Sivu: 2 / 4:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 1234 ViimeinenViimeinen
Tulokset 31:stä 60:een 99:sta
  1. #31
    Minä puolestani kiroan kun erikoisliikkeessä meidän rouvalla on ainoastaan joka kolmas viikonloppu kokonaan vapaa. Arkisinkin tuolla menee usein 19 asti ja välillä myöhempäänkin kun just ennen sulkemista sisään änkeää vielä väkeä pyörimään. No onhan tuolla hyvätkin puolensa kun minulle jää omaa aikaa. Melkoisesti kuitenkin rajoittaa yhteisiä menoja. Sunnuntain aukioloista voisi luopua kokonaan kun tuntuu, että kauppakeskukset on sunnuntaisin vain ilmaisia huvipuistoja.

    Ehdotan uusiksi arkiaukioloajoiksi kaikille liikkeille klo 16-21 kun sinne kuitenkaan ei kukaan kerkiä työpäivän aikana
    Mutkaista tietä näkymättömiin... jollakin?
  2. #32
    (poistettu tili)
    Onneksi ei ole yhtään prätkää tai varustetta jäänyt ostamatta viimeisen kymmenen vuoden aikana, ainakaan aukioloaikojen vuoksi. Harmi jos on harmi.
  3. #33
    Täysin ok että erikoisliikkeet pitävät sellaiset aukioloajat kuin itse haluavat. Kunhan vaan kassavirtaa niiden puitteissa piisaa siten että bisnes pysyy kannattavana ja kenties jopa jokseenkin mielekkäänä. Muutoin voisi käydä niin että häipyy se kirkonkylän yksikin MP-kioski.
    Pikkasen jäi kuitenkin sellanen käsite että OP oli nimenomaan pyörää ostamassa eikä niinkään rukkasparia, ja siihen kohtaan lykkäisin hanketta vaikkapa seuraavaan mahdolliseen vapaapäivään jotta pääsisi ajan kanssa istumaan ja kokeilemaan leluja

    Näihin varustekauppoihin vielä, niin moni liike (ainakin täällä kehäteiden sisäpuolella) pitää pidennettyjä aukioloja näin sesonkiaikaan.
  4. #34
    Ja on se prkl kun tehtaalla joutuu jotkut olemaan jopa yöllä töissä. Kyllähän tehtaat pitäis laittaa kiinni arkisin kello 17 ja ajaa alas joka perjantai.

    En ymmärrä miksi kaupan alalla (PAM) valitetaan työajoista kun huonompia työaikoja on monella alalla. Tottakai nyt ollaan kokoajan menossa työaikojen suhteen "huonompaan" suuntaan eli sitä pitää automaattisesti vastustaa mutta asiakkaan kannalta on kyllä parempi että rautakaupasta saa tavaraa vielä kello 20:45 ja kaikkia ruokia ei tarvi ostaa pilaantumaan kerran viikossa vaan voi käydä vaikka keskellä yötä hakemassa puuttuvat ainesosat - jos harrastaa yökokkailua.
  5. #35
    Itse kauppaan mp-renkaita ja kauppa (Eidem Oy) on varmuudella auki kun asiakkaan kanssa on niin sovittu. En voi valikoida onko ilta vai viikonloppu jos kauppaa yritän saada. Kaikki tämä on kuitenkin vapaaehtoista. Koska osa renkaanostajista hankkii renkaansa ulkomaan nettikaupoista niin eipä näissä hommissa usein kovin pitkää iltaa tarvitse tehdä.

    Kuluttajat vaikuttavat omalla käytöksellään kauppojen aukioloaikoihin, jos asiakas ilmaiseen tarpeensa saada palvelua myös lauantaina tai myöhemmin iltasella niin eiköhän kauppias siihen vastaa. Ymmärrän hyvin että ihmisillä on ostotarpeita työajan jälkeen ja vapaapäivinä ja siksi isot kauppakeskittymät on auki joka päivä. Jos yksi alueen erikosliike pidentää palveluaikaa asiakkaiden kysynnän vuoksi niin kyllä muidenkin on seurattava perässä. Toivon kuitenkin että myös asiakkaat vastaavat huutoonsa ja myös tulevat kaupoille eivätkä vaan "huutele" netissä. Kun seuraavan kerran käytte alan liikkeessä niin ottakaa asia puheeksi.
  6. #36
    Lainaa TTA kirjoitti Katso viesti
    Ja on se prkl kun tehtaalla joutuu jotkut olemaan jopa yöllä töissä. Kyllähän tehtaat pitäis laittaa kiinni arkisin kello 17 ja ajaa alas joka perjantai.
    Itse asiassa tehtaan esim. kolmivuorotyöjärjestelmä on jossain mielessä parempikin kuin "aina jumissa päivät liikkeellä"-systeemi. Vapaa-aika sattuu vaihtelevasti eri päiville ja kellonajoille, niin aina väkisinkin joskus se sattuu oikeaan aikaan. Ja yövuorothan ne vasta mukavia onkin. Töiden jälkeen ottaa parin tunnin tirsat, herää yhdeksältä ja koko päivä on pelkkää aikaa.
    youtube.com/user/mototuomas
  7. #37
    Lainaa andestone kirjoitti Katso viesti
    Noo HKI näyttää olevan asuinpaikka, mitä muuta voi odottaa... Itsekkäitä kusipäitä
    No nyt on hyvä meininki.

    Lainaa vma kirjoitti Katso viesti
    Ahaa, sinne ulkomaan kauppaan ehdit kiireiltäsi hanskoja sovittamaan mutta kotimaan kauppaat et.
    Kyse oli esimerkistä mitä sieltä kaupasta voi olla hakusessa.
    En mä voi olla ainoa, jonka mielestä ei ole järkeä että valtaosa kaupan asiakkaista pääsee paikalle viimeisten kahden aukiolotunnin aikana??
    Fillari
  8. #38
    Olenko ainoa joka näkee tässä hyvän business idean? MP-tarvikeliike, joka on arkisin pidempään auki!

    Minua asia ei vaivaa. 2-vuoro työstä johtuen pääsen hyvin ostoksille aamulla. Useimmat vapaavat ovat myös arkipäivisin. Kaikki vain vuorotöitä etsimään niin pääse itsekkin ostoksille!
  9. #39
    Lainaa Shikyo kirjoitti Katso viesti
    Olenko ainoa joka näkee tässä hyvän business idean? MP-tarvikeliike, joka on arkisin pidempään auki!

    Minua asia ei vaivaa. 2-vuoro työstä johtuen pääsen hyvin ostoksille aamulla. Useimmat vapaavat ovat myös arkipäivisin. Kaikki vain vuorotöitä etsimään niin pääse itsekkin ostoksille!
    olet.(poislukien tero)
    Yamaha MT09 -20
    KTM sxf 450 -06
    ________________
    Yamaha R1 -07
    Husaberg FS650 -05
    KTM sx 250 -05
  10. #40
    On aivan sama moneen asti kaupat on auki, samat naamat tulee aina juuri ennen sulkemisaikaa kauheella kiireellä ostamaan kamppeensa. Tämä on nähty ja koettu useampaan kertaan, enkä ole ainoa kuka on tehnyt saman havainnon. Aukioloajan pidentämisen sijaan ostaja voisi priorisoida omaa ajankäyttöään tehokkaammin, vaikka nukkumalla öisin niin kerkee päivällä käymään kaupoilla
    Kylätason kurapyöräilijä.
  11. #41
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa andestone kirjoitti Katso viesti
    Noo HKI näyttää olevan asuinpaikka, mitä muuta voi odottaa... Itsekkäitä kusipäitä

    Joo netistähän sitä tulee nykyään melkein kaikki roina tilattua, mutta ei se johdu liikkeitten aukioloajoista...

    Niin ja kyllä tosikauppias tekee puodin esim: vaikka juhannusaattona, jos vähän isommasta kaupasta on kyse
    Hanskan/kypärän sovittelijan etc etc takia tuskin vaivautuu, eikä pidäkkään. Tää hetimullekaikkitänne asenne on kyllä niin syvältä
    Ihme tyyppejä täälläkin pyörii. Ekassa lauseessa leimaa n. puoli miljoonaa suomalaista kusipääksi ja vikassa valittaa, että joku asenne on hanurista. Meikäläisen näkökulmasta kyseessä on pikkusieluinen valittaja, joka yrittää muita haukkumalla pönkittää omia epäonnistuneita valintojaan elämässään. Näitä valittajia löytyy jokaiselta paikkakunnalta ainakin viime vuosien kokemusten perusteella eri puolilta Suomea. Yhteistä näille on se, että oma elämä on päätynyt junnaamaan harmaata rataansa ja naapurin menestys vituttaa, mutta rohkeus ei riitä tekemään asialle yhtään mitään.

    Topicin aiheeseen sen verran, että Vaasassa asuessa oikeasti huomasi kuinka vaikeaa on hoitaa juoksevat asiat jos kaikki erikoisliikkeet menevät kiinni viimeistään viideltä eivätkö ole auki viikonloppuna. Pk-seudulla sentään on vähän joustoa noissa aukioloajoissa, joten suurimman osan asioinnista ehtii hoitaa töiden jälkeen tai viikonloppuisin. Meikäläisenkään järkeen ei ole koskaan uponnut se, että miten voi olla kannattavaa pitää liike auki vain silloin kun suurin osa potenttiaalisesta asiakaskunnasta on töissä. Onhan se tietty asiakkaan kannalta mukavaa asioida tyhjässä liikkeessä keskellä päivää, mutta kuinkahan moni kauppa jää syntymättä siinä klo. 17.00 ruuhkassa kun ihmiset eivät vain viitsi jonottaa myyjän juttusille.
    Superbike #7
  12. #42
    Storm näköjään kuullut viestin, kun aukiolo on jatkettu 19:ään.
  13. #43
    Lainaa andestone kirjoitti Katso viesti
    Noo HKI näyttää olevan asuinpaikka, mitä muuta voi odottaa... Itsekkäitä kusipäitä
    Sä oot valitettavasti kyllä ihan oikeilla jäljillä. Sellaiseksi tää alkoi muuttua siinä vaiheessa kun paikkakunnan asukkaista enemmistö alkoi olla hesalaasia junantuomia. Onneksi aitoja Stadilaisiakin vielä löytyy
    youtube channel "austrianoutlaw"
    Home away from home: Antibes, Cote d`Azur (French Riviera)
    Proud owner of a Yamaha T-Max 530 maxiscooter
  14. #44
    Osaako joku alalla työskentelevä kertoa, onko tuohon varsin yleiseen 9-17 päädytty demareiden takia vai onko nuo todella ne tunnit jolloin kauppa arkena parhaiten käy?

    Jotenkin kuvittelisi, että arkena olisi helppo löytää (perheettömistä) heppuja jotka ovat mielellään arkena esimerkiksi siitä ysistä kuuteen ja lähtee viikonloppuna jokusen tunnin aiemmin reissuun/radalle/rannalle.

    Mä en muuten ihan täysin ymmärrä tän keskustelun sävyä. Aloittajaa korpeaa aukioloajat ja ehdottaa niihin muutosta. Seuraavat kymmenen kertoo aloittajan olevan tästä syystä b-luokan kansalainen ja luultavasti vasenkätinen. Mä ehdotan markkaan palaamista ja keskikaljan kieltämistä!

    EDIT. Kappas tähänhän oli ehtinyt tulla repullinen vastaavia kommentteja lukemiseni ja kommentoimiseni välillä...
  15. #45
    Superbikers auki huhti-toukokuun klo 20:en asti, luulis ehtivän...
    Life may begin at 30, but it doesn't get real interesting until after 50.
  16. #46
    Jos haluaa vaikka aina auki olevan MP-tarvikeliikkeen niin ottaa ja perustaa sellaisen. Miks aina vaan odotetaan, että joku toinen tekee kaikki valmiiksi ja kuluttaja voi sitten nokka pystyssä kierrellä ja ostaa netistä.

    Useimmille liikkeen pitäminen on elinkeino eikä harrastus. Elinkeinon odottaisi tuottavan enemmän kuin mitä siihen laitetaan sisään.

    Ei mulla toisaalta ole mitään aina auki olevia liikkeitä vastaan mutta työntekijöille pitäisi pystyä maksamaan sen verran palkkaa, että haluavat tehdä sen edellyttämiä työaikoja.

    Ja ne paljon mainostetut kauppakeskukset, niissäkin moni liike on auki myöhään ja sunnuntaina vain sen takia, että kauppapaikan vuokrasopimusta ei saa, ellei sitoudu pitämään puotia auki myös niinä aikoina. Muussa tapauksessa kaikki liikkeet eivät olisi auki ihan niin paljoa. Suomi on harvaan asuttu maa, ei täällä riitä asiakkaita kellon ympäri.
    Honda VFR 750F -93
    EX: Suzuki GS500M Katana -81
    EX: Yamaha XS400 -82

    Ei eksyvä tietä kysy
  17. #47
    Lainaa santerik kirjoitti Katso viesti
    Mä en muuten ihan täysin ymmärrä tän keskustelun sävyä. Aloittajaa korpeaa aukioloajat ja ehdottaa niihin muutosta. Seuraavat kymmenen kertoo aloittajan olevan tästä syystä b-luokan kansalainen ja luultavasti vasenkätinen. Mä ehdotan markkaan palaamista ja keskikaljan kieltämistä!
    Samaa tässä sivusta seuranneena ihmetellyt

    Itse aiheeseen: Itse ainakin pidän ehdotusta hyvänä. Olisi kyllä ihan mielenkiintoista nähdä jotain tilastoa, että paljonko noita asiakkaita edes on arkisin 9-14 välillä? Eikö kaupat voisi avautua myöhemmin ja sulkeutua myös hieman myöhemmin. Suurella osalla asiakkaista on todennäköisesti se työaika jossain 8-16 tai 9-17 välillä. Siihen vielä työmatkat päälle niin ei paljon mopokaupoille kerkee. Sit ne kauppareissut jää lauantaille ja jos vielä pitää muutamassa eri kaupassa käydä, niin kiire tulee. Yleensä silloin saa kaupan päälle vielä jonottaakin, kun kaikki muutkin on liikenteessä.

    Ja ammatinvalintahuutelijat vois joskus miettiä, että kaikki eivät ehkä oo valinneet ammattiansa sen mukaan, kerkeääkö moottoripyöräkauppaan arkipäivisin
    '04 Honda CBR 1100xx, '13 KTM 250 EXC
  18. #48
    Arkisin palkkakulut kasvaa kuuden jälkeen, ja lauantaisin yhden jälkeen, liekö se ohjaa aukioloja.
    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  19. #49
    Lainaa TA kirjoitti Katso viesti
    Jos haluaa vaikka aina auki olevan MP-tarvikeliikkeen niin ottaa ja perustaa sellaisen. Miks aina vaan odotetaan, että joku toinen tekee kaikki valmiiksi ja kuluttaja voi sitten nokka pystyssä kierrellä ja ostaa netistä.

    Useimmille liikkeen pitäminen on elinkeino eikä harrastus. Elinkeinon odottaisi tuottavan enemmän kuin mitä siihen laitetaan sisään.

    Ei mulla toisaalta ole mitään aina auki olevia liikkeitä vastaan mutta työntekijöille pitäisi pystyä maksamaan sen verran palkkaa, että haluavat tehdä sen edellyttämiä työaikoja.

    Ja ne paljon mainostetut kauppakeskukset, niissäkin moni liike on auki myöhään ja sunnuntaina vain sen takia, että kauppapaikan vuokrasopimusta ei saa, ellei sitoudu pitämään puotia auki myös niinä aikoina. Muussa tapauksessa kaikki liikkeet eivät olisi auki ihan niin paljoa. Suomi on harvaan asuttu maa, ei täällä riitä asiakkaita kellon ympäri.
    Korjaa jos olen väärässä, mutta käsittääkseni pidempien aukioloaikojen pyytäjillä on ollut halu kantaa liikkeeseen rahaa nykyisten aukioloaikojen ulkopuolella? Eikö tässä nyt harrasteta pohdintaa siihen liittyen, kuinka tuota elinkeinoa voi kehittää ettei se jäisi vain siihen harrastukseen?

    Olen kanssasi samaa mieltä, että huonot työajat pitää kompensoida jollain (palkka, vapaat, jotain).

    PS. Tarkennettakoon vielä oma kantani: Itse selviän nykyisillä aukioloajoilla, mutta mitäänhän se ei minulta ole pois jos liikkeet ovat pidempään auki. Aina välillä tuppaa käymään sitä, että kesken huoltonäpräysten huomaa jotain tarvitsevansa ja liike on jo kiinni, sekös pientä poikaa nakertaa Jos se aiheuttaa välttämättä hintojen nousua niin pysyn mieluusti nykyisessä. Ja niin: itse tykkään käydä välillä liikkeessä kiertelemässä ja kaartelemassa ilman ostotarkoitusta, mutta koskaan en ole netistä tilannut tuotetta/vastaavaa tuotetta jota olen kotomaisessa liikkeessä sovittanut.
  20. #50
    Pavel Pude:n avatar
    Liittyi Sep 2008
    Littoinen helmi paskan keskellä.
    Lainaa Ytsför kirjoitti Katso viesti
    Storm näköjään kuullut viestin, kun aukiolo on jatkettu 19:ään.
    Mun mielestä niillä on ollu aina kun ajokausi alkaa niin ne pitää 19 asti auki.
    Yamaha fz1-s
    ex Yamaha xt660x
    ex Honda CB 600 hornet
    ex Kawasaki er-6n

    Ihmisillä, jotka väittävät, etteivät anna pikkuasioiden häiritä
    itseään, ei ole koskaan ollut hyttysiä makuuhuoneessaan.
  21. #51
    Lainaa santerik kirjoitti Katso viesti
    Olen kanssasi samaa mieltä, että huonot työajat pitää kompensoida jollain (palkka, vapaat, jotain).
    Lainaa TTA kirjoitti
    En ymmärrä miksi kaupan alalla (PAM) valitetaan työajoista kun huonompia työaikoja on monella alalla.
    Itse olen tullut siihen tulokseen, että ammattiliitot ovat aikanaan olleet jees. 70-luvulla. Nykyään niiden tehtävä on jarruttaa ihmisten omaa vapautta ja halua, sekä pitää huoli ettei kukaan saa vahingossakaan enemmän vaikka taitoa / halua olisi. Oon ollu pitkään ravintola-alalla, luojan kiitos en oo nyt ollu hetkeen. PAM on liittona sielläkin ja mulla paloi jossai vaiheessa hermo niihin ihan kokonaan. Ylitöitä et saanu tehdä, vaikka olis ollu halua ja vointia. 111h 3 viikkossa, piste. Ei neuvoteltavissa. Joitain vuosia sitten noita ei niin tarkasti kytätty, ja tein kerran yhden kuukauden aikana yht. 204h töitä. Ravintola-alan yritykset on ihan kusessa ton TES:n kanssa, tiiän kun olin ravintolapäällikkönä ja mun piti tuntea se vihkonen kannesta kanteen, välimerkkeineen.

    Kaupan alalla on suorastaan luksusoltavat verrattuna ravintola-alaan. Ravintola-alalla on pienemmät lisät. Lauantaina ei mitään lisää ollenkaan, sama tuntiliksa kuin arkisinkin. Ilta- ja yölisät ovat pienemmät. Yölisä on hurjat 2€/h, iltalisä 1€/h. PAM jaksaa aina valittaa julkisuudessa, kun nuo kaupat hakee venäläisturistien takia poikkeusaukioloja. Entäs se ravintola-ala, mitä sama ammattiliitto edustaa? Se on unohdettu ihan täysin!

    Ei se bisneksen tekeminen helppoa ole. Voitte olla ihan varmoja, että yrittäjät seuraa tosi tarkasti, milloin asiakkaita on ja miten aukioloajat kannattaa laittaa. Ei kukaan pidä puljua auki 9 - 17, jos huomaisi, että kauppa kävis paremmin 11 - 19. Ihan varmasti. Suomi on vaan todella pieni maa, meillä on äärimmäisen pienet asiakassegmentit, ja Suomen lainsäädännössä yrittäjyys on tehty erittäin vaikeaksi ja epäkiitolliseksi hommaksi. Ei ole ihme, että ketjut ovat valoittaneet tän maan, koska niillä on isompi taustamassa kantaa riskit.

    Nostan hattua jok'ikiselle prätkäalan yksityisyrittäjälle, mulla ei ois ikinä sitä rohkeutta lähteä tuohon alaan yrittäjäksi. Kaupan varastossa kii satojen tuhansien, jopa miljoonien eurojen edestä tavaraa ja siinä asiakkaiden pyöriessä toivot, että edes joka viides ostaisi jotain.
    Kawa ER-6F vm. 2013
    ex. Honda CBR600f vm. 2006
    ex. Kawa ER-6N
  22. #52
    Vedenhenkihän sen osas kirjoittaa "nätisti"

    Joo olen itekkin alalla, joka joskus toimi kasista viiteen, No asiakkaitten toimesta ollaan ny seiskasta ilta kymppiin ja lauantaisin seiskasta kolmeen....

    Maailma pitää olla aina auki, jos joku jotain sattuu tarvii... Noo täällä "mailla" on totuttu pitää vähän puskurii ja ennakoimaan, ku ei oo noita kauppakeskuksia tullu, ku vasta 2000 luvulla ja hyvin kerkee kiertelee duunin jälkeen, kun on ns: 15 minuutin kaupunki.

    Tosin on tullut hetki hesassakin asuttua ja pääkaupunkiseudulla useampi vuosi, joten sekin on tuttua.

    Aikoinaan lähettiin täältä landelta, aina isommalla porukalla pääkaupunkiseudun liikeisiin ostoksille. Joko lauantaina tai arkena joku pekkanen tai vastaava vapaapäivä... Mukavia reissuja oli nuo, ketään ei vituttanut... Noo osa porukasta oli mestoilta missä variksetkin lentää selällään. Lähimpään ruokakauppaankin useamman kymmennen kilometrin matka...
    Elä ja anna muiden roudata.
  23. #53
    Lainaa vedenhenki kirjoitti Katso viesti
    ...
    Voitte olla ihan varmoja, että yrittäjät seuraa tosi tarkasti, milloin asiakkaita on ja miten aukioloajat kannattaa laittaa. Ei kukaan pidä puljua auki 9 - 17, jos huomaisi, että kauppa kävis paremmin 11 - 19. Ihan varmasti.

    ...
    .
    Jos noin on niin silloinhan kaikki on oolsprait ja pidempien aukioloaikojen pyytäjät vähemmistö, hajotkoon osaansa!

    Osaako kukaan alalla työskentelevä laittaa lukuju/johonkin perustuen arvioida, kuinka iso osa arkipäivän myynnistä tehdään 9-11, 11-15 ja 15-17 haarukassa?
  24. #54
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa TA kirjoitti Katso viesti
    Jos haluaa vaikka aina auki olevan MP-tarvikeliikkeen niin ottaa ja perustaa sellaisen. Miks aina vaan odotetaan, että joku toinen tekee kaikki valmiiksi ja kuluttaja voi sitten nokka pystyssä kierrellä ja ostaa netistä.
    Eli jos haluan purkillisin maitoa, pitää ostaa lehmä?
    Haluan prätkän akun klo 19 jälkeen illalla, koska se sippasi klo 19.05, joten perustan akkuliikkeen, joka on auki 24/7?
    Rengas puhkeaa sunnuntaina, joten perustan viikonloppuisin aukiolevan rengasliikkeen?

    Tolla taktiikalla olis aika pirun äkkiä suuryrittäjä, jos vain jostain saisi tarvittavan rahoituksen kerättyä kasaan.

    Jos asiakas esittää kauppiaalle toiveen, että olisiko järkevää pitää liike auki vaikka tunnin pidempään illalla, vastaa kauppias, että perusta oma liike jos ei tämä kelpaa? Saattaisin kantaa rahat tälläisessä tapauksessa kilpailijalle.
    Superbike #7
  25. #55
    Noo monella alalla on ns. Päivystys... 24/7 365... Ite teen myös semmosta duunia... Olisitteko valmiita maksaa esim. 150 euroo lähtömaksuu ja tunti pari A: 150 euroo? Varmaan moni kauppias tähän lähtis, jos olis kysyntää ja satuu se akku sippaa vaikka 00:00... Tässäkin se rajanveto on hankalaa.. Ku niin on monta mieltä, ku mielipuolta...
    Elä ja anna muiden roudata.
  26. #56
    Lainaa andestone kirjoitti Katso viesti
    Noo monella alalla on ns. Päivystys... 24/7 365... Ite teen myös semmosta duunia... Olisitteko valmiita maksaa esim. 150 euroo lähtömaksuu ja tunti pari A: 150 euroo? Varmaan moni kauppias tähän lähtis, jos olis kysyntää ja satuu se akku sippaa vaikka 00:00... Tässäkin se rajanveto on hankalaa.. Ku niin on monta mieltä, ku mielipuolta...
    Jos pyöräni laukeaisi esimerkiksi perjantai-iltana Inarilla klo 18.00, lähimmän tutun luo on matkaa 600 kilsaa ja paikallinen liike aukeaisi seuraavan kerran maanantaina niin laittaisin noilla esittämilläsi hinnoilla vähintäänkin vakavaan harkintaan.

    Jos taasen olen omassa tallissa rassaamassa pyörää ja joku pieni hyllyosa puuttuisi niin malttaisin ehkä liikeen aukeamiseen..
  27. #57
    Lainaa santerik kirjoitti Katso viesti
    Jos pyöräni laukeaisi esimerkiksi perjantai-iltana Inarilla klo 18.00, lähimmän tutun luo on matkaa 600 kilsaa ja paikallinen liike aukeaisi seuraavan kerran maanantaina niin laittaisin noilla esittämilläsi hinnoilla vähintäänkin vakavaan harkintaan.
    Onneksi olkoon, olet todella harvoja universumissa.
    Autokorjaamoalalla melko pitkään työskennelleenä voin sanoa, että asiakkaiden uho ja uhoon lompakolla vastaaminen on yhtä kaukana kuin Jari Sillanpää on heterosta.
    Kovasti huudellaan, mutta kun on tosi paikka edessä, niin aina löytyy selitys...
  28. #58
    Lainaa lario kirjoitti Katso viesti
    Onneksi olkoon, olet todella harvoja universumissa.
    Autokorjaamoalalla melko pitkään työskennelleenä voin sanoa, että asiakkaiden uho ja uhoon lompakolla vastaaminen on yhtä kaukana kuin Jari Sillanpää on heterosta.
    Kovasti huudellaan, mutta kun on tosi paikka edessä, niin aina löytyy selitys...
    Kuten yllä kirjoitin, laittaisin vähintään vakavaan harkintaan.

    Kymysys lariolle: Olet lähdössä maanantaina kavereiden kanssa kuukauden turneelle Eurooppaan. Laivat on varattu, lomat järjestelty, reissulle budjetoitu neljä tonnia joita säästit vähän toista vuotta palkastasi.

    Pyörääsi tulee perjantai-iltana joku vika mitä et itse osaa korjata. Sanotko kavereille, että tulen torstaina perästä ja taistelet lauttajutut yms. matkavakuutuksen kanssa vai vingautatko visalla 500-700 sadan huollon ja lähdet kavereiden kanssa reissuun?

    En helvetissä noilla hinnoilla pyörääni normaalisti huollattaisi, mutta hyvinkin voi tulla tilanteita jolloin ko. palvelu menisi vakaaseen harkintaan.
  29. #59
    Niin, asiakashan on aina väärässä.

    Italiassa oli muuten kätevää kun mopoliikkeissä vietettiin siestaa keskipäivällä ja ne oli illalla taas auki.
    Sormi välissä! Aaarggh, sormi välissä!
  30.  
  31. #60
    Lainaa santerik kirjoitti Katso viesti
    Kuten yllä kirjoitin, laittaisin vähintään vakavaan harkintaan.

    Kymysys lariolle: Olet lähdössä maanantaina kavereiden kanssa kuukauden turneelle Eurooppaan. Laivat on varattu, lomat järjestelty, reissulle budjetoitu neljä tonnia joita säästit vähän toista vuotta palkastasi.

    Pyörääsi tulee perjantai-iltana joku vika mitä et itse osaa korjata. Sanotko kavereille, että tulen torstaina perästä ja taistelet lauttajutut yms. matkavakuutuksen kanssa vai vingautatko visalla 500-700 sadan huollon ja lähdet kavereiden kanssa reissuun?

    En helvetissä noilla hinnoilla pyörääni normaalisti huollattaisi, mutta hyvinkin voi tulla tilanteita jolloin ko. palvelu menisi vakaaseen harkintaan.
    Noita ei jokaiselle kulkijalle joka päivä satu, joten vaikea sanoa. Ainahan ne on tapauskohtaisia juttuja. Omat kokemukset tulee tosiaan sieltä todellisesta korjaamoelämästä 90- , 00- ja 10-luvulta
    Omalla kohdalla punnittaisiin vaihtoehdot hyvin tarkkaan ja ehkä ottaisin tallista toisen pyörän ajoon, koska onhan joka jannulla kolmesta viiteen moottoripyörää, tai ainakin minulla on...
Sivu: 2 / 4:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 1234 ViimeinenViimeinen