Se on kyllä totta, että nykymoottorit ovat jo vakiona suhteellisen hyviä ja saavutettavissa olevat tehonlisäykset suhteellisen pieniä jos moottori pidetään vapaastihengittävänä. Rajoittavana tekijänä tässä on lähinnä se, että litran iskutilavuudesta on aika haastavaa saada yli 120Nm vääntömomenttia irti. Käytännössä tehdasmoottorit ovat jo aika lähellä tätä, joten pienen väännönlisäyksen lisäksi ainut keino nostaa tehoa, on nostaa kierroslukua. Huipputehon sijasta nykyisiin moottoreihin saadaan kyllä aika isoja vääntömomentin (tehon) lisäyksiä keskialueelle, jossa saastemääräykset rajoittavat moottorivalmistajaa eniten. Jos rahaa olisi riittävästi käytössä, pyrkisin tod. näk. rakentamaan täysin säätyvän venttiilikoneiston tuollaiseen nykyiseen litraiseen koneeseen. Tämä yhdistettynä muuttuvapituuksiseen imu- ja pakoputkistoon mahdollistaisi periaatteessa maksimiväännön koko kierroslukualueella. Jokainen voi itse laskeskella, että millainen tehokäppyrä tulee kaavalla 120Nm * kampiakselin kulmanopeus. Maksimikierroksina voi käyttää vaikka jotain väliltä n. 14000-15000rpm. Eli kyllä näissä nykyisissäkin moottoreissa on vielä aika paljon potenttiaalia virittämiseen, vaikka ihan jokaisen tieto-taito ja kukkaron sisältö ei kyllä riitä edes alkuun.
Superbike #7
Olen vahvasti myös sillä kannalla että ilman koneistusta ei saa yli 20 horsea lisää käyttöönsä. Tämä on verrattuna säädetty vakio ja säädetty putki/suutin/syttypyörä sarja.
Jos tilanne näyttää pahalta, lisää hanaa ja jos näyttää tosipahalta, kaks pykälää pienempi pesään ja urku auki...
Näillä nykymoottoreiden venttiilikoneiston kuppipainimilla ei taideta paljoa voida kierroksia nostaa.
Ne ovat aika "hidasliikkeiset" johtuen niiden massasta joka kokonaisuudessaan liikkuu koko venttiilin liikealueen ja lisäksi se on vielä kuin mäntä joka pumppaa öljyä tilassaan edes takaisin. Dukatissa on toisin ja BMW, jossa ei kuppeja ole vaan huomattavan kevyesti liiikkuva rakenne. Jossain artikkelissa oli 1000cc kuppipainimilla käytännön max. rpm 13000 ja BMW:n jonkun verran yli. 600cc osien keveydestä johtuen vähän isompi. Tiedä häntä sitten.
Sitten vois panna uuden kiinnostavan aiheen alulle.
Omassani on devilin slipari. Käytin sen irti maalaamisen takia niin huomasin että siihen on sisään porattu reikää suoraan.. onkohan tuossakaan nyt sit mitään järkeä!? Äänet onneks ei ole siltikään kovat..
Kawasaki zzr 1100 -99
Kawasaki ZRX 1100 -99 "Steady-Eddie"
Yamaha XJR1300 -04
Suzuki VX800 -97
Kawa zzr600 -92
Honda CB K5 -75
Olin pari vuotta sitten siinä onnellisessa asemassa että sain käydä Akrapovicin tehtaalla tutustumassa Sloveniassa. Saimme tutustua niin kehitystyöhön kuin itse valmistamiseen. Sen verran vakuuttavaa toimintaa että vastaisin alkuperäiseen kysymykseen että ei, ei voi tehdä toimivaa tehoputkea itse muuten kuin tuurilla. Mökä- tai pakoputken voi kyllä tehdä itse.
Kehityspuolella oli monta dynoa, kaikki erillisissä huoneissa joissa pystyy säätämään olosuhteet (lämpötila, ilmankosteus...) piirun tarkkuudella. Mutta samaa putkea/osaa mitataan aina samassa huoneessa, ihan vain varmuuden vuoksi jotta mikään ei muutu. He siis voivat halutessaan toistaa alkuperäisiä mittaustuloksia ja ne pitävät heidän mukaansa poikkeuksetta paikkaansa mitattavan putken/sliparin valmistuerästä riippumatta. Tätä kuulemma tehdään jos esim. jokin lehti julkaisee ristiriitaista tietoa heidän tuotteistaan ja he haluavat tarkistaa tulokset. Toki takana on paljon suunnittelua ja laskemista ennen kuin osa edes päätyy prototyyppinä dynoon asti, jotain mitä matti meikäläinen omassa tallissaan ei ainakaan helposti pysty itse tekemään.
Laaduntarkkailu on tehtaalla muutenkin äärimmäisen tarkka, niin eri työvaiheissa kuin itse materiaaleissakin. Muun muassa tästä syystä Akrapovic käyttää vain materiaaleja omilta tehtailtaan, he eivät siis osta esim. rosteriaan muualta vaan tuottavat sen itse.
Reissun jälkeen en ole enää ihmetellyt kovia hintoja, näemmä laatu maksaa. Käteltiin muuten itse Herra Akrapovicia siellä ollessamme, kurvasi Porshellaan paikalle juuri kun olimme tekemässä lähtöä (siinä Porshessakin on muuten Akrapovicin putkisto).
Ja ei, tämä ei ollut myyntipuhe. Itse en omista Akrapovicin tuotteita enkä osakkeita.
/Kimi
Suzuki GSX 1400 -05
Husaberg FE390 -10