Ei varsinaisesti liity tähän keskusteluun mutta noin yleisesti, joskus kannattaa hiukan miettiä mitä nettiin kirjoittelee. Vaikkapa sitten nimimerkin takaa.
"Aamulehti uutisoi eilen, että poliisi saa halutessaan nettikeskustelijan tiedot myös ilman minkäänlaista rikosepäilyä. Tietojen saamiseksi riittää, että niitä tarvitaan poliisille kuuluvan tehtävän suorittamiseksi.
Tänään julkisoikeuden asiantuntija arvosteli poliisia löyhästä käytännöstä tietopyynnöissä. Emeritusprofessori Teuvo Pohjolaisen mukaan poliisin ei pitäisi selvitellä anonyymien nettikirjoittelijoiden tietoja, jollei kyseessä ole rikos tai rikoksen epäily."
Kovaa ajaminen tässä maassa voi tarkoittaa esimerkiksi 50 km/h silmitöntä kaahausta, jossa lapset ja mummot silpoutuu teroitettujen puolien väliin. Tällaista epäillessä onkin oikein, että virkavallalla on täydet oikeudet tutkia mitä vain miten vain, ja hankaloittaa epäillyn elämää mahdollisimman paljon.
Toivottavasti kirjoittelijoista luodaan oikein rekisteri, jota tullaan käyttämään oikein ja vastuullisesti rikosten ehkäisyssä, ja jonka jäseniä vastuullinen poliiisihenkilö ei tietenkään urki, saatika levittele nimiä.
Ihmisestä tulee viran saatuaan niin viisas ja oikeudenmukainen, että ei ole oikestaan edes samaa lajia homo sapiens sapiensin kanssa. Tämän vuoksi uskonkin virkamiehille koko elämäni valvonnan ja ohjeistuksen.
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Äkkiä mokkulat viemäriin ja suut suppuun. Muuten on patukkaa tarjolla kaikille lapsia tappaville nettikaahareille.
Supermoto
"Taitaa tyttö tietää, että olis seinän takana patukkaa tarjolla" sanottiin jo vanhassa (ja nyttemmin esittämiskiellossa olevassa) Tupla-mainoksessa:
http://www.youtube.com/watch?v=SmC2b4ypsYs
Niin sitä juuri pitää nyt selvittää, että kuka sanoi minulle ja mitä, että sain sellaisen käsityksen, minkä sanoin käsityksenäni.
Racin`with the wind....
Freedom !
That`s what it all about.
Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
Enpä tiedä tuosta "rahastuskoneesta" koska meidän lähitiellä ratsiaa pitämällä saisi melkoiset rahat kaahaajilta. 50 alue jossa yleisin nopeus on 70-80. Suojateitä ja lapsia ja talojen pihateitä tuolle 50 tielle on/tulee ihan riittämiin, mutta silti jotkut, itse asiassa suurin osa autoilijoista ja moottoripyöräilijöistä kaahottaa ylinopeutta. Ammattikuskit ne pahimpia ovat, linja-autoilla sekä tukkirekoilla ajetaan jatkuvasti överiksi. Aivan riskillä vedetään joten sitä ensimmäistä vakavaa onnettomuutta odotellessa. Sen jälkeen sitten varmaan asennellaan hidastetöyssyjä tai lasketaan nopeutta tai sitten molemmat.
Koulun lähitiellähän oli poliisien kampanja koulun alun jälkeen, hyvä niin. Oli vain ehkä turhan näkyvä operaatio, mutta kyllä senkin päivän aikana joku törttö jäi kiinni.
Hiivatti vieköön, älkää ihmiset kaahottako asutusalueilla ja ihmisten lähettyvillä. Ei se hyödytä ketään ja pahin mahdollinen onnettomuus jättää pitkät jäljet elämään.
-juha-
Miten, missä ja miksi esim. juuri nopeusvalvontaa suoritetaan ovat asioita joista tulisi käydä
ihan avointa, julkista ja PAINAVAA keskustelua.
Nopeusvalvonnan "yleinen toteutus" ei olennaisilta osiltaan "täytä minkäänlaisia kriteereitä".
Tarkennetaan vielä, ettei nyt ole kyse siitä, että hommaa katsotaan "kriminaalin näkökulmasta",
vaan ihan koko homman todellisen ja alkuperäisen tarkoituksen näkökulmasta.
Konkreettisia "hölmöilyjä" asiassa on varmaan tuotu ihan riittävästi ja asiallisin perustein esiin.
Kysymys kuuluukin...... Minkä perusteellä... ja jos niin miksi moista perseilyä pitää sietää...
ja sietää vielä sekin, että "ala-arvoisesti suoritettua" tehtävää pitäisi vielä visusti olla moittimatta.
Ai niin joo..... Herran pelko.... tyhmyyden alku.
Racin`with the wind....
Freedom !
That`s what it all about.
Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
__________________________________
Yamaha Virago 535
Yamaha FZ6S 2006
Honda XL1000 2004 ABS
BMW R1200GS 2009
Aprillia Caponord 1200 2014
Honda NC 750X 2021
Ei kait nyt sentään ihan poliisin-pelossa, vaikka muutoin kannattanee miettiä - ennen Enterin painamista.
Miksei saisi näkyä ja selvästi, sehän vaan vähentää salakähmäisyyttä ja eikös sitä poliisin piilorysää kirota eniten.
Jos tuolla koulujen yms. kohdalla näkyy sinitakkia silloin kuin pitää - kyllä se omiaan opastaa olemaan lainkuuliainen juuri sillä hetkellä, kun ne ekaluokkalaiset maan toivot aloittavat taivaltaan vs. puskan takana oleva sakkorysä.
Tuo taajamissa kaahottamisen älyttömyys on aina paikallaan.
<p>.</p>
Näin on. Toiset joutuu ihan pakostakin seuraamaan nopeusmittaria. Ei ole varaa töppäillä liikenteessä ihan tietoisesti ja tahallaan, ainakaan kovin paljoa.
Vakionopeuden säädin on hyötykäyttössä, ja kello on sitä varten että siitä katsotaan sopiva aika liikkeelle lähtöön. Otsasuonet ei pullistu pihalle päästä vaikka joutuukin ajamaan jonossa pidemmänkin matkan.
Semmosta se vaan on kun joutuu ajamaan tienpäällä muutakin kuin huviajeluita.![]()
Murjaanien kuningas!
Kannatan kykllä koulujen kohdille 40 rajoitusta, työmatkalla on kohta jossa pikkupiltit menee tien yli kun bussi on heidät ensin pysäkille jättänyt. Mutta kun se sama rajoitus on kesällä myös siinä, silloin kun kaikki koululaiset on kseälomalla eikä siitä suojatiestä mene ketään koko päivänä yli (toisella puolella on pelkkää peltoa) - ja sitten kesäkuun tokalla viikolla pidetään ratsiaa siinä. Jotenkin tulee mieleen rahastus, tuossa ei ole kysymys mistään turvallisuuden parantamisesta. Miksei sitä 40 tikkaria voisi peittää kesälomien ajaksi jolloin a.o kohdassa voisi ajaa 50 alamäkeen rullaten. Nyt pitää polkea jarrua keskellä alamäkeä vaikka ketään ei ole näkyvissä, tutkamies kun saatta olla ovelasti puun takana (nähty on). Tähän mennessä itse en ole aanut tuossakaan sakkoja mutta joskus kesäaamuina olen ajanut ihan ajatuksissa 50 tuosta ( olen siis pahimman luokan kaahailija).
Kyllähän se ihan laista löytyy. Poliisi voi tarkistaa rangaistuksen tarvittaessa käsikirjastaan (sivu 74).
Normaalisti napsahtaa 30 päiväsakkoa, tosin tässä on liukuma 20-40.![]()
Yamaha FZ1-S -06
Eli onnistuin saamaan sen kolmannen sakon satasen rajoituksella 128h rekkaa ohitettaessa.Nyt mietin kun on 3rikesakkoa tänä vuonna niin lähteekö toi kortti automaattisesti ja miten pitkäksi aikaa![]()
Vanhalla oppimisen vaikeus
Jossain vaiheessa paukahtaa kirje laitokselta. Itellä oli 3 tolppaa vuoden sisään pikku ylityksiä, tein vastineen poliisille köyhä ja surkea pienyrittäjä blaablaa.. Päästivät varoituksella. Olen kuullut ettei välttämättä auta vaikka olisit rekkakuski, minimi taitaa olla 5vko.
Noi sakon kirjoittaneet poliisit oli samaa mieltä et olis turvallisempaa ohittaa nopeasti kuin junnaata sitä satasta rekan ohi ja tuolla Kustavin tiellä ei ole niin pitkiä suoria et ohitus olis turvallista lain mukaan.Kun rekka ajaa 90h niin aika pitkä suora pitää olla ja varsinkin jos suoran toisessa päässä on auto tulemassa kohti.Mitä nyt olen seuraillu tota liikennettä niin 98% ylittää tuon sallitun nopeuden ohitustilanteessa.![]()
Vanhalla oppimisen vaikeus
joo toiset poliisit ottaa sen vakavasti jos olet ammattikuljettaja, kun sinun pitäisi olla esimerkki tuolla, näin osa ajatteleen, mutta mistä muut voi tietää että olet ammattikuljettaja, jos aja siviiliautolla, tuskin moni ajaa työautolla kuin kyrpä(aika moni ei ajattele tätä), tai siis ei pitäisi, koska sinä edustat firman edustajaa/mainostajaa.
Elä elä hyvö mies panikoi turhaa, ei sillä kateudella voita mitää
Työkaveri puhui että kun olivat kutsuneet kuulusteluihin useasta sakosta niin oli vain ilmoittanut pykälän jossa tuo mainitaan ja sanonut että en anna korttiani. Poliisit piti yön putkassa kun selvittivät asiaa ja tuumasivat sitten että pidä korttis.
Ilmeisesti poliisit oli laiskoja eivätkä jaksaneet tehdä asiasta isoa numeroa?
Viimeksi muokannut: Mika91; 05.09.2015 klo 08:32.
Yamaha FZR600 -93 3HE
Exät:Honda VFR750F RC36, Honda NX650, Yamaha TDM850, Skyteam st50 72cc, Suzuki RF900R, Kawasaki GPZ550, Sachs X-road, Honda CBR125R, Honda CB350S, Honda CB450S,Yamaha Fzr600 "fighter", Helkama Ax
Kunhan kerroin mitä asiasta tiedänTiedän myös sen että kun on saanut tuon kolme sakkoa niin on aika piinaavaa odotella sitä kutsua...
Yamaha FZR600 -93 3HE
Exät:Honda VFR750F RC36, Honda NX650, Yamaha TDM850, Skyteam st50 72cc, Suzuki RF900R, Kawasaki GPZ550, Sachs X-road, Honda CBR125R, Honda CB350S, Honda CB450S,Yamaha Fzr600 "fighter", Helkama Ax