Sivu: 1 / 3:sta 123 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 62:sta
  1. #1
    En pikaisesti hakemalla löytänyt, että tällaista aihetta olisi vielä käsitelty.

    Millaisia kommentteja olet saanut muilta ihmisiltä harrastuksestasi?

    Aloitan ketjun kertomalla eilisestä kohtaamisestani. Olin sattuneesta epämääräisestä syystä Matinkylän lähiössä dallaamassa ajokuteet niskassa. Siinä kerrostalon pihalla pelasi katusählyä kaksi n. 7-10 -vuotiasta poikaa. Kävelin ohitse ja vanhempi poika rohkaisi mielensä ja kysyi: "Onko siistiä ajaa moottoripyörällä?" Vastasin, että on, se on parasta mitä tiedän ja mihinkään en sitä maailmassa pois vaihtaisi. Poika jatkaa: "Miten kovaa sun moottoripyörä kulkee?" Vastasin: "Niin kovaa kuin siinä nopeusrajoituksessa tien vieressä lukee. Eikös niin?" Pojalta tuli "Joo". Jatkoin matkaani ja hymyilin naama näkkärillä.

    Etenkin pikkupojat (3-6 -vuotiaat) katsoo tosi usein perään, ja vielä sitä että olen nainen ja ajan prätkällä. Joskus vilkutan heille, kun jäävät tuijottamaan, tulee niin hyvä mieli, kun ovat kiinnostuneita. Kerran Punavuoressa jopa eräs äiti tyttärellensä (n. 4-vuotias) kertoi, että katsopas kun täti ajaa moottoripyörällä. Vilkutin heillekin.
    Honda CBR600f vm. 2006

    ex. Kawa ER-6N
  2. #2
    Lainaa vedenhenki kirjoitti Katso viesti
    Poika jatkaa: "Miten kovaa sun moottoripyörä kulkee?"
    Tähän mä yleensä vastaan: "Ei edes kolmeasataa"
    xxx
  3. #3
    Nää on mahtavia hetkiä, pojat kattoo ja heitän lapasta perään, ovat ihan tohkeissaan. Ja äiditkin kattoo hyvällä
    - slipping and sliding since 1982 -
  4. #4
    Miniäkokelas on ainakin kannustanut ajamaan.
  5. #5
    Jokunen vuosi takaperin kun olin tekemässä pyörääni jotain pikkusäätöä siitä läheltä käveli mummeli lapsenlapsensa kanssa. Ne pysähty siihen hetkeksi katsomaan ja kuulin kun täti kuiskasi poitsulle että katsoppas kun sedällä on hieno moottoripyörä. Itteäni meinas vähän naurattaa kun olin tuolloin jotain 25v. Joo, setäpä hyvinkin . Vaan nyt kun kaveripiiriin on alkanut ilmaantua jälkikasvua niin minua on lasten läsnäollessa (ja joskus muulloinkin huumorimielessä) alettu kutsua Tomi-sedäksi vaikken noille lapsille sukua olekkaan .
    :-)
  6. #6
    Sukulaiset ja vanhat perhetutut ja aika monet muutkin kaiketi vaan pitävät edelleenkin vähän kahelina kun mopolla ajaa. Tosin, ei ne kyllä ikinä täyspäisenä minua ole pitäneetkään. Sama tarina aiemman ralliharrastuksen vuoksi..

    Sivustaseuraajat ovat montaa mieltä. Näihin luetaan myös työkaverit. Toiset paheksuvat, ehkä kun tuossa nyt on vähän ehkä joidenkin kukkahattujen mielestä kovahko ääni. Toisilla kiinnostaa hirveästi ja kysyttävää riittää. Myös uppo-oudoilta vaikkapa bensa-asemalla. Ja sitten on myös ne, jotka ovat vilpittömästi sitä mieltä että hieno homma ja kovasti heilläkin kiinnostaisi sama laji, jos olosuhteet sen sallii.

    Ja parhaana toki pikkupojat ja tytöt jotka teiden varsilla näyttävät että väännä kaasua kun ohi ajelen. Silloin on pakko vetää kytkin pohjaan ja kokeilla rajoittimen paikka. Niin naurettavaa kuin onkin mutta sillain irtoaa peukkua ja junioreille fiiliksiä, niinkuin minullekin silloin aika hiiskatin kauan sitten...
    - Hullu saa olla muttei tyhmä
  7. #7
    Joskus hyvin kauan aikaa sitten tapahtui erään Savolaisen kaupan edessä (juuri kun olimme keskoluet pakattua laukkuihin) tuli pari vanhempaa naishenkilöä paikalle todeten lähes yhteen ääneen: On se hyvä kun nuorilla miehillä on hyvä harrastus, meijän kylän pojat ne vaan olutta juo ja rähjää kylillä. Siinä sitä yritettiin sitten olla totisina...
    Taivas saa odottaa
  8. #8
    Viimeksi viime sunnuntaina Nurmijärven ABC-kylmäasemalla nousi 6-vuotiaan käsi reilusti pystyyn kun osui asemalle isukkinsa kanssa samaan aikaan kun olin lähdössä. Vastasin samalla mitalla

    Omasta suvusta taas kolme henkilöä on hankkinut pyörän vähän niin kuin mun peesissä, siis kahden vuoden sisällä suunnilleen tästä päivästä. Yksi heistä ajanut kortin nyt, kahdella kortti oli ennestään, toisella kortillisista ei pyörää lainkaan, toisella ei pyörää aktiivisessa käytössä aikaisemmin.

    Eli kuten arvata saattaa kommentit ovat olleet positiivisia
    BMW S1000RR -15
    Suzuki UK110 Address (myytävänä: https://www.nettimoto.com/suzuki/uk110/2467941)
    Ex. KTM 790 Duke
    Ex. R1 -08 kilpa-ajoneuvo
    Ex. ZX-6R -13
    Ex. GSR750
    http://www.youtube.com/user/exhaust34
  9. #9
    Naapurissa on perhepäivä hoitola jossa vanhimmat skidit on about 5v. Mopot on etupihalla ja usein saan jakamattoman huomion jos vien rengasta vaihtoon tai jotain muuta pikku robausta.

    Hauskinta on kun ensimmäinen huomaa et robaan jotain niin kuuluu kova huuto: Mopo on likki, mopo on likki ja hetken päästä sulla on 5 kysyjää et mikä nyt on "likki"

    Ei taitais musta olla honda mannekiiniksi jos nassikoiden "mopo on likki" huutoja on uskominen

    Onhan se hienoa kun joku on harrastuksesta kiinnostunut. Oman broidin tenavat on pleikka sukupolvea ja eivät välitä yhtään mopoista tai mistään tekniikkaan liittyvästä...
  10. #10
    Omalla kohalla kaikki ylimääräinen raha menee pyöriin ja vapaa-aikakin pyörii aikalailla pyörien parissa.
    Vanhemmilta tullut vaan kommenttia, että parempi pyöräilyyn tuhlata rahansa kuin viinaan.

    Tyttöystävä vaan ei tunnu ymmärtävän aina tämän harrastuksen päälle kun on menossa jo 4. pyörä noin vuoden sisään ja kaikki ylimääräinen raha tuntuu katoavan pyörän osiin
    Ducati Hypermotard 1100 09 + Honda CRF 250L Rally 18

    Ktm 690 Enduro 08 Suzuki Dr-z400 02 Triumph Speed Triple 1050 05 Suzuki dr350s 94 Honda cb600f Hornet 08 Cagiva Raptor 125 06
  11. #11
    Monenlaisia kommentteja on tullut kuultua ja nähtyä kun on pitkin Suomea tullut ajeltua. Etenkin pikkupaikkakuntien älykeskuksissa eli paikallisissa huoltiksilla on ollut monenlaista kyselijää ja tietäjää. Onhan se toisaalta ihan kivaa että ulkopuoliset pitävät vm 2004 ja yli 70tkm ajettua pyörää uutena.
    Tenavat tien päällä aika usein huutelevat tai käsimerkein "pyytävät" kaasuttelemaan.
    Lähipiirissä on erään henkilön kanssa pariin kertaan tullut melkein riitaa tai oikeastaan riitaa moottoripyörästä ja harrastuksen jatkamisesta, etenkin jos on sattunut ikävämpi onnettomuus jossa moottoripyörä on ollut osallisena.
    Honda Varadero 1000 2007
    ex.Yamaha FZ-6 2004
  12. #12
    Minun tuttavapiiri ei ole kommentoinut asiaa ollenkaan. Eikä ole pahemmin ulkopuolisetkaan tulleet mitään lässyä veivaamaan.

    Meikäläisen peruslukemilla oleva naama vaan karkottaa kaikki puittenhalaajat ja muut maijapoppaset hevonskutsiin, ettei niillä oikeastaan ollutkaan mulle mitään asiaa...
    Honda VF750C -95
  13. #13
    Melkein kaikki lähipiirissä yrittävät koko ajan olla käännyttämässä mua pois prätkien parista mutta turhaa työtä tekevät. Kyllä välillä vituttaa se ainainen napina kuinka vaarallista se on jne.

    Kesän paras hetki oli kun menin syömään nahkapuvussa yhteen ravintolaan ja arviolta 4-vuotias pikku tyttö huusi oikein kovaan ääneen "Äiti kato! Avaruusmies!", äiti tähän sitten vaan tokaisi että "ei hän ole avaruusmies vaan hän on tullut moottoripyörällä". Yksosainen nahkapuku on siitä hauska asuste että se päällä kuulet kyllä varmasti lapsien ja "vähän" suurempienkin lasten huutelua lähes päivittäin.
  14. #14
    Suku on moottoripyöräilyn suhteen neutraaleja, eli eivät kannusta, mutta eivät myöskään yritä kieltää tai paheksu asiaa. Aina sillon tällöin tulee lauseita "On ne jotkut hulluja, mutta sinähän ajat nätisti ja turvallisesti eikös juu" ..

    Pitäähän sitä joku rahareikä/ pahe olla, kun ei alkoholia mene saunalonkeroa enempää saatika tupakkaa polta.

    Nuo kakarat mistä muut ovat maininneet on kyllä parasta. Olin itsekkin nassikkana onnesta soikeena, jos joku motoristi morotti just mulle. Nyt kun morottaa muiden kakaroille tuolla tien päällä, niin on se hymy aika herkässä, kun muistaa miltä se itsestä tuntui.
    Yamaha YZF-R6R 2009 + Ktm 350 Exc-f 2014
    Kawasaki Z750R 2012 exä
  15. #15
    Useimmat tuntuu lähinnä varottelevan että miten äkkiä pyörällä pääsee hengestään. Ja loput sitten kyselee ensin mopon suorituskyvystä ja sitten heti perään taas varottelevat
    990 Adventure '06
    EXC Racing 250 '06
  16. #16
    Pavel Pude:n avatar
    Liittyi Sep 2008
    Littoinen helmi paskan keskellä.
    Niin kauan sukulaiset ja kaverit piti mp-harrastusta normaalina, kunnes viime syksynä vaihdoin pärrää ja aloin myös ajamaan talvisin.
    Yamaha fz1-s
    ex Yamaha xt660x
    ex Honda CB 600 hornet
    ex Kawasaki er-6n

    Ihmisillä, jotka väittävät, etteivät anna pikkuasioiden häiritä
    itseään, ei ole koskaan ollut hyttysiä makuuhuoneessaan.
  17. #17
    Lainaa tomppan kirjoitti Katso viesti
    Useimmat tuntuu lähinnä varottelevan että miten äkkiä pyörällä pääsee hengestään. Ja loput sitten kyselee ensin mopon suorituskyvystä ja sitten heti perään taas varottelevat
    Joo tää on hyvä. Ensin kysytään moottorin kokoa ja sitten kauhistellaan, että tuollaisella tehomäärällä pääsee vain hengestään.

    Eli mopolla (50cc) ei voi päästä hengestään, kun on niin tehoton?
    Yamaha YZF-R6R 2009 + Ktm 350 Exc-f 2014
    Kawasaki Z750R 2012 exä
  18. #18
    Palaute on ollut lähipiiriltä lähinnä positiivista. Ainoa negaatio tuli kun liityin kerhoon niin sukulaisnainen tuli kysymään että meinaanko sitten ruveta ammuskelemaan ihmisiä. Luulin ensin että vitsaili mutta heitti perään että ne kerhot on kuule tosi vaarallisia
    Parasta ehdottomasti ovat morjestelevat lapset ja vanhemmat ukkelit jotka tulevat muistelemaan omia mopoaikojaan
    Honda Transalp XL700 ABS -08
  19. #19
    Ekan pyörän kohdalla suurin osa ympäristöä ymmärsi, mutta kun talliin tuli viides pyörä, niin suurin osa ympäristöä ei enää ymmärrä.
    You have been banned for the following reason:
    alko vittuilee

    Date the ban will be lifted: Ei koskaan
  20. #20
    Vaimo vannottaa aina ajamaan varovasti, muut ei ole pahemmin ottaneet kantaa.

    Pikkupojista:
    Vaihdoin Apriliaan öljyjä pihalla ja tuossa kun pitää tarkistaa öljymäärä niin että konetta on käytetty ensin tovi, niin siitä ohi sitten käveli samalla pieni poika äitinsä kanssa. Poika pisti jarrut päälle ja jäi kuuntelemaan V2:sen papatusta ja kun sammutin pyörän, niin takaa kuuluu "koska sä laitat sen uudestaan käyntiin". Poitsu ei suostunut jatkamaan matkaa ennen kuin täräytin mopon uudelleen tulille, eli vetoaa ne Arrowin soundit pikkuväkeenkin :-P
    Riku #666
    www.trackpunkracing.com
  21. #21
    - Ai sulla on moottoripyörä?
    - Joo, on.
    - Ok.
    Sinisiä kirjaimia --> Harmaita kirjaimia
    Honda CBR600RR -08 --> Honda CRF250L -13
  22. #22
    Pääasiassa talvella vanhemmat miehet on tullut juttelemaan kun hekin ajoivat nuorena miehenä.

    Naapurin ukolle kävin näyttämässä titaanipiikkejä jotka piti sormen murtumakohdan paikallaan. Piikit tuli pienen ulosajon seurauksena.

    Naapurin setä kysyi: No opitko mitään?

    Minä: Joo ostin prokressiiviset jouset, pakoputki pitää vaihtaa ja hiukan joutuu pyörää oikomaan. Toki pian saa laittaa taas piikkirenkaat alle

    Naapurin ukko ravisteli päätään ja kysyi: Miten se haluut että mä syötän sulle velliä kun tulet sillä sähkökäyttöisellä tuolilla räkä valuen ylös tosta pihasta jos se nyt yleensä nousee edes tohon asvaltille niin hommaanko mä jonkun nimikkolusikan sulle vai?

    Naapurin ukolla on tunnetusti hyvä huumorintaju

    Vanhan isäukon kommentti taas on aina sama: "Paa se pyörä pois, sillä tappaa ittensä"
  23. #23
    Moottoripyöräilyn suhteen vastaanotto on ollut lähipiirissä jokseenkin neutraali tai jopa positiivisen kannustava. Toista oli vajaa kymmenen vuotta sitten, kun aloin ajamaan kilpaa radio-ohjattavilla autoilla. Siinä sitä oli neljäkymppisellä ukolla selittelemistä...
    Mopoton mies
  24. #24
    Yamahan ihmiset ymmärsi hyvin, eikä kommentteja tullut juurikaan, joku mies taisi kerran kysyä että miten se kulkee, kun se oli vissiin sen mielestä vähän pienitehoinen... Mutta tätä sivari-Uralia immeiset äimistelee vähän kauemmin.

    Esimerkiksi pari viikkoa sitten pysähdyttiin Säynätsalon kirjastolle parkkiin Säynätsalopäivien aikana, meillä tais olla jotain viisi sivaria letkassa mukana. Lapset kiipeili luvan saatuaan kaikkien pyörien päällä kuin apinat.
    Tässä yksi letkan pyöristä, sivuvaunuvetoinen neppari: http://www.saynatsalonsanomat.fi/?p=1307

    Kun tultiin sitten miehen kanssa jostain toisesta letka-ajosta kahdella sivarilla kotiin päin, joku jamaha-mies iski moottoritiellä kantaan kiinni, eikä irronnu peesistä ennenku pääsi kehumaan meidän komeita vehkeitä Rantaväylän liikennevaloissa.

    Eilen kävin hakemassa pojan koulusta, niin semmoset eskari-ikäisen näköiset nappulat oli huuli pyöreänä ja sormi ojossa. Niille sitten vilkuttelin.
  25. #25
    Sukulaisissa pohjanmaalla kysyttiin
    -Minkälaanen tuollaanen pyörä on ajaa?
    Savossa kasvaneena oli pakko vastata..
    -Kylmä ja märkä.
    Suzuki DL1000 V-Strom
  26. #26
    " Kato Prince tuli", oli naapurin miehen kommentti, kun tulin pihaan pyörällä bänditreeneistä. Mies viittasi tietenkin tuohon ajattomaan klassikkoon, eli Purple rain elokuvaan, jossa kyseinen artisti ajelee kitara selässään jollain customilla.

    Valkoinen, kalju mies vmaxilla basso selässään ei ihan jokaisessa herätä mielleyhtymää Princeen, joten ei voi kuin ihmetellä naapurin mielenliikkeitä.

    Vaimon kommentti pyörän ostoon oli: " ensin otat itelles vakuutuksen". Ja tietysti otinkin.
  27. #27
    Pikkupojat joskus kysynyt että mitä (cbr) kulkee. Vastasin 200 niin ne oli vähän pettyneen oloisia
    Ei-mp-harrastajat kysyy et mikä motskari sulla on ja jos vastaa hayabusa niin ne on :-O ja pitää sitä überpyöränä, tonnisilla ei saisi lähellekään samaa rispektiä.

    Mutta en mitään ihmeempiä kommentteja ole koskaan saanut enkä niitä kaipaakaan. Nyt ajan ekologisesti polkupyörällä!
    Valitettavasti myö ollaan jo eellä!
    0.25kW sähköpyörä - kyllä lähtee!
  28. #28
    Jeps kyllä noita ihailevia kommentteja usein saa, samoin juttuseuraa odottamattomissa paikoissa.
    yks mikä on jäänyt ikuisesti mieleen...

    2010 kesällä olin tankkaamassa Tanskan Kolding kohilla Shellillä, parkeerasin pyörän Shellin kulmalle hetkeksi myös nesteyttääkseni itseäni.

    Kulmantakaa tulee iäkkäämpi herrasmies sähköinvamopolla, jonka toisesta takarenkaasta alapuolelta puuttuu ilmat.
    Herra pysähtyy ja katsoo pyörääni ja samalla sekunnilla ehdottaa vaihtokauppoja.
    Siinä sitten hetki turistiin, samalla kun täytin herran renkaat.

    Jotensakin vaan jäänyt hyvin mieleen ja aina tulee tilanteesta hymynkare naamalle.
    Sachs 50cc 6x, Solifer SM 50cc -78 ... Vt750 - 06, FJR -07, VFR 1200 CX />Alias/karivei
  29. #29
    Pikkupojat ja -tytötkin usein vilkuttelee ja vähän isommatkin pojat näyttää että "hanaa, hanaa". Tulee aina vilkuteltua takaisin ja välillä murahduteltuakin. Tulee jotenkin hyvä mieli kun saa pienet ihmiset hymyilemään.

    Töissä on jo useamman asiakkaan kanssa käyty seuraanvantyyppinen keskustelu:
    Asiakas: Kenen tuo pyörä on, jonkun noista jätkistä vai?
    Minä: Munhan se...
    A: Jaa se on sun. No joo, tuo varmaan onkin sulle hyvä. Oot noin pieni tyttö niin tuollainen pieni pyörä on sulle sopiva. Milläs koneella se on?
    M: Tonninen.
    A: AI KAMALA! Noin pieni tyttö ja noin kauheen iso pyörä!! Miten sä sen kanssa pärjäät?
    M: Hyvinhän sen kanssa pärjää, aika kevythän tuo on ja sellanen ketterä ajella. Eikä se nyt veekakkosena niin tykki ole, väännöllä mennään.
    A: Mutta on se vaan kauheen iso sulle. Ei sillä kyllä varmaan jalkoihin jää.
    M: No ei ole sellasta ongelmaa vielä ollut...
    A: Oot sä vaan kauheen hurja mimmi. Ihan kauheen hurja. Tollasella uskallat ajaa...

    Joka kerta jaksaa herättää hilpeyttä kun pyörä on ensin pieni ja siksi mulle sopiva ja yhtäkkiä muuttuu ihan liian isoksi ja mahdottomaksi mulle hallita. Ja kummastuttaa vähän tuokin että nainen on heti tosihurja kun ajaa pyörällä, miehelle varmaan vaan todettaisi että "jaa tonninen"...
    I ride the Lightning (XB9S -03)
  30.  
  31. #30
    Mullakin sukulaiset ja kaverit ovat olleeet ihan ok ja kannustavaa palautetta on tullut.
    Mutsi on ainoa joka oli aluksi vastaan tosi kovasti. (sen broidi kun on joskus vetänyt aika pahat lipat). Nykyään sekin on jo ihan neutraali tuolle asialle, aina muistaa vaimoni ohella toivottaa turvallista matkaa.

    Nyt yhden kesän ajaneena on käynyt joitain kertoja niin, että kun menen esim. tankkaamaan, niin viereisellä mittarilla tankkaava keski-ikäinen mies on todennut: "Onpas sulla tyhjä takarengas, pitäiskö laittaa vähän ilmaa lisää?" toisella kertaa vanhahko mies: "Kylläpä on sileä takarengas, taitaa tulla sakot jos jäät kiinni". En tiedä onko tuo jotain kateutta vai mitä, takarengas on kyllä uudehko ja tarkistan kyllä säännöllisesti ilmanpaineetkin.

    Ja tuo päiden kääntyminen oli alkukeväällä jotenkin oudosti hauskan tuntuista kun kaikki (varsinkin miehet) lapsesta vaariin kääntyi katsomaan kun ajoin ohi. Jotenkin tuli sellainen olo että oonko mä jotenkin hassun näköinen vai eikö nuo ole nähneet prätkää ennen... Nyt se on kesän aikana laantunut tai sitten olen tottunut siihen. Ja oma juttunsa on n. 15 vuotiaat mopopojat... "paljo tos on tehoo?, paljo toi kiihtyy?, moni kuutioinen?, voitsä vähä lähettää tai keulii ku lähet tosta?" yms...
    -Suzuki Bandit 1250s-
    (ex Kawasaki ZR7)
Sivu: 1 / 3:sta 123 ViimeinenViimeinen