Kuinka helvetin kalliilla vehkeillä ajelette kun pitää olla täyskasko. Materiaahan se vain on.
Liikenne on noin 200 €/vuosi täysillä bonareilla IFissä.
Itse taas ajattelen myöskin jälkiviisaana olleeni suht fiksu, kun kaksikin suhteellisen arvokasta pyörää mennyt lunastukseen. Molemmissa oli täysvakuutus. Täydellinen ja kaiken aavistava kuljettaja ei tuollaisia tietenkään tarvitse. Huuhaata ja turhaa rahanmenoa virtuooseille. Tai no, toinen nyt pöllittiin keskieuroopassa...
En kiellä enkä myönnä, vaan pikemminkin päinvastoin.
Ray Of Darkness
Kannattaa noita miettiä oman vahinkohistorian ja varsinkin alla olevan laitteen "ehjäys"kulujen suhteen.
Johonkin, ehjään ja siistiinkin pyörään melkein sopisi hieman lisää "katu-uskottavuutta" ja kulut nolla.
Joku muoviräpyskä taas ei ole oikeastaan enää ajokelpoinenkaan kun sen kippaa vaikka vaan paikaltaan.
Ei ainakaan hölkkävauhtia kovempaa enää kestä ajaa... tai ilman rullallista mustaa gorillaa.
Hieman vaikuttaa pyörätyypin lisäksi noihin ehjäyskuluihin myös laitteen ikä, yleisyys, omistajan
peukaloiden sijoittuminen kämmenessä, ostamisen osaaminen..... vai onko aina mentävä marmoritiskin kautta.
Racin`with the wind....
Freedom !
That`s what it all about.
Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
Ojpj.
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Pitikin tämän ketjun taas osua silmiin. Näyttää joka tammikuu vaihtuvan vakuutusyhtiö
POP nosti hiukan olemassa olevan vakuutuksen hintaa ja IFin laskuri antoi ympärivuotisen huokeammalla kuin mitä POPin 5-6 kuukauden vakuutus maksaisi.
Säästö kympeissä ja vakuutusturva parani hieman kun POP ei suostu korvaamaan yli 20 vuotta vanhojen ajoneuvojen hinauksia, kun taas IFillä ikä ei ole rajoite.
Summasummarum
Mies, 47, Riihimäki, Honda CBR1000F -93, ympärivuotinen liikennevakuutus + osakasko 80/70 bonuksilla = vuosimaksu 237,-
Mutkaista tietä näkymättömiin... jollakin?
Eihän tuokaan paha ole mutta melko isoja eroja vieläkin syntyy samankaltaisen, eri merkkisten, pyörien välille. Mistä sitten johtuneekin. En kuitenkaan oikein ymmärrä miksi CBR on lähes puolta kaliimpi vakuutettava kuin BMW R1100S.
If:issä samoilla bonuksilla ja ympärivuotisena BMW R1100S liikennevakuutus 89€ ja osakasko 52€ eli 141 euroa vuosi. F650 Bemarin liikennevakuutus 81,40 euroa / vuosi. Kahden pyörän vakuutukset yhteensä 222,40.
2014 Duke 690 -14 Espoo 730€ Liikenne ja osakasko. Tuo halvin ja yhtiö LähiTapiola. Liikenteestä poisto hyvitetään per päivä. Minun työssä tuo tekee noin 200-300€ pois hinnasta per kausi. Vakuutus ympäri vuotinen ja ajan kun siltä tuntuu.
Suzuki DL1000 v-strom.
SLAVA UKRAINI!
FUCK PUTIN!
1200 bandit, liikenne 70%, 160€ vuosi. Op.
650GR, gsxf600, gsf1200s, zzr1200, 650gs dagar, gsx1400, gsx1400, 650xmoto, versys650, gsx-r1000, versys650, tiger950, zr7, gsf1200, xt660r, gsx1000r, varadero xl1000, 650versys, r1150rt, 1100xxblackbird, tdm900.
Mä olen niin vitun rikas, että ajan 28 vuotta vanhalla Suitsalla (osakaskolla 169€/vuosi) ja kohta 9 vuotta vanhalla Trumpalla (täyskaskolla n.400€/vuosi ja liikennekäytöstä poistettuna näköjään sen 56€/vuosi).
Jos en olis vitun rikas vaan suorastaan sikaöveririkas, ajaisin varmaan pakasta vedetyillä vehkeillä, jotka vaihtuis vuoden välein uusiin. Vitun rikkaana joutuu tinkimään jostain.
Ai niin, mutta nyt kysyttiin vehkeiden hintaa? No, sen määrittää myyntitilanne, enkä ole myymässä, joten paha lähteä sanomaan.![]()
Triumph Thunderbird 1700 -10
Yamaha FJR 1300 -13
Suzuki "SolluSuitsa" PV 50 -86
Koko kaskovakuutuksen idea on siinä että se tasaa kustannuksia niin ettei tule ylläreitä. Vakuutustoiminta on kannattavaa liiketoimintaa, ja jo siltä pohjalta taloudellisesti mitään vakuutusta ei kannattaisi ottaa. Keskimäärin tulee halvemmaksi maksaa kaikki vahingot omasta pussista. Ongelma vaan on että "keskimäärin" ei ota huomioon ääripäitä. Jos olet kuumassa saunassa nivusia myöten jäävesialtaassa, niin keskimäärin lämpötila ihollasi on just sopiva ja keskimääräisen iholämpötilan perusteella voisit olla siinä viikkokausia. Suurin osa tulee siis maksaneeksi pyöränsä moneen kertaan vakuutusmaksuina, mutta se ei paljon lämmitä sitä yksilöä joka kolaroi uuden kalliin pyörän (kallis suhteutettuna henkilökohtaisiin rahavaroihin) heti ekalla lenkillä eikä tilillä olekaan rahaa ostaa toinen samanlainen.
Ja siis osakaskohan on ainakin puoliksi järkevä, koska muuten ei esim. palo- tai varkaustapauksessa saa mitään ja pyörä meni. Toki siinäkin todennäköisyydet ovat sinua vastaan, mutta tuntuu kohtuuttomalta että jos vaikka joku nisti saa hyvän päähänpiston, niin sinä maksat kaikki kulut. Osakaskon ja täyskaskon hintaero taas ei välttämättä ole kovin paljon. Sitä eroa voi katsoa sillä silmällä että ajaako tyylillä "jos itse töpeksin niin itse maksan", vai haluaako minimoida taloudellisen iskun riskin mutta keskimäärin pitkällä aikavälillä jäädä tappiolle.
Honda CB 600 FA Hornet 2007 --> Suzuki Intruder M1500 2010
Tarkistinpa taas, mitä maksan.
Vakuutusyhtiö IF:
Aprilia RSV Mille 2002: 291.35
KTM 625 SXC 2005: 273.32
TOT: 564.66
Molemmissa liikennevakuutus 75% bonuksilla.
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
GSA.ssa if.ssä liikenne 210,39 vuosi ja kasko 161,66 eli yht. 372,05 vissiin kaikilla bonuksilla. En jättäis maksamatta kaskoa....
R1200GSA exät F800GS, R1150GSA, Versys 650, R1100GS, AT650, Z650SR
Arjen adventuristi
Moni asiahan on periaatteessa yksinkertainen ja selvä.... mutta näyttäytyy silti erilaisena
monien normaalien arjen muuttujien takia.
Siihen perinteiseen.... skruudaa enemmän ku tsjeenaa, tai ainakin jatkuvasti sen verran, yksi juttu.
Kuka tai mikä estää ihmistä "pankittamasta" vaihtoehtoisten ratkaisujensa "säästöjä"... tai jopa
laittaa niitä ujosti poikimaan ?
No ei kukaan. Eikä tuohon... jos ihan rehellisiä ollaan.... tarvita edes kovin huimaa ansiotasoa.
Siitä ei toki pääse mihinkään, että noin rationaalinen toiminta päivä/viikko/kuukausitasolta kauaskantoisemmin
on jo suorastaan "epäinhimillistä.
Racin`with the wind....
Freedom !
That`s what it all about.
Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
Tarkistappa paljon on SXC:n vakuutus Folksamissa, oli aika edullisia nimittäin, liikenne +100e, osakasko 209e, täyskasko 330e tms.. otin juuri täyskaskon omaan SXC:hen ihan vain koska oli niin halpa.
edit: tarkistin hinnat..
Superkasko + Liikennevakuutus
351 €/vuosi
Palo ja varkaus + Liikennevakuutus
209 €/vuosi
Vain Liikennevakuutus
174 €/vuosi
Poista häiritsevät mainokset: https://getadblock.com/
ABSillinen turbobusa powered by delvac.
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Ööö mut etkös sä aja talvella vain Kotkalla? Voit laittaa Apikan liikenteestä poistoon, siirtää se vak. Kotkaan niin menee vain yksi ja sama maksu. Ja toisin päin jos ei ehdi kesällä enskalla kurvailla. Näin mä olen tehnyt ja kahden pyörän pitäminen ei näin maksa vakutuuksissa yhtään enempää kuin yhden. Paitsi osakaskon osuus....
Ja mulla siis zx-10R MY2016 (460,- osakaskolla) + klx ensirek. 2013 lisämaksu osakaskosta 70,-.
Osakaskot tietty varkauden varalta tai jos talli palaa, kiinteistön vakuutushan ei vehkeitä korvaa. Nyt op:ssa, joka toinen vuosi ja/tai pyörää vaihtaessa oon kilpailuttanut.
Ja toi inttäminen noista täyskaskon pitämisestä tietty sellainen aikajanakysymys. Mulla on ollu autoja ja pyöriä yli 40 vuotta, sanotaan keskimäärin yht. 2,5 kpl tuona aikana. Täyskaskon säästö esim. 1000€ x 2,5 x 40 vuotta=100 000€ nykyrahassa laskettuna.
Täyskaskoja en ole pitänyt nimenomaan tästä syystä.....tosin kun on ollut kalliita vehkeitä niin riskinottoa on tehty harkiten eli ajettu varovasti (kin). Tuona aikana olen pari pikkutuhoa omasta pussista maksanut. Niin ja ulkomaan reissuille olen soittanut täyskaskon voimaan vain reissun ajaksi, pari kolmekymppiä lisää riippuen reissun pituudesta.
Mutta ymmärrän hyvin että nuorella jolla on rahat tiukalla ja pelistä vaikka velkaa kannattaa täyskaskoa pitää ehdottomasti. Kummasti vitutusta keventää jos lippa sattuu kohdille. Eikä kaikkien tartte tehdä pitkää suunnitelmaa. Kukin tyylillään!
Ja huomenna taas ajetaan!
Ninja H2 2020
V-Strom DL 650 2025
exiä aika monta....
Tos oli joku hinnoittelu, ettei liikenteestä poisteta. Tai ainakaan hyövää.
Ihan kohtuu hinta kahen mopon liikennevakuutuksesta. Kait
Apikka liikenteessä huhtikuu- syys/ lokakuu keleistä riippuen.
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Meikän mopossa karvan alle 200€ vuosi liikenne ja osakasko.
Pitänee laittaa vettä kiukaalle että sain korvauksia nuttaamisesta nuutajärventiellä ely-keskukselta aikoinaan.
Olenko siis rikollinen kun valtiolta sain korvauksia nuttauksesta?
ZX-9R -95
Ex YZF 750 R -95
Ex FZR 1000 -92
Ex FZS 600 -01
Ex XJ 900F -93
Ex XJ 600 S Diversion -96
Kukahan nää mutkat oikein määrää..
Kieltämäti,onhan tuossa ajatusmallissasi logiikkaa...,elikkä neljä täystuho kilokyykkyä olet "säästänyt"...
Ja neljännen täystuhon jälkeen ,en ainakaan itse olisi huolissani kuinka pyörälle kävi,vaan.....,ettäkö taasko selvisin vammoitta.
Itselläni kotarissa vain reilut 700€ täyskaskoineen....,että kasko pysynee..
Busassa vakuutus lienee n.1100€ op:ssa kaskolla...
Ensikesäksi todennäköiseksi kasko siihenkin....(en oikeasti tiedä mitä ensi kesä tuo mukanaan..)...toivon mukaan ei kuitenkaan liian suuria tilannenopeuksia...
KTM Superduke 1290R,KTM 250 SX,Suzuki gsx1300 ra turbo
Tarkistin ja BMW K1200S vm. 2005 ja äiä 45v. 70% bonukset (täydet), liikenne noin 310e ja osakasko noin 115e. Lähitapiola. En tiedä, vähän kalliilta vaikuttaa joidenkin muiden vakuutuksiin verraten.
Edit: OP antaisi saman hintaan 370e / vuosi, mutta niiden systeemit on aina olleet aivan totaalisen sekaisin. Koskaan ei ole tullut kerralla oikein lasku tai vakuutus.
Viimeksi muokannut: TwinTenox; 27.01.2018 klo 10:46.
Retired
Ifistä katsoin omilla tiedoillani vastaavan -05 kulkineen vakuutukset, bonus 80/70. Liikennevakuutus 168,10€ ja osakasko 53,05€, siinähän ei bonuksilla ole merkitystä. Yhteensä 221,15
Että kyllähän tuo Lähitapiola kalliilta vaikuttaa. Otin vakuutustarjouksen sieltäkin, liikennevakuutus 451,85 ja osakasko 164,72. Tämän päälle vielä autopalveluvakuutus joka IFillä sisältyy osakaskoon 46,27. Eli koko hoito Lähitapiolalla 662,84.
Että eihän tuo Lähitapiola ole, minun tapauksessani, kuin kolme kertaa kalliimpi IFiin nähden.
Viimeksi muokannut: Patukka; 27.01.2018 klo 12:58.
Triumph Thunderbird 1700 -10
Yamaha FJR 1300 -13
Suzuki "SolluSuitsa" PV 50 -86
Lähinnä pappoja, ei niinkään pappamopoja. Fighterikin oli ylivoimaisesti vähiten kallis ifillä.
Oma lehmä ojassa, mutta ei voi valittaa. Ikä, asuinpaikka ym suosivat ifiä. Nuorille kilokyykkybombereille if on kallis, mutta heitä kai sitten ohjataankin eri yhtiöihin ja sillä konstilla if säilyy papoille halpana. Minusta ihan oikein. Pekkaveekään ei halua maksaa keulijoiden 2x kaudessa lunareita![]()
Triumph Bonneville Bobber Black -18
KTM 690 Enduro R -15
Vespa GTS 300 SuperSport -21