Niin se takatalvi...
Sen verran tuosta takana olevasta keilapallosta.
mie laitoin Cagivaan sen niin eteen kuin se vain on mahdollista, niin että satula lähtee pois paikoiltaan ja yksin mahtuu matkustamaan.
Se vaikuttaa ajamiseen ihan eri tavalla, kun takalaukku on n. taka-akselin kohdalla kuin, että se olisi siellä takavalon takapuolella.
Tuksun takarenkaassa on ilmaa ylä- ja alapuolella
Uudet sivukatteet, uudet renkaat, uudet Delvacit ja pienempi takaratas.
kaikin puolin siis lähtövalmis.
Siirsin sen äsken ulos tallista ja siinä takapihalla hetken kaasuteltuani mietin, että olisinko niin kova jätkä ja avaisin ajokauden tänä vuonna jo heinäkuussa...
Iseasiassa siirsin sitä ennen kuvien ottamista taaksepäin kun teki tuohon satulaan pääsemisestä kohtuu haastavaa kun se oli ihan tuossa etureunassa. Oon sen verran persjalkanen (170 sulka päässä) et en ylety ees molemmilla kunnolla maahan mutku riumppi sanoo ettei tota takajousta passais mennä säätelemään niin en oo koskenu.
Tänään ajelin sen kanssa töihin ja takas silleen et se oli siinä etureunassa, niin sitä ei voi havaita ajaessa mitenkään. Ei näy peileistä eikä vaikuta kyytiin yhtään millään lailla. Ainakaan kevyellä lastilla. Niijja tuo salpamekanismi tartti enempi tilaa...
Ja hei ei ny pidetä kiirettä, kohtahan ne saa taas laittaa jo alleohan ne sentäs jo siirretty pinoon ettei pötkötä tossa seinää vasten.
Omituisten Otusten Kerho
Yamaha GTS 1000 '93
Cagiva Mito Evo2 4t turbo-projekti '05
Ex:Bashan BS200-S7 `07 katumönkkäri
Ex:Benelli Tornado TRE Novecento '06
Ex:Triumph Daytona 955i DSSA `02 fighter
Ex:Honda CBR 600F2 '91
Tallissa tapahtui sutsukin kaasareiden putsaus ja perkkale ku meno muuttui sen jälkeen![]()
Kawasaki ZX9R-B2
Tuli tehtyä viikonloppuna tollanen astetta tukevampi askartelu pöytä tallin perälle. Tuohon kun vielä laittaa työkaluseinän ja alle laatikot niin kelpaa puuhailla.
2016: Honda CBF125 -09
2012: MP-kortti: Kawasaki ER6-n
2002-2014: Honda Monkey Z50J vm.94
Cagiva talliin ja käyntikuntoon saattaminen.
Starttirele, kaasarin putsaus, piuhajohtoliitosten rasvaus, Delvacit, uusi akku, jarrunesteet (alipainekannu on pop), rasvaus ja huomenna pesu, vahaus ja takaisin pihatalliin.
Jos eestyy, niin uudet renkaan, vanhoissa paisto 09 ja 10...
Ei lähe ruosteet ku hirveellä hinkkaamisella eikä tässä hommassa nyt WD40 tällä kertaa auta...
Omituisten Otusten Kerho
Yamaha GTS 1000 '93
Cagiva Mito Evo2 4t turbo-projekti '05
Ex:Bashan BS200-S7 `07 katumönkkäri
Ex:Benelli Tornado TRE Novecento '06
Ex:Triumph Daytona 955i DSSA `02 fighter
Ex:Honda CBR 600F2 '91
pikkasen pesin tota uusinta raatoa ,kun se oli niin paskainen ettei siitä oikein ottanu selvää nitä on tullu taas hankittua...
Maxin tankkimodi viime viikolla meni ihan hienosti ja melkein kaikki osat sopi takaisin paikalleen, uus virran ulos-otto pitää viel värkätä jonnekkin ennen lapinreissua![]()
HRD vh125 silverhorse
V-max 1700 "Tohatsu"
CVO Breakout
GSX-R 1100
XJ650T
Legend TT
S600c V12
xj6
Route66 -16 with H&D heritage softail
eastcoast -19 with Indian chief vintage
kantatie66 -20 with HD cvo breakout
Keula paikallaan & "oma" takaiskari paikallaan (Muuten, vittu mikä savotta, jos ei halua purkaa apikan 2-2 putkistoa takapytyn alkukäyrää myöten, ja tämän takia linkun vaihto omaan rasvattuun jää kyllä talveen ). Huomenna hyllystä huolletummat etujarrusatulat paikalle. Sitten voipi ottaa pienet savut.
Anekdoottina mainittakoon, että Jasu oli tallitonttuna mun kanssa hieman asioita hämmästelemässä. Varma kuolema odottaa.
Ei löydetty kuin yksi vituiksi laitettu kierre kiitos entisten seppien.
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Tänään tallilla r6 yammun ketjujen putsausta/öljyymistä.
Lähtökohta, kuvassa ketjut on jo aika hyvin putsattu.
diesel/lamppuöljy pesun jälkeen ketjuille paineima puhallus
ja sanomalehden päällä öljyyminen
tällä kamalla
lopputulos on ihan hieno
Paskan alta
paljastui takaratas
Samalla kun takafillari oli irti niin pesasin takaswingin sisäosan puhtaaksi. Huomenna hakemaan uutta ketjulukkoa stormilta tai allrightista ja ketjut kiinni. Tällaista tällä erää.
Honda vfr750 vm.1996
Honda cb 450 Vm.1971
Ex.Kawasaki zx6r kilvetön
Ex.Yamaha R6 vm.2000
Ex.Suzuki gsx750f vm.1990
Ex.yamaha xj900 diversion vm.1997
Ex.Suzuki gsx750f vm.1989
Ex.kawa ltd 450 vm.1985
Mun tallissa tapahtuu justiinsa 1700 kuutiota
Nordöstersjökustartilleriflygspaningssimulatoranlä ggningsmaterielunderhållsuppföljningssystemdiskuss ionsinläggsförberedelsearbeten
Wanhoille hilkuille vähän uusia käyttötarkoituksia... testikappale 1, muutama moka tuli tehtyä mut seuraava on sitten jo sitäkin parempi. Ainakin toivoa saattaa...
Omituisten Otusten Kerho
Yamaha GTS 1000 '93
Cagiva Mito Evo2 4t turbo-projekti '05
Ex:Bashan BS200-S7 `07 katumönkkäri
Ex:Benelli Tornado TRE Novecento '06
Ex:Triumph Daytona 955i DSSA `02 fighter
Ex:Honda CBR 600F2 '91
HRD vh125 silverhorse
V-max 1700 "Tohatsu"
CVO Breakout
GSX-R 1100
XJ650T
Legend TT
S600c V12
xj6
Route66 -16 with H&D heritage softail
eastcoast -19 with Indian chief vintage
kantatie66 -20 with HD cvo breakout
Hän katsoo tuota sormusta hiukka tarkemminYks virheistä oli liiallinen kiillotus niin tuo kuvio vähän katosi...
Omituisten Otusten Kerho
Yamaha GTS 1000 '93
Cagiva Mito Evo2 4t turbo-projekti '05
Ex:Bashan BS200-S7 `07 katumönkkäri
Ex:Benelli Tornado TRE Novecento '06
Ex:Triumph Daytona 955i DSSA `02 fighter
Ex:Honda CBR 600F2 '91
Mä kun oon kuvitellut, että kolikkojen metalliseokset sisältää usein nikkeliä yms ikävää, joten ei heti tulisi mieleen tehdä niistä sormusta...
Varmaan sisältääkin mut ei viitti millään tonnin hopeakolikolla harjotella![]()
Omituisten Otusten Kerho
Yamaha GTS 1000 '93
Cagiva Mito Evo2 4t turbo-projekti '05
Ex:Bashan BS200-S7 `07 katumönkkäri
Ex:Benelli Tornado TRE Novecento '06
Ex:Triumph Daytona 955i DSSA `02 fighter
Ex:Honda CBR 600F2 '91
Kesken jamahan pakoputken rakentamisen huomasin, että hyllystä on hävinnyt 35mm ohutseinämäinen putki, joka oli tärkeässä osassa tulevaa kokonaisuutta.
Joten rojekti tyssäsi ennen kuin ehti edes kunnolla alkaa.
Puotin pyllyä reippahammin kun on tällänen paatintappi niin joutunu vetää kunnon bruuslii lentopotkulla kyytiin eikä tossut yltä maahan kö toinen, nyt menee molemmat ja ajoasento muuttui kanssa melkoisesti ranneystävällisemmäksi. Liekö ihan pykälän mukainen ratkaisu mut ei sen pitäs ainakaan yhtään alkuperäistä heikompi olla. Tuohon DSSA versioon kun ei noita madallussatsejakaan mistää saa...
Omituisten Otusten Kerho
Yamaha GTS 1000 '93
Cagiva Mito Evo2 4t turbo-projekti '05
Ex:Bashan BS200-S7 `07 katumönkkäri
Ex:Benelli Tornado TRE Novecento '06
Ex:Triumph Daytona 955i DSSA `02 fighter
Ex:Honda CBR 600F2 '91
Jos pyörästä tuli kankea kääntää mutkaan, niin tiputa keulaa alaspäin. Riittää, kun päästää tolppia kolmioiden läpi enemmän näkyviin. Tsekkaa vaan, että loksu tai rengas ei ota syyläriin kiinni, kun jousto on pohjassa. Tämän todennäköisesti tiesitkin
Muuten näyttää olevan toimiva ratkaisu.
Braaaaap
Enempi ehkä rauhotti hiukka levotonta ajoa. Hankala sanoa pelkän aamuväsypalellun työmatkan perusteella. Hatuttaa etten oo aikasemmin kattonu tota linkustoa oikeen ajatuksella kun tohon kakspuol versioon tosiaan ei saa madallussarjaa. Siel on kaks sellasta Y:n muotoista koiranluuta joita pidentämällä ois päässy samaan mut aloin pohtia et miksenmä vaan lyhennä sitä kinttua kerta siinä tavaraa ja tilaa on vaikka kuinka. Tuli vähän sellanen olo et oikeesti siinäkse oli? Kaks vuotta harmitellu kun toi perä on mulle liian korkea ja huolto-ohjekirjan takapään iskarin säätöjä koskevan kappaleen koko sisältö on "älä koske".
Omituisten Otusten Kerho
Yamaha GTS 1000 '93
Cagiva Mito Evo2 4t turbo-projekti '05
Ex:Bashan BS200-S7 `07 katumönkkäri
Ex:Benelli Tornado TRE Novecento '06
Ex:Triumph Daytona 955i DSSA `02 fighter
Ex:Honda CBR 600F2 '91
Hah!Kyllä mä sanon, että koske vaan jokaikiseen nappulaan, mitä siitä iskarista löytyy. Alkuun on vaan yksi tärkeä juttu muistettava. Laita kaikki nykyisen asetuksen naksut paperille ylös. Eli laske, montako naksua kuuluu, kun ruuvaat ruuvin kiinni. Lisäksi tsekkaa, että painaumat ovat ok. Itse suosin suositusohjeen löysintä vaihtoehtoa...
Tuo perän madallus tosiaan rauhoittaa paljonkin ajoa, mutta miinuksena tosiaan se, että ei käänny enää niin herkästi mutkaan. Mutta kuski tietää parhaiten, missä kohtaa menee hyvä balanssi ja mikä ominaisuus on itselle tärkeämpi. Niin se yleensä on, että niitä koiranluita pitää ostaa pidempiä, että saa mopoa matalemmaksi. Ja tuossa sun mallissa ne ei oo kovinkaan yksinkertaisia valmistaa, joten ovat näin myös arvokkaita.
PS. Nyt muuten alkaa mun mielestä parhaat ajokelit. Pikkusen ruskaa ilmassa ja teiden vierillä sänkipeltomaisemat![]()
Braaaaap
Näin kuormurikuskina kun on nämä pari ammattitautia eli ranteet paskana ja aina hartiat lukossa niin ei haittaa yhtään vaikka tuo ohjaus siitä hiukan oisi rauhottunutkin, luulen ma että hiukan pystympi ajoasento ja sitä kautta painon siirtyminen pois käsiltä ainoastaan auttaa tässä vaiheessa. En ainakaan töihin tänään ajellessa huomannut että pyörän käyttäytyminen olisi mitenkään merkittävästi muuttunut suuntaan tahi toiseen, korkeintaan pikkasen mukavampi kun ennen mut sen verran vilutti aamusella et ei pysty sanoon varmaks. Työmatkakin kohtalaisen suoraa tietä pääosin. Tarvii kaivaa tixitakki kaapista ja panna siihin vuorit kiinni. Joo oon vilukissa...
Kerran olen kokeillut tehtaan jäljiltä kaverin 955i Daytonaa, ensimmäinen ajatus oli eijjumaliste kuinka kukaan pystyy ajamaan tälläsessä asennossa maantiellä, mulla oli koko ajan sellanen olo et ei perse tää vehje kaatuu justiin... todella epävakaan tai enempi yliherkän tuntunen kokemus, ensin ei käänny mutkaan ja sitten sisäkurvi tuleekin jo silmille.
Tarvii räplätä noita asetuksia ehkäpä lisääkin. Jousen esikiristystä avasin ensin kolme kierrosta kokeillakseni laskisko perä sillä. Ei laskenut mutta pehmensi kivikovaa takapäätä kyllä. Kattelin sitä iskaria siinä ruuvipenkissä, siinä jousen alapäässä siinä alajalassa näyttäs olevan ruuvi jossa on S->H samoin kuin siinä lisäsäiliössä on kans ruuvi, toinen lienee kompressio- ja toinen paluuvaimennuksen säätö. Vielä kun tietäs kunpi on kampi kun tuo ohjekira tosiaan sanoo että Triumph ei suosittele kajottavaksi asetuksiin niin eivät myöskään kerro mitä ne tekee. Siinä iskarin alajalassa on myös kolmas ruuvi vasemmalla puolella missä ei lue mitään mutta saman näköinen kuin vastapuolella oleva säätöruuvi. Tekeeköhän se jotain vai onko esim tyhjennystulppa tjsp.
Omituisten Otusten Kerho
Yamaha GTS 1000 '93
Cagiva Mito Evo2 4t turbo-projekti '05
Ex:Bashan BS200-S7 `07 katumönkkäri
Ex:Benelli Tornado TRE Novecento '06
Ex:Triumph Daytona 955i DSSA `02 fighter
Ex:Honda CBR 600F2 '91
Mystinen mutka-Max ilmestyi pihalle mystisine työkaluineen, ja nyt myös Fiat 3.0 lataa kunnolla. Jotain sähkömiehen papanoita se jätti tallin lattialle... ja joi kaljat.
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Kaljan juontia, pientä kesän jälkeistä siivousta, raivausta, järjestelyä ja tulevan talvikauden armotonta suunnittelua.
Niin kuin meillä Savossa sanotaan "alottamatta vaile valamis"...
No nyt on vaihtunut alapallonivel ja jarrumännät+tiivisteet+suojakumit, ja takajarrujen työsylinterit.
Vuosi vai kaksiko siinä meni, mutta on laite katsastettu!
RF900R, ZX6R, (XJ600S)
Tulipa ostettua viime syksynä toinenkin 4T Vespa AVK:lta ja nyt sekin olis täysin läpikäytynä. Ei puuttuis enää kuin uusi takarengas ja muutaman merkin kiinnitys.
Pitäis vaan löytää samankuvioinen takarengas kun on edessä... tyttölapset on turhan tarkkoja.
Jotain uuttahan sitä pitäisi talveksi keksiä...
-Bmw S1000RR 2021-
http://www.jaha.fi/
Herättelin talviauton henkiin... Viimeksi katsastettu 2002 ja ajettu puuhakilvillä 2009. Lähti käyntiin 15 minuutin tekohengityksellä...![]()
Ei kiinnosta pätkääkään
Teräspunosjarruletkut eteen, kaikki jarrupalat uusiksi (ihan lopussa kaikki, liekö orggikset ?), jarru ja kytkinnesteiden vaihto. Etenkin kytkimeltä tuli vallan mustaa kuraa ilmausnipasta.
Polvi aina maassa - ketjua rasvatessa. Delvacin todistaja. ER-5 (taas!), Moto Guzzi Nevada, Ex VZ800, Ex LTD440, Ex GSF1200 (kaadettu), Ex ZRX1100(varastettiin), Ex ER-5
Tankki.jpg
Böödin huoltopurku ja kartoitus menossa, jotta tietää tilailla osia talven mittaan.
Samalla saa tuon edellisen omistajan rakentaman virran ulos-ottoon liittyvän miinan purettua pois.
Itselle uus mopo kun kyseessä, niin melkein joka toisessa hommassa joutuu juosta tietokoneelle kattoo manuaalia tai jututtamaan nettiä![]()