Monikaistaisen ripeätahtisen liikenteessä olemisen tsydeemit olen omaksunut Saksan autobahneilta. Ensi askeleet -80 luvulla vapaa-ajan matkoilta ja sitten varsinainen suoriutuminen -90 luvulla lukuisilta työmatkoilta jolloin alle vuokrattiin auto, jolla pärjätään. Kalusto Audia ja Mersua.

Tuolloin noilla teillä olen ollut lähimpänä vakavaa onnettomuutta, kuin missään muualla.

Me "nuorukaiset" istutimme puikkoihin seniorimme, matkanjohtajan, tyyliin: aja sinäkin ja kovaa kun nyt saat ja tyylihän oli, että lähemmäs kahtasataa aina kun liikenne sen sallii.
Seniori yritti pärjätä ja tuli tilanne, missä piti alkaa himmaamaan, kun rekan perävalot lähestyivät uhkaavasti ja kaistat oik. ja vas. olivat autoja täynnään, väliin eli sivuun ei päässyt.
Istuin pelkääjän paikalla ja yllätyin, kun seniori, nyt jo edesmennyt, painoikin kaasua, eikä jarrua, kunnes sitten lopulta tajusi tilanteen ja jalka jarrulle.
Ja koskaan en ole puristanut penkkiä niin lujaa ja survonut omia jalkoja läpi etupellin kuin silloin, kun rekan perä lähestyi. Mutta jumaliste hiljenihän se mersunkin vauhti viimein rekan vauhtiin, se vaan, että välimatka oli koko lailla yksi metri ja yhteinen vauhti n. 90 kmh. Joka tämän tajuaa, tajuaa, että silloin oli hengenlähtö lähempänä kuin koskaan. Ei ollut turvakoreja saati Airbaggejä, liikennevirran nopeuden ollessa n. 120 kmh ja tiet täynnä. Siihen jos olisi rekan perään kolahtanut, niin olisi ollut Mersukin rusina ja me sen sisässä. Olisimme olleet saksalaisen autobahn ketjukolarin kärjessä.

Tuon jälkeen en koskaan päästänyt ketään muuta puikkoihin, vaan ajoin aina itse - Autohofeissa toki juotiin saksalaiseen tyyliin olutta, minä sitä 0-prosenttista.

Liikenne pitää mieltää kokonaisuutena, virtana jossa ollaan yhtenä osasena, omalla käyttäytymisellään vaikuttamassa virran soljumiseen, ja se virta soljuu - vääjäämättä.
Liikenne ei koskaan pysy samanlaisena edessä, takana, eikä sivuillakaan - vaan koko ajan se muuttuu ja kehittyy, ja sitä pitää seurata, ja sen mukaan sovitettava omaakin ajoaan, ollen osana liikennevirtaa.

Motarilla kun jo kaukaa on havaittavissa liittymän tulevan, nehän on tauluin merkitty ja numeroitukin, ennakointia, että tuleeko joku mukaan, ja jos tulee niin tietä antaen - aikaa motarilla jo olevien on sovittaa ajoaan niin, että liittyvä pääsee mukaan virtaan mahdollisimman turvallisesti. Yleensä tämä edellyttää usemmman ajoneuvon kuljettajien yhteispeliä ja tilannetajua, mutta tyyli, että liittymästä tuleva itse sovittakoon nopeutensa jo olevaan, kuuluu ajalle sirppi ja leka.
Kun mm. suuri osa kotiloista on vajaatehoisia suurelle osalle lyhyitä liittymiämme ja rekat, kuorma-autot, pakut, ne vasta pulassa ovatkin.

Ja sitten se tärkein, eli vilkun käyttö aina ja kaikkialla, mieluummin liikaa, kuin liian vähän.