Morjens!
Asia tuli ajankohtaiseksi kun vaihdoimme 125 Varaderon 29kW Shadowiin. Kuitenkin 2 vuoden ajokokemus tulee täyteen vasta 2.5.2013Kysyin asiaa autokoulusta että miten A1 saa korotettua A2:ksi heti täytettyään 18 vuotta. Soittivat takaisin kun olivat kysyneet asiaa Trafin virkamieheltä. Kukaan ei ollut kysynyt / pohtinut asiaa aiemmin
Asiasta kuulemma vielä kokoustetaan mutta tämän hetkisen tiedon mukaan kortin saa 18 vuotiaana ottamalla 9 ajotuntia ja läpäisemällä teoria-, käsittely- ja ajokokeen.
Kumma ettei yhtään teoriaopetusta, kun 2 vuoden jälkeen A2:n saa Poliisilta esittämällä todistuksen että on saanut 2 teoria- 5 ajotunnin opit. Autokouluilla ei kuulemma vielä ole materiaaliakaan teoriaopetusta varten, että eipä sen puoleen.
Mielenkiintoista että uusi laki on voimassa mutta autokoulutkaan eivät vielä tiedä millaista tuottetta pitäisi alkaa myymään.
http://www.trafi.fi/tieliikenne/ajok.../moottoripyora
t. KimmoL
Tuohan on koko systeemi vähän tällä hetkellä sekasin!Johtuen varmaan siitä että kiireellä piti saada uutta lakia voimaan (ensimmäisiä EU-muutoksia mitä Suomi tekee viimmeisten joukossa
) Ja toisekseen siellä on autokoulujen edustajilla varmasti ollu omat näppinsä mukana.. Koska he nyt saavat taas lisää "opetettavaa"!
Jonkin verran noita seuraan mutta varmasti en osaa itekkään mitään sanoa!![]()
Se maksaa kuka nauttii!
Suzuki GSF 1250A -08 Exät:KTM 950 SM -06, KTM 990 SD -07, Suzuki GSF 1200S Bandit -06, Yamaha XJR 1300 -03, Suzuki GSX 750 -01
Kun ahneet haluaa nopeasti lisää rahaa käy esim. näin.
Rovaniemi
1. Yamaha XV 1100 Virago 1996 (27 tkm)
Päivitystä asian tiimoilta.
Erittäin ystävällinen tstovirkailija JP-Liikennekoulusta Kokkolasta soitti minulle (numeroni oli muistissa) ja tarkensi antamiaan tietoja. Asiasta on nyt kokoustettu ja tultu siihen ratkaisuun että voidakseen saada A2 kortin ennen 2v kokemusta on otettava autokoulusta 2 teoriatuntia ja 5 ajotuntia. Lisäksi on suoritettava teoria- ja käsittelykoe. Kuulostaa jotenkin järkevältä. Kouluun voi mennä 17,5 vuotiaana. Opetuksen sisällöstä ei vieläkään ole tietoa. Aluekouluttajien koulutuspäivä on jolloinkin tässä maalis- huhtikuun aikana ja sen jälkeen pitää järjestää opetus opettajille...
Ja sitten sen A2-kortin saamiseen 2 v ajokokemuksen jälkeen tarvitaan samat 2+5 tuntia, vain kokeet jäävät pois. Ihan hullu uudistus oli tuo. Poitsi ajoi ensin mopolla yhden vuoden, sitten kevarilla kaksi, ja siitä huolimatta nuo tunnit täytyy ottaa, eikä esimerkiksi henkilöautokorttia varten hankittavat teoriat riitä. Enkä minä voi A2:ta opettaa, vaikka kevarikortin opetinkin, ja nyt ajetaan juuri henkilöautokorttia opetusluvalla.
Honda VF1000F2 -85
Honda VF1100S -85
Aprilia RST Futura -01
No jo on..... Onneksi ehti oma poika alta pois : mopokortti 15-vuotiaana, kevarikortti 16-vuotiaana, B-kortti ja kaupan päälle väli-A (25 kW) 18-vuotiaana. Parin kuukauden päästä tuo viimeisin on ollut 2 vuotta ja saa automaattisesti ajaa täysitehoista. Siis minun mopoani, jos annan....
4/2010 Kawasaki Z750S vm 2005
12/2011 Suzuki 1250 Bandit vm 2008
Mielestäni nämä http://www.trafi.fi/tieliikenne/ajok...n_korottaminen säädökset korotuksista ovat tällä hetkellä voimassa olevat.
Siis jos haluaa korotuksen ennen kuin kortti on ollut voimassa(siis ei hyllyllä)kahden vuoden ajan niin palataan lähtö ruutuun=12 tuntia teoriaa ja 9 tuntia ajoa. Sitten tutkinnot=teoria ja käsittely&liikennekoe.
Mikäli henkilöllä on voimassa oleva auton ajo-oikeus niin opetusta tulee 6+6 tuntia ja tutkinnot.
Opetus on siis sama kuin A1 korttia ei olisikaan. Eikä näistä tarvitse mitään 'palaveria' perustaa.
Meillä on pks. palaveri (Ajovarma&kouluttajat) 26.03.2013 toivottavasti mukana on myös Trafin edustaja. Yleensä on ollut.
Muoks. Tuo teorian puute voisi selittyä sillä, että kun olet ne käynyt(suoritit A1 kortin) niin Ajovarma saattaa hyväksyä ne voimassa olevana eikä siten tarvitse uusia. Täytyypä kysyä asiasta ellei tule kokouksessa muuten esille.
Ajo-oikeuden korotuksissa on sitten molemmissa erilaiset opetussuunnitelmat. 2+5 tuntia.
Vanha&kädetön(mies)='tyttöjen' pyörä.
Ei osaa/uskalla. Oppisi edes vähän ajamaan!
Tauko 16/17.
Nyt toi mopo on oma ja uusi yritys ;)
Ihan ok 2018 ja 2019.