Ducati SF matkapyöränä - II yritys

[Kotarikuski]

12.6.2011 klo 12:00.
Viime viikolla pyörä oli useamman päivän 24tkm huollossa. Iso huolto, nokkahihnojen yms. vaihto. Kytkinkori ja levyt vaihtoon myös. Monilevyinen kuivakytkin vaikuttaa lyhytikäiseltä, joten se ei sovi matkapyörään. Kiliseekin mokoma. Kukahan kertoisi mitä hyötyä siitä on märkään verrattuna. Irtoava muju ei tietenkään joudu öljyn joukkoon, mutta eipä siitä ole toisessakaan pyörässäni, kotarissa, ollut mitään ongelmaa. Meni onneksi takuuseen. Nokka-akseleille tehdään myös tarkkuussäätö ja vaihdetaan eturengas Metzeler M5:een.

Pyörää perjantaina Tampereelta noutaessani viimeistely oli vielä hieman kesken. Jukka irrotti jalkatapit, puhdisti, voiteli vedenkestävällä vaseliinilla ja asensi takaisin paikalleen, sama juttu jarrupolkimelle. Totesi että se oli tehtaan jäljiltä muutaman asteen pielessä. Huolellista työtä. Jos kaikki huollot tehtäisiin samalla tinkimättömällä tarkkuudelle, kestäisivät laitteet ikuisesti.

Kotiväki ehdottaa että jos nyt kävisit reissussa. Tä? Kuulin varmaan väärin. Ei sittenkään, tosissaan ovat. No mikä ettei, onhan tässä vielä kesää perheenkin kanssa touhuta. Hetken kelaan vaihtoehtoja - Norjan rannikon kierto käy mielessä, mutta kelien puolesta on vähän aikaista. Itään ei ole asiaa pikaisella aikataululla, eikä se muutenkaan oikein innosta, joten katse kääntyy jälleen etelään.

Viimeksi menin laivalla Turusta Tukholmaan, paluu Rostockista Helsinkiin. Tänään ennättäisin vielä Turusta, mutta tuntuu toistolta, eikä sääennuste suosi Ruotsia. Siispä hyttipaikka huomiseksi Traven laivasta, Finnlines huolehtikoon rahtauksesta. Ja sitten pakkaamaan...

12.6.2011 klo 18:00
Koko viikko on ollut loisteliasta hellesäätä. Ja nyt paukkuu ukkonen ja vettä tulee kaatamalla, tietenkin heti kun sain matkan puukattua, vaikka yritin äkkilähdöllä osua hyvään keliin. Kurkkaan netistä säätietoja, huomiselle luvataan aika niukasti sadetta. Sittenhän sen näkee.

Muistelen viime kesänä mukana olleita tarvikkeita ja keräilen samoja kamoja mukaan. Tällä kertaa retkivarusteita kertyy 7,6 kg, laukun paino mukaan lukien, puoli kiloa enemmän kuin viimeksi. Jotakin turhaa on siis mukana - jaa, lisäpaino tuleekin tuosta kamerasta. Nex5 isolla lasilla painaa varmaan kilon.

Kuvassa matkatavarat paitsi kamera:


Huomenna on sitten lähtö...

13.6.2011 klo 11:00
Vettä sataa ja mittari näyttää 8 astetta. Netin mukaan Euroopassa on kuitenkin yli 20 astetta ja vain hiukan sadetta. Yleensä reissuun lähtiessä on aurinkoista ja palatessa sataa, toivottavasti nyt sitten palatessa on parempi keli.

Käyn vielä mielessäni läpi mukaan otettavia tarvikkeita, valikoin hanskoja, ajoon otan uudehkot vuorittomat hyvillä suojuksilla varustetut Gore-hanskat, krossihanskat ja nitriilikumilla päällystetyt asennushanskat laukkuun. Vaihdan vielä ajohousujen verkkomaisten polvisuojien tilalle APS-polvisuojat, sellaiset iskusta kovettuvat, mutta lahje tuntuukin ahtaalta. Vaihdan vanhat takaisin, reissussa ei kannata varusteita testailla.

13.6.2011 klo 17:15 laivassa.
Forecan sadetutka ja -ennuste piti harmittavan hyvin paikkansa. Matkalla oli kuivaa ainoastaan Heinolasta Mäntsälään. Hanskat taisivat olla vikavalinta, sormien välit tuntuvat nihkeiltä. Lämpötila on onneksi noussut alkumatkan seitsemästä peräti 12 asteeseen. Ehkä se siitä.

Saan laivan neuvonnasta hyttiavaimen miespaikalle. Muita ei kabiiniin ilmaannu joten tilaa on mukavasti. Hytti on keulassa joten voin ikkunasta tähystellä merelle menosuuntaan.

Navigaattorista voi mukavasti tarkistaa matkan edistymisen ja nopeuden (tosin matkamittari on näköjään jäänyt nollaamatta):


Päivällisellä juttelen lastausjonossa tapaamani oululaisen motoristikolleegan kanssa. Hänen hyttiinsä oli tullut pari venäläistä, asiallista porukkaa tosin. Suomenlahdella on vilkas liikenne, ja yksi alus näyttää hieman erikoiselta ja sen ympärillä on useita hinaajia. Taitaa olla kaasuputken asennusalus.

Laivan buffet ei ole mikään gastronominen herkkutarjotin, vaan muistuttaa teollista työmaaruokalaa. Menettelee, porsas on ihan maukasta.

Keskustelemme kolleegan kanssa reissaamisesta. Totean että yksin reissaamisen paras puoli on joustavuus. On äärimmäisen yksinkertaista pysähtyä tai muuttaa reittiä. Olisiko vähän itsekästä? Saattaa olla sitäkin. Toisaalta tapaa muita motoristeja aivan eri tavalla kuin ryhmässä liikkuessa.

Mutta ennen kaikkea yksin tehty reissu on matka itseensä, omaan henkilöön. Mieli toimii kummallisesti kun omien ympyröiden objektiivisempi tarkastelu onnistuu paremmin kun niihin saa fyysistä etäisyyttä. Pari tuhatta kilometriä tai muutaman päivän ajomatka antaa ihan erilaisen perspektiivin. Siinä näkee myös itsensä matkaajana ulkopuolelta - tuossa se nyt menee.

Punkka kutsuu aikaisin, kylmässä ja kosteassa ajaminen vie veronsa.

14.6.2011 klo 10:30
Finnlinesillä ei olekaan laivassa nettiä, pahus, olisi sittenkin pitänyt lähteä Tallinkilla. En siis pääsekään tarkistamaan illan sääennusteita. Keli kiinnostaa kun on nakupyörällä liikenteessä, Nyt ainakin vettä tulee losonaan.

14.6.2011 klo 17:45
Pilvipeite on päivän mittaan harventunut lupaavasti ja nyt alkaa jo paistaa.

Travemunden huvivenesatamassa on melkoinen mastometsä PASSAT-parkin takana:


Matkasuunnitelma olisi hyvä ulottaa vähän satamalaituria pitemmälle, ainakin majapaikan verran. Vähän Lyypekin eteläpuolella on Ratzeburg-niminen pikkukaupunki. Kartalta katsottuna se saattaisi olla maisemien kannalta mukavakin paikka, sijaitseehan se kapealla kannaksella järvien välissä. Netin puutteessa käytän Garminin Mapsourcea jonka mukaan siellä onkin muutamia hotelleja. Ellei päivällisellä tule parempia ideoita, päätän maihin päästyä soitella ja kysellä onko tilaa, eikä edullinen hintakaan olisi haitaksi.
Reitti:


Motoristikolleega on saman majoitustehtävän edessä. Yhdistämme voimamme ja soitamme Ratzeburgin Seehof-hotelliin. Tilaa löytyy, 2 h huone 90€, siispä sinne. Ratzeburg osoittautuu saksalaiseen tapaan siistiksi mutta vähän mielenkiinnottomaksi kyläksi. Rakennukset eivät ole kovin vanhoja mikä jättää vähän tylyn vaikutelman. Eipä tarvitse käydä uudestaan.

15.6.2011 Ratzeburg-Gaggenau.
Aamulla ampaisemme pikkuteitä kohti Luneburgia josta kolleega aikoo kääntyä kohti länttä. Alkuun tiet ovat hyväkuntoisia ja varsin mukavia ajaa. Jossakin vaiheessa asvaltti muuttuu paikatuksi ja reikäiseksi. Kylissä väylä on mukulakivetty. Öhlärit saavat tehdä töitä tosissaan, silti kieli on paras pitää poissa hampaiden välistä. Kolleega irtautuu länteen, itse jatkan etelään kohti Bad Harzburgia.


Koitan katsella Mapsourcesta sopivan mutkaisen Harzin läpiajoreitin. Aika mukavia teitä löytyy, seutu toimii jos perustaisi tukikohdan ja tekisi muutamat lenkit ympäristöön. Pelkkä läpiajo jää vähän vaillinaiseksi.

Bad Harzburg:


Harzin jälkeen otan tähtäimeen, eli siis naviin, Pforzheimin. Siitä etelään pitäisi alkaa tuo kuuluisa mustametsä. Sinne on joitakin satoja kilsoja, joten annan Garmin suosiolla valita motarin. Liikennettä on aika vähän, joten matka taittuu nopeasti. Edelliskesänä kypärä alkoi ravistaa ennen duksun huippunopeutta, ja kokeilen nyt uudelleen. Ravistusta ei esiinny, merkillistä. Eturatas on nyt piikkiä pienempi, ja kone menee helposti rajoittimelle. Silloin digimittari näyttää 262, todellinen nopeus lienee kymmenkunta prosenttia vähemmän.

Siirtymällä menee pari tankillista. Kumma kyllä vauhti ei juurikaan tunnu vaikuttavan kulutukseen. Pitkät lurutukset yli sataakuuttakymppiä menivät noin kuudella litralla.

Pforzheim on yllättävän iso kaupunki. Ohitan keskustan ja valikoin keskeltä mustaametsää jonkin pikkukylän ja ajan sinne. Schwarzwald osoittautuu aivan mainioksi ajoympäristöksi, ja motoristeja singahteleekin siellä täällä.

Majoitusta ei tällä kertaa löytynytkään heti ensimmäisestä paikasta. Eikä toisesta tai kolmannestakaan. Yhden hotellin pihalla luokseni fillaroi joku paikallinen, joka ehdottaa muutamaa hotellia. Selaamme navin vaihtoehtoja, hän tuntuu tietävän ne kaikki. Yhdestäkin sanoi heti yhdestä että neljä tähteä, liian kallis. Gaggenausta löytyykin lopulta luukku joten sinne. Matias käskee sanoa häneltä terveisiä respalle, mahtaako saada provikat. Jos saa niin aiheesta.

Reitti (n.800km):


16.6.2011 klo 22:00 Gaggenau-Pontarlier,Hotelli La Valliere, Pontarlier, Ranska.
Aamu Gaggenaussa näytti hyvältä. Aurinko paistoi ja lähdin kevein kamppein liikenteeseen. Lämpöliivi mahtui niukin naukin sivulaukkuun. Käyttöön otin krossihanskat ja toiset työnsin takin sisään. Laukkuun ei nimittäin mahdu.

Ajelen halki Schwartzwaldin, isompia ja pienempiä teitä. Välillä aukeaa mahtavat näkymät Reinille päin. Pienemmillä teillä pääsee jo kokeilemaan kallistusvaroja. Erinomainen alue parin päivän kurvailuille. Nyt tekee kuitenkin mieli Etelä-Ranskaan joten mustametsän kurvailut jäävät tähän yhteen päivään.

Mukavat maisemat:


Taukopaikka:


Kotimaan siirtymällä pyörä pääsi likaantumaan pahan kerran, ja nyt äkkään eräässä kylässä itsepalvelupesuaseman. Kolikoita koneeseen syöttämällä saa aktivoitua joko harjan josta tulee kuumaa vettä ja pesuainetta tai painepesurin. Kokeilen ensin harjalla. Aika kesyä shampoota, kevyt maantielika lähtee mutta takavanteeseen saa lisäksi käyttää tarjolla ollutta tiskiharjaa. Lopuksi huuhtelu painepesurilla. Tulos on riittävä näin reissuolosuhteisiin.

Heti kun pääsen Ranskan puolelle, osoittautuu että pesu oli vikatikki. Se aiheuttaa rankan ukonilman, maa jytisee ja vettä tulee solkenaan. Pysähdyn, pistän pyörän sivutuelle ja loikkaan ojan yli ison tammen alle suojaan siirtääkseni lompakon ja puhelimen gore-kalvon sisäpuoliseen taskuun, samalla vaihdan hanskat. Sovitan hihat hanskojen päälle. Tammen lehvästö ei pysty enää pidättelemään vettä joten turha tähän on jäädä odottelemaan salamaniskua. Ojassa virtaa jo rankasti vettä. Kumma kyllä heti kun pääsen liikkeelle sade lakkaa haittaamasta, vaikka jatkuukin.

Jatkan suunnittelemallani reitillä, tarkoitus on kiertää Sveitsi länsipuolelta. Sataa edelleen ja jossain vaiheessa huomaan päätyneeni Sveitsin puolelle vaikkei ollut tarkoitus. No ei se mitään, etsiydyn länteen vievälle tielle. Motaritarraa ei ole, joten täytyy välttää ajamasta moottoritielle. Pääsen takaisin Ranskan puolelle ja suuntaan taas etelään. Tiet olisivat aivan loistavia, mutta rankahko sade pilaa kurvinottofiiliksen, sitäpaitsi puista on tippunut kukintoja tielle ja ne näyttävät epäilyttävän liukkailta.

Ilta alkaa painaa päälle, lämpömittari näyttää 12 astetta ja vettä sataa. Kyttään sopivan näköisiä hotelleja ja Portarlierissä kysyn yhtä. Täynnä, mutta portieri suosittelee La Valliereä viiden minuutin matkan päässä. Otan vinkistä vaarin ja karautan paikalle. Tilaa on, pyörälle oma talli vitosella, kuskin talli vajaat kuusikymppiä. Näissä olosuhteissä ei ruveta nipottamaan joten taloksi vain.
Hotelli:


Päivän reitti, noin 450 km.


17.6.2011 Hotellissa.
Aamulla keli valkenee puolipilvisenä mutta kuivana. Saattaa tulla lämminkin päivä. Enää en kyllä pyörääni pese ennenkuin kotona.

17.6.2011 Saint-Martin D'entraunes.
Päivä on mennyt mukavasti. La Vallierestä suuntasin etelään Jura-vuoriston halki. Erinomaista mopottelualuetta ja melkein yksin saa ajella loistavassa kelissä. Muistuttaa aika paljon Schwartzwaldia. Etelämpänä alkaa sitten merialpit kohota. Sitten alkaa taas sataa. Mitähän muuta pahaa pyörän pesun lisäksi on tullut tehtyä kun nyt näin rankaistaan. Yksi solan ylitys tulee tehtyä sateessa. Kumma kyllä hanskat tuntuvat nyt pitävän paremmin, vain pieni nihkeys pääsee läpi. Lämpöliivi pitää olon mukavana vaikka lämpötila putoaa 12 asteeseen.

Märällä asvaltilla ei aluksi ole oikein tuntumaa, mutta pian se alkaa kehittyä. Ennen lähtöä alle laitetut Metzeler M5:t tuntuvat pitävän hyvin myös kostealla. Mutkanotto tuntuu taas nautittavalta vaikka märkää onkin.

Märkää riittää nelisen tuntia. Jatkan itsepintaisesti samaan suuntaan ja parin laaksonvaihdon jälkeen pilvipeite rakoilee. Col Du Bonette näyttää vielä sateiselta joten otan seuraavan, taitaa olla Col Du Estenc (tie numero D902). Tien varressa on logo "Route des Grandes Alpes". Lienee turha mainita että maisemia on ihan pakko pysähtyvä välillä katselemaan. Kamera pysyy kuitenkin laukussa kun hanskat on hieman nihkeät ja niiden poisotto ja pukeminen on vähän syvältä. Tien alkupätkä on kuin pyykkilautaa mutta paranee kohta. Asfaltti höyryää ja maisema kuivuu vauhdilla, jotenkin epätodellisen näköistä. Huomaan että päivän ajot alkavat vaikuttaa, mutkanotossa ei ole enää samaa imutusta. On siis aika katsella majapaikkaa, väkisinajossa menee hyvät pätkät ihan hukkaan.

18.6.2011 Merialpit - Turini, hotellissa Gardan liepeillä...

Osun kaupunkiin nimeltä Briancon. Mäellä on valtava linnoitus, näyttää olevan Unescon maailmanperintökohde. Teen pienen kävelyn, mutta säänhaltija uhkaa ukonilmalla joten en lähde muureille. Varsin vaikuttava paikka ja ansaitsisi lähemmän tutustumisen.

Mutkatietä riittää, nyt tienviitassa lukee Col de Turini. Sujuttelen lacetista toiseen rinnettä ylös kunnes pääsen solan huipullle. Paikalla on melkoinen joukko Porscheja ja jokunen toimittaja. Taukopaikan viereisen hotellin terassilla jaetaan polkupyöräilijöille palkintoja. Jalkojen lihaksista päätellen ovat vähintään semi-pro-tasolla. Reisissä ja pohkeissa valtavat muskelit, mutta käsivarret kuin tikut.

Keltaisessa Porschessa lukee Röhrl, taitaa tuo rallimaailman elävä legenda olla itsekin paikalla. Porscheja mallaillaan Col de Turini-kyltin viereen, omistaja poseeraa Röhrlin kanssa ja kamerat räpsyvät.


Paikka on kyllä legendaarinen, Linkki

Ylhäällä puurajan yläpuolella on lenkki, käyn tarkistamassa miltä alkupää näyttää. Se näyttää olevan osan vuodesta suljettu, mutta nyt auki. Voisi olla hyvä maisemalenkki, mutta en syty ajatukselle, sitäpaitsi melkoinen lehmälauma on tukkinut reitin. Siellä täällä asvaltilla on ruskeita kohtia, jonkinlaista bioliukastetta kai.


Lähden sujuttelemaan alas päin ja tie tekee kyllä vaikutuksen. Se on leikattu jyrkkään rinteeseen, kahdekymmenen sentin kivireunus ei paljon pidättele, puita on kuitenkin. Tässäkö on ajettu kilpaa ja vielä lujaa! Tien pinta on ensiluokkaisessa kunnossa, mitä nyt jokaiseen lacet-mutkaan on roiskautettu pikeä kuin löylykauhasta, pari kertaa pito irtoaa hetkeksi ennen kuin opin läikkiä ennakoimaan.

Kirkon portaat:




Eräässä kaupungissa (taisi olla La Bolliere) Gendarmerie on sulkenut ainoan kadun joka johtaa toivomaani suuntaan, ja viittilöivät kiertotielle, tai niin ainakin luulin. Tätä kautta päätyy kuitenkin samaan kohtaan uudelleen, ellei palaa omia jälkiä kauemmas. Tällä kertaa näytän virkamiehelle Garminin ruudulla näkyvää reittiä ja yritän kysyä että mitä kautta reitille pääsee. Kohauttaa olkapäitä ja osoittaa sormella korvaansa, tarkoittanee joko sitä ettei kuule tai sitten että päässä on vikaa. Kylä alkaa jo ollai aika lailla täynnä autoja jotka ajavat vaan samaa "Do-Until"-silmukkaa. En jää odottamaan episodin kehittymistä vaan lähden takaisin omia jälkiäni. Garminin mukaan kilsan päästä löytyy pieni silta jonka kautta saattaisin päästä oikealle tielle. Reitti toimii, vaikka kulkee tosi kapeita kujia ja jyrkkien mäkien kautta, ja lopulta tie aukeaa. Hieman erikoinen tuo liikenteenohjaus. Pääasia että pyörät pyörii vaikka sitten rinkiä ajettaisiin.

Suuntaan itään ja sitten pohjoiseen Tenden kautta Italiaan. Reitillä näyttäisi olevan tunneli, haluan ajaa ulkoilmassa kuin ei kerran sadakaan, ja äkkään vanhan tien. Alkuosa on päällystetty mutta tosi kapeaa. Lienee turha mainita että kaiteita ei ole ja nousu on jyrkkää. Tie on kallistettu sisärinteeseen päin, mikä tuntuu mukavalta. Varmaan vielä mukavampaa lumiseen aikaan. Ykkönenkin on vähän pitkän oloinen pienemmälläkin eturattaalla. Vähän puolivälin jälkeen päällyste loppuu. Missäs kaikki GS-Bemarit nyt on? Yksinään täytyy tässä mp-kansaa edustaa ja ihan väärän mallisella vehkeellä. Tielle on tehty noin viidenkymmenen metrin välein hiekasta poikittainen patti. Se täytyy ylittää varovasti, duksun maavaraa kun ei ole tähän tarpeeseen mitoitettu. Vastaan tulee muutama maastopyöräilijä. Viimeinkin joku oikein varustautunut, näin alamäkeen vauhtia varmaan saa riittävästi ilman moottoriakin.
Tenden vanha tie:




Lähellä huippua näkyy iso, hylätyltä vaikuttava rakennus. Rinteessä on pari bunkkeria, vaikuttavat 1. maailmansodan aikaisilta. Silloin tuo rakennus on saattanut olla varuskunta. Täytyypä tarkistaa tilaisuuden tullen netistä.

Rakennus pohjoispuolelta:



Italian puolella onkin jonkinlainen hiihtokeskus ja autoilevia turisteja. Ajelen alas laaksoon ja mietin seuraavaa siirtoa. Voisin ajella suoraan pohjoiseen kohti Sveitsiä, mutta oli siellä pari vuotta sitten ja kolusin muutamat solat kuten Furkapassin. Säätiedotuskaan ei suosi tätä vaihtoehtoa. Päädyn sitten suunnistamaan suoraan itään Gardajärven tienoille. Nopein reitti menee moottoritietä pitkin Torinon ja Milanon eteläpuolelta. Päädyn sitten siihen vaikken olekaan mikään erityinen moottoritien ystävä. Piletti taskuun motarin puomilta ja menoksi.

Moottoritie kulkee tasangolla. Vasemmalla siintävät Alpit mutta katoavat pian näkyvistä. Tylsä väli, tästä ei kerry paljon muisteltavaa. Pari maksukertaa tulee, kaivan tiskillä hynät esiin hosumatta, onneksi ei ole jonoja. Motari tylsistyttää, sillä vaikka näen Sirmionen kyltit, ei sytytä ennen kuin pari kilsaa sen jälkeen. Päätän pyytää Garminilta hotelliehdotuksia. Se löytää muutamia epämääräisiä, yksi ainakin on lopettanut toimintansa, mutta Best Western neljällä tähdellä löytyy, siispä sinne. Ajelen keskellä peltoja, ei tunnu uskottavalta että täältä mitään hotellia löytyisi. Pian sellainen kuitenkin putkahtaa näkyville. Saapastelen sisään, si, huone löytyy, 75 egee por favore. Pyörä talliin, ei maksa mitään (lisää), nettitunnukset lapulle ja majoitukseen.
Reitti (n. 650km):


19.6.2011 Garda. Passo Pordoi, Arabba...hotelli Manching, Ingolstadt, Saksa.
Aamu valkenee suopeana ja nautin hieman köyhän aamiaisen ulkona. Kerään vähäiset kampeet laukkun, käyn maksamassa ja lähden liikkeelle. Ensimmäinen operaatio on taas kerran tankkaus. Ensimmäinen navin kertoma asema on suljettu varmaan pari vuotta sitten. Seuraavaa yritän, visa ei kelpaa, otan sitten kahdenkympin setelillä. Ihan kaikki ei mahdu, yhtiölle jäi 80 senttiä tippiä.

Legendaarinen Arabban seutu houkuttaa, joten oikaisen sinne suoraan vaikka Garda olisi kyllä vieressä. Reittini ja Gardan väliin jää melkoinen vuorimassiivi. Vastassa on navakka pohjoistuuli ja sää on aivan kirkas. Yritän ensin ajaa pienempiä teitä, mutta totean että liikenne takkuaa pahasti. Italian maksullinen moottoritiesystemi on syvältä, liittymiä on harvassa, joten liikenne keskittyy pikkuteille ja motari on melkein tyhjä. Iso investointi ja raskaasti vajaakäytössä. Kyllä Saksan systeemi pelaa paljon paremmin, motari on tehokkaassa käytössä ja imee liikenteen pikkuteiltä. Myönnän tappioni ja ajan raskain mielin muutaman kilometrin takaisin päin ja liittymästä motarille. Taas matka alkaa sujua.

Jatkan ankarassa vastatuulessa Trentoon asti josta poikkean tielle SS612 jota jatkan kohti SS48-tietä Arabbaa kohti. Tuuli taukoaa kun pääsen toiseen laaksoon. Paikallisia moottoripyöräilijöitä on liikkeellä paljon, onhan sunnuntai. SS612:ta on mukava ajella, pinta on hyvä eikä liikennettä juuri ole. Syykin paljastuu pian - tie on poikki! Vasemmalle lähtee jokin pikkutie ja hokaan 50 metrin päässä liikennevalon, punaisella tietenkin. Sen täytyy olla kiertotie. Menen odottelemaan, sammutan koneen ja pian taakseni ilmestyy muutama muukin kulkija. Joku ärräpyörä käy puomilla mutta kääntyy moottori kiljuen takaisin.
Toisen matkailijan kyytiläinen menee tien penkalle viittoilemaan muutamalla puomilla ihmettelijälle. Eipä nuo muutkaan näytä kiertotietä sen paremmin huomaavan, vaikka nyt tässä on jo muutama malliksi.

Noin varttin kuluttua valo antaa lähtöluvan. Takaa ampuu goldwing-mies kyytlläisineen keulille. Menköön vaan, ajeleen hissuksiin perässä. Kiertotie ei olekaan päällystetty, ja paikka paikoin leveydeltään varmaan lähempän puoltatoista kuin kahta metriä. Alarinteen puolelle on viritetty oranssi muovinen verkkoaita luomaan (valheellista) turvallisuuden tunnetta. Aivan erinomainen enskapolku, mutta missä GS-miehet? Lenkki on kolmisen kilsaa ja se on ajettava enimmäkseen ykkösellä. On satanut ja tiellä on lätäköitä ja vähän kuraa.

Lopulta päädymme leveämmälle osuudelle ja siellä on toinen joukkue odottamassa pääsyä kiertotielle. Lycka till.

Arabbaa lähestyttäessä konepyöräilijöiden määrä kasvaa eksponentiaalisesti. Ihan kuin jossain olisi kokoontumisajo. Pyörämiehet näytttävät ryhmittyvän heimoihin, yhteisenä piirteenä saman merkkinen ja jopa -mallinen pyörä. Customit erikseen, kyykyt muutaman kappaleen ryhmissä, all-round tourerit omissaan jne. Yhdessäkin ryhmässä oli toistakymmentä Hornettia, tosin eri värisiä, toisessa monta GS-bemaria, kaikki keltaisia.

Huippu taisi kuitenkin olla pappajengi joka ajoi lippalakit päässä viikset lepattaen BMW 125 -skoottereilla. Niissähän on katto ja turvakaaret joten kypärää ei tarvita. Olipa erikoisen näköisiä tötteröitä, kapeita ja korkeita.

Pyöriä on todella paljon, autoja vain vähän. Suhde kohdallaan siis. GS-bemu näyttää todella suositulta, niitä näyttäisi olevan noin puolet kaikista. Kotareita (SMC, SMT) on myös aika paljon, ja jonkin verran myös Ducatin uutta Multistradaa. Bemua voisi luonnehtia toyota corollaksi tai vw golfiksi.

Maisemia katselee mielikseen, vähän väliä pitää pysähtyä. Mukava tunnelma kun vähän väliä kuulee jonkin kilokyykyn parkuvan ja väliin twinien muhevampaa jytinää, tosin vaimeana eikä mitenkään häiritsevänä.

Passo Pordoi on maineensa veroinen, tien pinta on hyvä ja kantata saa hengästykseen asti. Kaarteet on sopivasti kallistettu, joten kaarrenopeutta voisi olla enemmän kuin ekakertalainen arvaa käyttää. Hyvät oli reitit Mustassa metsässä ja merialpeilla, mutta tämä seutu on vielä parempi.

Poistun pohjoiseen kohti Itävaltaa. Ylempänä saan taas roiskauksen vettä. Lämpötila putoaa 11 asteeseen. No ei sen väliä, kahvalämppärit täysille ja takkiin sähköt. Välillä sataa ja taas paistaa.

Poikkean Zell am Seehen. Kävin Putkosen kanssa täällä laskettelemassa noin 30 vuotta sitten. Silloin kävimme syömässä paikallisessa veijo esson baarissa, nimittäin ravintolassa jonka yhteydessä toimi huoltoasema. Pihvi ja ateria oli niin erinomainen että sen muistaa vieläkin. Putiikin nimi on kuparikattila eli Kupferkessel ja siellähän se toimi edelleen. Bensaa ei myyty mutta mp ja erityisesti Puch näytti olevan teemana. Tilasin sumpit ja otin muutaman valokuvan.


Tarkistan kalenterin ja totean että juhannus alkaa painaa päälle, on siis aika hakeutua pohjoista kohti. Ajan Zell am Seestä kohti Muncheniä ja Saksan puolella puikkaan motarille. Pari tuntia luukutusta parantaisi huomisen päivän lähtöpaikkaa.

Päädyn lähelle Audin pesää, Ingoldstadtia. Garmin löytää pari gasthausia mutta nepä onkin suljettu. Manchingista löytyy kuitenkin toimiva. Pyörä takapihalle ja iltapalan kautta petiin.

Päivän reitti (n. 750km):



22.6.2011 Ingolstadt-Travemunde, Laivassa
Eilisaamuna Garmin suositteli jostain syystä itäistä reittiä, läheltä Magdeburgia. Alkuun motari olikin aivan sileäpintaista, ihan kuin silkillä olisi ajanut (no, sitä nyt en ole nimenomaisesti kokeillut, mutta ymmärrettäköön kielikuvana). Pian ihastus muuttuu hampaiden loukutukseksi, tiepohja taitaa olla aatun aikaista betonitietä, ja saumat jyskyttävät pahemmin kuin kotoiset nimismiehenkiharat. Nytpä selvisi syy miksi bemuissa on se jousituksen ajonaikainen säätösysteemi joka menee kaupaksi kuin häkä. Täällä se olisi tosiaan tarpeen.
Magdeburgin jälkeen tie kääntyy länteen kohti Hannoveria. Lyypekki on kuitenkin suoraan pohjoisessa ja motarilla on paljon tietöitä. Aikaa on, joten poistun motarilta ja ajelen B-sarjan teitä. Loistavaa, mitätön liikenne ja nekin jotka tapaan vetävät noin sataakolmeakymppiä. Maassa maan tavalla siis ja tempoon mukaan.

Saavun Travemundeen reilusti etuajassa. Ajan vähän takaisin päin ja poikkean Travemunden keskustaan. Siellä ei tule normaalisti käytyä, mutta alue toki näkyy laivasta satamaan saavuttaessa. Kerrassaan hienoa aluetta, kaupunkihan on ihan jotain muuta kuin pelkkä satama. Se on perustettu jo 1187, ja kylpylätoimintaa on ollut vuodesta 1802. Hyvätasoisia hotelleja, monet kylläkin kalliin näköisiä. Livreepukuisia ei tosin näkynyt. Täällä voisi varmaan yöpyä joskus seuraavalla reissulla, eipä tarvitsisi ajaa kauas laivasta.

Pysähdyn Travemunden aseman edustalle kevyelle päivälliselle. Asema on pieni ja sieltä lähtee juna vain yhteen paikkaan, Lyypekkiin.

Rannassakin on mukavia kuppiloita. Ihan jees paikka käyttää pari ylimääräistä tuntia laivaa odotellessa, paljon parempi kuin sataman hansatalo. Tällä reissulla olen nähnyt mitä erilaisimpia motorisoituja ryhmiä, nyt ohitseni ajaa 6 tai 7 Segway-kuljetinta. Opas ajaa edellä ja turistit perässä. Jokaisessa on mp:n rekisterikilpi.

Palaan satamaan. Tällä väliin muitakin matkalaisia on saapunut. Jonon kärjessä on ryhmä cball-bikereitä chevy huoltoautonaan. Pysyttelevät omana ryhmänään. Taakseni tulee joku englantilainen, tulossa Jerseyn saarelta ja menossa V-stromillaan Suomeen ja aikoo käydä Viipurissa. Vaimo tulee lentäen Helsinkiin. Totean että matkasi A-luokan osuus alkaa sitten lähestyä loppuaan. Kaveri toteaa että kyllä hän on tästä nauttinutkin. Kaveri aikoo käydä Pietarissa, suosittelen talvipalatsia ainakin yhdeksi käyntikohteeksi. Katsomme kartalta sopivaa paluureittiä Suomen puolella ja merkkaamme hahmotelman Saimaan liepeille vähän pienempinumeroisemmille teille. V-Strom on siellä omiaan, vaikka kaksi päällä.

Viimeinen legi Saksassa, noin 800km:


Laivassa on varattuna miespaikka. Hytti on taas tyhjä, mutta arvelen että kyllä siihen joku on tulossa. Käyn suihkussa. Melko tiivis ajorupeama uuvuttaa ja päätän kömpiä petiin. Tunnin parin päästä joku tulee kortilla sisään ja selittää että voisinko vaihtaa toiseen hyttiin, ilmeisesti hän ja veljensä olivat joutuneet eri hytteihin. Olin aivan puoliunessa enkä olisi millään jaksanut ruveta keräämään kamppeita. Sanoin että en millään jaksa nyt että voidaanko vaihtaa aamulla? Kaveri vaikutti hieman harmistuneelta ja lähti. Eikä näkynyt sen koommin.

Seuraavana päivänä juttelen kannella englantilaisen kanssa. Jerseyssä kuulemma suosituin pyörä on Fireblade tai Rykkönen, mutta saarella ei juuri viittäkymppiä kovempaa pääse ajamaan missään. Sieltä voisi muuten saada käytettyjä halvalla. Muuten merimatka sujuu lepäilyn merkeissä.

cball-jengi on vallannut matkustamon. Mukana on ilmeisesti oppipoika, joka vähän kiltimmän näköisenä käy hakemassa baaritiskiltä virvokkeita muulle porukalle. Elämäntavat viittaavat keskimääräistä lyhyempään elinikäodotteeseen, mikä ei ainakaan minua haittaa ollenkaan.

Englantilaisen navista puuttuu tuoreimmat kartat. Vuosaaren satamatiekään ei siinä näy, joten ajamme peräkkäin, ja osoitan Porvoon liittymän. Heilautamme kättä. Hänen matkansa on alussa, omani melkein päätöksessä.

Tällä reissulla tarkoitukseni oli käydä katsastelemassa paikkoja ensi vuotta varten. Vosgesin seutu Ranskassa jäi tsekkaamatta kun vettä tuli niin reippaasti. Muuten matka meni mukavasti, ei mitään ongelmia. Viime vuonna Nurburgring oli ehdoton kohokohta, tänä vuonna mieleen jäi Ranskan merialpit ja Dolomiitit. Seuraavalla reissulla kohteena on melkoisen varmasti Dolomiitit. Tiet kuin motoristin paratiisista, sää yleensä hyvä, ja Kroatiassa on ihan lähellä muutama käymisen arvoinen kohde lisää.

Varustepuoli toimi. Tällä kertaa mukanani ei ollut mitään lämmintä (paksua) vaatetta, vaan tulin hyvin toimeen Rukan alusasuilla, Klanin lämpöliivillä ja Haltin ohuella kuoritakilla nahkapuvun alla. Puvun vedenpitävyys tuli myös todettua, Rukan nahka-gore teki sen mitä pitikin. Iltoja varten mukanani oli t-paita ja vaellushousut. Näin tiiviillä ajoreissulla ei paljon vaatteita tarvita. Matkaa tuli noin 4700km. Kulutus näyttää laskeneen hieman reilut puoli litraa, ilmeisesti nenäkeppien tarkkuussäädön tuloksena. Kone vetää pintakaasulla rytkyttämättä heti kolmen tonnin jälkeen, joten tulee käytetty isompia vaihteita.

Tarinan kirjoittaminen reissun päältä jäi kesken kun muutamasta paikasta ei saanut järkevää nettiyhteyttä.
Editoitu 21.8.2011

[Turder]

Asiallisen sporttiset (vähän painoa) matkakamat

[Kotarikuski]

Tarina täydennetty. Kuvalinkkejä sopii harmillisen vähän. Ehkä koostan aineistosta vielä videon, pätkiä tuli jonkin verran otettua.
Nyt pakkaamaan Viron maakuntakierrokselle, laiva lähtee aamulla.

[Staga]

Asiallisen sporttiset (vähän painoa) matkakamat *

Kävin tarakkaharakan kanssa niitten mökillä Imatran suunnassa viikonloppua viettämässä ja kamaa oli suunnilleen ton Ducatin painon verran.

[Kotarikuski]

Tässä vielä 19 minuutin tiivistelmä videona tuubissa.
Sorvasin version ilman musiikkiraitaa kun tuubi tuppaa sensuroimaan hyvät musat. Katsoja hyräilköön mielessään.

Totesin että tekstissä on luvattoman monta kirotusvirhettä, mutta uusi palstamoottori ei salli kuin 10 000 merkkiä ja 10 kuvaa, jutussa on 30 000 ja 20 kuvaa, korjailu ei onnistu jakamatta viestiä useampaan pätkään. Jospa jätän viilaukset sikseen, näin kun juttuja kuitenkin pienellä porukalla luetaan.

[Smistik]

Hyvin puristettu tarina ja ihan kiva oli kattella video tuon tekstin jälkeen. Tuollainen reissu pitäs päästä itekkin tekemään vaikka uhraten koko kesäloma.

[mchuurre]

Tuttuja Biker-mestoja on AINA soma tsiigailla uudelleen.. Schwartzwald, Zell, Briancon, Arabba ja tuo Sella Ronda... Hyvin vedetty, vähillä varusteilla ja vieläpä Ducatilla ! Kiitos kun halusit jakaa ajofiilikset kanssamme !

[sysija]

Todella mukavaa videoo katseltavaksi. Tuttuja paikkoja reissuilta. Eurooppa odottaa 2012

[ukko]

Kiitoksia. Hyvä kertomus.
Ens kesänä lähdetään ducatilla reissuun kohti WDW:tä.

[Kotarikuski]

Kiitoksia. Hyvä kertomus.
Ens kesänä lähdetään ducatilla reissuun kohti WDW:tä.

No siellä nähdään sitten.

[Jone76]

Kiitoksia tarinasta ja videosta. Minun pitää odottaa vielä Kuusi viikkoa, ennen kuin saan kauden avattua. Videot, tarinat ja kuvat lieventävät hieman odotuksen tuottamaa tuskaa.

[Wolff]

Hieno video, hienoja teitä ja maisemia, negatiivisena puolena oli vain todella paha matkakuumeen kasvaminen. Onneksi ajelemaan pääsee jo kuukauden sisällä. :-)

[ukko]

No siellä nähdään sitten.

No niin, hieno homma. Taitaa paikalla olla muutama muukin Ducati.
Alkaa olla jo hivenen ajokuumetta...kohta, kohta