Kotkan ja Marjatan Euroopan reissu 2011

[kotka]

Hei. Rupean syöttämään juttua tähän. Älkää menkö väliin.
kotka

[kotka]

Kotkan ja Marjatan euroopan turnee 2011

Uusi Seelanti oli koettu, kuvia katseltu ja filmiä tuijotettu kaihoten. Siinä se talvi sitten kuluikin lumitöiden merkeissä. Kevät koitti ja ajosesonki oli taas ajankohtainen. Akkuongelmien ja erään nimeltä mainitsemattoman kotkalaisen rockettikauppiaan käytöksen takia vaihdoin uuden ajopelin Turussa.
Ohjelmassa oli ensin kerhomme perinteinen Vironreissu helatorstaiviikonloppuna. Matka oli hieno kuten tavallisesti. Samalla saimme uuteen pyörään pakolliset kilometrit ensimmäistä huoltoa varten.

Olin kehitellyt matkasuunnitelmaa siten, että suuntaisimme Via Baltican ja Puolan kautta Balkanille ja sieltä Espanjaan ja Ranskan kautta takaisin kotiin. Suuriin ikäluokkiin kuuluvana eläkeläisenä oli nyt matka-aikaa enemmän kuin aikaisemmin, kokonainen kuukausi. Ainoa tavoite oli saapua Juhannukseksi Suomeen. Asian varmensin tilaamalla Finnlinesiltä kotimatkan niin että olisimme aattona Helsingissä. Tilasin matkan kuitenkin vasta Espanjassa jolloin jo tiesimme loppumatkan aikataulun suurin piirtein.
MJL-huolto Tattarisuolla huolti pyörän sutjakkaasti ja sateisessa säässä siirryimme lautalla Tallinnaan ja parantuneessa kelissä hurautimme Pärnuun jossa Alexandrussa huone odottelikin ja kolestrolipitoisen päivällisen jälkeen uni kutsui.
Aamiaisen jälkeen teimme pienen kierroksen kaupungissa ja matka jatkui hienossa kelissä. Poliiseja ei näkynyt mailla halmeilla ja liikennekin oli siedettävää kunnes pääsimme tälle kuuluisalle Riikan kehätielle. Zumosta huolimatta ajoimme päin p-settä mutta koska keli oli hyvä ja aikaa oli, ajattelin että koukataan nyt ennen ajamattomille teille. Olimmekin pian itä-Latviassa. Tie oli pääosin erinomaista. Maisematkin muuttuivat tasaisesta peltomaisemasta kumpuilevaksi metsä- ja järvimaisemaksi. Saavuimmepa sitten nimeltään jo unohtuneeseen kaupunkiin.
Sitten taas oltiin liemessä. Zumo ei pysynyt mukana ja opasteet kaupungissa puuttuivat täysin. Kadut olivat hirveässä kunnossa kuin valmistamassa meitä tuleviin koitoksiin. Oli 20 senttistä uraa, päällyste puuttui paikoin kokonaan. Hirveitä monttuja oli siroteltu pitkin keskustaa. Lisäksi joku nuori idiootti autonsa kanssa vainosi meitä koukkaillen ja ohitellen miten sattui.
Pysähdyin eräälle Nesteen asemalle kysymään kuinka tästä paskakylästä pääsee pois. Tyttöhän puhui ainoastaan venäjää jota sotaveteraanin poikana ja juuriltani karjalaisena en osaa muuta kuin ” Ruki Vehr”. Löysin lopuksi tien ulos kaupungista ja suuntasimme kohti etelää ja Vilnaa Liettuassa jossa emme myöskään olleet aikaisemmin käyneet, Nyt Zumo taas pelitti ja Vilna löytyi.
Kaupunki oli varsin hyvännäköinen kauempaa katsoen ja ajelimmekin suoraan historialliseen keskustaan tarkoituksena löytää kiva hotellia ja tutustua tähän kaupunkiin. Katujen kunto oli täälläkin tuttua itäeurooppalaista tyyliä, eli paikoitellen ala-arvoista. Myöskään hotellit eivät natsanneet kohdalleen taaskaan, joten Vilna sai jäädä paistattelemaan erinomaisuuteensa ilman meitä, sillä suuntasimme kohti Kaunasta, jossa sitten löytyikin kiva hotelli aivan keskustasta ja jossa respan tyttö puhui hyvää englantia. Oli jo sen verran myöhä, että keskusta oli aivan hiljainen muutamaa hotellivierasta lukuun ottamatta.






Kaunasissa, luultavasti

Seuraava aamu valkeni sateisena ja koleana, joten lämpimästi pukeutuneina suuntasimme tuttua tietä kohti Puolaa jonne saavuimmekin pian. Suwalki ohitettiin ja Augstowin jälkeen suuntasimme kohti Bialystokia. Tie oli siedettävässä kunnossa ja sadekin loppui. Tosin oli varsin tuulista. Bialystokissa oli jo kohtalaisen lämmin. Alueella jatkuivat edelleen melkoiset tietyöt joidenka seurauksena olimme taas jossakin ihmeristeyksessä josta luonnollisesti ajoimme vikaan. Olimme melkoisen ruuhkaisella tiellä jossa lisäksi oli ainakin 20 senttiset urat. Asia tuli esille kun jouduin kääntymään vasemmalle. ensin Rocketti muljahti uran pohjalle. Samoin vatsassa muljahti aivan saman tuntuisesti. Mutta sitten se vasta muljahtikin kun yritin saada pyörän pois tästä urasta. Kieltämättä eräs paskimmista tilanteista näissä ”uraputkissa”. Löysimme lopuksi oikean tien jota pitkin lähdimme kohti Lublinia. Tie oli varsin hyvää ja uuden näköinen.



Jumalauta! Polakit ovat keksineet ruveta kasvattamaan saunavastoja!








Puolaa

Matkanteko ei kuitenkaan ollut herkkua. Olemme ajelleet Puolassa ristiin rastiin useitakin kertoja ilman mitään erityisen katastrofaalista tilannetta ja jopa paikoitellen nauttineetkin maassa ajamisesta. Nyt oli toisin.



Puolassakin on tankattava.

Tulin melko pian siihen johtopäätökseen että maan teiden parannuttua, myös nopeudet ovat kasvaneet mutta ajotpa huonontunut. Riskinottokynnys röyhkeään, ylimieliseen, vaaralliseen, härskiin, v…..maiseen ja muita halveksivaan ajotapaan oli laskenut entisestään näiden ”euroopan neekereiden” keskuudessa. Aivan järkyttäviä ohituksia, ylinopeuksia, kiilauksia ja etenkin ohitettavasta moottoripyörästä piittaamattomia kaistanvaihtoja oli lähestulkoon jatkuvasti. Harmi, sillä olemme pitäneet maasta mutta nyt saa moottoripyöräily Puolassa riittää.



Puolalaisia autoilijoita ”taukopaikalla”. Edessä oikealla kiilaajat, keskellä ylinopeutta ajaneet, vasemmalla muut kaaharit. Takarivissä ovat sulassa sovussa puolalaiset rallilupaukset sekä hevoskärryillä moottoritiellä ajaneet. Hevoset valitettavasti puuttuvat paikalta. Niistä on nimittäin tehty Krakova-merkkistä makkaraa, josta sitten ruoansulatuskanavan läpikulkeneena muodostuu tiettyä pahanhajuista alkutuotetta, josta taas vastaavasti kasvaa uusia puolalaisia autoilijoita.


Pääsimme kuitenkin hengissä Lubliniin joka olikin uusi kokemus. Yllättävän helposti löytyi hotelli ”Europa” aivan vanhan kaupungin vierestä. Rocketti kuitenkin joutui viettämään yönsä ulkosalla ihmisten ihmeteltävänä. Onneksi alue oli kuitenkin aidattu.

Illalla tutustuimme vanhaan kaupunkiin, joka olikin kaunis ja täynnä terasseja. Yleisö vaan puuttui johtuen kylmästä ja tuulisesta säästä. Hotelli tarjoili iltapalaa jonka jälkeen unten maille.







Lublinissa

[kotka]

Aamu valkeni aurinkoisena mutta edelleen kylmänä ja tuulisena. Zumon opastuksella pääsimme hyvin pois tästä kauniista kaupungista, jossa kuitenkin oli samoin kuin muissakin tämän maan kaupungeissa: kadut olivat järkyttävässä kunnossa. Hirveitä monttuja ja rikkonaista asfalttia aivan keskustassakin. Olisi varmaan mielenkiintoista ajella täällä noilla Puolassakin muotiin tulleilla pienipyöräisillä moposkoottereilla. Ei ainakaan jännitystä puutu elämästä. Järkyttävää.




Krakova ohitettiin lähietäisyydeltä ja pian olimmekin idyllisessä suolakaivoksestaan tunnetussa Vielitcskan kaupungissa. Majoittauduimme aivan kaivosalueella olevaan perkeleen kalliiseen hotellin joka kieltämättä oli tasokaskin oluen hintoja myöten. Kaivos tuntui olevan suosittu paikka. Porukkaa, lähinnä puolalaisia oli jonoiksi asti. Pääsimme kuitenkin englanninkielisen oppaan porukoihin ja matka tänne lukuisille Orggilaisillekin tuttuun paikkaan alkoi. Kaivos oli huolella entisöity ja todella hieno kokemus. En viitsi siitä enempää jaaritella. Kuvat puhukoot puolestaan.
Varsinainen kylä oli kyllä pieni ja vaatimaton. Yritimme tehdä pienen kaljakierroksen, mutta keskusta oli yhtä tyhjä kuin Hanko regattaviikon jälkeen sekä ilma oli yllättävän viileä joten siirryimme hotelliin päivälliselle joka olikin erinomainen viineineen kaikkineen.



Suolakaivoksen hissitorni













[IMG]http://i149.photobucket.com/albums/s42/kotka01/Balkaninreissu%202012/IMG_0086.jpg[/IMG

[kotka]

Suolaa, suolaa



Takaisin maan pinnalla. Suolakaivos näyttää janottavan.



Niin minuakin.



Aamulla matka jatkui hyvässä säässä koti Auschwitch-Birkenauta .



Paikka on Unescon maailman perintökohde.

Olimme varsinaisessa Auschwichissa käyneet, joten nyt Birkenauhun. Paikka oli huonosti opastettu joten otimme vauhtia pääleiriltä jossa sisäänheittäjät närkästyivät kun teimme ainoastaan kunniakierroksen parkkipaikalla. Löytyihän tuo eräs lähihistorian mustimmista paikoista. Alue oli valtava. Osa parakeista oli vielä jäljellä, osasta vain perustat. Ilma oli lämmennyt sen verran että teimme ainoastaan pienen lenkin alueella ja kuuntelimme ”siivellä” suomalaisryhmän suomea puhuvan oppaan selostusta alueen järkyttävästä historiasta. Kyllä täällä ihmisen pahuus tuntui ahdistavana ja ajatuksia nostattavana. Mielestäni kuitenkin varsinainen Auscwitch oli kuitenkin vielä vaikuttavampi. Emme myöskään lähteneet ryhmän perään alueen toisessa päässä oleviin tiiliparakkeihin joten osa tästä valtavasta alueesta jäi näkemättä.



Auschwich- Birkenaun Porttirakennus



Tätä raidetta pitkin vangit tuotiin leirille.



Eräs jäljellä olevista majoitusparakeista.



Parakkien ”kivijalkoja” ja savupiippuja



vessaparakki

[kotka]

Matka jatkui läpi etelä Puolan. Keli oli hieno, mutta melko tuulinen ja viileähkö. Aloimme lähestyä Slovakiaa. Rajamuodollisuudet olivat helpot, eli niitä ei ollut ollenkaan. Yritin vaihtaa zloteja Slovakian rahaksi, mutta sainkin euroja, eli Slovakia oli siirtynyt tietämättäni suomalaisten ja kreikkalaisten porukkaan rahahommissa.



Matkalla etelään.

Tie kuitenkin rajalla kapeni ja rupesi satamaan aika tavalla. Matkan teko hidastui ja katsoin, ettei tänään olisi mitään järkeä ajaa Bratislavaan. Nappasin Zumosta hotellivalikon esiin. Lähellä oli eräs hotelli johon oli tarkoitus kurvata. Kone opasti meidät ison valtavia kuusia kasvavan vuoren rinteelle, josta hotelli löytyikin. Paikka oli iso, mutta ränsistyneen näköinen aivan tyypillinen kommunistiajan tuote. Pihalla oli kuitenkin jonkun verran nuorisoa jotka tulivat uteliaina tutustumaan Rockettiin. Päästyäni sisälle receptioniin, kommunismi suorastaan hyökkäsi silmille. Isäntä onneksi puhui muutaman sanan englantia ja hinta oli erinomaisen halpa joten asetuimme taloksi. Kun kuljimme kapeita käytäviä pitkin huoneeseemme, tuli mieleen elokuva ”Hohto” ja vaistomaisesti rupesin varomaan jokaisen oven kohdalla jos vaikka Nicholsonin Jaska tuleekin kirveen kanssa morjestamaan.



I’ m coming ! ( J. Nicholson, Shining)



Vanha kunnon komukka-aika tunkee silmille.



Tunnelmaa piisaa.

Koska päivällinen tarjoiltiin vasta illalla, lähdimme tutustumaan lähiseutuun jalkaisin. Löysimme pienen rähjäisen kylän jossa kuitenkin oli kapakka. Nyt saimme nauttia halvimmat oluet moneen vuoteen. Iso pullo hyvää mutta kylmää paikallista olutta maksoi ainoastaan 55 senttiä pullollinen. Edelliset todella halvat oluet nautimme Setubalissa eräällä leirintäalueella mutta siitä on jo aikaa. Kummallista että tällaiset asiat jäävät mieleen.

Hotellissa majaileva nuoriso oli jotakin koululaisryhmää ja heillä oli varsin pelkistetyt sapuskat. Meille sen sijaan katettiin hienosti ja kokkina toimiva emäntä tarjoili etukeiton ja sen jälkeen pääruoan joka oli jotakin sikajuttua ja aivan kelvollista.
Aamulla kun heräsimme, olimme kumpikin täynnä paukamia. Ensin luulimme että olimme joutuneet luteiden invaasion kohteeksi, mutta onneksi kyse olikin ainoastaan hyttysistä, koska Marjatta oli jättänyt ikkunan yöksi auki. Aamiainen oli siedettävä ja sen jälkeen maksoin huoneemme. Onneksi oli sen verran käteistä mukana koska luottokorteista ei henkilökunta nähtävästi ollut kuullutkaan.



Ruoan hinta-laatusuhde oli kyllä kohdallaan.

Matka alkoi kosteassa säässä. Huomasin zumosta että lähistöllä on huoltoasema jossa kannattaisi käydä tankkaamassa. Kone opasteli meitä kyläteitä kehottaen vähän väliä kääntyilemään. Mieleeni hiipi tuttu tunne Cocnagista jossa zumon edeltäjä opasti meidät kapeille teille keskellä konjakkipeltoja. Näin ei onneksi ollutkaan. Asema löytyi ja se oli oikeassa paikassa. Huomasinkin ensimmäistä kertaa että zumo näyttikin etäisyyden linnuntietä-, eikä katuja pitkin.
Pääsimmekin kivasti isolle tielle ja Bratislava alkoi lähestyä. Teimme kaupungissa kunniakierroksen ja löysimme hyvä joskin tyyriin hotellin aivan keskustasta. Illalla tutustuimme vanhaan keskustaan ja sen lukuisiin terasseihin.



Bratislavassa

[kotka]

Györ. Kaunis pienehkö kaupunki Unkarissa.

Loistavassa kelissä alkoi seuraava ajopäivä ja suuntana oli Györ heimokansamme unkarilaisten maan pohjoisosassa. Kaupunki oli kaunis tyypillinen keskieurooppalainen toreineen ja terasseineen. Seuraava kohde oli Balatonjärvi, jossa emme olleet aikaisemmin käyneet.




Ensi kerran Balatonilla

Paikka oli ainakin meille pettymys. Kun pääsimme järven rantaan, tie kapeni ja muuttui varsin kehnoksi. Lisäksi ranta oli täynnä asutusta siinä kohtaa jossa yritimme rantaan päästä. Onneksi alueella oli pieni hotelli, jonka rannasta saimme pakolliset Balatonin pönötyskuvat otettua. Lisäksi ihmetytti että kaikkien talojen edustalla jalkakäytävillä oli valtavat jätekasat. Oli sohvaa, tuolia, pyöränrisoja, patjoja ja täysinäisiä jätesäkkejä sisältäen ties mitä. Pohdimme että ”jätejoonakset” ovat lakossa, mutta kun katselimme kasoja, huomasimme että osa rojuista oli lojunut jalkakäytävällä kuukausitolkulla. Voihan tietysti olla, että lakkokin on ollut pitkä, Mieleen tuli Napoli jossa jätebisnes on mafian näpeissä ja joka paikka täynnä rojua sielläkin.



Viimeisen kerran Balatonilla.

Jätimme Balatonin aaltoilemaan ja huristelimme hyvässä säässä moottoritietä pitkin etelää ja Kroatian rajaa. Rajalla oli vähän ruuhkaa mutta suomalainen passi oli poikaa. Tosin nitron pureskelua meinasi aiheuttaa vihaisen näköinen unkarilainen viranomainen joka lähestyi uhkaavasti meitä otsa rypyssä. ”Onko tullattavaa?” kysyi mies selvällä suomella ruveten nauramaan ja ihastelemaan pyörää.



Kroatiassa ollaan.



Suuntakin tuntuu olevan oikea, kiitos Zumon

Tie oli varsin hyvä ja seuraava etappi olikin Kroatian pääkaupunki Zagreb. Johtuisiko pääkaupungista, mutta kadut olivat ratikkakiskojen kohtia lukuun ottamatta paremmat kuin Puolassa. Törsäsin taas kalliimmanpuoleiseen keskustahotelliin. Pyörän sain turvallisesti parkkiin aivan oven viereen. Järkyttävän kalliiden kaljojen jälkeen tutustuimme keskustaan joka oli aivan tupaten täynnä ihmisiä nauttimassa nähtävästi ensimmäisistä lämpimistä keleistä. Lisäksi söimme jotakin tuntematonta paikallista pikaruokaa joka maistuikin erinomaiselta.

Aamiaisen jälkeen virkeinä starttasimme kohti Bosnia-Hertsegovinan pääkaupunkia Sarajevoa, tätä surullisen kuuluisaa kaupunkia jossa Jugoslavian hajoamisen jälkeisen sodan kauhut sala-ampujineen ja tykistökeskityksineen surmasivat niin kristittyjä, muslimeita ja ateistejakin. Buddhalaisista ei ole tietoa.

Tie oli erinomaista Bosnia-Herzegovinan rajalle saakka. Rajalla joudumme odottelemaan jonkin aikaa. Sitten luoksemme saapui varsin kaunis bosnialainen nainen joka passimme nähtyään hyväntahtoisesti viittasi meitä jatkamaan matkaa. Huomasi että olimme saapuneet selvästi köyhempään maahan. Rajakaupunki oli jonkun verran ränsistynyt, ihmisillä ei juuri näkynyt merkkifarkkuja eikä muitakaan länsimaisen hapatuksen ilmenemismerkkejä. Nelitahtisia konisauruksia näkyi paljon valjastettuina erilaisten kärryjen edessä. Sodasta muistutti ensimmäisenä kyltit joissa kiellettiin valokuvaaminen raja-alueella. Kaupungissa näkyi myös useita minareetteja merkkinä siitä, mikä uskonto alueella oli valttia.



Ensimmäiset minareetit Bosnia Herzegovinassa.

Kaupungista päästyämme tie oli selvästi huonompaa kuin Kroatian puolella, mutta kuitenkin aivan ajokelpoista. Lisäksi liikennettä ei ollut merkittävästi. Asutusta oli säännöllisen harvassa. Eniten oli hyljättyjä ja luotien ja kranaattien tuhoamia raunioita ja villiintyneitä puutarhoja. Alueella oli selvästi sodittu ankarasti. Uutta rakennuskantaa kuitenkin oli siellä sun täällä luomassa uskoa tulevaisuuteen.






Sodan muistoja

[kotka]

Maisemat olivat kauniita ja vehreitä. Tie luikerteli vuorten välisissä laaksoissa ja koska vauhtia ei ollut huimasti, pystyimme nauttimaan ajamisesta täysin rinnoin. Pieni opettavainen muistutus kuolevaisuudesta tuli kun edessäni ajoi kaksi henkilöautoa. Ensimmäinen jarrutti yht’äkkiä voimakkaasti ja kääntyäkseen vasemmalle. Perässä oleva auto luonnollisesti jarrutti myös. Kummankaan jarruvalot eivät toimineet, joten tuli kiire. Onneksi uudessa Rocketissa on nämä ABS:it jotka joutuivat tositoimiin ja pelasivatkin hyvin. Paniikkijarrutuksesta huolimatta pyörä pysähtyi hyvin kaatumatta.



Kyllä täällä kelpaa ajella.

Sarajevoa lähestyessämme tiekin parani ja leveni, joskin tietyöt haittasivat paikoitellen. Melko isoja tieprojekteja onkin käynnissä. Kaupunkiin saavuttuamme liikenne lisääntyi pysyen kuitenkin siedettävänä.



Sarajevossa aletaan olla.


Liekö tykin vai singon aikaansaannosta. Sarajevo



Pienempää ammusta

Lähes kaikissa vanhemmissa rakennuksissa näkyi täälläkin monen kokoisia luodinreikiä. Seurasin keskustaan johtavia opasteita ja sinne päästyämme yritimme löytää parkkipaikkaa tai edes pientä jalkakäytävän pätkää päästäksemme jaloittelemaan ja tutustumaan tähän varsin eksoottisen näköiseen kaupunkiin. Täyttä oli joka paikassa ja hermot meni taas kuskilta, joten suuntasimme kohti Ardrianmerta ja seuraavaa kohdettamme joka on kaupunki nimeltä Mostar.



Kirkko Sarajevossa.



Sarajevo



Vieläkin oikealla tiellä matkalla Mostariin.



Tämä pieni historiallinen kaupunki oli median polttopisteessä sodan aikana koska kaupunki sijaitsee nähtävästi strategisesti tärkeällä paikalla Mostar(?)joen molemmilla puolilla ja sotivat osapuolet olivat linnoittautuneet siltojen päihin ammuskellen sieltä toisiaan. Alueella sijaitsee Unescon perintökohteena oleva vanha Mostarin silta jonka nämä puupäät tietenkin pommittivat paskaksi. Silta on nyttemmin onneksi korjattu ja on suosittu turistikohde.

Tie Mostariin on kapeahko, hyväkuntoinen ja erittäin kaunis maisematie jossa moottoripyöräily taas pääsee oikeuksiinsa. Pieniä kyliä oli siellä täällä ja jokaisessa oli vähintään yksi minareetti. Lisäksi näkyi paljon muslimien hautausmaita jotka tunnisti siitä että jokaisella haudalla oli n. 4 tuumaa x4 tuumaa paksuinen n. metrin korkea parru. Ei siis mitään prameita hautamonumentteja kuten esim. Montenegrossa.



Eräs lukuisista hautausmaista Bosnia Herzegovinassa.



Kaunis tie, se Mostariin vie

[kotka]

Mostariin saavuimme sopivasti illansuussa ja hotellikin löytyi helposti. Pyöräparkin kanssa oli ensin ongelmia,
mutta rohkeasti jätimme pyörän jalkakäytävälle aivan oven eteen. Hotelliin saapui yht.aikaa ryhmä saksalaisia motoristeja joten jalkakäytävällä oli komea rykelmä bemareita ja yksi Rocketti.



Melko hintavan hotellin etuna oli se että se sijaitsee aivan vanhankaupungin ja tämän kuuluisan sillan lähellä.



Mostarjoki hotellin parvekkeelta.(En ole joen nimestä 100 % varma)

Tallustelimme vanhaa kaupunkia katsellen tätä kaunista joskin myös luodinreikien arpeuttamaa kaupunkia mielenkiinnolla. Ilma oli lämmin ja miellyttävä. Pitkäpartaiset bosnialaiset vanhat herrat istuskelivat katukahviloissa, näkyipä jokunen vesipiippukin korisevan karvapehkon edessä. Nuoriso oli pukeutunut länsimaalaisittain, joskin naisilla näkyi jonkun verran huiveja. Huntuja ei ollut ollenkaan.

Pikkuisen rupesi janottamaan joten tarvitsimme käteistä. Pankkiautomaatteja oli alueella useita. Laitoin Visan seinään ja vaihdoin tekstin englanniksi. Kaikki meni hyvin niin kauan kunnes kone ilmoitti että tapahtuma peruutettu. Toinen automaatti herjasi samoin. Nyt rupesi vihlomaan. Kolmannella automaatilla ei tapahtunut muuta kuin että kone sylkäisi Visan ulos ilman mitään ilmoituksia. Käännyimme masentuneina pois ja parin askeleen jälkeen takanamme kuului koneen louskutus: ja katso! kone sylki dinaareita ulos joten tilanne oli hallinnassa. Pikkuisen huolestutti jos aikaisetkin automaatit olivat näin hitaita. Näin ei kuitenkaan tiliotteen mukaan sitten ollut.



Mostarin vanhassa kaupungissa.



Niin ekumeenista, että

Viileän ja maittavan paikallisen oluen jälkeen etenimme kohti kuuluisaa siltaa. Talot muuttuivat vanhemmiksi ja kärsineemmän näköisiksi. Lisäksi matkamuistomyymälöitä alkoi olla useita.



Vanha kaupunki jatkuu sillan toisella puolella.

Pian silta näkyikin. Ensi näköala sillalle oli maalauksellinen. Kamera ikuisti nämä upeat näkymät. Astuimme sillalle joka oli korjattu niin erinomaisesti ettei vaurioista ollut mitään jälkiä. Ylitimme sillan ja ihailimme Mostarin minareettipitoista silhuettia auringon viimeisten säteiden kullatessa niiden huiput. Nestetasapainon vakauttamisen jälkeen palasimme takaisin ja tyytyväisinä nautimme nyt bosnialaisen keittiön ihmeellisyyksiä. En tiedä mitä söimme, mutta hyvää oli.



Mostarin remontoitu vanha silta.



Marjatta sillalla.



Marjatta edelleen sillalla.



Hieno maisema Mostarissa.

[kotka]

Pisti taas ajattelemaan ihmisluonnon ja uskontojen välistä julmuutta.



Miksei ovet aukene meille? Moskeijan ovella Mostarissa.



Tässä Mostarilainen ampumarata.

Aamiaisella keskustelimme sakemannien kanssa. He kyselivät millainen paikka Sarajevo on? Vastailin sillä vähällä kokemuksella jota meillä oli. Sitten oli aika jättää tämä kaunis kaupunki ja suunnata kohti Adrianmerta.

Hienossa kelissä pääsimme nopeasti Kroatian rajalle jossa taaskin riitti passin vilauttaminen ja pian meri näkyikin ja matka jatkui kohti pohjoista. Tämä Dalmatian rantatie on todella upea ajella. Se on pääosin erinomaisessa kunnossa ja kulkee rantoja nuollen pienten kylien ja kaupunkien läpi. Jos haluaa vuoristoon tai moottoritielle, näille on helppo löytää. Edelliseltä matkalta tälle seudulle muistan hyvin kun ajoimme tuliterää moottoritietä huimien vuorten reunustalla.



Rantatiellä aletaan olla.



Hienoa ajella täällä Dalmatiassa.



Adrian merellä ollaan.



Herkulliset äyriäiset nautittiin maisematerassilla.

Vaatimattoman matkustajakodin erinomainen päivällinen on vieläkin mielessämme ja seuraavana päivänä olimme jo Istrian niemimaalla. Suuntanamme oli toisen kerran Pula, tämä niemen eteläkärjessä oleva vanha roomalaiskaupunki. Edellisellä kerralla emme huonon sään vallitessa löytäneet hotellia joten jatkoimme matkaa kunniakierroksen jälkeen. Nyt oli tarkoitus yöpyä tässä kaupungissa. Kadut olivat kapeita ja täynnä autoja. Laitoin zumolle hotellihaun ja pian olimme jossakin hienostoalueella, jossa ei näkynyt hotellia eikä motellia. Siirryimme takaisin keskustaan ja löydettyämme tämän roomalaisen amfiteatterin, pakollisten kuvien jälkeen päätimme että matka jatkuu. Pulassa ei olla eikä sinne jäädä.



Pulassa ei olla vaikka ollaankin.

[kotka]

Hyvää tietä pitkin matka taittui, kunnes taivas pimeni varsin nopeasti ja saimmekin päällemme kunnon ukkosmyrskyn. Rikoimme kaikkia liikennesääntöjä parkkeeraamalla erään sillan alle koska vettä tuli niin valtavasti ettei ajamisesta tullut mitään. Sillan alla huomasin, ettei Rocketin takavalo pala. Kun autoja tuli sillan kohdalle, laitoin suuntavilkun päälle sekä painoin käsijarrua koska jarruvalo onneksi toimi. Jotkut tööttäilivät ja jotkut morjestelivat märkiä motoristeja. Sade onneksi helpotti ja jatkoimme matkaa ja pian löysimmekin tienvarsikioskin jossa sadetta piti muitakin motoristeja. Lisäksi saimme ostaa kuumaa kahvia joka virkisti kummasti. Sää onneksi parani nopeasti ja pian teimme matkaa lujaa vauhtia suuntanamme Ljubljana, Slovenian pääkaupunki.



Sloveniaan päästiin Ljubljana häämöttää.

Maan vaihdon jälkeen alkoi hyvä slovenialainen moottoritie jota huristellen olimmekin pian Ljubljanassa. Hotelleja oli keskustassa useita, mutta täyttä oli joka paikassa. Vihdoin löytyi törkeän hintainen, mutta tasokas hotelli jonne majoituimme. Ljubljanassa on hieno ravintola-ja terassialue joka on kaupunkia halkovan joen molemmilla puolilla. Ihmisiä oli paljon liikkeellä vaikka ilma olisi voinut olla lämpimämpikin. Nautimme erinomaiset mustekala-ja äyriäisrisottoannokset valkoviinillä höystettynä jonka jälkeen löysimme vielä ”alan miesten” baarin jossa saimme yömyssyoluet. Jätimme kuitenkin kamerat hotellille, joten tämä hieno paikka täytyy joskus tulla kuvaamaan uudestaan.



Tyyris hotelli Ljubljanassa.



Mistä näitä senttejä oikein tulee?

Runsaan ja maittavan aamiaisbuffetin jälkeen matka jatkui moottoritietä pitkin kohti Italiaa. Tien varressa oli opasteita tippukiviluoliin joista alue on kuuluisa. Seurasimme opasteita ja pian olimmekin parkkialueella. Ajoin pyörän ruutuun ja aloimme valmistua luolakomennukselle. Silloin tulikin paikalle tiukkailmeinen nuori nainen joka ilmoitti kehnohkolla englannilla, että alue on autoille varattu, moottoripyöräparkki on n. puoli kilometriä takaisin päin. Parkkipaikka oli kuitenkin melkein tyhjä koska oli aamupäivä. Ilmoitin että haluaisimme olla tässä koska tähän mahtuu hyvin ja pyörävarusteissa on kurja kävellä pitempää matkaa. Ehdotukseni ei saanut vastakaikua vaan tämä kommunistiajan tuote iästään huolimatta intti että pyörä on parkkeerattava sinne missä on pyöräparkki. Ilmaisin varsin suorin sanoin myös kehnohkolla englannilla, mitä mieltä olemme asiasta. Ei se tietenkään auttanut. No. Hyppäsimme pyörän selkään ja lähdimme ajamaan pois. Ohittaessamme tämän moottoripyöräparkin, sieltä juoksi mies viittoillen: ”tännepäin, tännepäin”. Nyt on pakko myöntää että kansainvälinen käsimerkki nousi meiltä molemmilta aivan spontaanisesti vaikka mies oli syytön koko asiaan. Luolat jäivät näkemättä. Vähän harmittikin mutta byrokraattien halveksunta kasvoi karismaattisiin mittoihin.



Lähellä makaronien maata.

Matka jatkui nyt kohti Italiaa, tuota berlusconien ja posetiivareiden maata. Ajoimme mahdollisimman nopeasti Venetsian ohi kohteenamme La Spezia Ligurian meren rannalla. Maa on melko tasaista ja yksitoikkoista ajaa, mutta matka kieltämättä taittuu hyvien teiden ansiosta.

Aloimme iltapäivällä olla La Spezian lähistöllä, kun sää taas muuttui nopeasti sateiseksi ja aloimme olla Apenniinien vuoristossa, jossa liikenne oli vilkasta ja mutkaa ja tunnelia alkoi olla aivan riittämiin. Jouduimme sateen takia pysähtymään eräälle huoltoasemalle. Eipä aikaakaan kun eräs paikallinen tuli selittämään italiaksi: ” No luz, no luz” Ymmärsin kyllä että mies tarkoitti puuttuvaa takavaloamme. Nostelin olkapäitäni varsin italialaisittain ja asia selvisi sillä.
Sateen loputtua ajelimme La Speziaan joka oli tuttu kaupunki jo merimiesajoilta. Kävimme kaupungissa myös ensimmäisellä pyöräreissullamme Italiaan. Etsin tutun hotellin ja toivorikkaana marssin sisään. Olipahan kaupungissa kukkakauppiaiden konferenssi ja kaikki hotellit täynnä kukkakauppiaita multineen ja kultineen.



La Spezia, tyypillinen italialainen, sinänsä viehättävä kaupunki.

Ainoa vaihtoehto oli jatkaa kohti Genovaa ja löytää hotelli matkan varrelta. Pian löytyikin pieni viehättävä pensionaatti jonne juuri ja juuri mahduimme. Olimme kieltämättä hieman vahingoniloisia kun kypäräkaljoja nauttiessamme sisään saapui lisää motoristeja jotka isäntä joutui valitettavasti käännyttämään pois.

[kotka]

Hotelli tarjosi ainoastaan aamiaisen joten siirryimme isännän suosittelemaan lähellä olevaan simpukkaravintolaan. Ravintolahan oli täysi, mutta edessämme jonottava rouva osoittautui amerikkalaiseksi turistiksi jonka italialaissyntyinen mies etsi parhaillaan parkkipaikkaa lähistöllä. Italia vaihtui sujuvasti jenkeiksi. Rouva kehui paikkaa erinomaiseksi ja suositteli odottelemaan vaikka kauemminkin. Kun pääsimme sitten erilaisia simpukkaruokia notkuvaan pöytään, olimme onnesta mykkänä ja totesimme että kyllä kannatti odottaa. Nuo merenelävät ovat ainakin meille sellaisia, että niitä voi nauttia suunnattomia määriä saamatta ähkyä tai mahan turvotusta ainakaan samalla tavalla kun esim. perunamuusista ja nakeista.

Hyvin nukutun yön jälkeen hotelli palkitsi meidät vielä italialaisittain ruhtinaallisella aamiaisella. Lisäksi aamuvuoron tyttö selvitti Triumphin Genovan huoltopisteen osoitteen jonka visusti tallensin Zumon uumeniin.

La Speziasta oli lyhyt huikonen Genovaan ja huoltoon jossa viallinen takalamppu vaihdettiin veloituksetta uuteen. Paikalla oli myös kaksi norjalaista naismotoristia joiden kanssa Marjatta rupatteli kun itselle eivät kaikki kielet taivu.



Genovassa ollaan, kiitos Zumon

Matka jatkui kohti Ranskaa hyvän sään ja hienojen maisemien vallitessa. Joskin liikenne oli italialaista joten pohdin voisivatko italialaiset ja puolalaiset olla ainakin liikenteellisesti sukulaisia?



Italian Rivieraa.



Hienoa cruisailua välimeren helmassa.

Tarkoituksemme oli yöpyä Antibesissa Ranskan puolella. Kun saavuimme tähän myös tuttuun kaupunkiin, olivat kaikki tiet lähes tukossa ja päätimme jatkaa eteenpäin. Seuraavassa pienessä nyt jo unohtuneessa kaupungissa yritimme etsiä taas yösijaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Seuraavaksi hurautimme Cannesiin jossa laitoin taas zumon metsästämään hotellia. Sehän löytyi, mutta ajoin ratkaisevassa risteyksessä pitkäksi ja huomasimme hetken kuluttua olevamme jossakin hienostokukkulalla jolla kiemurteli kapea mutta jyrkkä katu sisältäen näitä 180 asteen mutkia melkein kun San Franciscossa konsanaan. Nyt oikeasti hirvitti. Marjatta käveli jyrkimmät mutkat alas ja itse taiteilin Rocketilla perässä.
Kun ihmeen kaupalla selvisimme tilanteesta ja pääsimme hotelliin jonka zumokin hyväksyi. Paikka oli tietenkin hintava. Nähtävästi Navcorin kartoilla ja kalliimmilla hotelleilla on joku salainen sopimus. Tunsimme itsemme kuitenkin joukkoon sopivaksi vaikka meillä ei smokkeja eikä ”pikkumustia” ollutkaan kuten muilla hotellivierailla.



Hotellin parkkihalli oli hyvä.

Kypäräkaljojen jälkeen olimme sen verran poikki, että siirryimme suoraan yöpuulle ja aamulla herkullisen aamupalan jälkeen olimme valmiita jatkamaan matkaa. Muistelimme menneitä ajellessamme tätä tuttua Rivieran rantatietä kohti La Seyne Sur Mer nimistä pikkukaupunkia josta saimme kuin saimmekin huoneen tällä kertaa edullisesta hotellista aivan rantabulevardilla. Paikka on pieni eikä turistien juurikaan pilaama joten kiertelimme paikallisten kuppiloissa ja kuuntelimme ranskankielen sujuvaa solinaa ympärillämme.



La Seyne Sur Mer

Aamulla starttasimme pilvisessä säässä kohti Espanjaa. Vaikka meillä ei ollut varsinainen kiire, ajelimme moottoriteitä ja olimmekin illansuussa Sitges nimisessä pikkukaupungissa n. 40 km Barcelonasta etelään.

[kotka]

Llegamos a España

Olimme olleet pari kertaa aikaisemmin kaupungissa leirintäalueilla ja mm. käyneet sieltä käsin Barcelonassa junalla.
Nyt otimme huoneen kauniista hotellista aivan rantabulevardin varrelta.



Hotellimme Sitgesissä



Marjatta huoneen parvekkeella



Enimmäiset oluet eikä vielä hämmentänyt yhtään.

Lähdimme tutustumaan ensi kertaa kaupungin keskustaan. Todella kaunis paikka. Ensin hetken ihmettelimme ohikulkijoita. Sitten välähti ja muististakin löytyi tiedonmurunen jostakin matkaoppaasta: Kaupunki perkele, on EU-homojen kutupaikka. Kyllä niitä riittikin. Joka paikka oli täynnä näitä kaljupäisiä shortsi-ja korvakoruäijiä. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsimme itsemme vähemmistöksi. Äijät kulkivat käsi kädessä ja suutelivat ja lääppivät toisiaan aivan avoimesti. Francon aikana ei olisi tullut tällainen kuuloonkaan.
Ensi järkytyksen jälkeen palasimme hotellille jossa nautimme erinomaisen päivällisen sekä jälkiruoan aikana kertasimme näkemäämme.



Yksi nainenkin joukossa, liekö lepakko?



Kumpaako kuvan keskellä oleva valkopaitainen äijä tiirailee?

Hotelli tarjosi buffet aamiaisen. Tottuneina näihin ”välimerenaamiaisiin” olimme totaalisesti ”äimän käkinä.” En ole missään maailmassa tavannut niin runsasta aamiaispöytää kun täällä vaikka olen aterioinut joskus hienoissakin paikoissa. Aamiaisen saattoi aloittaa esim. Cava:lla eli paikallisella kuohuviinillä. Seuraavaksi voi ottaa vaikka Bloody Maryn tai Vodka and Orangen. Kaikkea löytyi runsain mitoin. En luettele mitä kaikkea pöydästä löytyi. Helpompi olisi luetella, mitä siellä ei ollut. No, talkkunaa eikä kropsua ollut, kuten ei myöskään pitkää piimää.



Tästä oli hyvä aloittaa.



Tämän pöydän ansiosta voi käydä Sitgesissä toistekin.



Pöytä suorastaan notkuu herkkuja.



Leivätkään ei lopu kesken.

[kotka]

Aamiaisen jälkeen vaelsimme homolauman läpi keskuskadulle likapyykkikasa kainalossamme etsien itsepalvelupesulaa, joka löytyikin. Tosin siellä oli rouva joka länttäsi lajittelematta kaikki vaatteemme samaan koneeseen, pulveria perään ja ”quarenta y cinco minutos, por favor.” 45 minuuttia olkaa hyvä”, sanoi rouva hymyillen. Kulutimme kolmevarttisen vertailemalla espanjalaisen oluen ja valkoviinin hyviä puolia. Kummastakin löytyi ainoastaan positiivista sanottavaa. Pyykit olivat valmiit, kuivat ja nipussa. Maksoimme rouvalle 10 euroa ja horjuimme hotelliin puhtaat pyykit kainalossa.



Rantabulevardilla aivan hotellin edustalla.



Melkein välimeren syleilyssä.

Sitgesissä viivyimme kaiken kaikkiaan 4 päivää. Aika kului hienossa säässä kuin siivillä ja homotkaan eivät enää tuntuneet miltään, joten kaikkeen sitä näköjään tottuu.
Olimme kuitenkin päättäneet viettää Juhannuksen Kotisuomessa joten asetuin hotellin toisen kahdesta tietokoneesta, ääreen tarkoituksena varata Finnlinesilta liput Travemundesta Suomeen. Viereinenkin kone oli varattu. Sen ääressä istui tällainen kaljupää varustettuna korvarenkaalla ja shortseilla. Mies selaili aivan avoimesti homoaiheisia pornosivuja hotellin koneella! Nyt minulla keitti. Varaaminen jäi siihen. Soitimme Marjatan tyttärelle Vantaalle ja pyysimme häntä varaaman paikat. Näin tapahtuikin.

Sitgesistä ajoimme kaunista rantatietä Barcelonaan josta käsin oli tarkoitus tutustua alueen viinitarhoihin. Saimme tutun hotellin aivan Ramblan alkupäästä. Jouduimme viidenteen kerrokseen ja hissi kulki ainoastaan neljänteen. Tämähän on kuitenkin motoristille tuttua, joskaan Marjatan Meksikossa katkennut koipi ei siitä oikein tykännyt.



Matkalla Barcelonaan tutulla näköalapaikalla.

Rambla oli pettymys. Se että olut oli sikamaisen hintaista oli tuttua eikä yllättänyt. Saimme American bar:issa oikein helvetin huonoa paellaa ja vielä huonompaa palvelua. Samoin kävi eräässä Tapas-paikassa. Meitä palveltiin sen verran että viinipullo tuli pöytään. Sen jälkeen ei tapahtunut mitään vaikka kutsuin herroja tarjoilijoita useillakin nimillä käyttäen vielä käsiänikin apuna. Kittasimme viinin naamoihimme jolloin kyllä maksu kelpasi. Protestina menimme paikalliseen Burger Kingiin syömään isot hampurilaiset cokiksella ja ranskalaisilla.

Seuraavana päivänä oli viinitilamatkan vuoro. Hotelli järjesti matkan ja bussi lähti reissuun aivan Plaza de Catalunyan laidalta parisataa metriä hotellista. Bussi tuli melko täyteen meitä viininharrastajia. Mukana oli lisäksemme myös kolme suomalaista naispuolista viinintuntijaa.



Bussi on komea ja ilmastointikin pelasi.

Reissu oli antoisa ja mielenkiintoinen. Ensimmäisenä kävimme Bodega Jean Leon nimisellä tilalla. Tämä Jean Leon oli nuorena miehenä Los Angelesissa kapakanpitäjänä ja hän onnistui pääsemään Hollywood-tähtien suosioon. Rahaa luonnollisesti tuli ja säästöillään hän osti tämän tilan ja rupesi viljelemään viiniä. Tila on erikoistunut laatuviineihin joita saa myös Suomesta.



Viinikylttyyriä harrastamassa. Bodega Jean Leon

Seuraavana oli vuorossa Espanjan ehkä tunnetuin bodega: Torres, jolla on viinitiloja muuallakin Espanjassa.



Bodega Torres

Nyt oltiin isossa talossa. Viinitankki poikineen porisi valtavassa hallissa. Kellarissa kuljettiin pienellä junalla. Paikan kruunasi viinin maistelu johon kuului myös kohtalaisen kokoinen Tapas-lautanen. Erinomainen kokemus. Pakko kuitenkin todeta että myymälästä ostamani Torres brandylätikkä oli täyttä tuubaa.



Pään lisäksi vatsakin täyttyy. Bodega Torres.

Viimeisenä oli vuorossa Espanjan suurin Cavan eli kuohuviinin valmistaja: Freixnet. Tila vaikutti myös koollaan. Jos en väärin muista, tilan kellareissa muhii kerrallaan n. 2 miljoona pulloa tätä kuohujuomaa ja lisää tehdään koko aika.

[kotka]

Bodega Freixnet



Tällaisen kun saisi. (tietenkin tämä auto)



Kunnon kuormuri.



Pulloissa löytyy. Bodega Freixnet

Väsyneinä mutta tyytyväisinä palasimme Barcelonaan. Jätimme Ramblan roistot Ramblalle ja siirryimme huoneeseen palautumaan päivän kokemuksista.
Hotellin aamiainen oli petrannut edellisestä käynnistä. Tarjolla oli jopa kinkkua ja juustoa. Petraaminen kostautui pian. Aamiainen olikin maksullinen, tosin vain 3,50 € per naama.

Kotimatka Barcelonasta alkoi koleassa tihkusateisessa säässä. Seuraava etappi oli komeasta sillastaan tunnettu Millau etelä-Ranskassa. Hyviä moottoriteitä pitkin tämä tapahtumaköyhä osuus taittui nopeasti ja illansuussa olimmekin jo Millaussa.
Hotellia ei taaskaan meinannut löytyä , kunnes huomasin Etap hotellin kyltin aivan lähellä. Paikka oli täynnä muita motoristeja. Vieressä oli kuitenkin hotelli Mercury josta saimme samanhintaisen huoneen kuin Etapissa. Illalla kävimme nauttimassa varsin keskinkertaisen aterian. Parin oluen jälkeen vuode kutsui väsyneet motoristit huomaansa, ja ennen kuin huomasimmekaan, oli taas aamu ja nenän edessä oli kehno ranskalainen hotelliaamiainen.
Ajoimme kohtalaisessa säässä tämän komean sillan ali suuntanamme Roquefort, tämä pieni kylä joka on maailmalla tunnettu tästä joidenkin mielestä jalkahielle haisevasta Roquefort-sinihomejuustosta.



Millaun komea silta. Ajoimme sillan yli muutama vuosi sitten. Silta on maksullinen.



Millaun sillan alla. Ei sillanpäällä kuten M. Bj.....tröm

Roquefortin laakso on muodostunut aikanaan siten että kokonainen vuori yht’äkkiä romahti maan uumeniin. Nähtävästi perustukset pettivät. Rytinästä syntyi melkoinen luolasto jonka pimeissä uumenissa rupesi muhimaan sieni.




Roquefortin laakso

Tarina kertoo, että paikallinen paimen varastoi eväsjuustonsa erääseen luolaan ja unohti sen sinne. Myöhemmin muisti palasi, ja nälkäinen paimen kävi hakemassa juustonsa joka oli tämän sienen peittämä. Köyhä paimen ei ollut kauhean kranttu ja nälkä pisti maistamaan juustoa. yllätys olikin suuri kun tuo limaisen sienen peittämä möhkäle maistuikin taivaalliselta. Paimen ei ymmärtänyt markkinoinnista eikä tekijänoikeuksista mitään ja kertoi kokemuksestaan kyläläisille jotka sitten oppivat kypsyttämään juustonsa luolastossa ja: Voila’ Roquefortjuusto oli syntynyt.



Roquefort


Roquefort edelleen.

[kotka]

Tie Roquefortiin kapeni ja rupesi mutkittelemaan kun ajelimme pitkin vuoren rinnettä kylään. kerkesimme juuri sopivasti erään luolaston opastetulle kierrokselle. Luolastossa oli melko pimeää ja varsin kosteaa, ainoastaan kelmeät lamput jakoivat valoa niin että pääsimme kulkemaan. Tuttu haju alkoi kutkutella nenissämme kun saavuimme alueelle joissa juustot kypsytetään. Nykyisin sieni kasvatetaan laboratorioissa ja ruiskutetaan juustoon koneellisesti jolloin prosessi on paljon nopeampi kuin perinteisellä menetelmällä.

Luolissa esiteltiin juustonteon historiaa ja vanhoja työvälineitä. Lopuksi luonnollisesti jouduimme juustomyymälään jossa saimme myös maistiaisia. Roquefortin ystävinä harmitti kun emme voineet ostaa juustoa kotiin vietäväksi. Valitettavasti luolastossa oli valokuvaus kielletty joten Roquefort on vain muistoissamme. Voimme suositella paikkaa sielläpäin ajeleville.



Myymälä, ainoa paikka missä sai kuvata.

Matka jatkui aurinkoisessa mutta edelleen koleassa säässä kohti pohjoista. Yhden yön vietimme pienessä Saint Pourcain nimisessä kaupungissa jossa söimme huonoa italialaista ruokaa ranskalaisittain valmistettuna.



Saint Pourcain

Seuraava yö vietettiin Shampanja-alueen sydämessä viehättävässä kaupungissa nimeltä Chalons de Champagne. Löysimme hotellin aivan ydinkeskustasta ja pyöräkin pääsi suojaiseen pilttuuseen.

Päivällinen nautittiin aika hienonnäköisessä paikassa. Alkuruoaksi valitsimme: Bouche’ fruit de Mer. Pääruoaksi Marjatta otti ainoastaan salaatin. Itse erehdyin ottamaan Entre’ Cote:en. Alkupalat olivat erinomaiset samoin kuin Marjatan salaatti. Entre’Cote sen sijaan oli kehno, sitkeä ja läpipaistettu. Narisin asiasta tarjoilijalle mutta tämä sammakonsyöjä ei noteerannut asiaa mitenkään.
Ranskankävijä Stuertti Toivo Rantasuo, kollegani ja entinen opettajani Rauman Merenkulkuoppilaitoksessa mainitsi että on väärä kuvitelma että kaikki ranskalaiset ovat kokkeja. Ranskasta saa myös huonoa ruokaa.
Vaihdoimme ravintolaa ja purin pettymykseni muutamaan ranskalaiseen oluseen. jonka jälkeen hotelli taas kutsui

Matka jatkui ja ajelimme koillisranskan pienempiä teitä kunnes saavuimme Verduniin, tähän pikkukaupunkiin joka tunnetaan ja muistetaan eräistä ihmiskunnan ja sodankäynnin historian karmaisevimmista tapauksista.
1.maailmansodan aikana alueella raivosivat valtavat taistelut joiden uhrien lukumäärä ei vieläkään ole tarkoin tiedossa. Paljon niitä kuitenkin oli, johtuen totta kai kurjista kenttäoloista, mutta ennen kaikkea vanhojen ratsuväen aikaisten kenraalien typeryydestä. Tuolloin oli jo käytössä sen ajan mukainen kenttätykistö ja ennen kaikkea konekiväärit jotka olivat todellisia kuoleman niittokoneita. Sotilaat kuitenkin joutuivat hyökkäämään avomaastossa ja isoina joukkoina vasten näitä uusia sotakoneita jotka suorastaan mässäilivät verellä.

Kävimme vanhassa ranskalaisessa linnoituksessa jossa oli pieni museo ja audiovisuaalinen esitys noista verisistä taisteluista.



Verdun



Museossa.



Museossa.

[kotka]

Ranska alkoi jäädä taakse ja seuraava kohde olikin sitten Suomalainen merimieskirkko Antwerpenissa. Matka sinne sujui varsin sutjakkaasti, joskin nyt alkoi jo tuntua että kotiin voisi lähteä vaikka heti. Illan suussa olimme kirkolla jossa jo meitä odoteltiinkin. Rocketti sullottiin kirkon eteiseen ja itse siirryimme samaan huoneeseen kuin aikaisemminkin.



Rocketti Antwerpenin merimieskirkolla

Ensimmäiset kotimaiset oluet 4 viikkoon käsissä kirmasimme saunaan jossa oli edelleen muhevat löylyt. Matkan pahimmat pölyt huuhdottuamme jalkauduimme kaupunkiin.
Ensin kävimme merimiehille ja nykyisin turisteillekin tutulla Schipperstraatilla. Kadunpätkä oli ennen täynnä erilaisia kapakoita oheistoimintoineen. Nyt oli paikka pahoin rapistunut. Suurin osa kapakoista oli kiinni . Oheistoimintoja näkyi kyllä olevan ikkunat täyteen. Tunsin kaupunkia sen verran että kävelimme vanhankaupunkiin keskustorille joka onkin vaikuttavan näköinen paikka. Belgialaisten kansallisruokaa simpukoita oli taaskin pakko nauttia.



Antwerpenin keskusta.



Marjatta belgialaisessa korttelipubissa sammuttamassa taas janoaan.


Seuraavana päivänä oli vuorossa Antwerpenin eläintarha. Päivä oli onneksi kaunis ja lämmin. Zoo oli hieno ja siellä kului päivä kuin siivillä.



Antwerpen Zoo.



Verotus puree Belgiassakin. Norsusta ei ole kuin luut jäljellä. Antwerpen Zoo




Hippopotamus Hippo Antwerpen Zoo


Lisäksi kävimme Rubensilla kylässä. Isäntä ei ollut tavattavissa, mutta koti oli museoitu. Rubens oli jo elinaikanaan kuuluisa maalari ja tänä päivänä hänen teoksistaan maksetaan mielettömiä summia.
Herra tuli erityisen tunnetuksi reheviä, runsaslihaisia naisia esittelevistä maalauksistaan. Taiteilija oli myös varsin tuottoisa. Tosin pahat kielet väittävät että hänen oppilaansa maalasivat teoksen, mestari viimeisteli ja signeerasi sen omalla nimellään. Samat pahat kielet väittävät asian sopivan myös moneen muuhun taiteilijaan niin ennen kuin nykyisinkin.



Rubenshuis Antwerpen.



Rubensilla.


Antwerpen jäi taakse ja seuraavana oli vuorossa merimieskirkko Rotterdamissa.



Tutulla kirkolla ollaan taas.

[kotka]

Saavuttuamme kirkon edustalle huomasin että Marjatalla ei ollut kaikki kunnossa. Tiedustelin syytä asiaan. Marjatalta oli haljennut hammasproteesi Antwerpenin aamiaisella. Onneksi kirkon emäntä oli asunut Rotterdamissa pitkään ja tiesi mitä tehdä. Hän soitti tutulle hammasteknikolle joka kehotti meitä saapumaan viipymättä klinikalle. Sain osoitteen zumoon ja vartin päästä olimme laitakaupungilla jossa klinikka sijaitsi. Valkotakkinen herra otti proteesinpuolikkaat haltuunsa ja itse pääsimme kahvipöytään odottelemaan. Marjattaakin rupesi jo hymyilyttämään, tosin silleen että suu pysyi supussa. Puolen tunnin kuluttua valkotakkinen saapui ehjä proteesi kourassaan. Tyytyväisenä rupesin kaivamaan lompakkoani jolloin hän sanoi että korjaus oli suomalaisille ilmainen. Nyt hymyilytti jo minuakin.

Pian olimme takaisin kirkolla ja olihan Rotterdamin kirkon pihasaunaa kokeiltava. Seuraavana päivänä kävimme junalla vielä Amsterdamissa, mutta sää oli vaihteeksi kolea joten palasimme Rotterdamiin hyvissä ajoissa ja vietimme rauhallisen koti-illan kirkolla suomen telkkaria tuijotellen ja olutta nauttien.

Viimeinen etappi ennen Travemundea olikin vaihteeksi merimieskirkko Hampurissa.
Hampurissa kävimme Reeperbahnilla syömässä pakolliset Bockwurstit. Katuhan on Irwininien ja muiden yhden kerran Hampurissa käyneiden mekka. Itse en ole koskaan paikasta pitänyt. Meininki on aina ollut ”rahat pois ja pihalle” tyylinen. Mikään ei ole muuttunut. Alue on vaan entistä rähjäisempi ja rojuisempi.

Teimme myös Hampurin kiertoajelun 2-kerroksisella bussilla. Se oli hieno reissu. Kaupunkihan on iso ja ensimmäisen kerran näin itsekin paikkoja joista olin vain lukenut. Lisäksi kiertelimme keskustassa jalkaisin ja kävimme myös Louisilla katselemassa pyöräkamaa. En sieltä muuta ostettavaa löytänyt kuin oikein hyvää kenkärasvaa jota jokusen purkin sitten ostinkin.





Veikkaan että on Hampurin kaupungintalo, mutta ainoastaan veikkaan.



Marjatta komeiden lippujen kera Hampurin keskustassa.

Juhannusaatonaatonaaton iltana olimme sitten Travemundessa jossa loikkasimme M/S Finnmaidiin ja aattoaamuna olimme Vuosaaressa ja lähdimme juhannuksen viettoon.

Matka oli jälleen kerran onnistunut. Uudet ja tutut paikat vuorottelivat. Sää olisi kyllä voinut olla parempikin. Varsin kylmää oli etelässäkin vaikka oli kesäkuu, mutta minkäs sille mahtaa.

Näin ikämiehelle oli tälläkin reissulla hieno peli tämä sanelukone. Sinne kun muisti selostaa päivän kohokohdat, niin tällaisen jutunkin tekeminen on helpompaa.

Juttu on vähän myöhässä mutta tulihan se sieltä.

Hyvää ajokauden alkua kaikille.

Kotka ja Marjatta

[kotka]

Siinä se taas oli. Yrittelen vielä editoida muutamia virheitä.
Kotka

[Havukka79]

Kyllä on hienoa tarinaa ja kuvaa, kiitos tästä

[Jone76]

Kiitoksia tarinasta. Lähden Balkanille ensi viikon lauantaina. Sain tarinastasi hyviä vinkkejä.

[M58]

Mielipiteeni Virosta ja Puolasta, itäblokista yleensä.

Viro ja virolaiset. Maa on tasapaksu lättänä pannukakku. Puskien peittämä, jossa ei ole muuta erikoista nähtävää kuin muutama haikaranpesä sähkötolppien nenässä.
Ja kansa - moneen kertaan ylikävelty, milloin minkäkin ylivoiman toimesta ja joka kerta virolaisten antautuessa kykenemättä omaan itsenäiseen puolustautumiseen.
Ja sitten nämä nenäkkäät antavat lausuntoa, että mm. Suomen pitäisi liittyä Natoon, koska muutoin Venäjän vieressä on liian heikko ja maantieteellisesti suuri sotilaallinen tyhjiö, ziisus sentään.
Ja vaikka Tallinnan vanhassa kaupungissa käy vaikkapa ruokailemassa isommallakin rahalla, niin palvelu on ylimielisen typerää - kuten nuorelta, juuri itsenäistyneeltä kansalta kaiketi voi odottaakin.

Sitten Puola! Viime kesänä kerran käytyäni toistan sanomani - olen käynyt kaksi kertaa Puolassa, ensimmäisen ja viimeisen.
Mm. suolakaivoksilla tuli käytyä, ja suuntia navigoimiseen kysyttiin ymmärtämällä venäjän kieltä, kuten Italiassakin selvitään italian kielellä, tarpeen vaatiessa.
Eipä ollut kuvaa Puolan kirkoista joissa herran jestas, on iso Paavin kuva ulkoseinällä.
Kun tiedetään ja lähestulkoon 100 prosenttisesti Suomen väestössä tunnustetaan katolisen kirkon mädännäisyys, Paaveineen päivineen, niin kansa joka ripustaa ao. hepun kuvan, kaiken kurjuutensa keskellä, kirkkojensa ulkoseinälle - ei voi olla viisas.
Ja viime kesänä Via Baltican ajaneena alhaalta ylös Kotisuomeen, vain Puolassa oli maaseudulla tienvarressa prostituoituja
kaupalla, niin mitä siinä Puolassa ja puolalaisuudessa on nähtävää? Kun samalta etäisyydeltä löytyy oikeasti hienoa historiaa ja sivistystä!

Edit1, Ja miksi mennä katsomaan keskitysleirien synkkyyttä ja ihmiskunnan synkkää historiaa noilta osin? N. 100 ulkomaan matkaa tehneenä
ympäri Eurooppaa, en ole vielä ehtinyt keskitysleireille, enkä tule ehtimään. Ennen niitä on vähintään 100 hienompaa ja mielenkiintoisempaa paikkaa ja kokemusta nähtävänä ja koettavana.

Edit2, Muuten, Hampurissa on enemmän siltoja, kuin esim. Amsterdamissa. On se Hampuri ainakin 100 kertaa hienompi kaupunki, kuin esim. Varsova, mikä onkin aivan kaamea paikka. Käyneet sen kaiketi tietävätkin. Joka ei ole käynyt - ei kannata mennäkään, Hampuriin pääsee halvemmalla - ja on paljon enemmän nähtävää.

Edit3, Mie muuten en suunnista naviskoilla, vaan perinteisillä kartoilla ja tankkilaukulla jne. Enkä mie ymmärrä, että mitä mp:ssä tekee ajotietokoneilla ja muilla härpäkkeillä ja hilavitkuttimilla. Kun tämäkään voorumi ei kunnolla toimi. Riittää, kun ollaan tien päällä - ja maisema vaihtuu - ja tuulen suhinan tuntee kypärän ulkopuolella - ja siinähän se...

[kotka]

No joo. Vapaassa maassa on jokaisella tietenkin oikeus mielipiteisiinsä. Kyllä Virossakin kaunista, jos vaan haluaa katsoa sillä silmällä. Tallinnan ravintoloista olen kyllä aivan samaa mieltä.
Kyllä Puolassa on näkemistä varsin paljon. Liikennekultturia lukuunottamatta olen viihtynyt maassa.Olen käynyt maassa kommunistiakana laivojen kanssa ja voin sanoa, että silloin oli maassa varsin kurjaa, kuten myös muissakin itäblokissa.

Ottamatta kantaa katoliseen tai muuhunkaan kirkkokuntaan, uskonto kuitenkin piti maan yhtenäisenä. Edes Neuvostoliitto ei pystynyt sitä karsimaan vaikka lujasti yrittikin.

Paljon Eurooppaa mootttoripyörällä kiertäneenä olen kyllä nähnyt ilotyttöjä tien varsilla muuallakin kuin Puolassa.

Ollaan keskitysleireistä mitä mieltä tahansa, ne ovat historiaa ja muistomerkki ihmisen pahuudesta. Mielestäni niissä voi käydä tai olla käymättä, se on henkilökohtainen valinta.

Olen itsekin ajanut paperikarttojen kanssa Euroopassa. Nyt kun olen käyttänyt navigaattoria muutaman vuoden niin Euroopassa, USA:ssa kuin Meksikossakin, en missään tapauksessa luovu siitä. Kyllä se vaan on helpottanut matkan tekoa, hermoja ja kukkaroa valtavasti kun on suurissa kaupungeissakin päässyt eksymättä perillle haluamaansa paikkaan.

Paperikarttojen kanssa voi tottakai kulkea niin halutessaan. Ottaa vielä ajopelikseen hevosen, niin kerkeää sitä karttaakin paremmin lukemaan. Tosin ei kannata mennä moottoritielle, ettei käy kuten Puolassa.

Kotka

[l-p]

Ja viime kesänä Via Baltican ajaneena alhaalta ylös Kotisuomeen, vain Puolassa oli maaseudulla tienvarressa prostituoituja
kaupalla, niin mitä siinä Puolassa ja puolalaisuudessa on nähtävää? Kun samalta etäisyydeltä löytyy oikeasti hienoa historiaa ja sivistystä!

Kotkahan kävi nimenomaan katselemassa jumaloimasi rosvokansan tekemää historiaa ja levittämää sivistystä...

[Anatooli]

Kiitos taas hienosta raportista!

Joss matkailu avartaa kuten Motoristi1958 on avartanut, pitänee lopettaa se. On jotenkin irvokasta vääntää kokemusmaailmoista komparatiivisesti. Pelkkä moottoripyöräily ei tee ilmeisesti vapaaksi tutkimusmatkailijaksi, näemmä siihen tarvitaan myös asennetta.

[M58]

Kotkan juttu oli ihan hyvä kaikenkaikkiaan, paljon on nähty jne...
"Jumaloimasi rosvokansa", hmmm, mistähän tuo kumpusi, ja se siitä. Piste
Kotka on tehnyt ja onneksi myös kertonut reissuistaan - ja hyvä niin. Aniharva siihen ryhtyy.
Kotkalle ja Marjatalle oikein mukavaa, ennen kaikkea, turvallista kesää jälleen.

[Guzzman]

Kiitos hyvästä kertomuksesta! Aika kattavasti olette päristelleet yhden reissun aikana eurooppaa Mukavan näköistä tuo Dalmatian rannikko ja Italian riviera. Itellä tasan kuukauden päästä Italian matka, johon myös kuukausi varattu ja josta Sisiliassa yksi viikko. Tarkoitus ajaa isoja teitä Genovaan ja sieltä Italian rivieran kautta rannikkoa pikkuteitä Sisiliaan. Takasin päin tulleessa sitten manneritaliaa pikkuteitä koluten. Ajellaanhan varovasti!

[ukko]

Jälleen hyvä kertomus, kiitos.
Hyvät jatkot

[Kotarikuski]

Mainio tarina. Ette näköjään jätä mitään puolitiehen, vaan käytte kattavasti läpi kokonaisen maanosan. Tuolla vauhdilla ne kyllä loppuvat, mutta kai aloitatte sitten uuden kierroksen?

[CJ]

Tulen vastaisuudessakin lukemaan Kotkan ja Marjatan matkakertomuksia.
Iso kiitos heille tarinoista ja kuvista...

[kotka]

Mainio tarina. Ette näköjään jätä mitään puolitiehen, vaan käytte kattavasti läpi kokonaisen maanosan. Tuolla vauhdilla ne kyllä loppuvat, mutta kai aloitatte sitten uuden kierroksen?

16.7 Lähtee kone New Yorkiin. Sieltä Washington D.C:n kautta Niagaralle josta Michiganin niemen kautta Kanadaan jolloin tulee kierrettyä osa suurista järvistä. Duluthissa takaisin USA:n puolelle. Jos aikataulu natsaa, 6.-12.8 pari päivää Sturgisissa, jos vaan yösijaa löytyy.
Sieltä Mount Rushmoren ja Yellowstonen kautta Seattleen josta Highway 1. pitkin Los Angelesiin jossa pyörä takaisin vuokraamolle. Seuraavaksi Honoluluun jossa pyörä 3 vrk. Kiinan muurin kautta kotiin 8.9. Pyörä vuokrattu mantereella 34 vrk ja Hawajilla 3 vrk. Kilometrejä n. 11000 kpl. Saa nähdä toteutuuko.
Kotka ja Marjatta