Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 47:sta
  1. #1
    Herättelen tässä henkiin vanhaa aihetta.
    FJR -04 oli tänään huollossa ja kokenut mekaanikko sanoi venttiiliohjurin tai ohjureiden ääntävän.
    Näitä ohjurivikoja on käsittääkseni vanhemmissa malleissa ollut ja kai takuuseen myös kansia uusittu.
    Kuulisin mielelläni minkälaisia prosesseja on ollut vian tiimoilta. Ymmärrän että pyörä ei ole enää uusi mutta ajettu vain 26000km niin koen kyllä olevani jonkinmoinen uhri jos kansiremppa pitää omaan piikkiin kustantaa.
    On sellainen tehtaan valmistusvika joka etenee hissukseen ohjureiden kuluessa lisää.
    Sitäpaitsi korjauksen kokonaishinta nousisi niin korkealle että ei ole järkeä.
    Pisteenä vielä iin päälle, kyseinen pyörä ei ole virallisen maahantuojan kautta edes Suomeen tullut, vaan erään nimeltä mainitsemattoman yrityksen nimissä tuotu. Olen toinen omistaja joten en ole kyllä syypää siihen että maahantuoja / tehdas ei ota vastuuta valmistusvirheestä jos pyörä on tuotu jotain "harmaita" reittejä pitkin.
    Eli tässä nyt näyttää olevan kaikki pienen katastrofin ainekset kasassa siihen että meikäläisen mp-harrastus saa ikävän lopun.
    Kertokaa nyt ihmeessä jos olette jotenkin onnistuneet löytämään maksaja ja vastuunkantajan tällaiseen tilanteeseen.
  2. #2
    Pyörä on kohta yhdeksän vuotta vanha, joten luulen hyvin vahvasti, että omasta lompakosta menee.

    Tuotteesta vastaa myyjä>maahantuoja>valmistaja.
    Jos ymmärsin jutun oikein, niin myyjä on ollut yksityinen=ei kuluttajasuojaa. Jos on ollut yritys, niin heillä on jonkinlainen vastuu myydystä tuotteesta.
    Maahantuoja (Yamaha motor finland) ei ole tuonut pyörää Suomeen=ei kuluttajasuojaa.
    Joten tehdas on ainoa vastuunkantaja.
    Tietysti, jos maahantuojalla (Yamaha motor finland) haluavat ottaa kantaa asiaan, niin se heille täysin vapaaehtoista.
    Myös se pyörän oikeasti tuonut yritys voisi halutessaan ottaa asiaa hoitaakseen.

    Tämä on malliesimerkki siitä, miten kuluttajasuoja on Suomessa rakennettu ja millaisia ongelmiin voi törmätä varsinaisen takuuajan jälkeen.
    Jos kansiongelma on oikeasti valmistajan GW-listalla ja ikä/km-ehdot täyttyy, niin luulisi, että maahantuoja (Yamaha motor finland) ottaisi asian hoitoon asiakastyytyväisyyden nimissä.
    Aina kannattaa kokeilla jos sieltä jotain irtoaisi.

    Tuo lause pisti aika pahasti silmään: " Olen toinen omistaja joten en ole kyllä syypää siihen että maahantuoja / tehdas ei ota vastuuta valmistusvirheestä jos pyörä on tuotu jotain "harmaita" reittejä pitkin."
    Minun mielestä juuri sinä olet siitä vastuussa, koska sinä olet pyörän ostanut ja omistat sen.
  3. #3
    Paljonkos tollasen kansirempan kustannusarvio on? Jokunen ohjuri ja vena, muutama tiiviste ja päivä töitä...?
    - Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän ymmärrän. -
  4. #4
    savuttaako toi kone ja kuuletko tosiaan itse jotain ihme ääntä ,epäilen kyllä että kukaan voi kuulon perusteella paikantaa kuluneet venttiilin ohjurit jos kone käy normaalisti
    tl1000s >zx12r 03 >
    Honda F6C Valkyrie>triumph rocket3 roadster 2010
  5. #5
    Yks pikku juttu.. Venttiilin ohjuri ei naputusta aiheuta. Väljäksi kulunut ohjain aiheuttaa savutusta mikäli ohjaimenkumikin on luovuttanut. Ohjaimen täytyy olla sitten ihan oikeesti väljä. Naputus tulee lähes sata varmasti venttiilin välyksestä tai hajonneesta nostinkupista/nokasta
    Nopeus on valttia!

    +200 MPH CLUB FINLAND

    Kawasaki Ninja H2

    * * * * * * * *
  6. #6
    Lainaa lario kirjoitti Katso viesti
    Pyörä on kohta yhdeksän vuotta vanha, joten luulen hyvin vahvasti, että omasta lompakosta menee.

    Tuotteesta vastaa myyjä>maahantuoja>valmistaja.
    Jos ymmärsin jutun oikein, niin myyjä on ollut yksityinen=ei kuluttajasuojaa. Jos on ollut yritys, niin heillä on jonkinlainen vastuu myydystä tuotteesta.
    Maahantuoja (Yamaha motor finland) ei ole tuonut pyörää Suomeen=ei kuluttajasuojaa.
    Joten tehdas on ainoa vastuunkantaja.
    Tietysti, jos maahantuojalla (Yamaha motor finland) haluavat ottaa kantaa asiaan, niin se heille täysin vapaaehtoista.
    Myös se pyörän oikeasti tuonut yritys voisi halutessaan ottaa asiaa hoitaakseen.

    Tämä on malliesimerkki siitä, miten kuluttajasuoja on Suomessa rakennettu ja millaisia ongelmiin voi törmätä varsinaisen takuuajan jälkeen.
    Jos kansiongelma on oikeasti valmistajan GW-listalla ja ikä/km-ehdot täyttyy, niin luulisi, että maahantuoja (Yamaha motor finland) ottaisi asian hoitoon asiakastyytyväisyyden nimissä.
    Aina kannattaa kokeilla jos sieltä jotain irtoaisi.

    Tuo lause pisti aika pahasti silmään: " Olen toinen omistaja joten en ole kyllä syypää siihen että maahantuoja / tehdas ei ota vastuuta valmistusvirheestä jos pyörä on tuotu jotain "harmaita" reittejä pitkin."
    Minun mielestä juuri sinä olet siitä vastuussa, koska sinä olet pyörän ostanut ja omistat sen.
    Kuinkas minä tämän nyt rautalangasta vääntäisin?
    Ostin pyörän liikkeestä jonne se oli tullut ensimmäisen omistajan kautta.
    EN ole ollut vaikuttamassa siihen että pyörä on aikoinaan tullut maahan muun kuin virallisen tuojan kautta,ostin pyörän käytettynä vähillä kilometreillä ja nimenomaan liikkeen kautta jotta olisi edes jonkinlainen kuluttajasuoja,
    ei kai voi vaatia että ostajan itse pitää kaupantekohetkellä selvittää mahdolliset vastuuasiat jos kyseessä valmistusvirhe.
  7. #7
    Lainaa ksthb kirjoitti Katso viesti
    Yks pikku juttu.. Venttiilin ohjuri ei naputusta aiheuta. Väljäksi kulunut ohjain aiheuttaa savutusta mikäli ohjaimenkumikin on luovuttanut. Ohjaimen täytyy olla sitten ihan oikeesti väljä. Naputus tulee lähes sata varmasti venttiilin välyksestä tai hajonneesta nostinkupista/nokasta
    Kukas tässä on naputuksesta puhunut?
    Luotan kyllä asentajaan joka on samaisen ohjurivian vuoksi vaihtanut kansia aiemminkin.
  8. #8
    No huh. Kohta museopyörä ja vielä takuuseen jotain. No joo, ei toki museo, mutta 04 kuitenkin ja se on vanha. Vaikka olisi virallisesti tuotu ja yhdellä omistajalla ollut, niin hassua kuvitella saavansa takuuseen yhtään mitään. Järki päähän kerjätessäkin
    Viimeksi muokannut: J@ck; 29.09.2012 klo 01:45.
    S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
    Route 66 - 2006.
  9. #9
    Vielä tänä kesänä korjasivat saksantuonti FJR1300 -04 mallin kansivikaa Seinäjoella paikallisen yamaha-liikeen huollossa. Jäin asiakkaan puheista käsitykseen että maahantuoja oli ollut mukana korjauksen kustannuksissa. Sitä oliko maahantuoja maksanut kokonaan korjauksen vai oliko osan korjauksesta joutunut maksamaan myyjäliike en tiedä, sen tiedän ettei asiakas itse joutunut maksamaan mitään. Sinuna menisin lähimpään Yamaha huoltoon ja pyytäisin heitä tiedustelemaan asiaa maahantuojalta. Tai jos haluat, laita pyöräsi runkonumero ja sinun yhteystiedot minulle yksityispostina tai sähköpostilla varaosat@autotalosavusalo.fi, niin teen takuuanomuksen ja kysyn asian laitaa maanantaina Konekeskolta.

    Petri
  10. #10
    Haluan kiittää kaikista ASIALLISISTA vastauksista.
    Ensi viikko näyttää löytyykö vastuunkantajia..
  11. #11
    No niin. Viikon päästä menee fjr tutkittavaksi oikein huolella tuon kannen suunnalta tulevan ylimääräisen äänen johdosta merkkihuoltoon. Kokenut asentaja kertoi että jos venttiiliohjureissa on vikaa niin se ilmenee siten että ohjurit nousee ylös kannen porauksista ja tämän asian pystyy tarkastamaan imukanavien ja pakokanavien kautta ruiskurunko ja pakoputkisto irrottaen. Jos ohjurit ovat paikoillaan ei niissä ole vikaa. Mutta entäs se ohjurin sisäputken kuluminen eli ohjurin ja venttiilivarren välinen välys, eikö sekin voi olla mahdollinen syy? Voidaanko se väly myös mitata kantta irroittamatta?
    Nyt on oikea asenne kuitenkin vian löytämiseksi olemassa ja prosessi varmaan viedään loppuun asti niin että syypää löytyy.
  12. #12
    Kun en tuota rakennetta tarkemmin tunne sanon varovasti että venttiilin/ohjurin välyksen tarkastelu vaatinee vähintään venttiilikoppien irroituksen, nokat pois, paininkupit pois, jousien ja venttiilivarsien kumien irroituksen.
    Venttiilijouset käsittääkseni on mahdollista irroittaa kansi paikallaan paineilman avulla, olenko oikeassa, viisammat valaiskoot lisää...
    juuri nyt pyörätön
  13. #13
    Lainaa collikka kirjoitti Katso viesti
    Kun en tuota rakennetta tarkemmin tunne sanon varovasti että venttiilin/ohjurin välyksen tarkastelu vaatinee vähintään venttiilikoppien irroituksen, nokat pois, paininkupit pois, jousien ja venttiilivarsien kumien irroituksen.
    Venttiilijouset käsittääkseni on mahdollista irroittaa kansi paikallaan paineilman avulla, olenko oikeassa, viisammat valaiskoot lisää...
    Noinhan se on mutta jos täytyy useampia/kaikki venttiilit tarkistaa niin ei ole mitään järkeä tehdä sitä paikallaan olevaan koneeseen. Huomattavasti nopeemmin ottaa koneen pöydälle ja/tai kannen irti ja saa varmemman tuloksen aikaan.
    <p>&nbsp; &nbsp;</p>
  14. #14
    MInkälaatuisia nämä kansi/venttiiliviat näissä on ollut, ohjurit pyrkii nousemaan pois paikaltaan vai jotain muuta?
    juuri nyt pyörätön
  15. #15
    Ainoa vastuunkantaja tulee tässä kohtaa olemaan luultavimmin pyörän nykynen omistaja.

    Kannattaa pysyä erossa kokonaan moottorilla toimivista vehkeistä jos tämmöset asiat lopettaa harrastuksen. Polkupyöräänkin voi tulla yllätysvikoja

    "Maken 9v Corolla ei menny katsastuksesta läpi.. Pitääkin soittaa maahantuojalle"
    1300cc Suzuki
  16. #16
    Näinhän se menee...

    Ymmärrän kyllä aloittajan kismityksen, ostaa vähän ajetun, hieman iäkkään tosin mutta kuitenkin ja heti on remppaa tiedossa...

    Mutta niin se vaan on, käytetyn hankinta (ja joskus uudenkin) on aina riski ja joskus huonon tuurin niin sattuessa unelmat huolettomasta kesästä pyörän sarvissa viettäen romuttuu...mut sitten voi ottaa vaikka

    Nopeitten tuosta hommasta todennäköisesti selviää kun (jos aloittajalla on paikka/mahdollisuus) päästää kannen irti, vie koneistamoon, kertoo ongelman ja laitattaa paikat kuntoon. Sitten kansi paikalleen ja loppukesä kovaa ajoa...
    Viimeksi muokannut: collikka; 21.06.2013 klo 22:04.
    juuri nyt pyörätön
  17. #17
    mikähän on muuten aikaraja jos mopoon on recall eikä sitä ole viety korjattavaksi ?luulis olevan joku pykälä tohonkin
    tl1000s >zx12r 03 >
    Honda F6C Valkyrie>triumph rocket3 roadster 2010
  18. #18
    Kyseessä lie tämä tyyppivika -06 mallia vanhemmissa ilmenevä pako-ohjurien kuluminen.
    http://www.bestbits.org/ticking_overview.html
    Nykyiset Kawat tallissa:
    KLX 250 B1 - 81
    Z 1000 ST E1 -79
    Z 1000 ST E2 -80
    Mean Streak 1600 -07
    Z 1000 Special Edition -14
    GTR 1400 -08
    Spectre 1100 D1 -82
    KX 250 XC KL Enduro -21
    KLE 500 -91
  19. #19
    Lainaa Jim Goose kirjoitti Katso viesti
    Kyseessä lie tämä tyyppivika -06 mallia vanhemmissa ilmenevä pako-ohjurien kuluminen.
    http://www.bestbits.org/ticking_overview.html
    Mielenkiintoinen vika, aina haukutaan kawan kansia mutta tässäpä todellinen moka kun osaan ei kohdistu edes mitään isompia voimia, pirun hyvät goodwillit on jos tehtaan piikkiin menee, sanoisinko että ei kannata muuta sit ostaa kun vanhoja jammuja jos tehdas maksaa kansihomman. Goodwillit tuppaa loppumaan muutaman vuoden sisällä eikä lähes 10 vuotta vanhoihin just puututa. Toivotaan kuitenkin parasta, tosin ei tommonen homma paljon kustanna omastakaan pussista ja pääsee ajamaan ainakin tänä kesänä.
  20. #20
    Kerronpa mitä kustantaa omasta pussista kyseinen pakovenojen ohjurien uusiminen.
    Ohjurit on rympätty tehtaalla kanteen eikä välttämättä lähde kantta vaurioittamatta irti joten siinä tilanteessa koko kansi vaihtoon, jolloin kokonaiskustannusarvio töineenn hilppeineen noin 5000 ekua.
    Naureskelijat ehkä nyt käsittävät miksi tähän tilanteeseen pyrin löytämään vastuunkantajia.Vai ketä kiinnostaisi laittaa kyseiseen remppaan yli puolet pyörän hinnasta. Ja jos kyseessä on todellakin pakovenaohjurien kuluminen niin se ON todellakin tehtaan valmistusvirhe näin vähillä kilometreillä.
    Että sillai..
  21. #21
    Onko tuossa jotenkin erikoinen tuo ohjureiden ja kannen sovitus jos kannen vaurioituminen ohjureiden vaihdossa on noin todellinen uhka?

    Kuitenkin osaavalle moottorikoneistamolle ihan perus töitä, eikä tekemätön homma harrastajallekkaan...
  22. #22
    Lainaa Tiimeli kirjoitti Katso viesti
    Herättelen tässä henkiin vanhaa aihetta.
    FJR -04 oli tänään huollossa ja kokenut mekaanikko sanoi venttiiliohjurin tai ohjureiden ääntävän.
    Näitä ohjurivikoja on käsittääkseni vanhemmissa malleissa ollut ja kai takuuseen myös kansia uusittu.
    Kuulisin mielelläni minkälaisia prosesseja on ollut vian tiimoilta. Ymmärrän että pyörä ei ole enää uusi mutta ajettu vain 26000km niin koen kyllä olevani jonkinmoinen uhri jos kansiremppa pitää omaan piikkiin kustantaa.
    On sellainen tehtaan valmistusvika joka etenee hissukseen ohjureiden kuluessa lisää.
    Sitäpaitsi korjauksen kokonaishinta nousisi niin korkealle että ei ole järkeä.
    Pisteenä vielä iin päälle, kyseinen pyörä ei ole virallisen maahantuojan kautta edes Suomeen tullut, vaan erään nimeltä mainitsemattoman yrityksen nimissä tuotu. Olen toinen omistaja joten en ole kyllä syypää siihen että maahantuoja / tehdas ei ota vastuuta valmistusvirheestä jos pyörä on tuotu jotain "harmaita" reittejä pitkin.
    Eli tässä nyt näyttää olevan kaikki pienen katastrofin ainekset kasassa siihen että meikäläisen mp-harrastus saa ikävän lopun.
    Kertokaa nyt ihmeessä jos olette jotenkin onnistuneet löytämään maksaja ja vastuunkantajan tällaiseen tilanteeseen.
    Onpa tosi vähän ajettu tuon ikäiseksi vehkeeksi, yleensähän tuollaisella matkapelillä tulee jo vuodessa tuon verran kilometrejä jos ei paljoa ajele.
    Taivas saa odottaa
  23. #23
    Lainaa Seikkailu_R kirjoitti Katso viesti
    Onko tuossa jotenkin erikoinen tuo ohjureiden ja kannen sovitus jos kannen vaurioituminen ohjureiden vaihdossa on noin todellinen uhka?

    Kuitenkin osaavalle moottorikoneistamolle ihan perus töitä, eikä tekemätön homma harrastajallekkaan...
    Ei ole mitenkään erikoinen. Ihan tavallinen moottorikoneistamo ne vaihtaa. Sekä takuuseen menneet, että itse maksetut.
    "Kai täs ny ryyppää, ku koneet hajoo ja lunta sataa..."
    -lentäjä-
    4PU3-010 A
  24. #24
    Lainaa Tiimeli kirjoitti Katso viesti
    Kerronpa mitä kustantaa omasta pussista kyseinen pakovenojen ohjurien uusiminen.
    Ohjurit on rympätty tehtaalla kanteen eikä välttämättä lähde kantta vaurioittamatta irti joten siinä tilanteessa koko kansi vaihtoon, jolloin kokonaiskustannusarvio töineenn hilppeineen noin 5000 ekua.
    Naureskelijat ehkä nyt käsittävät miksi tähän tilanteeseen pyrin löytämään vastuunkantajia.Vai ketä kiinnostaisi laittaa kyseiseen remppaan yli puolet pyörän hinnasta. Ja jos kyseessä on todellakin pakovenaohjurien kuluminen niin se ON todellakin tehtaan valmistusvirhe näin vähillä kilometreillä.
    Että sillai..
    Höpsis. Ohjureita nyt on vaihdettu maailman sivun. Osaav akoneistamo tuon tekee rutiinihommana.
    <p>2002-2014</p>
  25. #25
    Lainaa Tiimeli kirjoitti Katso viesti
    Kerronpa mitä kustantaa omasta pussista kyseinen pakovenojen ohjurien uusiminen.
    Ohjurit on rympätty tehtaalla kanteen eikä välttämättä lähde kantta vaurioittamatta irti joten siinä tilanteessa koko kansi vaihtoon, jolloin kokonaiskustannusarvio töineenn hilppeineen noin 5000 ekua.
    Naureskelijat ehkä nyt käsittävät miksi tähän tilanteeseen pyrin löytämään vastuunkantajia.Vai ketä kiinnostaisi laittaa kyseiseen remppaan yli puolet pyörän hinnasta. Ja jos kyseessä on todellakin pakovenaohjurien kuluminen niin se ON todellakin tehtaan valmistusvirhe näin vähillä kilometreillä.
    Että sillai..
    Kuulostaa marmoritiskillä sanotulta. Samanlailla jokaisessa kannessa oli sitten 2 tai 48 venttiiliä niin ohjurit ovat krymppiliitoksilla paikoillaan. Ei siis todellakaan mitään rakettitiedettä ohjurien vaihto normi 5 venttiilikanteen. Marmoritiskillä mieluusti tarjoavat uutta kantta uusine ohjureineen koska se on kannattavaa businesta. Mistä muuten saivat ton 5K€:n summan?
    Itse katsoin tuolta >>

    http://www.yamahapart.com/oemparts/a.../cylinder-head

    Tuohon kun ottaa kaikki hilppeet ja rahdit jenkkilästä + tullit alvit ja velvit niin saatetaan päästä 5000$ hintaan.

    Tuossa raakakannen hinta tosin kuvasta päätellen aika täydellisen näköinen
    Cylinder Head Assy
    5JW-11102-00-00 5JW-11102-10-00
    $1,158.00

    Ei kannata heittää kirvestä kaivoon heti kun marmoritiski ilmoittaa jonkin aivan poskettoman hinnan, itse otan silloin GOOGLEN, ebay:n (jenkki saksa englanti australia ym ym ) käyttöön ja alan metsästämään palikoita.
    Aikanaan piti saada tuplavanteet kilpuriin... Tuli jenkeistä triplat vetopakoilla ja levyillä käytettyjä mutta suoria maksoivat rahteineen tulleineen yms, yhtä paljon kun 1 sarja täällä ilman vetopakkaa ja jarrulevyjä.

    Tuolla näyttäis olevan harjoituskappaleita...

    http://www.ebay.de/sch/i.html;jsessi...derkopf&_rdc=1
    XX 06>>>GSX-R K7, kilvetön R6R, kilvellinen R6R, Kutter K9, PuimuriGSA, PuimuriGSA wasserboxer, Honda CB1300, Puimuri1250GSA, KTM1290SAR
  26. #26
    Lainaa ksthb kirjoitti Katso viesti
    Yks pikku juttu.. Venttiilin ohjuri ei naputusta aiheuta. Väljäksi kulunut ohjain aiheuttaa savutusta mikäli ohjaimenkumikin on luovuttanut. Ohjaimen täytyy olla sitten ihan oikeesti väljä. Naputus tulee lähes sata varmasti venttiilin välyksestä tai hajonneesta nostinkupista/nokasta
    Tottakai se aiheuttaa. Ite joskus autoa virittelin niin tuli lyhennettyä ohjureita paremman virtaavuuden aikaansaamiseksi. Rupesivat sitten kulumaan ja sitten alko naputtamaan. Vettiili ei enää osu suoraan seetiin ja siitä ääni. Savutusta se ei välttämättä aiheuta, se riippuu ihan kumista

    Mutta ei toi nyt mikään käsittämättömän kallis paukku voi millään olla, ohjureiden vaihto.
    'Not only do they reach erroneous conclusions and make unfortunate choices, but their incompetence robs them of the ability to realize it. Instead they are left with the erroneous impression they are doing just fine.'
    -Dunning-Kruger effect-

    ZX12R
  27. #27
    Hallelujaa sun 5000:n kanssa, mikä tahansa konepaja vaihtaa ohjurit, JÄRKI PÄÄHÄN, valurauta kanteenkin jossa siis valetut ohjurit (ei tietenkään kaikki valukannet) voidaan laittaa pronssiohjurit tilalle.
    Ohjaimen vaihtohinta on virallisesti 9 egee/kpl ja ohjurit on 5,5 egee/kpl paitsi jos haluat samanlaiset jammun romut tilalle ne on arvokkaammat.
    Kun niitä ohjureita saa varaosana erikseen niin sanoisinko että olet aika kaukana koneistusmaailmasta, ei yksikään koneistaja riko sun kanttas jossain hemmetin ohjurin vaihdossa jonka pystyy jopa kotonakin tekemään jos hiemankin ymmärtää moottorista jotain.

    Alkaa tuntumaan että vedätät huviksesi meitä tyhmiä jotka ottavat kantaa näihin asioihin, mistä muuten saat takuun että sillä on ajettu juuri tuo kilometrimäärä??
    Viimeksi muokannut: jurvelo; 25.06.2013 klo 00:40.
  28. #28
    Jurvelolle tiedoksi muutama asia kun näyttää noin nyppivän.
    Ajokilometreistä on huoltodokumentit.
    Ja sitten tästä kustannuspuolesta sen verran että kustannusarvio on viime syksyltä merkkiliikkeen tekemänä jossa mukana kaikki tarvikkeet ja työt.
    En ymmärrä mikä tässä nyt närästää kun yritän vain pitää puoliani tehtaan mahdollisen valmistusvirheen vastuusta. Pyörän minulle myynyt liike on asiallisesti suhtautunut tilanteeseen ja uskon että asia saa onnellisen lopun kunhan nyt vain ammattilainen sen äänilähteen paikallistaa.
    On hieno juttu että tälläkin palstalla liikkuu tee se itse-kavereita. Osaan itsekin tehdä kaikenmoista mutta perään tässä nyt tehtaan vastuuta asiaan ja sillä selvä.
  29. #29

    Tässä ei nypi mikään muu kun se että yrität saada takuun kannalta todella vanhaan pyörään vielä korjauksia takuun puitteissa, olisit selvittänyt kyseisen mallin viat ennen ostoo.
  30.  
  31. #30
    Lainaa Tiimeli kirjoitti Katso viesti
    Ja sitten tästä kustannuspuolesta sen verran että kustannusarvio on viime syksyltä merkkiliikkeen tekemänä jossa mukana kaikki tarvikkeet ja työt.
    Itsekin varmaan ymmärrät että hinta noin ilmoitettuna on se kaikkein suurin...

    Mutta jos ihan välttämättä haluat mennä vaikeimman kautta ja odotella korvauspäätöstä/mahdollisesti seisottaa pyörää maailman tappiin saakka, anna mennä vaan...

    Itse tekisin niin että veisin kannen koneistamoon ja laitattaisin kuntoon vaikka sitten omaan piikkiin, kyse on ilmeisestikin vain pakopuolen (pienellä varauksella sanon) ohjurivika joten 8 x ohjurit + 8 x (mahdollisesti) venttiilit + muut tilpehöörit + työ ei nyt kuitenkaan lähellekään mansikoita maksa...

    (Tai voidaan tehdään niin että pudotat tuommoisen FJR:än käyvästä hinnasta pois 5 tonnia niin minä ostan sen pois seisomasta ja teetän rempan omaan piikkiin...saat vaikka vaihdossa soivan t-catin...)
    Viimeksi muokannut: collikka; 25.06.2013 klo 21:00.
    juuri nyt pyörätön
Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen