Tervehdys.
Kaipaisin hieman apua joltain, joka on hankkinut & asentanut bleidiinsä quickshifterin.
Hankin aikanaan edelliseen pyörääni (Honda CBR 600F, vm. 2006) Powercommander III:n & quickshifterin, jotka asennettiin ja säädettiin eräällä pajalla, joten minun ei tähän maailmaan tarvinut tuolloin lainkaan perehtyä.
Sittemmin on pyörä vaihtunut (Fireblade, vm. 2008), johon siirsin vanhasta pyörästä tuon Powercommander III:n. Alkuun ajattelin, etten hankisi quickshifteriä, mutta nyt on mieli muuttunut, kun radalla ajaminen on taas vienyt mukanaan ja siihen löytyy jälleen aikaa.
Olen yrittänyt selvittää sekä Powercommanderin omilta että erinäisten foorumien sivuilta, mikä on se quickshifter-kokoonpano, joka minun tulee hankkia pyörääni, mutta yksiselitteistä vastausta en ole löytänyt. Toivonkin nyt, että joku teistä auttaisi minua ja kertoisi, mitkä rensselit minun pitää hankkia, jotta saan -08 Bleidiini quickshifting-ominaisuuden?
1) Powercommanderin sivuilta löytyy Firebleidin mallihaulla kaksi quickshifter sensoria (push type) mallit 4-102 ja 4-114. Olenko ymmärtänyt oikein, että tuo 4-102 malli toimii Commander III:n kanssa ja vastaavasti 4-114 malli on tarkoitettu käytettäväksi Commanderin V -mallin kanssa?
2) Sensorin jatkeeksi pitää hankkia jatkovarsi "Shift Rod A". Täman verran sain itsekin selkoa tarvittavista osista.
3) Tarvitseeko Commanderi seurakseen Ignition Modulen Bleidissä, jotta kaikki suuttimet saadaan säädön piiriin mukaa?
4) Entä pitääkö minun hankkia lambda-sensori (pyörään on vaihdettu Akran äänenvaimennin orkkis vaimentimen tilalle)?
5) Onko shifterin asetukset vaikea tehdä itse (kill-timen määrittäminen etc.), vai kannattaako pyörä viedä suosiolla jonkun ammattilaisen säädettäväksi?
6) Vielä lopuksi, jos jollain on antaa hyviä vinkkejä siitä, mistä tällä hetkellä löytyy Dynojetin quickshifter -tarvikkeita edullisesti ja toimitukset tulevat ilman suurempia viiveitä, niin kaikki tämän suuntaiset vinkit ovat myös erittäin tervetulleita.
Toivottavasti joku osaa antaa hieman lisävalaistusta näihin kysymyksiini, että pääsen tilaamaan tarvittavat rensselit pian.
Terveisin ja avusta kiittäen, Barnes
Huuuaaah......! CBR it is.
"If you know what you have done - you know what can be changed." -Keith Code
Kysäseppäs täältä:
http://www.mprata.fi/modit/11/quickshifterit/48/
Pc3 kommanderiin riittää lisäksi pelkästään anturi niin sillä saadaan homma toimimaan niin että shifteri katkoo bensansyöttöä. Sillä kokoonpanolla pärjää.
Paremman kokonaisuuden saa kun laittaa vielä sen ignition modulen niin sen avulla shifteri sitten katkoo kipinää mikä on moottorin kannalta parempi ratkaisu.
Kannattaa kysyä tuolta mp-radalta nii neuvovat mikä ois uudempi/parempi ratkaisu tuohon sinun pyörääsi, kuin tuo dynojetin systeemi.![]()
Nooh, eiko Annitori olis heleppo ratkaisu. Plug&paly!
T765 RäsSi
GSX-R750 K8 =ex
CBR600F -00 (Manki)=Dö. R.I.P.
6-Horo 2005=ex
- Luultavasti, tuon sensorin voi hommata muualtakin, ainakin esm Cordona tekee sensoria jonka saa PCIII kiinni. Tuo on sillä tavalla parempi että katkoon tarvittavan voiman voi itse säätää sopivaksi. Toimii huomattavasti paremmin kuin tuo Dynojetin oma. http://www.cordona.net/gpsgswitch.htm
- Juu, tuohon voi toki hommaa jonkun yleismallin varren ja sitten lyhennellä sopivaksi.2) Sensorin jatkeeksi pitää hankkia jatkovarsi "Shift Rod A". Täman verran sain itsekin selkoa tarvittavista osista.![]()
- Joskus PC ei katkaise bensan syöttöä kokonaan jos esm imusarjassa on ylimääräisiä suuttimia. Tällöin PC3:n kanssa voi tarvita tuota sytkäboksia, PCV taas quickshifter lisämoduuli (QEM). Sen sytkä moduulin tarvii muutenkin jos haluaa että katko toimii tarkasti ja hyvin. Tosin jos miettii tämän ostoa niin sitten samalla kyllä hylkäisin koko PC:n quickshit hässäkän ja hankkisin esm Translogicilta paremman systeemin. Toki tolla sytkä boksilla voi hienosäätää tehokäyrääkin, riippuu vähän mitä haluaa.3) Tarvitseeko Commanderi seurakseen Ignition Modulen Bleidissä, jotta kaikki suuttimet saadaan säädön piiriin mukaa?
Perus harrastajalle riittää musta ihan hyvin tuo vain bensaa katkova versio.
- PC V tarvitsee erillisen lambda sensorin seosten automaattiseen säätöön, tämän lisäksi pitää olla autotune moduuli. Jos sulla on PC 3 niin tällä ei tee mitään ellet jollain erillisellä purkilla kerää seostietoa.4) Entä pitääkö minun hankkia lambda-sensori (pyörään on vaihdettu Akran äänenvaimennin orkkis vaimentimen tilalle)?
- Ihan helppo säätää itse. Säätää sellasen välin että sopii omiin vaihtoihin, ei tähän ole olemassa jotain oikeaa aikaa.5) Onko shifterin asetukset vaikea tehdä itse (kill-timen määrittäminen etc.), vai kannattaako pyörä viedä suosiolla jonkun ammattilaisen säädettäväksi?
- Dynojet ei enää valmista PC 3 USB versiota tuohon sun pyörään joten sun täytyy löytää vanhoja varastoja. Ebay on hyvä paikka. http://www.dragrace.fi/index.php?cPath=763 myy ainakin cordonaa jos haluaa vähän parempaa.6) Vielä lopuksi, jos jollain on antaa hyviä vinkkejä siitä, mistä tällä hetkellä löytyy Dynojetin quickshifter -tarvikkeita edullisesti ja toimitukset tulevat ilman suurempia viiveitä, niin kaikki tämän suuntaiset vinkit ovat myös erittäin tervetulleita.
Viimeksi muokannut: Murina; 05.06.2013 klo 15:56.
'Not only do they reach erroneous conclusions and make unfortunate choices, but their incompetence robs them of the ability to realize it. Instead they are left with the erroneous impression they are doing just fine.'
-Dunning-Kruger effect-
ZX12R
Jos Tuossa Bladessa on 4 ruiskua, niin sitten PCIII:n saa toimimaan ilman Ignition modulea yms.
PCIII:n kanssa shifterin anturin liittäminen on hiukan hankalaa tuon boxin liittimen osalta. Jos tallessa on se nepparipatterin liitin, niin siinä piuhoja siirtäen (hankalaa) saa anturin liitettyä. Anturiksi hyvin soveltuva on tuo mainittu Cordonan yleismalli PCIII:lle, siinä taisi tulla tuo tarvittava liitinkin mukana (dragrace.fi). Cordonan mukana tulevan shift rodin voi askarrella pyörään sopivaksi, tarvitaan rautasaha ja mahdollisesti kierretyökalu.
Tuollainen Cordona on siitä etevä, että ei ole väliä miten päin vaihdepoljin toimii. Kun laitteen ottaa käyttöön, niin alussa haluttu liikesuunta opetetaan Cordonan boxille polkemalla pedaalia siihen suuntaan josta löytyy isommat pykälät. Myöhemmin suunnan voi halutessaan myös vaihtaa, eli push/pull löytyy. Lisäksi tuo Cordonan boxi sisältää ohjelmointinapit, joilla voi asettaa voiman jolla boxi antaa katkon PC:lle (PCIII tai PCV). Voimaa voi säätää 1kg portain. Useimmilla valmistajan mukaan on 10-12kg, itsellä on kokeilujen jälkeen 8kg (bemari).
Katkoaika asetetaan PC:ssä. PCIII:ssa on jokaiselle vaihteelle sama aika, PCV:ssä katkoa voi säätää vaihdekohtaisesti, kunhan on ensin opettanut sille vaihteet.
Annitoriin en ole perehtynyt, mutta plug&play kuulostaa aina hyvältä. Kannattaa tsekata sekin.
Kuulostaa niin kovin monimutkaisilta nuo kommarin asettelut ja näpyttelyt. + rautasaha
Tosin mulla ei ole kokemusta, pitääkö ratahommeleissa säätää esim. noita vaihdekohtaisia asetuksia ym...
http://www.annitorirl.com/product_detail_1.php
Tämä on tosiaan töpselit kiinni ja rälläämään!
T765 RäsSi
GSX-R750 K8 =ex
CBR600F -00 (Manki)=Dö. R.I.P.
6-Horo 2005=ex
No vilkaisinpa tuota Annitoriakin, Blade -08. Ihan vastaava kuin Cordona, mutta 165mm shift rod pitää ostaa erikseen ja luultavasti rautasahakin tulee tutuksi. Mitä sitten tarkoittanee 'with plug top coil loom', eli onkohan liittimillä vai vaatiiko askartelua. Ei nää kaikki ole plug&play.
Annitori katkoo sytytystä, sitten kun sen saa iskuun, joten ruiskujen määrällä ei ole väliä. Cordonalla vastaavia paketteja, joskaan ei erikseen Bladelle. PC3 ei kuulu kuvioon, joskin sitä voi käyttää lisänä.
Edit: Luin lisää tuota Annitorin markkinointihuttua ja manuaaleja. Aika vähän asiaa, lähinnä keskitytään mollaamaan jotain kuvitteellisia kilpailijoita. Asennusproseduuri ei ole mitenkään simppeli, ellei pyörä satu olemaan sellainen jossa kaikki signaalit löytyvät yhdestä/kahdesta liittimestä, helposta paikasta. Kunkin sylinterin puoliin käsiksi pääsy ei ehkä ole helppoa.
Annitorissa on kolme herkkyysasetusta, ei siis mitään 1kg tarkkuudella asettelua, joskin riittänee. Käyttöliittymänä kolme eri väristä lediä ja painonappi, huippua. Cordonassa numeronäyttö ja säätönapit.
Viimeksi muokannut: hidas57; 06.06.2013 klo 09:57.
'with plug top coil loom' = tämä on tulpille/puolille menevä johtosarja. Ja on töpselit valmiina. Yhdelle maajohdolle pitää löytää paikka esim rungosta. Jos näitä ei osaa kaivaa esille, niin kannataa miettiä jotakin muuta harrastusta.
Ja tosiaan, se shift rod pitää ostaa erikseen. Maksaa 20 usd. eikä todellakaan tarvi sitä sahaa!
Säädettävyys on "karvalakkimallia", mutta asennus on naurettavan helppo, verrattuna siihen mitä tuossa ylempänä on esitetty!
T765 RäsSi
GSX-R750 K8 =ex
CBR600F -00 (Manki)=Dö. R.I.P.
6-Horo 2005=ex
Ja puhut nyt Bladesta -08? Johtosarjan kytkentäpiste ei ole kaikissa pyörissä sama. Omassa pyörässä edellyttäisi huomattavia purkutoimia. Shifterin kytkeminen PC3:een tai PCV:een on kyllä silti yksinkertaisempaa, vaan ei sovellu kaikkiin pyöriin.
Parhaat kiitokset kaikille, jotka ovat ottaneet osaa tähän keskusteluun ja antaneet mahdollisia ratkaisuvinkkejä.
Tuollainen itsenäisesti toimiva quickshifteri kuten Cordona tai Translogic olisi ehdottomasti paras ratkaisu quickshfting-näkökulmasta arvioituna. Koska Bleidissä on 8 suutinta, niin edellä mainituista värkeistä pitää ostaa ns. "Full-kit"-versio, jotta homma saadaan pelittämään. Kustannus on n. 400-500€. Tällainen viristys ei kuitenkaan mahdollista ennakon säätämistä.
Sen verran sain selville eilen, kun soittelin ympäri-ämpäri maata, että oman pyöräni säätämismahdollisuuksien maksimoinnin kannalta paras ratkaisu lienee se, että hommaisin Dynojetin PC3 yhteensopivat, ns. vanhan malliset Ignition modulen ja quickshift-sensorin. Tärkeää on, että kaikki palikat ovat samaa vuosikertaa. On kuulemma tapahtunut sellaista, että jos yrittää päivittää softaa eri vuosikertaa oleviin palikoihin, niin Commanderin voi saada sillä tavoin juntturaan, että sen voi nakata sen jälkeen autotallin nurkkaan. Jotkut verkkokaupat tarjoavat uudenmallisia Igniton moduleita ja quickshift-sensoreita käytettäväksi yhdessä PC3:n kanssa vakuuttaen samalla, ettei yhteensopivuusongelmia tule.
Kolmas vaihtoehto on se, että heivaan PC3:lla vesilintua ja hankin pyörääni kokonaan uuden setin säätöpalikoita, joiden rinnalle sitten Cordona tai Translogic -quickshifteri. Tämä on tietenkin kaikkein kallein vaihtoehto.
Koska rahareikiä elämässä piisaa pyörän lisäksi yllin kyllin, niin luulenpa, että ryhdyn etsimään Dynojetin vanhan vuosikerran Ignition moduulia ja Quickshift-sensoria. Katsotaan sitten, miten kalliiksi tämä tie tulee, ja olisiko sittenkin ollut parempi aloittaa puhtaalta pöydältä.
Nim. merk. Köyhällä ei ole varaa ostaa huonoa laatua.
Parhaat kiitokset vielä kaikille keskusteluun osallistuneille.
Barnes
Huuuaaah......! CBR it is.
"If you know what you have done - you know what can be changed." -Keith Code
Kannattaa huomata, että vaikka Dynojet kauppaa PC5:tä vain -10 ja tuoreempiin malleihin, niin monesti käy vanhempiinkin jos vain liittimet ruiskusuuttimilla ovat samanlaiset. Itsellä on PC5 -07 mallin pyörässä. PC5 tarjoaa joitakin etuja, mutta PC3:n lisäpalikat ei käy, koska mm liittimet ovat erilaiset. Itse asensin alkuperäiseen PC3-johtosarjaan liittimen, johon käy PC3/PC5 tai sitten ohituspalikka, jos boxin haluaa poistaa systeemistä.
Olen käynyt läpi polun PC3, normishifteri, PC5, Autotune, Cordona. Kallista mutta opettavaa. Noita vehkeitä voi käyttää default-asetuksillakin, mutta on vaan hauskempaa päästä kokeilemaan esim vaihdekohtaisia karttoja ja muita asetuksia. Joihinkin ns ratapyöriin saa kyllä paljon pätevämpiäkin systeemeitä, pro-porukkahan sylkee tuollaisten piggy-pack laatikoiden päälle.
Ei oo Bleidiä. Yritinkin kysyä puhutko sinä Bladesta vai kenties Suikasta. Jos kerran puhut Bladesta ja olet varma asiasta, niin suosittelen kysyjälle Annitoria. PC3 voi olla mukana jos haluaa, mutta siihen ei Annitorin shifteriä kytketä.
Vilkaisin Dynojetin sivuja ja siellä Bladeen -08 kaupataan sekä PC3- että PC5-pohjaisia tuotteita.
Bleidi tahi Sukisuki, samasta kohtaa löytyy ne puolille kytkeytyvät töpselit.
Tankki ylös, putsarikotelo kuikkaan ja siinähän ne näkyy!
Menee nyt hiukan offiksi tämä loppu, mutta semmonen juttu, että jos joku nyt halajaa sitä shifteriä (2000 luvun) ärräpärrään, niin tuo A on siihen halvin+yksinkertaisin vaihtoehto.
Ei tarvi mitään Kommareita ja moduleita. Makasvat varmaan ihan &itusti? Luulisin, ei ole kokemusta.
Oma ecu editoitu.
Ja minulla ei sitten ole mitään intressiä näiden kauppiaisiin!
Oman tilasin USAsta, jäi vielä tulliinkin, kele!
T765 RäsSi
GSX-R750 K8 =ex
CBR600F -00 (Manki)=Dö. R.I.P.
6-Horo 2005=ex
Ecun editointi on paras vaihtoehto ruiskusäätöihin yms, mutta sitäkään ei tietääkseni saa tuolle Bladelle. Jotain kittiecua saattaa saada, koska ratapyörä on kyseessä. Itse haeskelisin siltä suunnalta, jos olisi jokin varsinainen ratapyörä. Silloin pääsisi asiaan.
Itsekin Bladeen quickshifteriä katselleena kysäsen nyt tässä samalla, että mitenkähän shifteri onnistuu -03 bladeen? En usko tarvitsevani PC:tä kun nuo säätämiset ei hirveästi innosta, eli translogic lienee ihan hyvä ratkaisu? Paljonkohan tuollaiselle tulee hintaa?![]()
Ex: Kawasaki ER5 -99
Ex: Honda 954RR -03
Ex: Kawasaki Z900 -20
KTM 890 Adventure R -21
Translogic näyttää hyvältä. Siinä on keskimääräistä enemmän tolkkua (sovittaa itsensä kierrosten mukaan), mutta en ymmärrä miksi pitää olla erikseen push ja pull mallit, kun käsittääkseni tuossakin on venymäliuska, joka toimii molempiin suuntiin. Jos vaikka sattuu kiinnostamaan vaihtosuunnan muuttaminen, niin hankittava uusi malli? Tuollainenhan näyttäisi kustantavan jotain 400€. Ei kovin paha.
Oheisen linkin takaa löytyy HRC:n ECU-kit -08 Bleidiin, jos joku on kiinnostunut sellaisen hankkimaan.
http://www.ukroadandrace.co.uk/HONDA...R-HRC-RACE-ECU
PC3 yhteensopivat pulikat (IGN-module, Quickshifter-sensor) on nyt tilattu. Vaati hieman metsästystä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin.
Sen verran, kun tässä asiaan perehdyin, niin sekä Translogic että Cordona vaikuttavat erittäin päteviltä vaihtoehdoilta, jos hakee pelkästään quickshifteriä pyöräänsä.
Huuuaaah......! CBR it is.
"If you know what you have done - you know what can be changed." -Keith Code
Yup, Dynojettiä pukkaa.
Huuuaaah......! CBR it is.
"If you know what you have done - you know what can be changed." -Keith Code