10% nopeutusta ei huomaa.
Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe.
* Suzuki Katana * KTM 690 Enduro * Kawasaki ZX-8R * CFMOTO 450MT * Honda Fireblade * MV Agusta Brutale 910S *
siellähän on tyypit vetäneet Apikoilla treeneissä ja kisoissa ihan sikana. Niin sitä pitää!!
Tuloksia joutui hetken etsimään mutta löytyihän ne.
Ninja H2 2020
V-Strom DL 650 2025
exiä aika monta....
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Laitetaas nyt itseltäkin muutama kierros tuolta Motoparkista. Ihan suht nousujohteinen viikonloppu, sekä aika-ajoissa että tokassa kisassa ajoin omat enkat. Linja repesi tuossa tokassa lähdössä aika huolella kun ajamisessa oli ihan eri tavalla yritystä kuin yleensä. Tolla vauhdilla kun saisi linjankin vielä pitämään niin sitten ois ihan hyvä.
Kolme kertaa nyt yhteensä käynyt ja onhan tuo Suomen siistein rata.
JMH:lle vielä näin fooruminkin välityksellä isot propsit sekä ajosta että Aprilia-cupin osakilpailuvoitosta![]()
Tiettyä itsesuojeluvaistoa
Edellinen visiitti Alastarolla heinäkuun lopulla Muoviluodin päivillä oli hiukka mollivoittoinen ajon ollessa tauon jälkeen alkuun vähän sekaisin, ja totesin keväällä Kemoralla hajoittaneeni toisesta pyörästä mosankin oman kämmin seurauksena. Puski nesteitä paisariin, mutta lisättiin sieltä sitten takaisin syyläriin ja ajettiin neljä settiä.. No, nyt se on parkissa. Kävi vielä.
Elokuun avaavalla viikonlopulla oli heti sitten eri isku. Kärkeen lauantain ekalle setille alle vanhan oman enkan 2.06.90 ja siitä päivän päätteeksi 2.06.11
Illalla jämerä margarita kourassa pohdiskelin, että kyllä se nyt vitosen puolelle vois lipsahtaa. Sunnuntaina aamusta radan kuivettua välittömästi askareen kimppuun, ja tulihan sieltä 2.05.73 & 2.05.53. Seuraava setti oli vajaa, kun odoteltiin lanssia ja kolmannelle aattelin, että mennään ajaan vielä hurua, ja sieltäkin matalaa kutosta ja niukasti vitosen puolelle. Kamat kasaan. Positiivinen viikonloppu. Jos sitä vielä ehtis nelosen kimppuun tänä vuonna.
Muutoksiakin tein ajoon. Lauantaista heti kärkeen kolmonen takaisin käyttöön ykkösmutkaan ennalta päätettynä. Muutin tota aiemmin nelosella ajettavaksi, kun kiristin välejä. Oli hyvä, stoppaa kivasti. Lisäksi kakkosen sisääntulossa ei tartte kaivella pykälää pienempää. Sekin parannus. Sitten Soininen junioria lauantaina seuraillessani kattelin, että miten ne nuoret ajaa, ja haastattelin päälle vähän. Sen seurauksena Palmas takaisin leikkaavaksi. Oon ajanut sillain joskus kymmenen vuotta sitten, ja samalla koitin hioa uuden osan nopean yhdistelmän taittokohtia, Saharan sisääntuloa leikkaavammaksi, ja saunamutkankin sisääntuloa suoraviivaisemmaksi. Siinä jarrumerkissä onkin varmaan jo muutama kymmenys.
Simmottis, kai siinä jokin apeksi saatiin hipaisuetäisyydelle:
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Ajelin nuoremman Soikkelin perässä koko setin alusta lähtien. Mietin ajaessa, että nyt on niin paljon opittavaa ettei kannata enempää hötkyillä vaan seurata perässä ja yrittää sisäistää miksi edellä oleva kuski ajaa noin. Yksi setti on oikeastaan aika lyhyt aika seurata toista kuskia ja opetella uutta.
Aika monta settiä kuitenkin meni itsellä, että sai siirrettyä omaan ajoon ne isoimmat selkeät parannukset. Se vanha viisaus, että ollakseen nopea pitää välillä ajaa hiljaa tuli taas todistettua.
Lopputulos: 2,13 sekuntia pois kierrosajasta. Ja turha riehuminen pyörän kanssa väheni merkittävästi.
Kiitokset!
CBR1000RR - radalle & kadulle
On se oikeasti kova se nuorempi Soikkeli. Joskus omena vierii kauas puusta![]()
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Alastarolla kaksi edeltävää viikonloppua on tullut ajettua 2:08 aikoja eikä tuolla sinisessä ole liiaksi nopeampien linjojen näyttäjiä. Tuntuu että oma ajo kärsii kun ohitettavia kertyy joka ajosetille, tästä selkeä osoitus edellinen lauantai, jossa kierrosajat koko ajan 2:10 koska ajo repaleista. Sunnuntaina sitten pääsin parempaan vauhtiin ja ajat alkoivat painumaan alle 2:10
Olenkin pohtinut, josko sitä uskaltaisi ensivuodelle ostella punaisia lappuja. En halua olla tien tukkeena, mutta kun tuntuu että ajo sujuu, niin itselle olisi nyt tässä kohtaa tärkeää saada lisää vinkkejä seuraamalla taitavampia.
Mitä mieltä nopean kuskit tälläisestä ajatuksesta?
Tämän vuoden liput on ostettu jo ennakkoon siniseen, joten siellä mennään tämä vuosi.
Tuomaksen ajaminen on rakenneltu vuosien mittaan ja viimeisin vuosina vieläpä melko suunnitelmallisesti ja ammattilaisten auttamana.
Alkuun keskityttiin täysin ajamisen turvallisuuteen ja loogisuuteen. .Orgin koulutukset ja kouluttajat olivat tässä vaiheessa kullan arvoisia apuja.
Kun olimme jo kisanneet jonkin vuoden, otin yhteyttä KVR:n Roopeen ja sitä päätöstä ei tosiaankaan ole tarvinnut katua. Ajamisen turvallisuudesta ei ole tingitty senkään jälkeen mutta Tuomaksen käsitys siitä miten vauhtia rakennetaan on syventynyt todella paljon. Valmennus on ollut ammattimaista ja juuri niihin asioihin keskitytään jotka Tuomasta ovat auttaneet eteenpäin.
Tällä hetkellä tekeminen on sillä tasolla että rataenkkareista ollaan jäljessä 1-3 sekkaa radasta riippuen. Ohoh tilanteita ei edelleenkään ole oikeastaan ollenkaan, renkaat toki jo luistaa mutta niitä vähän kuuluukin ajaa luistoa vasten. Kaikenkaikkiaan meidän oppimisprosessin aikana on tullut ajettuihin kilometreihin nähden todella vähän romua. Se ei ole sattumaa.
Suosittelen ihan jokaiselle kouluttautumista, se ei ole kulu vaan sijoitus joka maksaa itsensä takaisin todella pian. Iso kiitos vaan Roopelle ja Emelle!
Jopo
Leuka maassa kohti uusia pettymyksiä.
Soininen racing
Yleensä hyvä merkki ryhmän vaihdon ajankohdasta on viimeistään se, että itse ohittaa koko ajan, mutta juuri kukaan ei tule ohi. Noiden ryhmien vauhdit käytännössä kuitenkin limittyy jonkin verran, eli ei siinä mitään varsinaista hyppäystä kuskien vauhdissa/taitotasossa tule. Toki nopeassa sitten nopeampi pää tulee lentämällä ohi, mutta siitä se omakin vauhti kehittyy, kun saa itseensä nopeemmilta vetoapuja ja näkee kuinka kovaa eri paikkoihin voi mennä. Toki sellaisilla päivillä, jotka ei ole loppuumyyty, voi käydä jo tänä vuonna kysymässä järkkäreiltä, että josko voisi mennä nopeampaan ryhmään kokeilemaan.
Superbike #7
Joskus viimeisellä kahdella setillä on niin vähän porukkaa nopeassa, että kannattaa käydä kysymässä voisiko vaihtaa ryhmää päivän lopuksi. Sitten näkee mikä se oma nopeus oikeasti on kun saa paahtaa avointa latua koko setin ajan. Yhdellä nopealla kierroksella kun ei vielä kannata vaihtaa ryhmää.
Toinen erittäin mielenkiintoinen seikka joka tuosta kokeilusta selviää on se paljonko se kierrosaika vaihtelee![]()
CBR1000RR - radalle & kadulle
Tuon hyvin yleinen harhaluulo, että olisi jotenkin tukkeena.
Keskityt vain ja ainoastaan omaan tekemiseen, ja ajat loogista ajolinjaa.
Niin nopeammat suhahtelevat ohitse.
Kaikenlainen taakse vilkuilu ja takaa tulevien "kohtelias väistely" on ehdottoman kiellettyä.
Sillä aiheuttaa vain todella pahoja vaaratilanteita.
"Eihän sitä tietoa .orgin kuskeille kannata tarjota, ne kun tietävät jo kaikesta kaiken."
Hyviä pohdintoja ja vastauksia, kiitos näistä.
Juurikin tätä olen pohtinut yhdessä ratamentoorini Svenin kanssa. Erittäin validi pointti!
Tätä voisi tosiaan kokeilla
Tätä ainakin omasta mielestä yritän toteuttaa parhaani mukaan
Ja tämä ei tulisi mieleenikään![]()
Tätä ryhmää varmasti seurailee monikin jonka ajatuksissa on kisaileminen mutta mietityttää että miten minä siellä sitten pärjään. Mitä siellä tehdään ja kuinka toimitaan.
Meidän tiimi mielellään ottaa uusia kuskeja siihen viereen että voidaan taluttaa sisään kisailun ihmeelliseen maailmaan.
Meille on vuosien mittaan kertynyt aika hyvä kalusto ja lisäksi jotain osaamistakin tarttunut punttiin.
Haluamme madaltaa kynnystä siihen ekaan kisaan ja ekaan kauteen.
Oli ilmeisen mukava yllätys aiemmin tällä kaudella yhdelle uudelle kun punalipun tultua pit lanelle ilmestyi aggregaatti, lämppärit, pukit ja tietysti aurinkovarjo.
Ainoa vaatimus mitä meidän pilttuussa on että täytyy sietää päättymättömällä kasetilla tulevaa välittämistä......
Joten ei kannata miettiä että pärjääkö siellä, me autetaan mielellään. Samalla moni varmasti säästyy muutamalta hölmöilyltä, me ollaan tehty ne jo kaikki ja osataan sit sanoa että ei muuten kannata noin.
Jopo
Leuka maassa kohti uusia pettymyksiä.
Soininen racing
Kyllä siinä meinas itseään nipistää kerran tai kaksi
Soinisten vieraanvaraisuudesta parina viikonloppuna nauttineena voin kyllä todella lämpimästi suositella teltan kiinnittämistä siihen sirkusleirin kylkeen. Kiitos nyt vielä näin julkisestikin kaikesta avusta mitä tällä kaudella saanut, loppui omalta osalta vähän turhan aikaisin mutta ensi kaudella vedetään taas![]()
Tiettyä itsesuojeluvaistoa
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Jaaha. Ratakausi 2024 saatiin valmiiksi eilen. Ei sitten lipsahtanut nelosen puolelle, mutta satku elokuun puolivälin enkoista, ja ihan kohtuu ehjää ajamista ilman suurempia sekoiluja, niin saa olla tyytyväinen. Etunenkin alkoi kuoria, että hämmästellään sitä tilannetta uusiksi keväällä. Oliko paska rinkula, vai jotain muuta. Lämppärin vastukset testailin käpälällä lämppäri levitettynä töpseli seinässä.
Itteäni huvittaakseni tein tuollaisen paskan split screen videon. Kuva ilman kärpäsen kakkaa on 17.8. ja 2.05.18 ja kakalla 4.9. 2.05.19. En ihan loppuun saakka hinkannut videoiden synkkaa ja kohdistusta, mut jääpä tuohonkin parannettavaa.
Meinasin, ettei noi autotolpat haittaa, muttan poimimpa vauhtivasurista olkapäällä yhen. Napsahti aika messevästi, mutta onneksi osui enimmin suojaan.
Etusta ihmetellessäni otin uuden osan nopeaa oikeaa hieman rulla kiinni, mutta sitten pääsi syöttämään vasurin läpi paremmin, ja pika-analyysi chronosta oli, että aivan +/- 0 itelle. Enempi aikaa piilee Saharan sisääntulossa.
Enskakausi alkakoon. Tulispa lunta
Edit... videohan oli ihan päin ulkosynnytintä... referenssikierros elokuulta mm. väärä. Ei voi olla sama aika, jos maaliviiva ylitetään kierrokselle lähdössä eri aikaa, mutta tullaan samaan aikaan viivalle. Tällain äkkisältään, kun kattelin. Uusi yritys:
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Täytyy nyt tänneki jakaa, ku vihdoin pääsin nopeaan ryhmään.
Ei noi Road 5 kyl paljoo kovempaa kestä, halus koko ajan sutia.
"Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
Pakko olla aika rauhallista ja oikea-aikaista tekemistä, kun tuollaisella tavarajunalla päästelee tourinkikumeilla noin pätevästi. Pistin oikein merkille hevoskengän odottelun, et kaipa siinäkin entry on kohtuu vauhdilla, kun ei kaasulle ”tarvitse” aiemmin mennä tai sit toi vaan rullaa omalla painollaan niin hyvin
Edit: hei!!! Tuohan on lap cancelled, kun meni kiihdytyssuoran puolelle. Yritit piilotella tuon paskaisen pleksin takana![]()
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
"Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
Millasilla etujousilla porukka ajelee + kuskin paino? Tavarajunassa on nyt kympit, jotka ovat vaa’attuna 9,7. Esijännää kahdeksan kieppiä, ja painuma oli siellä 40 kuskin kanssa ja vähän vajaalla puolella tankilla. Kuski sen 81-82 kalsareissaan.
Mietin vain tuntuman perusteella, et saisko olla jopa 10,5. Takana linkkusuhteella 1:2 105 (en muista vaakalukemaa) ja painuma muistaakseni 35. (Oli 39 kauden alussa, mutta oli bussipysäkissä aika levoton ja kirrasin 5 mm). No keväällä mittailen uusiksi.
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Busassa on 10.5 jouset keulassa, vakiojousi takana. Kuski painaa ilman kamoja 75kg about.
P.S. Koomista että ku pari vuotta sitte kysyin keulajousista ni eräs heppu täällä vastasi että "ei busaan edes saa sellasia jousia ettei se kakspäällä menis pohjaan" .... noh, 12.0 on markkinoiden jäykin jousi, mutta ei se mene edes 10.5 jousella pohjaan asti enääKyseinen heppu unohti että siellä on muutakin jousta kuin se metallijousi
![]()
"Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
Se on totta tosiaan ensimmäinen kausi radalla paketoitu ja sinetöity. Selvisin ilman konttaamista, mutta läheltäpiti-tilanteita oli muutamat..
Kehitys oli nousu johteista ja pääsinpä ajamaan yhden setin nopeassa ryhmässä viimeisellä .org viikonlopulla alastarolla. Tähän settiin kesän parhaat läpit ja paras kiekka 2:04,4oli kyllä hieno vetää, tuntu et meni jotain miljoonaa kurveissa. Eli varmaankin ajelua kannattaa jatkaa nopeassa ryhmässä ensi vuonna?
Kuluneella kaudella ajelin kilokikulilla, joka on nyt myyty ja katseet siirretty yamaha r6 ratarakennettujen suuntaan. Josko tie veisi ensi kaudella jokkikseen, tiedä häntä. Kait siihen pitäisi joku kuljettajatutkintokin suorittaa. Jos arvon aktiiveilta saisi hieman vinkiä tähän ja em. moposta saa myös vinkata. Niin ja jos tosiaan joltakulta löytyy mopoa niin budjetti on n.7000e
10N etujouset ja kuskilla painoa n. 75kg nakkena. En kylläkään aja nopeassa ryhmässä.Millasilla etujousilla porukka ajelee + kuskin paino?
-- Brake later and open the gas earlier --
9.5N/mm jouset ja öljyn pinta 160m ktech dds alusta. Kuski 79kg ja pyörä 177kg puolella tankilla.
---
Pitipä punnita. Bensaa se noin 9 litraa eli puol tankkia, ja antoi 198 kg.
Ei se nyt välttis olis heikko laittaa jäykempää vieteriä, joskin toi öljypinta pitää tarkastuttaa. Et saisko se taas olla vaikka 5 mm alempana.
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.