Sivu: 29 / 122:sta EnsimmäinenEnsimmäinen ... 1927282930313979 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 841:stä 870:een 3654:sta
  1. #841
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Eksyneen Kylässä
    MotOrg ry jäsen
    Aprilia lähti käyntiin, ja kävi muuten aika tasaisesti. Asiaa auttoi, että vituiksi menneet tulpanhatut, sekä nokeentuneet tulpat oli vaihdettu, ja tepsin asentokin sai diagnostiikan hyväksynnän pienen säädön jälkeen.

    Samalla sai laittaa kaksi kolmasosaa vaijereista uusiks. Ryypyn vaijeri oli hankautunut paskaks, ja viime kesänä vaihdettu kaasun palatusvaijeri oli perhana murtunut rungostaan läppärungon päästä.

    Päivitetyt alustaosat löysivät paikkansa, ja fillarit samalla. Päivittyneet etujarrutkin saivat nesteet sisäänsä.

    On vaara, että keväällä joutuu ajamaan.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  2. #842
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    Aprilia lähti käyntiin, ja kävi muuten aika tasaisesti. Asiaa auttoi, että vituiksi menneet tulpanhatut, sekä nokeentuneet tulpat oli vaihdettu, ja tepsin asentokin sai diagnostiikan hyväksynnän pienen säädön jälkeen.

    Samalla sai laittaa kaksi kolmasosaa vaijereista uusiks. Ryypyn vaijeri oli hankautunut paskaks, ja viime kesänä vaihdettu kaasun palatusvaijeri oli perhana murtunut rungostaan läppärungon päästä.

    Päivitetyt alustaosat löysivät paikkansa, ja fillarit samalla. Päivittyneet etujarrutkin saivat nesteet sisäänsä.

    On vaara, että keväällä joutuu ajamaan.
    Mutta muuten on toiminut hyvin?
    Kilpi puuttuu yamaha R6r 06
    Ex Daytona 675 07
    Ex honda hornet 900 05
    Ex honda cbr 600f
    Ex kawasaki zx6r 98
  3. #843
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Eksyneen Kylässä
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa tuhti kirjoitti Katso viesti
    Mutta muuten on toiminut hyvin?
    Kuin italialainen kello.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  4. #844
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    Kuin italialainen kello.
    Kilpi puuttuu yamaha R6r 06
    Ex Daytona 675 07
    Ex honda hornet 900 05
    Ex honda cbr 600f
    Ex kawasaki zx6r 98
  5. #845
    Lainaa Sek1 kirjoitti Katso viesti
    Akkua latailen ja kevättä odottelen, se on Honda
    viime viikolla ketjut rasvasin .honda
    KTM 640 adventure Triumph Tiger 955i 01
    Honda xx 1100 02
    ex cbr1000f 93
    zzr1100 92
    diversion 600 93
    rg125
    cb125
    pv50
    tunturi50
    cresent50
  6. #846
    Kylähullu marko.fzs:n avatar
    Moderaattori
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jan 2010
    Paimio
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa henkka 71 kirjoitti Katso viesti
    viime viikolla ketjut rasvasin .honda
    Niin kuinka kauan siinä meni että viime kesäinen pääsulakkeen palaminen saatiin korjattua
    Elämä on onneksi mutkikasta
  7. #847
    Lainaa marko.fzs kirjoitti Katso viesti
    Niin kuinka kauan siinä meni että viime kesäinen pääsulakkeen palaminen saatiin korjattua
    Vilkut tuli kyllä äkkiä kuntoon kun Seikkailu_R tutki asian taukopaikalla

    Jäljellä olis vielä kaasarien synkkaus ja tyhjäkäyntiseoksen säätö, sen jälkeen olis valmiina koeajoon.
    ZX-9R -95
    Ex YZF 750 R -95
    Ex FZR 1000 -92
    Ex FZS 600 -01
    Ex XJ 900F -93
    Ex XJ 600 S Diversion -96
    Kukahan nää mutkat oikein määrää..
  8. #848
    Ratavastaava wbaum:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi May 2006
    MotOrg ry jäsen
    Ei kiinnostanu eilen yhtää tallitouhut, mut pakko saada hommia eteenpäin kun ratakinneri ihan vaiheessa ja katumopon huoltoja ees aloittanu. Asennuskaljaakaa saa lääkekuurin takia juoda.


    http://imgur.com/a/namLc

    Viime kesänä kului 2 noita suojavaippoja. Mustasta pellistä vääntämällä ne oikeesti murtui, lähti semmosia postimerkin kokosia palasia mäelle? Toki eka meni kunnolla solmuun ihan kaadon takia. Nyt 0.5mm rst käytössä ja tuntuu kyl hyvältä matskulta tollaseen. Liitos niin tiukka että sai hetken taikinoida että uppos, josko sit ei tarvi niittejäkää ihan järkysti.
  9. #849


    6h (miinus safkis) mopon laittoa. Etuiskarit irrotettu, purettu, putsattu ja öljytiivisteet vaihdettu. Ois saanu kasaankin mutku oon unohtanu tilata nuo ylemmät pölystefat kun noi oli vähän erikoisen paksuiset...

    Moottori irti, kytkinkoppa auki, epäilyille vahvistus kun vesipumpun takunen täynnä harmaata mönjää. Siihin tyssäs hommat tänään kun en omista riittävän pieniä lukkorengaspihtejä. Vesipumppuun on olemassa kaikki uudet sisuskalut (eipä se edes sisällä kun akselinpätkän, pari prikkaa, kaks muoviratasta, impellerin ja pari stefaa) mutku en saa vanhaa irti. Sit tarttee varmaan hankkia tietty koko koneen tiivistesarja et saan ton yhden tivarin tohon kytkinkoppaan...
    Omituisten Otusten Kerho
    Yamaha GTS 1000 '93
    Cagiva Mito Evo2 4t turbo-projekti '05
    Ex:Bashan BS200-S7 `07 katumönkkäri
    Ex:Benelli Tornado TRE Novecento '06
    Ex:Triumph Daytona 955i DSSA `02 fighter
    Ex:Honda CBR 600F2 '91
  10. #850
    Purkua, keula ja takahäkki irti! Harmaat osat lähtee maalattaviksi. Osaako joku suositella hyvää mesta pk seudulta?
    Ducati Hypermotard 1100 -07 2014->
    Ducati Hypermotard 798 -10 2012-2014
    KTM Super Duke -06 2010-2011
    Suzuki SV650s -00 2009-2010
    Suzuki GSF600n -01 *2008
  11. #851
    the thrill seeker Bem-Ari:n avatar
    Liittyi Feb 2009
    Pirkanmaa
    MotOrg ry jäsen
    Terapiamopo hiljalleen edistyy.Runko muuttunut mustaksi ja moottorikin pääsi paikoilleen.20160306_202456.jpg
    20160306_202703.jpg
    <p>Man cannot live on beer only.
    Helkama,Sachs,Tunturi,Hånda,Kawasaki;Suzukeita 5kpl,pari Kawasakia,kaksBemaria,ZZR 1400 SE,Triumph Tiger 1200 XRT,nyt 2 Kawasakia ja BMW K1300 GT.
  12. #852




    Lohko ja k.koppa putsattu vanhoista tiivisteistä, vesipumppuun uudet romut, vilkuille askartelin kannakkeet ja nakkasin tuon Polisportin rapaläpän valoineen paikalleen. Kerrankin meni geneerinen tarvikeosa paikalleen melkeen modaamatta, n.3cm sahasin etupäästä veke kun kanto sisälokariin ja porasin kolme reikää. Melkeen noita kiinanvaraosia saa muokata saman verran vaikka olis mallikohtasia. Sopii IMO hemmetin hyvin tohon, melkeen kun orkkis ois.
    Omituisten Otusten Kerho
    Yamaha GTS 1000 '93
    Cagiva Mito Evo2 4t turbo-projekti '05
    Ex:Bashan BS200-S7 `07 katumönkkäri
    Ex:Benelli Tornado TRE Novecento '06
    Ex:Triumph Daytona 955i DSSA `02 fighter
    Ex:Honda CBR 600F2 '91
  13. #853
    no sen mitä eilen kävin kurkkaamassa kun tallilla oli valot, niin Mutsi oli pesemässä työkaluja...
    HRD vh125 silverhorse
    V-max 1700 "Tohatsu"
    CVO Breakout
    GSX-R 1100
    XJ650T
    Legend TT

    S600c V12
    xj6
    Route66 -16 with H&D heritage softail
    eastcoast -19 with Indian chief vintage
    kantatie66 -20 with HD cvo breakout
  14. #854
    Mitä tallissa tapahuu: ei mitää. Istun päissäni autossa ja juon olutta ja mietin mitä ihmettä sitä oikeen tekis 😅
    Yiying YY250T, Ex Kawasaki zr7, ex kawasaki gpz500s
  15. #855
    Katupyörän etuiskarit huollettu ja uudistettu Racetechin sisälmyksillä.
  16. #856
    Koska ensi kesänä paistaa joka päivä aurinko ja Ducati toimii mekaanisesti moitteettomasti, pitää varautua kymmeniin tuhansiin ajokilometreihin! Siispä lisää pehmustetta penkkiin, originaali kun vastaa pehmeydeltään titaanilevyä..

    Hommanahan tuo on varsin helppo. Saksanmaalta iso levy geeliä. Verhoilu irti penkistä. Sitten vanhasta "pehmusteesta" sopiva pala irti, vanhaa pehmusteen palaa voi käyttää vaikka kirveen teränä puita halkoessa. Jossain näin kuvan penkistä jossa oli kuoppa keskellä penkkiä, pitäisi helpottaa verenkiertoa persuuksissa. Siispä mallia sellaisesta. Geelilevyt paikalleen ja n. 5mm paksu solumuovi/verhoilukangas päälle tasoittamaan saumoja. Alkuperäinen verhoilu venyi vielä nätisti päälle ja ei muuta kun lujasti niiteillä kiinni penkin pohjaan.

    Kesää odotellessa, alkanee joskus Elokuussa..
    Liitetyt kuvat Liitetyt kuvat
    "If something hasn't broken on your Ducati, it's about to!"
    "Go faster is simply the result of turning "oh shit" moments into "I got this" moments."

    Ducati 996 Evoluzione
    Honda cbr1000rr -04 rataprojekti
    Wikakasa ZX10R -13, myös useimmiten palasina
  17. #857
    Säädin Zetorin imuventtiilit. Vaihdoin etujarruppalat ja huomenna teen "tavaratelineen" Givin peräpukamapoxille. Ylihuomenna viritellään äänenvaimenninta....
    Ei kiinnosta pätkääkään
  18. #858
    Toivottavasti pian jotain. Kuukausi takaperin hajosi kiinteistöon tulevan vesiputki juuri ennen pääsulkua ja mittaria, ei tietoa montako kymmentä kuutiota ehti yhteensä vettä tulemaan. Meidän hallissamme on viime viikolla saatu kuivatukset päätökseen ja tällä viikolla ilmeisesti pitäisi korjaukset alkaa...
    Honda CBR600F -90 --> Honda VFR800FI -98
    Suzuki GT125R -76
  19. #859
    Sovittelen uusia katteita pojan veturiin. Kunhan ajokelejä alkaa olemaan niin laitamme tämän siistin mopon myyntiin. Poika osti CBR1000RR (matkien isäänsä?) ja tämä on nyt ylimääräinenMopo.jpg
    ex-Yamaha XV 750 Virago 1994
    ex-GSX-F 600 K6
    ex-GSX-R 1300 Hayabusa K7
    ex-GSX-R 1000 K8
    Honda CBR1000RR Fireblade ABS 2013 ja kaveri
    Triumph Speed Triple 955i 2002
  20. #860
    zetori odottaa edelleen kausihuoltoa---lue--- kaikki atomeiks ja takas kasaan. Eli öljyt, putsarit, tulpat, venttiilivälykset, etuiskareitten stefat (taas kerran...kumma kun eivät kestä), todennäkösesti jarrupalat, jarrunesteet, kytkinnesteet.....lista on pitkä vanhassa kamppeessa. Mutta, kun hyvästä on paha luopua. Joku voisi mainita harrastuksena vanhan pyörän ropaaminen
    edit. kaasuvaijerit täytynee vaihtaa (taas)...kesti 2 ajokautta. Kaapeleitten keskikohilla on pituudensäätöhommeli, joista kummastakin holkki halki??? kyseessä tarvikekaapelit, joten tarvinneeko ihmetellä...
    kawasaki ZZR1100 -93D, motti päivitetty -95 D2
    edelleen voimaa tarvittaessa.

  21. #861
    Kokeilin lähteekö pyörä käyntiin ja lähtihän se. Parkkipoltin oli palanut ja tuli vaihdettua ehjä tilalle. Valokatkaisintakin pitäisi kait herkistellä kun nyt katkaisijaa hipaistessa näköjään valot välkkyvät...sama juttu viime keväänä
    Mutkaista tietä näkymättömiin... jollakin?
  22. #862
    Apriliaa kasailen.

    Etuputken kasattu ja asennettu aiemmin ja tänään oli vuorossa etupään kasaus.

    Etuputket on alumiinipintaiset ja lakattu viime vuonna automaalaamossa.
    Vahasin etuputken kahteen kertaan ja käärin ne elmukelmuun, ettei tulisi lakkapintaan vaurioita.
    Stefan puoleiseen päähän olin pyöräyttänyt maalarinteippikiekan suojaksi, jos vaikka stefojen asennuksessa meisseli lipeää, niin ei tule lakkapintaan vaurioita.

    Tänään otin teipit irti ja ilo oli ylimmillään, kun teipin mukana lähti lakkakerros

    Sama oli tapahtunut aiemmin alumiinisen lakatun yläkolmion kanssa...

    Seuraavaksi öljyt pois putkista, purku, putsaus ja takaisin maalarille.

    On tää helevetti, kun alumiinissa ei lakka kestä.

    Ajattelin, että se vahaus olisi sen verran toiminut siinä jarruna, ettei se teippi olisi niin tiukasti tarrannut siihen lakkaan, mutta kyllä tarrasi. *keleen *kele
  23. #863
    Vesi tippuu räystäiltä Oulussa. Siitä sain inspiraation aloittaa pyörän huolto hommat.

    Jarrusatulat irroitin, puhdistin, pesin ja laitoin uudet tiivisteet ja kasasin. Vielä uudet palat ja nesteet.

    sit vielä ilmansuodatin vaihtoon ja pyörän pesu. Eiköhän sillä ens kesän taas pärjää.

    Niin ja öljyt ja suodattimen vaihdoin syksyllä. Ja tarkistin venttiilien säädöt.
    Viimeksi muokannut: Lauri12; 15.03.2016 klo 17:20.
    Honda Varadero -01
    ex:Suzuki GSX 600F -98
    ex:Yamaha TZR 125 -91
  24. #864
    Aina rakentelu mielessä.... finn:n avatar
    Liittyi Oct 2007
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    Espanjan talvikämpille tuli pari viikkoa sitten hankittua Streetfighter CB 1000R, vm.2009, 30tkm. Eilen sain rekisteröityä omiin nimiin.

    Vaimo sitä mieltä, että välillä vois jonkun pyörän myydäkin. Minusta käytetyt nyt edullisia sijoituskohteita.

    Minusta tosi edullinen liikennevakuutus 143.-/vuosi. Vakuutukseen sisältyy, kuljettaja ja tiepalvelu. Ei paha ei paha....

    Ensimmäiset vedot vuorille, mahtavaa.

    2016-03-13-1201.jpg2016-03-13-1202.jpg2016-03-15-1204.jpg2016-03-15-1205.jpg2016-03-15-1206.jpg
    ... remember the times, when sex was safe and bikes were dangerous?


  25. #865
    Lainaa finn kirjoitti Katso viesti
    Espanjan talvikämpille tuli pari viikkoa sitten hankittua Streetfighter CB 1000R, vm.2009, 30tkm. Eilen sain rekisteröityä omiin nimiin.

    Vaimo sitä mieltä, että välillä vois jonkun pyörän myydäkin. Minusta käytetyt nyt edullisia sijoituskohteita.

    Minusta tosi edullinen liikennevakuutus 143.-/vuosi. Vakuutukseen sisältyy, kuljettaja ja tiepalvelu. Ei paha ei paha....

    Ensimmäiset vedot vuorille, mahtavaa.

    2016-03-13-1201.jpg2016-03-13-1202.jpg2016-03-15-1204.jpg2016-03-15-1205.jpg2016-03-15-1206.jpg
    Siis Teneriffan mestoille! Nyt muutaku alat vuokraamaan sitä - jookosta jookos!
  26. #866
    Busa sai tänään micronin takapöntöt... nyt röhkii komeasti ;)
    "Never ride faster than your guardian angel can fly"
  27. #867
    Cebari sai eilen takalaukun. Kesällä viikon tai kahden reissu edessä joten lukollinen tavaratila plussaa.
    <p>Suzuki GSX-R 750 - Honda 125 XR - Kymco 125 Agility City - Suzuki GSX650F - Yamaha FZ8-N - Honda CBR600F</p><p>&nbsp;</p><p>Ennen vanhaan moottoriurheilu oli vaarallista ja seksi turvallista.</p><p>&nbsp;</p>
  28. #868
    mustaa voimaa.jpg

    Välysten tarkistus lähti lapasesta, no nyt on kone sitten maalattu voimamaalilla.
  29. #869
    Vihdoin Yamaha heräsi eloon vuoden ja kahdeksan kuukauden hiljaiselon jälkeen. Pitihän sen vikavalon säikäyttää mittaristossa, mutta se hoitu kun laitto imuilman anturin piuhan kiinni. Niin ja tuli siinä sitten testattua talon palovaroittimetkin samalla kertaa, kun sitä oli niin täpinöissän että savusti tallin muistamatta palohälytintä katossa. Kiitosta tuli kovasti kotoväeltä.

    20160323_195358.jpg

    20160323_195432.jpg

    Kellermanin Rhombus vilkut tuli laitettua taakse ja olivat niin tehokkaat että päätin tilata eteen samanlaiset.

    20160320_151526.jpg
    -Bmw S1000RR 2021-
    http://www.jaha.fi/
  30.  
  31. #870
    ^ Nyt pitää kawamiehenkin nöyrtyä ja todeta että nätti Jammu.
    Hessu, vanha mutta hidas ja kankea.
    Team Green
Sivu: 29 / 122:sta EnsimmäinenEnsimmäinen ... 1927282930313979 ... ViimeinenViimeinen