Tapahtuipa tänään seuraavasti. Ajelin nelikaistaista 60 km/h tietä ehkä seitsemääkymppiä, kun peilistä huomasin, kuinka vaaleanruskea Nissan Almera liimautui takarenkaaseen. Ehdin juuri alkaa kelaamaan, mikähän mahtaa olla homman nimi, kun auto pyyhkäisi reilulla vauhdilla ohi ehkä 20cm marginaalilla, vaikka siis vasen kaista oli tyhjillään.
Edessä oli punaiset valot, joten ajoin Nissanin vierelle. Sisällä istui ehkä kuusikymppinen ukko. Koputus ikkunaan.
"Ja mikäs sun ongelma oli?"
"Ei mikään."
"No mitä sä sitten pelleilet? Jos ohi tarttee päästä, mene nyt sitten reilusti."
"Sinä ajoit keskellä tietä."
"Kuules ukko. Se on jumalauta sellainen homma, että moottoripyörän paikka on kaistan keskellä!"
Tämän viimeisen kommentin aikana ikkuna alkoi sulkeutua ja valotkin vaihtuivat vihreiksi. Napautin vielä viestin alleviivaamiseksi terävästi nyrkillä sivuikkunaan ja ajoin tieheni. Tavallaan harmittaa, etten lähtenyt kyselemään lisää äijän mietteitä, mutta kyllä se taisi sen verran paskat housussa olla, että toivottavasti miettii jatkossa ajelemisiaan.
Joskus olen mopojätkiltä vastaavaa kuullut, mutta eka kerta tällaista MP:llä, ainakin mun muistin mukaan... Onko muille käynyt vastaavaa? Harmi, että oli noin geneerinen auto, ei noita kaikkia voi alkaa silmälläkään pitämään.
Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe.
* Suzuki Katana * Kawasaki ZX-8R * CFMOTO 450MT * Honda Fireblade * MV Agusta Brutale 910S *
"Napautin vielä viestin alleviivaamiseksi terävästi nyrkillä sivuikkunaan..."
Tuntuu että täällä on tänä keväänä noita takarenkaassa kiinni ajajia ollut normaalia enempi, siis jos itse oot jonossa niin pitää siinä ihan heti perseessä olla kiinni ja sit kun se rakas oma liittymä tulee niin hirmu kiihdytys rinnalle että ehtii jarruttaa täysillä ramppiin. Ehkä ne ihailee mun kypärän uutta .org! tarraa?!![]()
Kawasaki ZZR1400SP 2016
(Ex: Yamaha RD125 '75, Suzukit RG125 '86, GSX600F '95, RF900R '96, TL1000S K1, GSX-R1000 K5, R1 '05, Z900 '22)
Epäkohtiin ja ääliömäisyyksiin pitää puuttua heti, verekseltään, ja jos tommosessa kohtaa tulee vastaheitto: "Mikäs poliisi sinä olet"? Niin takasin vaan, että helvetin kova kotipoliisi.Tai jotain muuta älykästä.
<p>.</p>
Noinhan ei saa missään nimessä, kukkahatut hermostuu...
Onhan noita juttutuokoita tullut pidettyä useitakin, varsinkin, kun skootterilla ajettiin työmatkoja. Yleensä juttutuokiot ovat olleet lyhyitä ja yksipuolisia. Törppöilevillä autoilijoilla on ollut (mukamas) kiire juuri sillä hetkellä johonkin...
Kerrankin sain juuri ja juuri väistettyä kolmion takaa päälle tulevan auton. Pysäköin skootterin siihen auton eteen risteykseen ja menin juttelemaan. Kuskin (50v äijä) mielestä skooteri on hänen edessä, mutta kun sille alkoi pikkuhiljaa verkkokalvojen kautta aivoihin menemään informaatiota 35v parrakkaasta miehestä, joka seisoo vihaisena hänen auton vieressä ja reitte eteenpäin on tukittu ja hitsi, kun takanakin on auto tukkimassa pakoreitin.
Kysyin, että tappaakko yritit, muttet onnistunut. Jotain änkytystä ja mutinaa kuului. Sanoin että kaksipyöräisillä liikkuvat on ihmisiä ja ne kuolee, jos autolla töytäillään eteen. toivoin, että olisi jatkossa varovaisempi. Samalla "pidin" kättä taustapeilillä ja saattoi se siinä samalla kääntyä pikkuisen.
Luulen, että ko. autoilija muistaa tapauksen aika pitkään.
Isä kertoi aikoinaan autoilijasta, joka ajoi punaisia päin ja aiheutti usean vaaratilanteen, kun ei halunnut jutella isän kanssa liikennesäännöistä. Siihen ehkä vaikutti se, että isä oli juuri menossa metsäpalstalle skootterilla ja kassissa oli eväiden lisäksi erillaisia työvälineitä.
Oli kuulemma mieshenkilö säikähtänyt, kun isä oli ajanut kuljettajan oven viereen ja koputtanut kassaralla ikkunaa...
Itseäni vitutti suunnattomasti linja-autokuskin välinpitämättömyys liikenneympyrässä. Itse ajoin ympyrässä pyörä kenossa ja katson linja-auton kuljettajaa suoraan silmiin, tästä erehdyin ajattelemaan että hän varmaan huomasi minut.. ja paskat sieltähän se valuu syliin niinkuin olisin ilmaa.. Ehti siinä vielä pysäyttää kun ei ollut sen enempää vauhtia mutta spontaani keskari löytyi aika nopeasti.
ps ei ollut unohtunut vilkku päälle
ex ER 5
ex GS 500
ex GSXF 750
ex ZR-7
ex XJR1300
ex Aprilia SL Falco
ex Kawa ZZR-1200
ex FZ1-S
Moto Guzzi Griso 1200 8v
Joskus vähän samantapainen tilanne. Keskusteluyhteyttä oli vaikea luoda seuraavissa valoissa, koska ikkuna pysyi tiiviisti kiinni. Mut kyllä se beessin värinen kuikelo kyllä kuuli lasin läpi mitä tuli tehtyä. Naaman punoitus oli sitä luokkaa...mut juu. Voi reppana; varmaan paha muijakin vielä ootti kotona...
![]()
Mukava ku pukama...eiku mukana
Mei tö iiköls SKRIIM!
The Mocamaster
Koska kortti ja leipä
Tapahtui aikanaan Orituvalla, olin kääntymässä valtatie 9:lle jatkaakseni matkaa Tampereen suuntaan ja odottelin, että vasemmalta tulevat ehtivät mennä. Tuleepa siihen vasemmalle puolelleni musta, (sensuroitu)-merkkinen uudehko kotilo, kukkahattu ratissa ja työntää sekä oman että (sensuroitunsa) nokan sinne kaistalle. Onneksi oivalsin, että se ei ollut edes tajunnut olemassaoloani, joten annoin sen suosiolla kiilata editseni. Ajelin sen kiinni ja suoralla ajoin rinnalle. Sillä kertaa kuski huomasi minut. Taisin vasemmalla kädelläni viittoilla joitakin helposti tunnistettavia merkkejä. Vasta jälkeen päin ymmärsin tyhmyyteni: jos hän ei ollut tajunnut minua Orituvalla, v1tustako se olisi voinut tajuta, miksi vierelle ajaa moottoripyörä, jonka kuljettaja esittää loukkauksia.
Tapahtui Hollolassa, hiukan edellistä episodia aikaisemmin. Kolmion takaa vasemmalta kurvaa auto eteen. Jarrutan rajusti, mutta onneksi tiellä ei ollut hiekkaa tms, joten pyörä pysyi pystyssä. Ajoin autoilijan kiinni, viittoilin kuljettajalle ja hän pysähtyi. Koska hän pysähtyi, kerroin kauniisti, mitä tapahtui. Kuljettaja pyysi anteeksi ja pahoitteli, ettei ollut ollenkaan huomannut minua. Poistuimme paikalta sovinnossa, kummatkin jotakin oppineena.
Tapahtuu vaikkapa kerran kuussa, että vastaantulija lähtee ohittamaan. Jos siitä ei koidu hätäjarrutusta tai terävää väistöä, esitän melko kärkkäästi eräänlaisen orggimoron, tai ainakin jollakin sormella hosun. Turhaa sekin. Useammin kuin kerran olen ehtinyt nähdä kotilokuskin tylsistyneet kasvot. Olen aivan varma, että jotkut autoilijat eivät ymmärrä että tuulilasi ei ole näyttöruutu, vaan sen takana yrittää on oikea elämää – ainakin yrittää.
Edit: typomania.
Maailma on leluni. Tai sitten minä olen maailman lelu.
Nyksä: Annu. Ja CBR1100XX -00 Exät: VFR750F -90 (?), CBR900RR -97, SV1000S -04, ZZR1100 -92, GSXR1100 -96 ja -95, GSX750F -91, FJ1200 -90, GSX750F -02, GPX500R -88.
Täälä tampereella on tuo liikennekäyttäytyminen menny ihan perseilyksi.
Tää on pahentunu vuosi vuodelta.
Sentähden mää en mielelläni aja millään vekottimella keskustaan. Ihmiset ei näe/tajua/kiinnosta mitä ulkopuolella tapahtuu.
Ja sitten ne anonyymit koti-/työpaikkakiusatut kukkakepit purkaa pahaa oloaan muihin. Varsinki noin klo 8:n työmatkaliikenteessä asian huomaa...
Tossa viimeviikolla olin mopolla valoissa, jonottamassa.
Heräs epäilyt kun taakse tuli auto mielestäni vauhdilla. Puikkasin autojonon väliin, niin tää taukki jarruttaa paniikinomaisesti ettei aja siinä mun edessä olleen auton perään.
Mää meen avautuun asiasta jotta meinasit päälle ajaa, niin patu räppää vaan monitoimilääpintäpuhelita ja tuumaa: -ei kiinnosta...
Sillon...
...ei kukaan sattuis tartteen premiumwagenin kuskinpuolen pyyhkijänsulkaa... Voin kertoo paikan mistä sellasen saa käydä hakemassa, on pientareella tai jossain. kiinnike on rikki...![]()
Se oli jo rikki...
Niin kauan kun ihmiset ajavat autoilla puhelin korvalla,
minä ajan Termignonit kiinni pyörässä.
Alkuviikosta Helsingin mannerheimintiellä: Ajoin rajoitusten mukaan vasenta kaistaa täysin samalla tasalla oikealla kaistalla olevan auton kanssa. Yhtäkkiä kotterokuski laittoi vilkun vasemmalle ja siinä vaiheessa epäusko heräsi: "Onko se idiootti oikeasti tulossa kylkeen??" Jannu ei edes vilkaissut sivulle kun alkoi vaihtamaan kaistaa suoraan päälle. Onneks oli pieni pykälä tuvassa niin ehdin ripeästi pois tuon puusilmän alta. Vaihdoin kaistaa ja seuraavissa valoissa tunnustan näyttäneeni tuolle puusilmälle nyrkkiä. Reaktiosta päätellen ymmärsi mokansa.
Itiksen parkkihallissa: Olin menossa mopolla asioille ja Itiksessähän on jokunen ruutu omistettu vain prätkille. Siitä pisteet Itämaakeskukselle!Noh, joku älykääpiö oli tottakai pysäköinyt autonsa prätkäruutuun. Ilmeisesti tuon kuskin mielestä vapaat autopaikat oli liian kaukana käuppakeskuksen ovilta tms. Olin pari tuntia asioilla ja kun palasin parkkihalliin, sama kottero seisoi vieläkin moporuudussa. Tästä suivaantuneena kipaisin takaisin kaupan puolelle ja hain Tiimarista mustan tussin ja kartonginpalan. Askartelin tän suharin pyyhkijän väliin tervehdyksen tyyliin: "Hei v*tun idiootti! Pysäköi jatkossa autopaikoille, niitä täällä riittää." Laitoin vielä oman nimen alle ettei raukaksi pääse syyttelemään.
Edit. Ei Tiimarista vaan itseasiassa Suomalaisesta. Olennainen korjaus.![]()
Väärä käsitys tosiasioista saattaa johtaa ajatukseen siitä, että moottoripyöräilijät ovat kaahaajia. -Tuulilasi
Suzuki GSX-R 750 -93
Mulla oli vastaava tilanne kerran 3-kaistaisella tiellä, ei vaan mihinkään päässyt väistämään, kun olin keskikaistalla ja edessä, takana ja molemmilla sivuilla autoja. En sitten hätäpäissäni keksinyt muuta, niin potkaisin kuskin oveen niin kovaa, kuin nyt pyörän päällä pystyy. Hyvin äkkiä vetäytyi takaisin omalle kaistalle![]()
CB500X
CBR1000RR
Taffu_altterin altteri
Eiks kukaan paina tyyttyä jos joku meinaa kaistata päälle?Itellä kaks kertaa autoilija tehny karateväistön tyyttyn ansiosta.
Yamaha FZS 1000cc
Ex: Kawasaki er-5
Mannerheimintiellä oikea kaista on taksi/bussikaista, jossa saa myös kuorma-autot ajaa tiettyinä kellonaikoina. Henkilöautot tietysti myös silloin, kun ovat kääntymässä aina seuraavasta risteyksestä oikealle.
Ei tainnut ylläolevan tarinan mopo mahtua mihinkään ylläolevista ajoneuvoluokista?![]()
ex. Aprilia Tuono V4R (-11)
ex. KTM 350 EXC-F SD (-11)
ex. KTM 990 SuperDuke (-09)
ex. Kawasaki Z1000 (-08)
ex. Kawasaki ER-6N (-06)
Vähän luovuutta peliin. Jos sopu ei anna tilaa, mielikuvitus ja nappularenkaat auttavat.
Niin sitä juuri pitää nyt selvittää, että kuka sanoi minulle ja mitä, että sain sellaisen käsityksen, minkä sanoin käsityksenäni.
"Puput on kyllä suloisia, muttei kovin älykkäitä"
Kieltämättä tuo mannerheimintie syö vähän tunnelmaa tästä. Taisi mennä hieman innostuksissaan ohi kun luulin saaneeni vasemmankaistan jarrusta vainun. Kokeillaan kuitenkin että olisi nyt edes ottanut välin kiinni siinä vasemmalla kaistalla heti eikä sitten kun pitää vierestä avittaa...
Ps. Ainakin vielä ysärinä sai tämä maalaisturisti ruuhkasuomessa asuessaan aivan ilmaiseksi ajella siellä mannerheimintien oikeallakin kaistalla. Onneksi ei ole enää 2000-luvulla tarvinnut siellä sivistyksen kehdossa autolla ajaa.
Supermoto
...kun muut ovat puusilmiä, niin miksemme sitten ajaisi itte kuten hyvää liikennesilmää omaavat taitavat kuskit tekevät: ennakoidaan, joustetaan, annetaan tietä nopeammille, ohitetaan hitaampia turvallisesti, näytetään ajoaikeemme (mm. vilkku) hyvissä ajoin, kiitetään muita hyvän liikennesilmän omaavia (juttuja lukiessa kyllä ei samoissa maisemissa näy), hymyillään kypärän sisällä hyvin soljuvalle liikennevirralle...
Ja jos nyt sattuu kohalle, ettei kaikki ossaa ajaa kuten minä, niin ollaan korkeintaan surullisia hänen puolestaan, lievää sääliä tumpelolle kanssaliikkujalle ei koskhan anneta liikaa. On vain vajavainen siinä missä itse olen hyvä. Ellen paras.
Toimii.
![]()
Hayabusa -01 mm. Norjanreissusta albumilinkki! kuva s. 7
319km/h Hallin kentällä 2014 liki 160tkm ajetulla tourinki-Busalla
Kyllä, ja se kyllä kuuluu. Hetken aikaa on auton hytti täynnä käsiä kun aikoo tehdä tuttavuutta jalkatapin kanssa ja tajuaa tilanteen.
En välttämättä lähtis potkaisemaan kylkeen/lasiin kun tuo oma tasapaino saattaa mennä v*tuiks. Ite autolla liikkeellä ollessani kattelen kyllä niitä 2-pyöräisiä ja teen tilaa jos on tarvis.![]()
Kawasaki 550 -83 Limited Edition
Grumpy Old Fart
"Si vis pacem, para bellum"
Kuinkas insinjööri saa 180 cm ratakiskon pätkän mutkalle?
- !uupiat ipmuskiV -![]()
![]()
BMW R1100RS -93 ex, K1100LTSE -95 ex.
Itiksen parkkihallissa: Olin menossa mopolla asioille ja Itiksessähän on jokunen ruutu omistettu vain prätkille. Siitä pisteet Itämaakeskukselle!Noh, joku älykääpiö oli tottakai pysäköinyt autonsa prätkäruutuun. Ilmeisesti tuon kuskin mielestä vapaat autopaikat oli liian kaukana käuppakeskuksen ovilta tms. Olin pari tuntia asioilla ja kun palasin parkkihalliin, sama kottero seisoi vieläkin moporuudussa. Tästä suivaantuneena kipaisin takaisin kaupan puolelle ja hain Tiimarista mustan tussin ja kartonginpalan. Askartelin tän suharin pyyhkijän väliin tervehdyksen tyyliin: "Hei v*tun idiootti! Pysäköi jatkossa autopaikoille, niitä täällä riittää." Laitoin vielä oman nimen alle ettei raukaksi pääse syyttelemään.
Edit. Ei Tiimarista vaan itseasiassa Suomalaisesta. Olennainen korjaus.[/QUOTE]
Mitä sinä siihen kartonginpalaan kirjoittelit, olisit vaan suoraan tuulilasiin..
Honda CBR1100XX -05
Ex.
Honda CBR600F -00
Yamaha XV250Virago -96
Kawasaki KE125 -8?
Näitä liittymistä kylkeen ajajia on ihan jokapäivä.En ymmärrä vaikka tätä toitotetaan jatkuvasti että liittymästä tuleva on se joka väistää pääväylällä ajavaa,miksei poliisi puutu tähän ?
Suzuki GSX 1400-05