Juu ei kai tarvitse itselleen uskotella, että ihan kaikki motoristit pitävät hyvää huolta pyöristään. Tai edes osaa. Ja eihän sitä pyörää ole edes pakko viedä huoltoihinkaan ihan niin useasti. Varmaan on näin, että täällä kommentoivat aktiivit myös rassaavat pyöräänsä talvella ja tuntevat sen kunnon. Mutta mikä on tällaisten osuus? Jos puolet kuskeista ei tunne pyöränsä kuntoa, niin onhan se hyvä, että joku sitä silloin tällöin tarkastelee tunnottoman puolesta.
-juha-
Joo joo ja ajokaudella vähintään kerran kuussa konttorille pyörää näyttämään jotta nyt varmasti jokainen tunnottomampikin saa ajella turvallisesti. Mitä useammin, sen parempi. Kannatan myös jonkin tienkulutusmaksun lisäämistä sekä polttoaineeseen moottoripyörälisää. Kuin kanta-asiakaskortti joka näytetään ennen maksukorttia ja hinta tuplaantuu ensimmäisenä kesänä ja kolminkertaistuu seuraavana, saadaan se pehmeä lasku tällä tavoin. Ajokortin voisi myös uudistaa niin, että se on vain vuoden kerrallaan voimassa. Näin saadaan epävarmempienkin kuskien ajotaidot kohenemaan kun joka vuosi olisi pakollista opastusta. Näillä uudistuksilla saataisi moottoripyöräilijöille myös ajokaudelle jotain muutakin tekemistä, kuin olla liikenteessä vaarantamassa ja tukkimassa(kuten juhannuksena uutisoitiin) sitä. Kaikki jonottavat joko konttorilla tai istuvat autokoulussa kuunnellen teoriaa.
Toisaalta, kuinka iso prosentti tuolla tiellä liikkuvista autoista on äänien takia pakoputkituunattuja? Kyllä tavan tallaaja vaihtaa putkiston lahotessa sen tarvikekopioon, jonka äänimaailma ei alkuperäisestä poikkea.
Ja kattien vaihdoista tiedän kyllä hylsyjä tulleen, se kun pitää olla tyypitetty vähintään samankokoiseen koneeseen. tarvikkeissa ei e-leimoja ole, ja orkkishan tunnetusti maksaa maltaita.
Muutamana kevääänä/kesänä tuli oltua kiireapuna pyörähuollossa, selkeesti suurimmat puutteet oli kevaripuolella jarru, jousitus, rengas yms. turvallisuuteen vaikuttavissa asioissa. Joskus piti oikein kysästä, että meinaakko pitkäänkin pitää tossa kunnossa.
Isompien pelien kans asiakas (ei pidä yleistää kaikkiin) usein sanoi jo pyörää tuodessaan ettei ymmärrä tekniikasta juurikaan ja huollon yhteydessä jos näkyy muuta korjattavaa niin saa korjata. Joskin näiden itse rassaavien ja huollossa käyttävien välissä on vielä se ryhmä, jolle joku tuttu vaihtaa öljyt katsomatta mitään muuta samalla ja ite vaan ajetaan.
Tän voi viälä koljata...
Kannatti herätä.
Hypermotard 950
Veikkaan että katsastus sai tänä aamuna uusia kannattajia, sankari Satakunnankadulla suorilla putkilla urku auki. Siellä on krapulassa päätä pidelty...
...and music? Well, it's just entertainment folks.
Juu, ja joutsassa oli hippejä pyörineen, kyllä nyt kaikenmaailman kieltäjillä ja katsastusta vaativilla kukkahattuilijoilla on tekemistä.
Tyyli ennen tarkoitusta.
Joo, silläkin ajalla ja tarmolla millä ajelee esim. Keski-Suomeen, olisivat voineet ajaa partansa, paalata rautalanka-purkkaviritykset, käydä ennakoivan ajon kurssin ja hankkia huomionhakuliivit ja ajokiksi Pan Europaeanin. Olisi niin paljon parempi mieli, kun kaikki ymmärtäisi sen oman parhaansa.
http://www.hs.fi/sunnuntai/Wrrrrrrrr...a1373684772818
Mutta mitä ihmettä, ihmiset muka menneet katsomaan pyöriä? Propagandaa! Olen varma että nyt on härskisti terrorisoitu jotain hiljaista kesätapahtumaa ja sivullisilla ei ole ollut mahdollista kuin äimistellä sitä meteliä?
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/k...auteen/1352415
Tuli oikein pää kipeeksi...
http://www.youtube.com/watch?v=1CvqgqrQ9H4
Viimeksi muokannut: Järkäle; 14.07.2013 klo 16:19.
Juuri näin. Ensi viikonloppuna vastaava terrori noilla virityksillä ja pommeilla onkin sitten kokemäellä. Joten katsastuksen puollustajat voi sitten mennä sinne heristämään sormeansa ja torumaan isällisesti kaikkia paikalle pyörineen saapuneita individualisteja pan europeaninsa panssarilasin takaa.![]()
Tyyli ennen tarkoitusta.
Viimeksi muokannut: Husky510; 15.07.2013 klo 10:01.
Elä elä hyvö mies panikoi turhaa, ei sillä kateudella voita mitää
^Miksi loppuu?
Tyyli ennen tarkoitusta.
Pahin pelko on että asioita ei oikeasti "katsasteta" vaan katsotaan vain että valoista löytyy joku hiton e-merkki ja pakoputkistosta myös. Sillä ei ole merkitystä että e-merkityllä valolla ei näe tai että äänet on kuin singerissä. Kun ei oo E:tä niin hylky tulee. Tää taas meinaa sitä että lisävarustevalmistajat vuolee kultaa kun sen e-merkin painaminen tuotteeseen nostaa takuulla katteen vähintään tuplaksi.
Kohta komissio varmaan keksii ehdottaa(pakottaa) sitä katsastusta mp-huoltofirmoille. Tämä tuli mieleen, kun useissa mp-huoltamoissa käyvät tekemässä huolletulla pyörällä koeajon, jonka aikana mahdolliset huomaamattomat viat tulevat esiin. Tätä kautta se myös kulkee omistajan tietoon.
Tuota pelkkää e-leimojen syynäyskatsastusta ei voi kutsua lähellekkään katsastukseksi..
Yamaha YZF-R6R 2009 + Ktm 350 Exc-f 2014
Kawasaki Z750R 2012 exä
Siis huoltofirmathan ja korjaamot saavat halutessaan alkaa katsastamaan niin autoja kuin pyöriäkin -mikäli tää neuvosto nyt päättää mp-katsastuksien olevan turvallisuuden kannalta tarpeellinen pakko. Autojen osalta en muista, koska tää tuli/tulee voimaan..
Tyyli ennen tarkoitusta.
Tätä se minun uneni tiesi. Menikö 5 päivää? Kyllä nyt on meidän kaikkien maine pilattu ja katsastus tulee, kiitos tämän tempauksen. Ovet ja akkunatkaan ei riitä!
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/k...noista/1353626
Harrastukset mihinkään lopu, harrastuksen kohde vain vähän muuttuu. Esim 1990 ja sitä ennen käyttöönotetuissa pyörissä ei tarvitse olla ensimmäistäkään e-leimaa. Mitä vanhempaa peliä harrastaa, niin sitä vähemmän on vaatimuksia. Esim vilkut tuli pakolliseksi 80-luvun alussa. Ensimmäinen tieliikennelaki ajoneuvojen osalta astui voimaan 1.1.1958. Sitä vahnemmissa laitteissa ei ole juuri mitään vaatimuksia.
antti.kemppainen@smoto.fi - Suomen motoristit Ry - www.smoto.fi - Modified Motorcycle Association of Finland - www.mmaf.info
Lisää suljettuja ratoja, kun käy viikossa siellä purkamassa, niin veikkaisin että ei tee mieli tuolla liikenteessä leikkiä. No löytyy niitä sekopäitä silti. Osa ihmisistä valittaa aika herkästi, esim jos kiihdyttää pikkasen nopeammin, niin saattaa puhelin soida ja itketään kova äänisestä moposta![]()
Elä elä hyvö mies panikoi turhaa, ei sillä kateudella voita mitää
Törmäsin tälläiseen videoon netissä. Tästä tulee mieleen mitä jokainen normaali kaduntallaaja voi ajatella
http://www.youtube.com/watch?v=6OzGndDD7XQ
Tässä on toinen, se on kyllä jokaisen omamielipide.....
http://www.youtube.com/watch?v=5mawat8PlDA
Elä elä hyvö mies panikoi turhaa, ei sillä kateudella voita mitää
Lähde : www.uusisuomi.fi
Kansanedustaja Mikko Alatalo (kesk.) kuvailee Euroopan parlamentin päätöstä moottoripyörien katsastuksesta järjettömäksi.
-EU:lta on jälleen kerran tulossa yksi maalaisjärjen vastainen määräys. Unioni on tässäkin asiassa sokea olosuhde-eroille eri valtioissa. Moottoripyöräkatsastus tulisi Suomeenkin, vaikka meille siitä olisi enemmän haittaa kuin hyötyä, Alatalo kirjoittaa Puheenvuoro-blogissaan.
Parlamentti päätti heinäkuun alussa, että moottoripyörät on katsastettava vuodesta 2016 alkaen vuosittain. Mopoja vaatimus koskisi vuodesta 2018 alkaen. Moottoripyörien katsastaminen ei ole tällä hetkellä Suomessa pakollista, jollei kyseessä ole niin kutsuttu muutoskatsastus.
Alatalo huomauttaa, että Suomessa ajetaan moottoripyörillä noin 5 kuukautta vuodessa, kun Etelä-Euroopassa niitä käytetään läpi vuoden. Suomessa iso osa moottoripyöräilystä on hänen mukaansa kesäistä huviajelua, kun lämpimämmissä maissa moottoripyörää käytetään työkulkuneuvona.
-Taaskin EU ampuu tykillä kärpästä, joka tarkoittaa lähinnä lisäbyrokratiaa. Tavallinen kuljettaja maksaa katsastuslystin omasta pussistaan kaikkien muiden kulkupeliin ja polttoaineisiin liittyvien maksujen päälle, Alatalo sanoo.
Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa:
Mikko Alatalo
Mikko Alatalo
Voi hyvää päivää. No sitten katsastellaan. Pientä lisäpuuhaahan tuosta tulee puhumattakaan rahan menosta, mutta mikäs ongelma tuo nyt noiden lisäksi on? Harmittaa - typerää ja turhaa, mutta niinhän se on moni muukin asia tässä maailmassa. Niillä säännöillä pelataan, jotka asetettu on.
<p>2002-2014</p>
No jopas tää aihe nyt herättää tunteita. Minusta autoni katsastus on ihan yhtä turhaa, puhumattakaan autoveron maksamisesta. Siitä huolimatta joudun katsastamaan ja maksamaan verot. Olen ehdottoman erimieltä noiden tarpeellisuudesta, mutta yhteiskunta on päättänyt puolestani. Jos joku on tarpeeksi tyhmä päätääkseen (tai ehkä on jo päättänyt?) mopojen katsastuksesta, niin ei tässä kovin montaa vaihtoehtoa jää, jos haluaa tuota harrastaa. Kiukutelkaa toki niin paljon kuin haluatte...![]()
<p>2002-2014</p>
Ei sitä vielä ole säädetty. Juuri nyt on oikea aika kiukutella tyhmää päätöstä vastaan, viimeinen mahdollisuus. Tyhmiä päätöksiä tehdään ellei niitä vastusteta. Tehdään vastustuksesta huolimattakin, mutta aivan varmasti tehdään jos kukaan ei nosta epäkohtia esiin. Kiukuttelen täällä, naamakirjassa ja kirjoitin muutamalla katsastusta puoltavalle eriävän mielipiteen perusteluineen.
Yhteiskunta olemme me, ei joku muu. On ne muutkin toki, mutta melkoista alistumista on pistää pää piiloon ja todeta, että yhteiskunta päättää ja sillä siisti.
Kannatti herätä.
Hypermotard 950
Jepjep. Maksetaan sitten Joselle Espanjaan. Sinnehän ne katsastusrahat päätyvät emoyhtiöiden tilille. On todella paljon paikkakuntia joissa kilpailu ei toimi, ja siellä on hyvä nyhtää. Voitoilla sitten poljetaan hintoja esim. Baltian maissa, jotta saadaan kilpailijat pois markkinoilta. On se vaan mahtavaa jos tätä pitää tukea myös moottoripyörien osalta.
Honda CB 600 FA Hornet 2007 --> Suzuki Intruder M1500 2010