Morjensta pöytään!
Moottoripyörä.orgin ensimmäinen Tukholman reissu on nyt käsillä. Tämä on todellakin orgin ensimmäinen ja ihka aito neitsytmatka Tukholman MP-Messuille.
Messuthan ovat pohjoismaiden hienoimmat ja isoimmat. Joten nähtävää ja koettavaa pitäisi olla runsaasti tarjolla.
Matka tehdään punavalkoisella laivalla ja Laiva lähtee Helsingin Katajanokan terminaalista. Seuraavalla aikataululla:
Laivamatka torstaina 24.1 klo 17.30 Helsingistä Tukholmaan, perillä perjantaina 25.1 klo 09.45.
paluulähtö lauantaina 26.1 Tukholmasta klo 16.45, sunnuntaiaamulla ollaan perillä Helsingissä klo 09.55.
Torstaina lähdetään laivalla Itämeren ylitse ja ruokaillaan porukalla buffeessa. Perjantai aamulla bussilla ensin hotelliin johon jätetään laukut ja jatketaan matkaa suoraan messuille. Messuilta sitten hotelliin kirjautumaan. Lauantain ohjelma on vielä vapaana, mutta saa sitä messuillekin mennä toisen kerran, tosin satamassa pitää olla viimeistään 16.45, kun silloin lähdetään takaisin Suomeen.
Matkan hinta on jäsenille 79 euroa ja ”ei jäsenen” hinta on 125 euroa. Matkan hintaan sisältyy laivamatkat, hotelliyöpyminen Hotel Freyssä sekä pääsylippu messuille.
Menomatkalla on tarkoitus ruokailla porukalla Viking Linen Buffeessa isolla porukalla. Tuo ruokailu maksaa 33 euroa ja se pitää erikseen ostaa verkkokaupasta.
Siirry ostamaan matkaliput ja ruokailu tästä. http://www.moottoripyora.org/kauppa
HUOM! Ostakaa vain yksi lippu yhdellä kertaa. Muuten menee webbishopin raportit sekaisin ja tulee haamulähtijöitä, sitten on taas matkanjohtajalla sormi suussa.
Tässä vielä pieni tietopaketti matkasta
Mikä matka kyseessä?
Kyseessä on moottoripyörä orgin neitsytmatka Tukholman MP-messuille. Reissuun kuuluu laivamatkaa, MP-messuilua, yhteisruokailua laivalla, hotelliyöpymistä ja hauskanpitoa. Joten varmasti reissu on ikimuistoinen eikä ole pelkoa että reissussa olisi tylsää tai epämukavaa.
Millaista porukkaa reissulla on mukana?
Varsin mukavaa ja samanhenkistä. Kaikkia yhdistää moottoripyöräily tavalla tai toisella. Kaikki moottoripyöräilyn alalajit ovat yleensä edustettuina reissulla. Matkustajien ikähaitari on noin 20 - 60 vuoden välimaastossa. Keski-ikä on varmaan jossain 35 vuoden korvilla. Sukupuolijakauma on jossain 70/30 paikkeilla. Miehiä tietysti enemmän kun on miesvoittoinen harrastus kyseessä
Paljonko pitää varata rahaa reissuun?
Tämä on ihan itsestäsi kiinni. Nuukimmat varmaan selviävät reissusta muutamalla kympillä kun taas jotkut hakkaavat jo muutaman satasen laivan baareihin. Hintataso on Ruotsissa suunnilleen sama kuin Suomessa.
Mitä tarvitsen mukaan?
Passin tai virallisen henkilötodistuksen. Huomaathan että ajokortti ei ole virallinen henkilöllisyystodistus. Kruunuja ja euroja tarvittavan määrän. Lisäksi suosittelemme erittäin vahvasti matkavakuutuksen hankkimista.
En ole aikaisemmin ollut orgin tapahtumissa, uskallanko lähteä?
Kyllä! Rohkeasti mukaan, kyseessä ei todellakaan ole mikään salajärjestö tai vapaamuurarien kerho, vaan erittäin mukava ja mukaansa tempaava yhteisö minne kaikki uudet naamat ovat tervetulleita
http://www.mcmassan.se/
Hyttijako
Hytti 1.
heippa
-wexi
R1ivattu
Riisor
Hytti 2.
Juutana
Bolt
tarez
The Root
Hytti 3
Markku
Petri12R
suzukai
Harza
Hytti 4.
dmachine
Lowkku
Telos
Ville_83
Hytti 5.
Bren
Terwo
ttuttu
la makkara
Hytti 6.
1. Suopo
2. Halibatsuiba
3. Sikiviki
4. ReG
Hytti 7.
1. Kriisi (yläpeti!!)
2. shwoomie
3. Justiina
4. Muukka
Hytti 8.
Vilttu
Jarasan
Shadow77
Hytti 9.
Hannula
S^Hansu
Hytti 10.
Brian.p
Rita Mau
satzuma
Hytti 11. * 2 hengen hytti*
1. Letti
2. Orava
Lähtijät
suzukai
Markku
Telos
Bren
S^Hansu
ttuttu
vilttu
Kriisi
LaMaskaqueredaere eli kaveiden kesken la makkara.
jarasan
R1ivattu
riisor
sikiviki
Lowkku
terwo
suopo
tarez
TheRoot
Justiina
Muukka
Brian.p
Absum
Absum Avec
Rita Mau
Ville_83
Shadow77
heippa
-wexi
dmachine
halibatsuiba
Bolt
Hannula
Petri12r
shwoomie
Letti
Orava
Juutana
satzuma
ReG
-Harza_
Buffee ruokailijat
Kattaus on torstaina klo 18. Ollaan toivottu isoa pöytää, mutta huonolla tuurilla porukan pitää jakaantua 8 hengen pöytiin.
Markku
Bren
S^Hansu
ttuttu
vilttu
Kriisi
ttuttu
jarasan
R1ivattu
riisor
sikiviki
terwo
suopo
Justiina
Muukka
Ville_83
Bolt
Hannula
Petri12r
shwoomie
Letti
Orava
Juutana
satzuma
suzukai
-Harza-
Halibatsuiba
Viimeksi muokannut: suzukai; 10.01.2013 klo 18:39.
Tosikot rakentavat itse oman helvettinsä!
Moralisti - Ihminen, joka pelkää kuollakseen, että jollakin jossakin on hauskaa.
Yllättäen olen mukana ja syön myös Buffeessa![]()
Tosikot rakentavat itse oman helvettinsä!
Moralisti - Ihminen, joka pelkää kuollakseen, että jollakin jossakin on hauskaa.
Eiköhän sitä olla mukana kunhan saan hoidettua tarpeelliset vapaat töistä.
Honda CBR1000RR '08
ex. Yamaha FZ6-S '06
Minäkin yllättäen tilasin matkan Tukholmaan buffetin kera.
Elämässä täytyy olla muutakin kuin se, että saa kaiken.
Matka tilattu, mutta buffet jätetään väliin.
Honda CBR1000RR '08
ex. Yamaha FZ6-S '06
Kääk! Kädet täristen naputtelin tilausta kauppaan ihan varmana siitä, että kaikki paikat on jo menneet. No, ei onneksi vielä. Mukana ollaan niin matkalla kuin buffaporsastelemassakin.
Edit.
Oliko meille tarkoitus hankkia paikat samaan kattaukseen buffassa? Ja toivottavasti vielä melko lähekkäisiin pöytiin (on kaikille matkustajille mukavampaa niin...).
Sinne buffen kautta!
![]()
TTU - Dirty, Old and Ugly Ironbutt SS1000 driver.
"Säkkijärven polkka on ihan hanurista"
V.Vesterinen
Oho, mä taidan osallistua tähän matkaan![]()
Trying is the first step towards failure
Minkämoinen hytti hintaan sisältyy ja joutuuko mahdollisesti useamman hengen hyttiin..? Jos lähdetään, niin halutaan 2 h ikkunallinen. Muuten en saa vaimoa mukaan, eli tulee A-luokan matka![]()
S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
Route 66 - 2006.
Tulossa ja maksettu![]()
Aprilia Tuono V4R aprc + KTM
Kävellen meinasin,,![]()
Yamaha XV1600 WildStar
Moto Guzzi 1000 SP III
BMW K100 RS
Moto Guzzi V65 Lario
Yamaha FJ1100
Moto Guzzi V35III
Suzuki GR650
Honda CB400N
Solifer Speed
"Bara döda fiskar följer strömmen"
"Your crash, is my cash"
Matkassa mukana![]()
Right now I'm having amnesia and deja vu at the same time - I think I've forgotten this before.
Ensikertalainen ilmoittautuu mukaan![]()
Absit iniuria verbis, te absolvo....no eikä
KTM Super Adventure 1290 -2015
Exät FJR-2009, FJR-2004, Honda VF1100C-1984, Suzuki DR650
Varattu-maksettu-ja kotoa tullut jo retkeilypuolto, joten reissuun tullaan...
"Story tells 95% of all Harleys ever made are still on the road. Remaining 5% made it home."
Tallissa tällä hetkellä:
zx 12 R
zx 10 ?
ktm 520 exc
Niin miten sen hyttiluokan muutoksen kanssa sitten onkaan.. Eli onko kahden hengen ikkunallinen mahdollinen ja jos, niin miten se tapahtuu ja mihin hintaan? Anne ei oikein innostunut minun A-luokan matkasta ja haluaisi mukaan.
Ja mites jos vaan toinen puolisko on orgin jäsen, niin tuleeko se toinen siivellä jäsenetuhintaan. Mietin tässä mahdollista jälleenliittymistä..
Viimeksi muokannut: J@ck; 08.12.2012 klo 12:28.
S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
Route 66 - 2006.
Täällä olisi myös kiinnostusta kahden hengen hyttiin (ikkunalla ei niin väliä).
200cc+250cc
Juu vois vaikka lähteä jos sais kahenhengen hytin vaan... paljon tulis lisämaksua...![]()
ex KTM 990 SMT 2010
ex suzuki gsf1250sa 2008
ex yamaha fz1-n 2006
ex kawasaki zx9r 2000
Selvitellään näitä ensi viikolla, jos saataisiin jotenkin ilman suurempaa säätöä tehtyä tälläiset "kermaperse"-lisäyksetYlläpidolla on muutenkin kädet täynnä töitä ja jos vielä pitää sinne jokainen hyttiluokka naputtaa erikseen niin hommia riittää.
Orgin jäsenhinnat koskee vain orgin jäseniä. Mitään siipeilyä ei sallita. Joten vaihtoehdoksi jää joko liittää vaimo jäseneksi tai sitten maksaa vaimosta normihinta. Kyllä se vaimokin saa jäsenmaksulle vastinetta ;)
PS. Pakko kysyä kun jäi vaivaamaan. Miksi siellä hytissä pitää ikkuna olla?
Tosikot rakentavat itse oman helvettinsä!
Moralisti - Ihminen, joka pelkää kuollakseen, että jollakin jossakin on hauskaa.
Niin, mennäänkö hytiin katselemaan vaimon kanssa ikkunasta ahtojäitä, vai keskitytäänkö Kimmo Sasin lailla "politiikan puhumiseen"...?
No, jos sattuisi pilvetön taivas, niin tuurilla kuunvalon kajastaessa olisi romanttista pelata korttia...? *tirsk*
Asiaan, kysytään lomaa kotoa. Palaan asiaan vääpelin käsiteltyä anomukseni.
Jotenkin nukkuminen ahtaassa hytissä kolmen muun laskuhumalaansa kuorsaavan kanssa ei tunnu kovin romanttiselta. Suuntaansa...Tai sit mä vaan olen vanha?
<p>BRG/Cream T-Bird 2003</p>
Kaksi tiukkapipoista kermapersettä etsii samanhenkistä hyttiseuraa. Yht. Yst. Pyyd. Priv.
Yamaha R1 '06
Jonniinmoista ahtaan paikan vieroksumista ja kun kerran kahden hengen hytti, niin miksei sitten ikkunalla. Mukavampi sellainen minunkin mielestä on, vaikka ahtojäiden katselu vähemmälle jäisikin. Samaan kämppään vieraiden ihmisten kanssa en kokemusten perusteella lähde edes itsekseen.
Jos menee vaikeaksi, niin antaa olla.
Viimeksi muokannut: J@ck; 09.12.2012 klo 13:26.
S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
Route 66 - 2006.
Kiitos ttuttu kun ostit mullekin lipun!
Ulkomaanmatkat perkeleet kun sotkee näihin ilmoittautumisia..![]()
![]()
Kawasaki ZZR1400SP 2016
(Ex: Yamaha RD125 '75, Suzukit RG125 '86, GSX600F '95, RF900R '96, TL1000S K1, GSX-R1000 K5, R1 '05, Z900 '22)
Matka plakkarissa Muumuun kanssa![]()