Tulokset 1:stä 5:een 5:sta
  1. #1
    Vuoden 98 mallin kawasakini jolla on ajettu 34000km on alkanut pikkuhiljaa pitämään tälläistä jännää vikinää jostain päin moottoria. Vikinä kuuluu silloin kun vääntää kaasua vaihde päällä, tuntuu siltä että heti kun moottori alkaa oikeasti vääntämään niin äänikin alkaa kuulumaan. Tämän kuulee varsin hyvin silloin kun vasemmalla puolella on jokin kiinteä seinä tai vastaava, joka saa äänet kaikumaan takaisin.

    Ääni muistuttaa ehkä hieman sellaista muovimaista hankaamista joka on korkeataajuista, hieman hankalahko selittää. En osaa sanoa kuuluuko ääni kierrättäessä konetta korkeille kierroksille sillä moottorin äänet peittävät kaiken. Ääni saattaa kuulua heikosti myös mooottorilla jarruttaessa. Perjantai aamuna töihin ajaessa kylmä moottori ei pitänyt vikinää mutta lämmettyään loppumatkasta vikinä pikkuhiljaa alkoi, tosin töistä lähtiessä moottori piti vikinää vaikka olikin viileä. Vikinä ei siis kuulu kun ajaa matkanopeutta esim kaupungissa pintakaasulla, jos lähtee kiihyttämään niin äänikin ilmaantuu.

    Onko mitään hajua mikä äänen voisi aiheuttaa? Pyörä toimii kyllä hyvin, ottaa kierroksia ja vääntää aivan normaalilla tavalla.
  2. #2
    Ihan ensimmäisenä kannattanee tarkistaa ketjut, rattaat ja takapyörän laakerit?
    Pyörän päältä kuitenkin aika vaikea kuulostella mistä äänet oikeasti tulee, ja nuo on helppo tarkistaa...
  3. #3
    Lainaa blithe6x kirjoitti Katso viesti
    Vuoden 98 mallin kawasakini jolla on ajettu 34000km on alkanut pikkuhiljaa pitämään tälläistä jännää vikinää jostain päin moottoria. Vikinä kuuluu silloin kun vääntää kaasua vaihde päällä, tuntuu siltä että heti kun moottori alkaa oikeasti vääntämään niin äänikin alkaa kuulumaan. Tämän kuulee varsin hyvin silloin kun vasemmalla puolella on jokin kiinteä seinä tai vastaava, joka saa äänet kaikumaan takaisin.

    Ääni muistuttaa ehkä hieman sellaista muovimaista hankaamista joka on korkeataajuista, hieman hankalahko selittää. En osaa sanoa kuuluuko ääni kierrättäessä konetta korkeille kierroksille sillä moottorin äänet peittävät kaiken. Ääni saattaa kuulua heikosti myös mooottorilla jarruttaessa. Perjantai aamuna töihin ajaessa kylmä moottori ei pitänyt vikinää mutta lämmettyään loppumatkasta vikinä pikkuhiljaa alkoi, tosin töistä lähtiessä moottori piti vikinää vaikka olikin viileä. Vikinä ei siis kuulu kun ajaa matkanopeutta esim kaupungissa pintakaasulla, jos lähtee kiihyttämään niin äänikin ilmaantuu.

    Onko mitään hajua mikä äänen voisi aiheuttaa? Pyörä toimii kyllä hyvin, ottaa kierroksia ja vääntää aivan normaalilla tavalla.
    Pakosarjan/putkien tiivisteet vuotavat, tarkista ensin että ei ole pakosarjan/putkiston ruuvit löysällä
    Ktm 1290 SAS 06/2022
    Honda Forza 350 09/23
    Kymco MXU 700 12/2022 lumitöissä
  4. #4
    Moottorin kiinnikkeiden kumiholkit kitisee. Saattaa alkaa joskus pesun jälkeen kitistä. Loppuu itsekseen aikaa myöten.
    Nykyiset Kawat tallissa:
    KLX 250 B1 - 81
    Z 1000 ST E1 -79
    Z 1000 ST E2 -80
    Mean Streak 1600 -07
    Z 1000 Special Edition -14
    GTR 1400 -08
    Spectre 1100 D1 -82
    KX 250 XC KL Enduro -21
    KLE 500 -91
  5.  
  6. #5
    Katselin tuossa ketjut jotka vaikutti kyllä aika kuivilta, rasvasin ne ja kävin heittämässä pienen lenkin jonka aikana ääntä ei ilmaantunut, lenkkikin oli kyllä lyhyt. Taka- ja eturatas näytti olevan ihan kunnossa, ei suuria kulumia eikä käsin havaittavaa välystä niissä. Nostin mopon keskijalalle ja pyörittelin takarengasta ja hyvin tuntu pyörivän, ei häiriöääniä tai tuntuvia pykäliä missään kohdassa. Pientä aksiaalivälystä on mutta niinhän se kuuluukin.

    Täytyypäs tarkastaa pakosarja ja putki. Ajattelin yhdessä vaiheessa itsekin että ne moottorin kumiholkit voisi tehdä semmoista ääntä, ainakin materiaalien perusteella. Tätä on vain hemmetin hankala todeta ja jos se onkin jokin muu niin tulos voi olla katastrofaalinen.