Jaa. Olin ymmärtävinäni, että tuo olisi Euroopan parlamentissa jo päätetty? Vai eikö? On ehkä fatalistista odottaa, että kun se on tuolla päätetty, niin tulee Suomessakin voimaan, mutta jotenkin en jaksa kuvitella tämän olevan niin iso asia Suomelle että tuosta lähdettäisiin kaatamaan kakkakuormia Brysselin kaduille.
<p>2002-2014</p>
Euroopan parlamentti on hyväksynyt esityksen mutta se alistetaan vielä Euroopan Unionin Neuvostolle joka on ministerineuvosto ja liikenneasioissa siellä Suomea edustaa, ymmärtääkseni, liikenneministeri Merja Kyllönen.
Päätöksenteko tapahtuu äänestysperiaatteella mutta eri maiden edustajien äänimäärä riippuu hänen edustamansa maan väkiluvusta. Mikä meidän tapauksessamme tarkoittaa 7 ääntä mikä taitaa olla noin 3% kokonaisäänimäärästä. Tämähän tarkoittaa, useimmissa tapauksissa, että äänivaltaa on mutta niin vähän että sillä asioihin vaikuttaminen ei ole kovin helppoa. Täällä enemmän äänimäärien jakautumisesta http://europa.eu/about-eu/institutio...u/index_fi.htm.
Viimeksi muokannut: Patukka; 12.08.2013 klo 09:26. Syy: Tekstiä lisätty
Jos olisit asiaa seurannut, niin olisit huomannut saman minkä jotkin europarlamentaarikotkin huomasivat eli lobbareiden vedätyksen tilastoilla ja huonon valmistelun. Seuraavaksi komissioon ja toivottavasti uudelleen parlamenttiin. Ei suomalaiset tässä yksin ole vastustamassa, vastustajia on joka maassa. Muutenhan tämä olisikin ollut ihan läpihuutojuttu.
Kannatti herätä.
Hypermotard 950
Eiköhän tuossa ole ihan kaiken takana tuo perinteinen.
"Oikeen isot pojat" keksii tavan kerätä rahaa.
Tälle "tavalle" aletaan sitten hankkimaan yhteiskunnallisin vaikutuskeinoin
virallisuutta ja lainvoimaa..... yleistä käytäntöä.... yleisen edun vuoksi.
Hauskan usein vielä argumentein, joiden pikainenkin tarkastelu saa ensin hymyn korviin... ennen vitutusta.
Ei se kuule.... valitettavasti ole kovin kaukana todellisuudesta tuo....
Miksi et maksaisi kaikille jotka ymmärtävät pyytää.
Ei se, että joku on vähän "isompi" ja pyytää painokkaammin, muuta lähtökohtaa välttämättä mihinkään
Kaikesta "opeista" fataalein on tuo "herran pelko".
Se kun on käytännössä iänkaiken osoittautunut tyhmyyden aluksi.....
toisaalta..... jos tykkää kuskata aina jonkun kankea takapaksissaan.... mikäs siinä-.
Huonoja tapoja ei kuitenkaan pitäisi opettaa muille..... lapsista ja nuorista nyt puhumattakaan.
Racin`with the wind....
Freedom !
That`s what it all about.
Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
Racin`with the wind....
Freedom !
That`s what it all about.
Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
<p>.</p>
Racin`with the wind....
Freedom !
That`s what it all about.
Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
Myö ollaan niin pieni nappula suuren Saksan rinnalla, jota haratahan sitä voi vastaan - tuloksetta, katsotaanpa vain.
Edelleen en pidä koko hommasta, kun sillä on korkeintaan marginaalinen vaikutus turvallisuuden paranemiseen, erilaisiin prätkien äänimaailmojen hallintaan saamiseen ja sen semmoisiin.
<p>.</p>
Autoista on löytynyt jo tovin pakollisena varoituskolmio, mutta silti tämä pakko ei sen käyttämistä autuaaksi tee. Liian usein näkyy ensin auton katto ja vasti sitten varoituskolmio. Ei oikein varoituskolmion funktio toteudu, kun sitä ei viitsitä viedä muutamaa metriä kauemmaksi.
Sama koskee "huomioliivejä". Jokainen voi jo nyt halutessaan ostaa nipun huomioliivejä auton takakonttiin, mutta kyllä saa aika tavalla jarrua polkea jos tieto renkaanvaihtajasta tulee vasta kun sekä auto että autoilija näkyvät (ja tällöinkin näkynee ensin pikemminkin auton katto kuin kyykkivä renkaanvaihtaja). Voi ehkä tasaisella Pohojanmaalla toimia, mutta kyllä se tieto tulevasta ongelmakohdasta pitäisi sillä tarpeeksi kauaksi jätetyllä varoituskolmiolla välittyä jolloin jää oikeasti aikaa reagoida muutenkin kuin abseja huudattamalla.
Toimiva liikenne kaipaa enemmän järjen käyttöä kuin pakkoa ja keppiä. Tosin, tämä varoituskolmio/huomioliividilemma ratkennee kuin itsestään muutamassa vuodessa, sillä taitaapa harvan nykyauton vakiovarustukseen enää vararengas kuulua. Varmaan kohta kielletään itse vaihtamasta renkaitakin, "koska turvallisuus".
En ole seurannut. Asia ei ole isolla prioriteetilla minun agendallani, koska ei tuo katsastus minun harrastustani muuttaisi tai kaataisi. Ei edes se pari kymppiä ylimääräistä rahanmenoa. Enkä kyllä usko, että kovin monen muunkaan.
Liikoja tuosta vastaankiukuttelusta en odota ehkä jo siksi, että kait aika isossa osassa Eurooppaa (niillä joilla niitä ääniä / vaikutusvaltaa on) tuo katsastus on jo käytössä.
<p>2002-2014</p>
Aika moni niistäkin maista joissa katsastus on vastustaa sitä - paljolti sen tiheän katsastusvälin yms turhan raskaan toteutuksen takia. Esim Ruotsi vastustaa koska heillä oli about tuon ehdotuksen mukainen katsastus tiheys ja se puolitettiin -> ei mitään vaikutusta tilastoihin.
Ja vaikka se ei rahanmenon takia iso asia olisikaan niin turhasta pakkomaksamien on periaatteellinen kysymys. (Ja hinta tuskin tulee olemaan pari kymppiä vaan oma veikkaukseni on 70-100e/kerta).
Ja ihan vetoa melkein voisin lyödä että katsastusten alkaessa konttorit on tupella monta vuotta - eli ei oo niin kivutonta kuin äkkiä vois kuvitella.
<"I needed a clue and a drink, one of them I knew where to find">
McJäykät
Kyllä se liivi on siltikin ihan asiaa koska varoituskolmio ei kerro yhtään mitään siitä että siellä on mustapukuinen kaveri kyykkimässä auton ja ajoradan välissä. Liivistä sen saattaa jopa bongata. Liivin voisi siis hyvinkin asettaa pakolliseksi ja sen käytön onnettomuus- ja riskitilanteissa. Tämä siis ihan kaikkiin kulkineisiin joilla maanteillä kuljetaan.
Honda Transalp XL700 ABS -08
Syytä huomioida, että on huomio- l. heijastinliivi ja pienikin heijastin hämärässä on kova sana, saati huomioliivien suuret heijastinnauhat. Johan se Taljakin ajalta sirppi ja vasara mainosti: heijastin heilumaan, eli kun vielä on pikkaisen liikkeessä. No en ole laskenut monetko meillä on, eihän nuo mitään maksa. Kaljakeissin hinnalla taitaa saada kolmet ihan hyvät.
<p>.</p>
Sitten laiska hinaa mopon tai mopot kerta vuoteen konttorille. Saattaa olla keväällä pitkähkö jonotus konttorille, kun lumien lähdettyä n. 50 % motoristeista on siellä samassa jonossa. Sitä ennen on tietysti hankittu siirtolupa, että pääsee sinne konttorille. Toisaalta katsastamalla ajallaan, vaikka tammikuussa, säästyy siirtoluvan hankkmiselta.
Nimenomaan laiskan kannattaisi nyt nähdä vähän vaivaa, voi sitten myöhemmin laiskotella jos asiat menevät suotuisasti.
Kannatti herätä.
Hypermotard 950
Tammikuussa ainakaan meidän tallissa ei oo yhtään ajokunnossa olevaa pyörää. Huhtikuussa saattaa jo jokunen olla, mutta viimeset säädöt alkaa olemaan toukokuulla jo tehty ja koeajot ajettu.
Jos jonkun matkakirnun kuljettajan taloutta ei moinen katsastusjupakka haittaa, ja pyöräkin on keväisin liikkeen vakuumeissa, niin sillon on ihan ok olla välittämättä mistään mikä ei itseä koske. Varsinkin sellaset tyypit, joilla on useampikin harrastepyörä kokoelmissaan, juhlivat onnesta kun tulee turvallisuutta edistävä maksullinen katselmus EU:n toimesta pakolliseksi.
Minä vastustan periaatteesta tuollaista mielivaltaa jonka intressit ovat puhtaasti taloudellisessa hyödyssä. Ja ties kuinkamonennen kerran, muutoskatsastakaa ne fillarit jos muutatte niitä jotenkin. Näin saadaan tuota tilastoa pidettyä edes jotenkin stabiilina, ettei tule niitä rosentteja tilastonikkareiden esitettäväksi kun joku koheltaa katsastamaton slipari pakosarjan jatkeena. Hyvä olla paperit kunnossa tietotaidon tukena, mikäli ratsupoliisi haluaa olla väkisin oikeassa.
Tyyli ennen tarkoitusta.
Itseä taas ei todellakaan kiinnosta kun ajan kaudessa niin vähän, että osa voisi ajatella mitä järkeä pitää pyörää. Mutta sehän on se idea, pystyy tehdä jotain muuta
Elä elä hyvö mies panikoi turhaa, ei sillä kateudella voita mitää
Trolli se on. Nyt tulee varmaa tietoa
Kesäkuun loppuun, armon vuonna 2013 on jokaisen kreikkalaisen yli 50 cm3 "mopon" oltava katsastettu !!!!! Näkyy ainakin tänä vuonna sinisenä tarrana rekkarikilvessä, missä on merkitty seuraava katsastus.
Katsastuksen hinta 35 €, uusinta samaan hintaan kuukauden sisällä, jos venyttelee uutta näyttöä yli 2kk, niin katsastus uusiksi. Tuon 1kk- 2kk pääsee 2€ sakoilla.
Niin..ja jos et katsasta ja poliisit tapaa sut liikeenteestä, niin sakko on 400 euroa, repikää siitä !
Kawasaki toimii, ainakin toistaiseksi
Mulla on tullut nyt kilometrejä siinä 2k, ja ehkä nippa nappa se kolmaskin tonttu sieltä tulee tälle kaudelle. Maksa siinä sitten vielä jostain helvetin katsastuksesta ylimääräinen turha maksu, noilla kilometreillä. Se pikkusen eri asia jossain missä ajokausi on läpi vuoden ja manjanamiehen mentaliteetilla pyörä pidetään "kunnossa", toisin kuin täällä kylmässä pohjolassa missä ajokausi on vain osan vuodesta ja pyörät kalliita joten ne myös pidetään kunnossa. Eli kun rahastus on turhaa, niin se on turhaa.
...and music? Well, it's just entertainment folks.
Jos minulle heittelit, niin hukkaan meni.
Manjanamiehet ajaa niillä pyörillään työmatkansakin, kilometrejä ei välttämättä tule sen 3 tonttua enempää kuin sullakaan. Pyörät on yleisesti ottaen kunnossa, toki niitä romuilla ajaviakin löytyy. Enemmän kuitenkin romut on mopoja, siis alle 50 cm3. No katsastus ja sitä myötä valvonnan helpottuminen poliiseille poistaa niitä romuja siellä manjana-maissakin. Kunhan ei vaan meille Suomeenkin sama s........n katsastus tulisi!!!
Kawasaki toimii, ainakin toistaiseksi
No se on hyvä olla siellä noin kireä
Mutta jossain luki että mopoihin tulisi vasta vuoden myöhemmin
Jos jokainen mopo ratsattaisiin, niin varmasti jokainen kova ääninen mopossa, on vaimennin rikki tai villat palanut, porattu poralla suoraksi ränniksi. Niistä se pahin ääni lähtee ja hyöty on varmaan nolla, sama osa 125cc pyöristä. Sairas meteli, mutta ei mitään hyötyä
Elä elä hyvö mies panikoi turhaa, ei sillä kateudella voita mitää
Luuletko oikeasti että joku menisi kovaäänisellä pyörällä katsastukseen? kyllä mopopojat ja piikkipojatkin vaihtavat kaverilta vaimentimen ennen katsastusta ja sen jälkeen takaisin. Sen verran olen noiden nuorien touhuja seurannut
![]()
Mulla on kaksi pyörää tallissa, jos ne joutuisi katsastamaan kerran kesässä niin sitten menisi rahaa ihan turhaan 2x80€ ( arvio , samaa luokkaa kuin autossa), siihen päälle 2 käyntikertaa, a 2-3 tuntia matkoineen. ja kaikki vaiva ihan turhaan. Ja rahatkin valuvat Jerseyn saarille, ei ne kotimaahan jää. Taidanpa ruveta katsastuskontorin pitäjäksi, sen verran helppoa rahaa se on (turha kinata, tiedän sattumalta siitäkin jotain, ei se ihan helppoa ole mutta duunarithan sen työn tekee)