljönääriksi :-)
Ainakin mun maalaismarkkinakätkö nosti esiin mielenkiintoisen keskustelun ja kiitokset kaikille osallistujille!
Enkä mäkään tiedä, miten tää pitäisi hoitaa:-(
Jotakin on nyt rikki Orgin sivuilla kun tuo vastaus lainaten ei näköjään toimi.
Go-Za, olen keskustellut pleksin kanssa aika paljon tosta kieliasiasta, koska meillä molemmilla on kiinnostus viedä motokätköily Englantiin ja testata hommaa siellä. Se edellyttää että saamme jonkun paikallisen kaverin moderaattoriksi; muuten on aika vaikea tarkistaa, että kätköt ovat OK. Mulla on kontakteja Englannissa joten kunhan sivut on käännetty niin eiköhän sieltä saada joku kaveri. Pleksi on suunnitellut tekevänsä käännökset ens talven aikana; hommaa siinä riittää. Pleksi varmaankin tarkentaa aikataulut.
Nyt on jo aika monta kätköä ulkomailla ja tietenkin ne on suomenkielisiä. Sitten kun sivusto on käännetty englanniksi niin varmaankin on syytä alkaa tehdä sitten ulkomaankätköjä englanniksi, jotta muutkin kuin me suomalaiset voisivat hyödyntää niitä kätköilyssä. Tietenkin ulkomaalaiset kätköilijät tekevät varmasti sitten englanniksi tai omalla äidinkielellään.
Me ollaan kokeiltu Googlen translaattoria ja se toimii yllättävän hyvin. Jopa maaemon nikki kääntyi aika veikeällä tavalla englanniksi (tais olla Mother nature tai jotakin sinne päin).
Kawasaki H2 SX -22, ex.K1300S -14, ex. K1300S -11, ex. GSX1250FA -12
Juu, minäkin muutaman viestin olen pleksin kanssa lähetellyt aihesta.
Asialla ei (omalta kantilta) ole yhtään kiire, mutta toisaalta olisi todellakin hienoa nähdä tämän homman laajeneminen ainakin Pohjoismaat - Englanti - Saksa - Alpit - Eurooppa... jne koska noissa maissa meinaan itsekin jatkossa käydä ajelemassa!!!
BMW G650XChallenge
gozamite-blogi
Aikataulusta en osaa sanoa tarkkaan, mutta jos mä meinaan tästä saada jotain muutakin, kuin harmaita hiuksia ja kuluja, niin olis vähän kiirekin. Nyt toi saitti on minusta konseptiltaan aika kohdillaan, jotta voisi laajentaa. Uudessa paikassa ei vielä tarvita kaikkia ominaisuuksia ja Suomessakin vasta keväämmällä...
Meinasin jo aloittaa kääntämisen, mutta näytti niin pahalta, että päätinkin tehdä kätkön kuvien latauksen ensinTon ohjelmiston muokkaus siihen asentoon, että voi olla tekstit eri kielillä on se suurin ja tylsin homma.
Tosin lähdin noiden kuvan latausten kanssa vähän "soitellen sotaan", kun en ole sellaista ennen itse koodannut. Olikin vähän opettelemista siinä, miten kamerat oikein tekee sen tempun, että kamerasta saatavasta jpg-kuvasta voidaan tietää, miten päin se pitää näyttää (=miten päin kamera oli kuvaa otettaessa). On muuten aika älytön toi nykytilanne sen suhteen
Siitä tulikin mieleeni, että jos jollain on Lumia-luuri tai sitten Sony tai Panasonic -merkkinen kamera, niin olisin kiitollinen saamaan "portrait"-kuvan sähköpostissa liitetiedostona. Noi on ainakin sellaisia firmoja, joilla kokemukseni mukaan on ollut tapana tehdä muista poikkeavia ratkaisuja. Eli jos voit jeesata kuvalla, niin laita yv:tä.
Tein juuri ilmeisesti maailman ensimmäisen englannin kielisen mopokätkön!
https://www.motocaching.net/cache/pu...m?cacheid=4207
Tosin samalla löytyi samalla löytyi pieni bugi koordinaateista:-) Ilmoitin jo pleksille.
Tsemppiä pleksille, kun käyttäjät kokeilevat saitin rajoja!
Tota noin... haluaisin vähän toppuutella englanniksi tekemistä. Kun toi sivusto ei vielä tue monikielisyyttä, niin noi menee nyt sellaiseen muotoon, että tietokannassa kätkön kieli on suomi, mutta teksti onkin Lontoota.
Positiivista kuitenkin, että löyty se bugi... saan taas korjattavaa, ettei lopu ihan kesken
Eli noi pitää sitten kuitenkin vielä veivata uuteen asentoon. Ja englanninkielisistä kätköistä ei kai ole juuri nyt kovasti iloakaan, kun saitista saa tolkkua vain suomalaiset
Sorry... asiaa ei ole oikein selitetty oheissakaan![]()
Palatakseni takaisin noihin tapahtumakätköihin (kun se lainaus ei toimi...), miten jos säännöt olisivat tiukat (eli kuten nytkin) mutta siihen liitettäisiin huomautus, että jos kuitenkin olisi hyvä idea tapahtumakätköksi (niin kuin nyt paebarilla oli) niin voi ylläpidon (tai sen raadin) kanssa sopia voiko kätkön tehdä. Näin ei tarttisi miettiä millä perusteilla hylätään vaan milä perusteilla sallitaan, olisi vähän positiivisempi näkökulma asiaan. Tällöin saataisiin näitä rajatapauskätköjäkin mukaan, mutta olisi helppo perustella jos joku tekee epämääräisen kätkön miksi sitä ei hyväksytä (sääntöjen vastainen, poikkaustaoaukset pitää neuvotella ennen kätkön tekoa). Näihän tavallaan nytkin tapahtui, kun yhdessä pohditte voiko tuon maalaismarkkinakätkön julkaista.
Riiviö perseen alla (Ducati Monster 695 vm.2007).
exä Mörkö (Ducati Monster Dark 600 vm.2000)
Minäkin palaan vielä tapahtumakätköihin eli muutama mielipide seuraa:
Mä olen väljempien sääntöjen puolesta näin alkuvaiheessa ennen kuin näkee minkälaista tapahtumaa rupee pukkaamaan. Vaikee tehdä kovin tarkkoja rajauksia tai ylipäänsä yksinkertaisia kriteereitä sille millainen sen hyvän tapahtumakätkön tulis olla. Tulevista ehdotelmistahan sen näkee helpoiten mikä kätköilijöitä liikuttaa/liikahduttaa?
Maaemoa komppaan, ilon kautta parempi kuin rajoittaen ja loppuviimen moderaattorilla (-eilla) absoluuttinen valta ja viimeinen sana
Ja maksuton pitää tapahtuman olla ilman muuta juu.
MP maailman mahdolliselle tulevalle jutulle kätköilystä iso![]()
Maaemon ehdotukselle![]()
Tuo etukäteen sopiminen on hyvä näkökulma. Toki sen kätkön viestittäminen "raadille" kai käytännössä olisi helpointa tehdä kätkö ensin ja laittaa sitten viestiä "voisiko tuollaisen julkaista". Jotenkin noin se menee kai geokätköilyssäkin (voi pyytää arviota keskeneräiselle kätkölle)
Tuosta tuli mieleen, että noiden spesiaalien mukaan pääsyn voisi myös viedä "yhteisön" päätettäväksi tähän tapaan:
- kätkö tulee hyväksyttäväksi, jolloin raati kuittaa että ei ole ihan sääntöjen mukainen, mutta voisi olla ok. Laitetaan arvioitavaksi.
- tai kätkön tekijä tietää heti, että on "rajatapaus" ja laittaa itse arvioitavaksi
- tapahtumasivulla näkyy omana osanaan "arvioitavat tapahtumat"
- jos tapahtuma saa vaikkapa 15 puoltoääntä, niin se on hyväksytty
- jos tulee 5 ääntä sen puolesta, että ei ole hyvä, niin sitten kätkö arkistoituu
Näin kätköjen tarkastajan tai "raatilaisen" ei tarvitsisi arvioida mitään - tsekkaisi vaan säännöt ja sen mukaan joko porukan arvioitavaksi tai hyväksytyksi (tietty, jos on riittävästi ryhtiä tarkastajassa, niin voi hylätäkin).
Ehkä jotain tän suuntaista voisi sovelta kaikkiin kätköihin. Kätköjen tsekkaaja voi auttaa tekijää jne... mutta jos ei ole varma hyväksyisikö, niin voisi laittaa koko porukan päätettäväksi.
Mulla on Lumia, mutta en ihan ymmärtänyt mitä tarkoitat "portrait" kuvalla? Haluatko että otan kuvan lärvistäni?Siitä tulikin mieleeni, että jos jollain on Lumia-luuri tai sitten Sony tai Panasonic -merkkinen kamera, niin olisin kiitollinen saamaan "portrait"-kuvan sähköpostissa liitetiedostona. Noi on ainakin sellaisia firmoja, joilla kokemukseni mukaan on ollut tapana tehdä muista poikkeavia ratkaisuja. Eli jos voit jeesata kuvalla, niin laita yv:tä
BMW G650XChallenge
gozamite-blogi
Hei niin ja yks idea olis siihen karttapohjaan. (Mitään en tajua koodauksesta enkä sivujen teosta enkä ylläpidosta eli saattaa olla täysin toteuttamiskelvoton?)
Eli olisko ideaa saada siihen jotain "filttereitä" eli klikkaamalla sais näkyviin vaikka pelkät mutkapätkät? Tai taukopaikat tai pelkät tapahtumat?
Pääkaupunkiseutu alkaa olla melkoisen täynnä, karttaa saa zuumata ihan hulluna että näkee kaikki melko päällekkäiset jutskat. Multa mm. jääny pari paikkaa kuittaamatta ku en huomannut niitä reitinsuunnitteluvaiheessa ollenkaan. Tai olikohan mulla silloinki hirttäny kaasu kiinni...![]()
Komppaan!! Tätä on pitäny itsekin kysyä...Eli olisko ideaa saada siihen jotain "filttereitä" eli klikkaamalla sais näkyviin vaikka pelkät mutkapätkät? Tai taukopaikat tai pelkät tapahtumat?
BMW G650XChallenge
gozamite-blogi
Maaemolla on hyvä pointti!
Kaupallisen kätkön voi tehdä, mutta raati voi hylätä sen ilman mitään perusteluja.
Kriteeri voisi olla, että kätköllä käyminen antaa lisäarvoa motoristille.
Jos kaikki kaupalliset kätköt ovat kiellettyjä, voi monta hyvää kohdetta jäädä näkemätttä. Kuinka moni mopokätköilijä pääsee kaymään maatilalla?